Venäjänkielinen bogoslov.ru -teologiportaali julkaisi kriittisen kannanoton yhden nyky-Venäjän kiistellyimmän ortodoksisen järjestön toiminnasta. Arvokasta julkaisu- ja opetustyötä tekevää moskovalaista Pyhän Filaretin veljestöä ei analyysissä juuri kiitetä.
Tekstissä ”Кружки”, ”группы”, ”общины”, ”братства” – и где же Церковь Христова?… pohdiskellaan kirkon horisontaalista ja vertikaalista yhtenäisyyttä. Kirjoitus on hyvä osoitus siitä, miten laajaa yli 280 miljoonan ihmisen kielialueella keskustelu kirkon roolista voi olla.
Kirjoituksessa on paljon Suomenkin uskonnolliseen ilmastoon sopivaa pohdintaa ja venäjänkielisiä on Suomessa vuosikymmenen lopulla arviolta 100 000.
Käsitys yhdestä ja yksimielisestä venäläisestä ortodoksisuudesta on harhakuva. Venäjän valtakirkon Moskovan patriarkaatin rinnalla toimii koko joukko kilpailevia ryhmiä. Ne syntyivät pääasiassa kommunistiaikana niin kutsuttuina katakombikirkkoina. Uskontovainojen vuoksi salaa kokoontuneet ryhmät järjestäytyivät omiksi organisaatioiksi, jotta pystyivät ottamaan etäisyyttä kommunistien kanssa yhteistoiminnasta syytettyyn viralliseen kirkkoon.
Vaikka Moskovan patriarkaatti ja valtamedia marginalisoivat mielellään virallisen kirkon kanssa kilpailevat ryhmät, ei niiden merkitys Venäjän uskontokartalla ole suinkaan olematon. Ja mitä enemmän Kreml ja Moskovan patriarkaatti tukevat toisiaan, sitä enemmän oppositioryhmien suosio kasvaa. Kerhoiksi, yhteisöiksi ja veljestöiksi jakaantuneet tuhannet ryhmittymät ovat julistautuneet kaikki ortodoksisiksi. Yhdessä keskitytään apostoliseen lähimmäisenrakkauteen, toisessa askeettisuuteen ja kolmannessa puhtaaseen uskoon. Kaikkia yhdistää eri näkemykset ja olematon halu yhteistyöhön muiden kanssa.
Venäjä on samanlainen mediapöhössä elävä maa kuin Suomikin. Sähköisessä ja sosiaalisessa mediassa tulvivat uskonnollisen avoimuuden, keskustelun ja lukemattomien eri näkemysten virrat. Argumentointi ryhmien välillä keskittyy toisten harhaoppisuuden osoittamiseen.
Kannanotossa kysytään: Missä on kirkon ääni, sen kollektiivinen viisaus? Saman kysymyksen voi esittää meilläkin.
”Missä on kirkon ääni, sen kollektiivinen viisaus?” Erittäin hyvä kysymys ajassa, jossa kristikunta tuntuu pirstoutuvan yhä pienempiin kuppikuntiin. Voidaan myös kysyä, onko kirkon ääntä ollut koskaan olemassakaan, ja kuka/ketkä ääntä ovat käyttäneet? Eräänlainen pako keskuksesta = hallinnoivasta kirkko-organisatiosta laidoille vaikuttaa olevan lähes yhtä vanha kuin kirkon historia. Eikö, arvoisa ylidiakoni, voida sanoa, että ortodoksisen kirkon kollektiivinen viisaus ole löydettävissä ja kuultavissa esimerkiksi luostarilaitoksesta, pyhien erämaaisien ja -äitien opetuksissa ja Filokalia-nimisestä syväluotaavasta teoskokonaisuudesta? Luterilaisena en lähemmin tunne asiaa, mutta olen kyseisiltä tahoilta kuullut hyvin vanhan kirkon äänen.