Sekaannusta nimissä – kisapappi ei kirjoita täällä

Harvalla meistä on niin uniikki nimi, ettei maailmassa ole toista samannimistä. Yleensä samannimisiä on useita. Sekaannusta syntyy vasta, jos he toimivat samalla elämänalueella.

Ylläpito on saanut silloin tällöin viestejä, joissa henkilö lähestyy ja pyytää tekemään tiettäväksi, että hän ei ole Kotimaa24:ssä kirjoittava henkilö, vaikka nimi onkin sama.

Samannimisyydestä ja samalla elämänalueella (tässä tapauksessa kirkko) toimimisesta voi olla harmia ja se voi synnyttää monenlaista sekaannusta.

Toisaalta jokaisella oikeus esiintyä ja kirjoittaa omalla nimellään.

Julkaisemme kuitenkin yliopisto- ja kisapappi Leena Huovisen viestin:

”Kotimaa24 palstalle kirjoittaa Leena Huovinen -niminen henkilö. Olen saanut useita yhteydenottoja, joissa tiedustellaan, olenko ko. henkilö. En ole. Kotimaa24 -palstalla kirjoittava Leena Huovinen eivätkä hänen esittämänsä mielipiteet ole minun, allekirjoittaneen, mielipiteitä. En ole koskaan kirjoittanut Kotimaa24n  keskustelupalstalle.

Ystävällisesti, Leena Marketta Huovinen, Yliopisto- ja kisapappi”

  1. Miun syy … (Lainaus Jope Ruonansuulta)

    Pahoittelen, että minä maallikko olen aiheuttanut murhetta luterilaisen kirkon palkkaamalle koulutetulle teologille ja hämmennystä K24 -”Siionissa”.

    Sain Ylläpidolta puhelun sairaalan vuoteelle. Kirurgisen operaation jälkitilassa tulin itse ehdottaneeksi, että vaihdan K24 -nimeni toiseksi, Saara Leena Huoviseksi. Nyt kun sairaalahöyryt ovat aivoistani kaikonneet olen tullut toisiin aatoksiin. Soitin muutamille ystävilleni ja kisapappi Leena Huoviselle Val de Fiemmeen, jotka kaikki ihmettelevät miksi minun pitäisi nimeni vaihtaa.

    Niinpä olen täällä yhä Leena Huovinen.

  2. Takavuosina joskus 1990-luvula minulla asui naapurirapussa täys kaima. Asia selvisi minulle vasta ko. henkilön muutaessa pois ja käydessä esittäytymäsä. Oli siinä ollut poistillä tarvetta tarkavaisuuteen.
    Täyskaimojani lienee aika monta ja internetin mukaan myös osin samoilla elämänalueilla, mutta eri puolilla Suomea. Minä siis vaikutan nykyään Espoossa.

  3. En tiedä, onko tähän syytä kommentoida, mutta tämä keskustelu tuntui ja tuntuu vähän erikoiselta.
    Luen siis tästä, että henkilö, joka itsekin sanoo, että ei ole koskaan kirjoittanut Kotimaa24:n palstalle, saa (ilmeisesti tietämättään) aikaan sen, että Kotimaa24 pyytää tänne kirjoittanutta samannimistä henkilöä käyttämään muuta kuin omaa nimeään. Olenko minä tyhmä vai olenko minä tyhmä…

  4. Tervetuloa vaan kirjoittamaan kaikki ”toisen luokan kansalaiset”, virattomat tai muuten sopimattomat, tuonne blogimetsän puolelle ihan omalla nimellä. Maija Mäkelää itseasiassa juuri tänään sinne kovasti kaipailinkin vähän juttelemaan näistä demoniasioista kun olen hiukan hämmentynyt teemasta sattuneesta syystä. Minuakin on maailmalla lukematon määrä, mutta ei toista tällä pärstäkertoimella.

    Kyllä minä ihmettelinkin, että mitenkä nyt pappi kirjoittaa noin fiksusti ja suoraan kuin Leena Huovinen (se EI KISAPAPPI).

  5. Aiheuttamani ”ongelma” oli ulottunut Kotimaan päätoimittajatasolle. Mari Teinilä oli nimittäin kysynyt kisapappi Leena Huoviselta, ovatko K24 -kommentit hänen.

    Tunnen itseni suureksi hölmöksi: kommentoin tänne aihetta, josta olisi viisainta olla hiljaa tai ainakin asetella sanansa korrektimmin, tulen mustanneeksi urheilijoiden sielunhoitajan (jonka pitää nähdä vaivaa sanoutuakseen irti minun mielipiteistäni) ja ”siunatuksi lopuksi” haaskaan rahojani ulkomaanpuheluun.

    Kaikkea se SRK-lestadiolaisuus minulla teettää! Enkö voi vain yksinäisyydessä siunailla, kun luen Päivämiehestä miten Keski-Suomen luterilaiset kirkkoherrat kehuvat rauhanyhdistyksen seuroja, joissa ”kuuluu raikas luterilainen opetus”?

  6. Eikä vain SRK-lestadiolaisuus! Vaan myös kirurgisen osaston demonit! Ne ne saivat minut muistamaan Ylläpidon puhelun aivan nurinperin. Ei minua pyydetty vaihtamaan K24 -nimeäni, vaan MINÄ ITSE OLIN sitä ehdottanut. Tämä kaikki on selvinnyt minulle tutkivalla kyökkijournalismillani ihan äsken.

    Pakko se on uskoa, että minun elämässäni kaikki on mahdollista. Jopa se, että omista tekemisistäni syytän muita.

    Eli K24 -väki, lepo vaan. Synnytin paljon melua tyhjästä. Miun syy … Joskus vielä, jos ilkeän, saatan kritisoida SRK-lestadiolaisuutta. Joskus, jos Jumala suo.

Ylläpito Kotimaa.fi
Ylläpito Kotimaa.fi
Asiaa lukijabloggauksen pelisäännöistä ja näköaloista. Apua ongelmatilanteisiin. Palaute ja parannusehdotukset: Kotimaa24@kotimaa.fi