Kirkollisvaalit on käyty ja nyt pohditaan, mitä tapahtui. Eniten on harmiteltu alhaista äänestysaktiivisuutta.

Sisäpiirille se on tuttua, mutta kirkon asioita vähemmän seuraavat ovat yllättyneet, että äänestysprosentti pyörii viidentoista paikkeilla tai alle.

Ylipäätään vaalikeskustelua ennen ja jälkeen vaalin käytiin äänestysvilkkauden ympärillä. Minusta pitäisi käsitellä enemmän sisältöä ja linjakysymyksiä. Kirkon perinne on, että ne keskustelut käydään pöydän alla. Mielipide-erot koetaan ristiriitoina, joiden näkymistä paheksutaan.

Juurisyynä alhaiseen äänestysaktiivisuuteen seurakuntavaaleissa on kiinnostuksen vähäisyys tai että seurakunnan hallintoa ei koeta tärkeänä, vaikka toimintaan muutoin osallistuttaisiinkin. Ja jos kiinnostaa, äänestäminen koetaan vaikeaksi, eikä ehdokkaita ja heidän kantojaan tunneta.

Säätilaan on vaikea vaikuttaa, samoin yleiseen kiinnostuksen puutteeseen. Parhaiten siihen vaikuttavat ”kohut”, jos nekään. Useinhan ne johtavat vain kirkosta eroamiseen.

Ei kuitenkaan kannata laittaa päätä pensaaseen. Jotain voi tehdä. Parempi vaikuttaa kuin valittaa. Puolustan ehdottomasti kirkon demokratiaa, mutta siitä on pidettävä huolta.

Siitä voisi kirjoittaa pitkään, mihin kaikkeen luottamushenkilöt voivat vaikuttaa ja mitä se kaikki vaikuttaa seurakuntalaisen kannalta.

Vaalitapahtuman voisi tehdä helpommaksi. Sitä on yritetty, mutta toimenpiteet eivät ole saaneet tarpeeksi kannatusta. En hylkäisi sähköisenkään äänestämisen mahdollisuutta. Vaikka vaalihuoneistossa äänestämisessä on oma hohtonsa, kotona voisi kuitenkin äänestää lupsakammin, vähän kuin Osuuskaupan vaaleissa.

Jotkut pelkäävät liian helppoa äänestämistä ja sen myötä arvaamatonta tulosta. ”Silloinhan voi tulla valituksi kuka tahansa”, kuulin kerran sanottavan.

Joidenkin mielestä äänivalta kirkossa kuuluu vain niille, jotka "tietävät ja ovat kiinnostuneita" (= sisäpiirille), muut jäsenet tyytyköön maksamaan veronsa.

Pelkkä vaalien markkinointi tyyliin ”Käykääpä nyt äänestämässä”, ei näytä tehoavan. Tuotahan on paljon toistettu muutamissa viime vaaleissa kaduilla ja tv:ssa, nyt somessa. Markkinoinnista ei toki pidä luopua, päinvastoin, sillä nykyisessä viestinnän tulvassa huomion saaminen ei ole helppoa.

Kirkon ja seurakuntien – seurakuntalaisen kannalta tärkeiden - ajankohtaisten asioiden käsittelyä vaalikauden aikana tulee lisätä. Vaalien alla olisi hyvä tilaisuus keskustella sisällöstä, ei vain henkilöistä tai siitä, käydäänkö äänestämässä.

Kiinnostaako se paikallismedioita? Onhan seurakunta paikallisesti iso yhteisö, joka kerää veroja ja palvelee monin tavoin yhteiskuntaa. Lehtien pitäisi olla lukijoidensa asialla.

Valtaa ja luottamusta on jaettu, mutta työ alkaa vasta tämän jälkeen. Seuraava iso koetus koko kirkon kannalta ovat kirkolliskokousvaalit reilun vuoden päästä. Niissä linja- ja sisältökysymykset ovat vielä tärkeämpiä. Käytäköön niistä reilu keskustelu ja valitsijayhdistykset pitäkööt ohjelmansa esillä.