Seitsemän veljestä-teos ajankohtainen

Suomalaisen kirjallisuuden päivänä kiinnitetään perinteisesti huomiota Aleksis Kiveen. Todetaan lisäksi, että Seitsemän veljestä-teoksen tekemisestä on kulunut 150 vuotta kynttilänpäivänä.                                                                                                             

Aleksis Kiven kirjallisia taitoja arvioitiin omana aikanaan kriittisesti. Perusteltua on kysyä, onko menettely yleistä ihmisten ajattelussa. Onko kriittisyys yhteydessä siihen, että asioita olisi ilmaistava vain tietyllä tavalla.? Luovuus on vaativa käsite, jonka totuttua kaavaa Aleksis Kivi mahdollisesti rikkoi.

Inhimilliseen, yksilötason toimintaan ja arviointiin kuuluu kateuden käsite, joka nousee helposti esille erilaisissa päätöksenteon ratkaisuissa. Kysymys on siitä, keiden henkilöiden ajatuksia päästään kuulemaan ja keiden ajatukset ovat  vain hyväksyttäviä.

Seitsemän veljestä – teos on jatkuvasti ajankohtainen, yhteiskunnan muutoksia kuvaava tuotos. Kirjan lukeminen vaatii paneutumista silloisen ajan ilmiöihin.  Yhteiskunnalliset kysymykset ja ratkaisut ovat kirjassa kiinnostavasti esillä.

Teoksen mukaan nuoret oppivat kasvuympäristössään kirkollisia asioita, tietoa maaseutuelinkeinoista ja ymmärrettävästi myös liikunnasta. Koulun  merkitys ja kirjan arvo myös erottuvat. Silloisten pedagogiikan menettelyin ja itsenäisesti opittiin lukemista, laskentoa ja laulamista, joiden sisältämien asioiden oppiminen katsottiin tärkeäksi.

Monipuolisten tapahtumien jälkeen tilanne oli se, että veljeksistä kehittyi yhteiskuntakelpoisia ja arvostettuja kansalaisia, He tunsivat  silloisen luottamushenkilöjärjestelmän ja sen, että henkilökohtaiset riitaisuudet poistuvat sopimalla. Tässä kohdassa on hyvä mainita, että joissain Suomen pitäjissä toimi kuudennusmies (ruots. sexman) eli seurakunnan vanhin, kyläntarkastaja.

Seitsemän veljestä -kirjan nuoret oppivat ymmärtämään myös luontoympäristön merkityksen hyvinvoinnilleen, mikä on ajankohtainen aihe tällä hetkellä. Keskusteluissa käytettiin erilaisia kielikuvia, joiden avulla on tarkoitus lisätä esimerkiksi asioiden kiinnostavuutta. Ajantietoon ja kansanviisauteen. kannattaa perehtyä.

Kielikuvien käyttäminen on yhteydessä  kasvuympäristöön, jonka mahdollisen hyödyn Seitsemän veljestä – kirjan nuoret oppivat läheltä kokemaan ja tiedostamaan. Kielikuvat vahvistavat tehokkaasti päätöksenteon sanomaa. On mietittävä tarkkaan, millä tavoin päätöksenteko viestii muun muassa ajankohtaisista luontoympäristön asioista.

Päätöksenteossa voi olla joskus suoraviivaista toimintaa. Arvioinnissa on unohtunut analyysi, jos päätökset näyttävät ulospäin muulta kuin on tarkoitus. On ongelmallista, kun lähiopetusta on vähennetty ammatillisessa koulutuksessa, kuten viestimissä on ilmaistu. Seitsemän veljestä -teoksen nuoret oppivat ammatillisia tehtäviä kuuntelemalla ja seuraamalla ammatissa toimivia.

Yhteiskunnassa pohditaan perustuslain ohjaamana sosiaali- ja terveydenhuoltoa, kaavailtua maakuntauudistusta ja ennen kaikkea ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksiä: ”Miten luotettavissa käsissä Suomen laivan ruori on, kun laivamme seilaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä?” Seitsemän veljestä -kirjan nuoret osasivat asekäsittelyn ja olivat kuulleet armeijan sotilaskoulutuksesta.

Kielikuvan avulla ilmaistu ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoite on haasteellinen. Perustellusti kysytään, mitä kaikkea ulko- ja turvallisuuspolitiikan kielikuva merkitsee ja miten se on tulkittava. Seitsemän veljestä –  teoksen nuoret oppivat taivaltamaan ja tulkitsemaan yhteiskuntaa vallitsevien normitusten, oppien ja kielikuvien mukaan.

Kun yhteiskuntapolitiikan asioissa käytetään kielikuvia, asioita tulkitaan sisäistyneen ymmärryksen mukaan. Jos ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan kohdalla toimitaan suoraviivaisesti, voi käydä niin, että suunnittelu ja tavoitteet eivät kohtaa toisiaan. Yhteiskuntapolitiikan toiminta vaatii harkintaa, jossa  kokemusta hyödynnetään.

Kun ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan suunta on selkeä ja perustuslain kriteerit täyttävä, ymmärrettävyysvajetta ei pääse syntymään.  Päätöksenteon on herätettävä sisäistettävää luottamusta. Seitsemän veljestä – kirjan nuoret oppivat vähitellen luottamaan yhteiskunnan tarkoitusperiin, joita he lopulta arvostivat. Tiedotusvälineillä on vastuu tiedottaa ajankohtaisista tapahtumista.

 

Hyvää  kynttilänpäivää.

Vuoden 2020 terveisin

 

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
Vilmi Veikko
Vilmi Veikkohttp://www.veikkovilmi.fi
VEIKKO VILMI Dosentti, YTT, KT Suomen tietokirjailija. Osoitteesta http://www.veikkovilmi.fi linkkiyhteydet artikkeleihini ja profiiliini. Asun Kuopion Inkilänmäen kaupunginosassa, Kiuruntie 11 70340 Kuopio. Itä-Suomen yliopiston sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentti. Muita tutkintoja: YTL, KM, HuK, Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti. Oulun yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston alumni. Tieteelliset artikkelit ja esitykset kansainvälisissä konferensseissa. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät. EUSE-, MAOL-, OSJ- ja Tutkiva opettaja- järjestöt. Reserviupseeriyhdistys-, MPK - ja VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Toimitsija Kuopio - Jukola 2014 suunnistustapahtumassa. Olen kirjoittanut useita yhteiskunnan päätöksentekoa ja palveluja koskevia artikkeleita muun muassa Uuden Suomen ja Savon Sanomien verkkosivuille ja lehtiin. Olen nostanut esille veteraanien kuntoutusasioita Uuden Suomen vaalikiertueella ja perheiden tukemisasioita YLE:n ja Savon Sanomien yhteisellä vaalitorilla Kuopiossa. Pidän tärkeänä: Vastuullisuus näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan kokonaisvaltaisessa hoitamisessa. Päätöksenteko vaatii näkemystä. Ihmisten tarkka kuuleminen on tärkeä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestymistä on pohdittava huolella. Vanhustenhuollon ja omaishoidon palvelut on turvattava. Varhaiskasvatus ja lasten ja nuorten lähikoulut ovat tärkeitä. Perheet ovat tukemisen arvoisia. Erityisopettajakoulutus ja ammattitehtävätieto lisäävät tietämystä asioiden hoitamiseen, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Vaaleissa mitataan arvojen toteutuminen. Seurakunnan toiminnassa on hyvä teema: "Kotikirkko - Lämmin lähiyhteisö." Julkaisuja: Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss. Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss. Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti. Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos. Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana): Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio. Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi,, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma. Tieteelliset referee-artikkelit: Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 -53. Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43. Vilmi, Veikko 1996 . Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318. Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78. Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69. Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128.