Älä myy sieluasi edes Jeesukselle. Jeesus on sitä, että sinä olet sielu. Sitä on Jeesuksen läsnäolo. Jeesukselle ei edes voi myydä sielua, sillä sielukkaaseen olemiseen ei kuulu rahanvaihto eikä kaupankäynti. Kauppaa käyt itselläsi, kun annat työnantajan hinnoitella työpanoksesi. Keskiluokkainen ihminen maksaa työnantajalle kai vähän yli 72 000 euroa vuodessa. En tiedä, voiko työnantaja toisaalta edes omistaa sieluasi, sillä heti, kun sielusta tehdään kauppakirja, sielu lakkaa olemasta sielu.
Sielu on paljautta. Muuta määritelmää en sille tiedä. Psykologiassa ”sielu” ja ”tietoisuus” ovat synonyymejä, mutta sielukas oleminen on minun mielestäni autiutta ja tyhjyyttä. Uskovainen sanoo, että sielu on Jumalan kohtaamisen ulottuvuus.
Puhutaan niin sanotusta kartesiolaisesta cogitosta: ”Ajattelen, siis olen.” Siinä ajatteleva minuus on eheä, jakamaton tietoisuus, joka voi päätellä olemassaolonsa siitä, että hän on tietoinen itsestään. Myöhemmin tälle modernin ajattelun isälle huomautettiin näppärästi, että minuus koostuu vähäpätöisistä kaistaleista tietoisuuden asteita, joten: ”Ajattelen, siis jokin kaistale minuutta on varmaan tällä hetkellä olemassa.”
Buddhalainen ajattelee, että mitään minuutta varsinaisesti ei olekaan, vaan viime kädessä ihminen sulautuu johonkin häntä isompaan tietoisuuteen. Jungilainen ajattelee varmaan jossain mitassa samantapaisesti, koska jungilainen puhuu kaikille ihmisille yhteisestä alitajunnasta. Raamatun ihmiset eivät tarkoittaneet ”minällä” ollenkaan samaa kuin nykyihminen, joka sanoo, että ”minä olen raamatullinen”.
Eksistenssifilosofi ajattelee, että jos emme puhu minuudesta integroituneena, ehjänä ja jakamattomana subjektiivisuutena, voimme aivan hyvin ryhtyä totalitaristeiksi ja tehdä ihmisistä esineitä, kohteita, käyttötavaraa. Sitähän me kiinalaisen kapitalismin mukaan olemmekin.
En tiedä, onko mitään ”minuuden ydintä” olemassa. Luulen, että jokin tällainen idea on olemassa, jokin todellinen, johon olen välillä kosketuksissa, välillä en. Kun puhutaan ”vieraantuneesta olemisesta”, voidaan ihan hyvin ajatella niinkin, että ihminen, se ”ajattelija, joka on”, ei kohtaa todellista sisintään, siis oikeita tunteitaan. Aito oleminen on kehollista, siinä tietoinen minuus kuulee jatkuvasti lihastensa ja suolistonsa viestit. Eläin on semmoinen. Ja me ihmiset vain olemme vähän vieraantuneita eläimellisyydestämme, mikä on syntiä.
Ihminen ei varmaan koskaan pääse tekemään sinunkauppoja todellisen itsensä kanssa. Ihminen on sellainen syvyys, ettei hän ajassa ja tilassa kiteydy yhdeksi pisteeksi, joka yhdellä sisältäisi kaikki mahdolliset persoonallisuutensa asteet ja ulottuvuudet. Ihminen räjähtäisi. Ihminen sairastuu, jos hänen tietoisuuteensa yhdellä kertaa rävähtää esimerkiksi voimakas traumaattinen muisto. Sen takia sotaveteraaneillekin viina maistuu. Tai seurat. Oopiumia molemmat.
Onkin luontevaa, että eri tilanteissa meillä on eri rooleja. Lapselle minä olen erilainen kuin aikuiselle, pomolle minä olen erilainen kuin naapurilleni. Kaupan kassalle minä sanon päivää, hyvälle ystävälle minä sanon: ”Olen kaivannut sinua!”
Vanhoillislestadiolaisissa perheissä muille sanotaan Jumalan terve, mutta liikkeestä eronneiden kohdalla kierrellään vaikka miten. ”Oho, hupsis, en huomannut, että sinäkin olet täällä!”
Ja me olemme yksilöitä, ainutkertaisia. Äidin ja isän ei ikinä kuulu tietää kaikkea lapsestaan, he eivät omista lastaan. Heillä ei ole minkään valtakunnan oikeutta manipuloida, ohjailla tai hylkäämisuhkaa väläytellen esittää ”toiveita”. Edes oma vaimoni ei saa tietää kaikkea minusta. Miten hän voisikaan, kun en minä itsekään tiedä kaikkea minusta. Minä olen jumaliste salaisuus! Sinä olet myös. Työnantajallesi ei voisi vähempää kuulua, miten päin harrastat seksiä. Se on yksityinen asia. Se on intiimi asia. Olen luullut, että juuri intimiteettiä kirkkokin varjelee, sitä, että ihmiset eivät tekisi itsestään julkista riistaa. Ja näinhän Lähetysseuran samoin kuin piispa Askolan kohdalla onkin. Ne ovat vain ne jotkut uskovaiset, jotka hampaat verisinä vaativat riistaa itselleen.
Luterilaisuudessa kyllä kysymättäkin tiedetään, ettei kukaan periaatteessa ole sen syntisempi kuin kukaan toinenkaan. Mutta sitten on kutakin työtä koskevia kvalifikaatioita. Esimerkiksi kirkon perheneuvojaksi ei voi ottaa tietynlaisia ihmisiä. Täytyy olla pätevä. Ei ole uutinen eikä yllätys, että persoonallisilta ominaisuuksistaan ja käyttäytymisensä puolesta kaikki papitkaan eivät valitettavasti ole sopivia papintyöhön. Taivas varjelkoon seurakuntalaisia narsistisilta papeilta. Tällaiset pätevyyskysymykset ovat täysin aiheellisia, mutta esimerkiksi sukuelimet eivät ole asia, jolla pitäisi olla mitään merkitystä viran kannalta. Kirkossa ei ole kikkelititteleitä. Edes armeijassa ei ole.
On ilmeistä, että tämä on ikään kuin vastablogi Teemu Kakkurin blogille. Tämä on kuitenkin vain toinen näkökulma keskustelun rikastuttamiseksi.
____________
PS. Ihmisten reaktiot lähetystyöjupakassa ovat hälyttäviä. Nyt pitäisi jonkun sanoa, että näissä asioissa usko ja rukous eivät auta sairaita vihakirjoittajia. Muunlaista hoitoa tarvitaan paljon ja kiireesti.
Eli siis luinko oikein, mielestäsi siis uskovat jotka eivät homoutta hyväksy, ovat verissä suin raatelevia siaraita ihmisiä? Tarvitsee sulkea laitoksiin, turruttaa lääkkeillä jne, vai mitä ajattelit ”lääkkeeksi”,
Taisi lipsahtaa jotakuinkin VIHApuheeksi , eikös?
Meillä on Jeesuksen kehoitus rukoilla niiden puolesta jotka meitä vihaavat. Jos kehotetaan olemaan rukoilematta niiden puolesta joiden katsotaan vihaavan jotakuta, niin silloin kyseessä ei ole viha, eikä vihapuhe. Tuo sana (vihapuhe) on henkilökohtaisessa kielenkäytössäni kokenut melkoisen devalvaation näitä keskusteluja seuratessani.
Siinä vaiheessa kun lähimmäisen puolesta rukoilemisen ei katsota olevan mielekästä, niin olemme kadottaneet jotakin olennaista uskon ytimestä. Jos joku sanoo näin, niin minä uskallan olla eri mieltä.
Kuvakieli on vaikeaa.
Mutta tarkoitan todella, että ihmiset, joille tämä on näin kauhea ongelma, joka saa kirjoittamaan mitä kummallisempia törkeyksiä, eivät tule millään rukouksella tässä autetuksi. Nämä vihapuhuvat uskovaiset ilman muuta ovat uhreja. Olen sitä todella sitä mieltä, terve ihminen ei puhu sillä tavalla, ei lähettele vihaposteja toisten postiluukkuihin, eikä suhtaudu niin hysteerisesti seksuaalisiin vähemmistöihin. Siinä ei rukous auta vaan pitää saada muuta hoitoa, KELA:n kautta tulisi halvemmaksi.
Ihminen ei tunne itseään siis luonnollinen ihminen, jokainen syntyy maailmaan ymmärtämättömänä, kun Jumala laittaa henkensä ihmiseen poistuu tämä ymmärtämättömyys ja Jumalan henki valaisee ihmiselle Totuuden.
Niin moni kuulee valheen ja uskoo siihen, suurin valhe on että ihmisellä on Pyhä Henki vaikka ei ole. Kuibnka Pyhän Hengen saa:
37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ”Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?”
38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”
Valheen isä on tehnyt oman jumalan joka toimii ihmisen ”tahdon” mukaan ”uudestisynnyttäen” ihmiset ihmisen omilla teoilla (lapsikaste) ja näin valhe saa vallan ihmiseen.
Minä-tunne on ihmisillä vahvimmillaan ”verissä suin raadellessaan”. Viha-tunne on minätunteena niitä harvoja tiloja joitta tunee voivansa huutaa : Minä olen …
Joka siihen kyennyt on , jakanut jotakin siitä alkuperäisestä Jumalisesta Minä Olen – sanomasta .
Rakkaus on erillaista . Sellaista kokenut voi vain huokaisten todeta : Me Olemme…
Minuus on silloin jaettua ja siitä on luovuttu keskinäisessä yhteensulautumisessa ja voitu kokea kaiken olevaisen yhteys ja ykseys myös kaiken olevaisen yhdessä pitävään voimaan.
Markku, olisiko niin, että silloin kun minuus tuntuu olevan uhattuna, ihminen huutaa ”minä olen”?
Hyvä kirjoitus, Jusa. Ihan kyllä kosketti.
Ettei vaan olisi sisäisesti ristiriitainen blogi. Nimittäin tilanteessa, jossa eläimellisyydestä vieraantuminen on syntiä, työnantajan moraalinvartijan rooli on suorastaan vanhurskasta. Suomeksi: Populaation geenivarannon säilyminen ja menestyminen suosii sellaisen sosiaalisen käyttäytymisen ja (seksuaali-)moraalikoodin kehittymistä, jossa jälkeläisten hankkiminen ja heistä ja heidän vanhemmistaan huolehtiminen ei ole yksityisasia, vaan yhteinen intressi. Ihan vaan keskustelun rikastamiseksi
PS. Niin, ja vaikka nykyisessä talousjärjestelmässä asia ei ehkä ole ihan selvä, niin ennen vanhaan, hyvinä aikoina vain sellaisen saattoi myydä, jonka itse omisti…
Jussi Tuusa, moraalinvartijuudella ei tässä blogissa ole mitään tekoa. Blogi koskee mielen kerrostumia ja ihmisen intimiteettirajoja. Tämä ei ole moraalifilosofinen blogi.
Markku Hirnin kommenttiin edelleen. Kommentoin Hirniä hätäisesti. Ymmärsin myöhemmin, että aggressio on tahtomista, ja tahtominen vaatii vahvan subjektin.
Sonja Ottavaiselle sen verran, että en valitettavasti seurannut Teemu Kakkurin blogin keskustelua ollenkaan. Tämä blogi esittää erilaisen näkökulman aihepiiriin, mutta näiden kummankaan blogin kirjoittaja ei ole millään tavalla alan asiantuntija.
Ok. Minusta tässä ei ole asiantuntijuudesta kysymys. Ihmisyydestä ja arvoista kait. Olen tämän foorumin noviisi, joten en tiedä kaikkien klikkien tai tyyppien taustoja ja olen siten otaksunut keskustelevani tasaveroisesti kaikkien kanssa. Voi olla naiivia, mutta mieluummin olen naiivi kuin joku esoteerinen kikkailija. Siksi pidin blogistasi. Siinä ei ollut mitään, mitä en olisi voinut ymmärtää.