Luulin, että se oli ratkaistu kirkossamme – nimittäin virkakysymys! Kuluneen viikonvaihteen aikana olen hämmentyneenä seurannut keskustelua juuri virkakysymyksestä. Olen myös osaltani maltillisesti osallistunut käytyyn keskusteluun. Alun osallistumisen jälkeen luovutin. Luovutin keskustelun, en asiaa eikä hämmennys hävinnyt.
Kyse oli tietysti MN-festarista, josta sinällään on nuorison tapahtumana vain hyvää sanottavaa. Älkööt siksi kommentoijat ”ampuko” minua siitä, että olen estämässä Jumalan työtä ja evankeliumin julistamista. En ole. Mutta olen kysymässä:Eikö virkakysymyksen pitänyt tulla kirkossamme jo ratkaistuksi ja taakse jätetyksi? Minusta piti.
On selvää, että pappi tai kirkon vaikuttaja voi olla ns. vanhalla virkakannalla. Yhtä selvää on, että kaikkien pappien ja muiden kirkon työntekijöiden on tehtävä yhteistyötä käytännön tasolla kaikkien kanssa. Näin tekevät muuten jopa vl-liikkeen papit seurakunnissa. Näin tekevät kaikkien herätysliikkeiden työntekijät, jotka tulevat järjestöjensä edustajina vierailemaan seurakunnissa ja palvelemaan niissä.
MN-tapahtuma on yhden herätysliikkeemme järjestämä tai tuo järjestö on päävastuussa tai vastuullisena järjestäjänä. Sellainen pitää aina olla – jo viranomais- ja turvallisuusmääräysten vuoksi. Järjestäjä voisi olla myös jokin paikallinen seurakunta tai seurakunnat yhdessä tai seurakunnat ja järjestö yhdessä. Vaikka yksi herätysliike on järjestäjänä, on tapahtuman tarkoitus olla kirkon yhteinen nuorisotapahtuma.
Tapahtumassa on messu, jossa vain osa kirkkomme papeista voi palvella omassa virassaan. Messu toteutuu varmasti hienosti, mutta samalla se antaa viestin. Viesti on perimmiltään se, että osalla kirkkomme papeista ei välttämättä ole oikeaa virkaa tai että tuohon asiaan voidaan laittaa ainakin kysymymerkki. Tätä eivät tietysti tapahtumaan osallistuvat nuoret välttämättä tiedä, mutta aikuiset ja ne papit, joita se koskee, tietävät.
Käydyssä keskustelussa kävi ilmi, että asiaa on yritetty neuvotella ja ratkaista, mutta se ei ole johtanut muutokseen. Kun kollegani, pappisnaiset, nostivat asian keskusteluun, siihen reagoitiin pääsääntöisesti kahdella tavalla. Jotkut puhuivat ”häiriköinnistä” ja ymmärtämättömyydestä tapahtumaa kohtaan. Toiset kommentoivat, että ”asian pitää antaa olla”, koska tapahtuma on hyvä ja koska asia ”ei ole olennaista” tapahtumassa.
Kumpikin reagointitapa tuntuu oudolta. Olisi kaikkien voitto, evankeliumin asian voitto ja erityisesti nuorten etu, että kaikki kirkkomme papit ja seurakunnat voisivat osallistua tapahtumaan siltä pohjalta, jolla kirkossa ja seurakunnissa toimimme. Onko Kirkkohallituksen ao. osasto ja paikallinen piispa avaintoimijoita asian ratkaisemisessa tapahtumaa järjestävän tahon kanssa? Vai ketkä?
Toivo Loikkanen
P.S. Ymmärtäen asian vaikeuden tarjoan kuitenkin “rahatta ja hinnatta” Sley:lle ja Turun seurakunnille ratkaisumallia, jossa kaikki voisivat säilyttää kasvonsa ja jossa tapahtuman laajeneminen osallistujajoukon osalta voisi ehkä toteutua: Sley jatkaa edelleen tapahtuman päävastuullisena järjestäjänä, mutta toiminnallinen vastuu jaetaan niin, että Turun seurakunnat toteuttavat tapahtuman messun kirkon käytännön mukaisesti. Optiona voisi olla vielä sellainen, että joihinkin kanaviin kutsutaan myös pappisnaisia vastuutehtävään. (lisätty tämä keskusteluketjun kommenttini 22.11.17/TL)
Tuota. Voivatko MN- tilaisuudessa ehtoollista jakaneet papit olla Suomen evl-kirkon palveluksessa, jos he eivät suostu alttariyhteistyöhön kaikkien pappien kanssa? Vai onko tämäkin kysymys riidan kylvämistä?
Voivat. Ja se onkin juuri kummallista. Ei se, että voivat olla pappeina vaan se, että toiset papit eivät voi palvella heidän rinnallaan. Kunnioitan Sleyn väkeä ja olin itsekin teologisista syistä opiskeluvuosina hieman ”kallellaan” myös Sleyn suuntaan. Kirjoitin virkauran aikana myös sananselityksiä Sleyn lehteen. Kun linja muuttui Seppo Suokunnaksen jälkeen (tuli ns. väistäminen), en voinut enää jatkaa tuota.
Toivo Loikkanen kirjoittaa hyvin, ja kirjoittaa hyviä blogeja. Niistä kiitos. Tällä kertaa on pakko olla hiukan eri mieltä.
Miten niin virkakysymys ratkaistu? Körttejä lukuunottamatta kaikki kirkon muut herätysliikkeet – ainakin kunkin enemmistö – suhtautuvat kielteisesti naispappeuteen.
Vanhalla virkakannalla oleva Sley on päävastuussa ylivoimaisesti suurimmasta yksittäisestä kirkollisesta nuorille suunnatusta tapahtumasta. Naispappeutta vastustavan vanhoillislestadiolaisuuden suviseurat ovat yhtäläisella laskentakaavalla reilusti isompi kirkollinen tapahtuma kuin kaikki muut yhteenlaskien. Teologisesta tiedekunnasta (tiedekunnista) valmistuu vuosittain satoja teologeja – viime vuosina on näyttänyt paitsi siltä, ettei vanhalla virkakannalla olevien teologien virta tyrehdy, pikemminkin päinvastoin, myös siltä, että teologisesti kaikkein lahjakkaimmat ovat usein niitä, jotka vastustavat naispappeutta. Naispappeutta vastustava STI julkaisee Teologista Aikakauskirjaa huomattavasti tasokkaampaa Iustitia-sarjaa. Perusta-lehti/aikakauskirja ohittaa mennen tullen sekin useimmat TA:n numerot. Listaa voisi jatkaa…
Joidenkin naisppappien häiri..ööh omalla tavallaan osallistumisesta Maata näkyville-festariin lienee parempi olla sanomatta mitään.
SLEY:n virkakanta vakiintui muutaman vuoden haeskelun ja vuosittain toistuvien täpärien äänestysten jälkeen tälle jyrkän vanhoilliselle kannalle. Ratkaisevaa vuosikokousta on kuvattu menetelmiltään samanlaiseksi poliittiseksi kaappaukseksi kuin ns taistolaisten vasemmistossa tekemä. Tiedän, että monet vanhat evankeliset surivat sitä sydämestään. Perinteiseksi nimittäminen ei vastaa totuutta. SLEY:n kohdalla naisten pappeuden vastustaminen on uutta tuontitavaraa.
Taistolaiset eivät tehneet yhtään ”kaappausta vasemmistossa” eivätkä saaneet haltuunsa yhtäkään keskeistä vasemmistolaista organisaatiota, ryhmää tms. ellei Martti Pentti tarkoita jonkin tieteentekijöiden liiton sosiologian Tampereen haara-osastoa… On totta, että evankelisessa liikkeessä käytiin tiukkaa taistoa (jos termi tässä yhteydessä sallitaan?), mutta likaisten temppujen juoru-huhu- ja panettelu-osastoja oli – kuten aina – puolin ja toisin.
Sleyn kohdalla on suurelta osin oltu aina perinteisellä virkakannalla – sen osoittaa nykyään vaikkapa Sleyn (jota kaikin voimin tönitään kirkon ulkopuolelle) ja Elyn voimasuhteet.
Kari-Matti, Minä taas puolestani olen ainakin osittain samaa mieltä kanssasi! 🙂 On totta, että tietyt ryhmät eivät ole hyväksyneet virkaratkaisua. Näistä kuitenkin vain Sley ja jotkut Kansanlähetyksen toimijat tai papit eivät voi tai halua olla käytännön yhteistyössä ja ns. ”alttariyhteistyössä” kaikkien pappien kanssa. Kyse on siis kuitenkin vähemmistöstä, koska muuten koko viides herätysliike tekee yhteistyötä. Vl-liike on tietysti oma lukunsa, mutta sen kunniaksi on sanottava, että yhteistyö ainakin toimii. Miltä pohjalta se sitten tuleekaan. On totta, että kirkkoon on jäänyt ”haava” virkakysymyksen vuoksi. Toinen puoli asiaa on se, että oma kirkkomme on ratkaissut asian pitkän teologisen ja hallinnollisen työskentelyn jälkeen. Vieläkö uskomme, että Pyhä Henki ohjaa päätöksiä kirkossa – ja omassa kirkossamme? Itse haluan uskoa!
Martti Pentin kommentti nostaa hieman verenpainetta, vaikka ei tätä K24:ää pitäisi ottaakaan liian henkilökohtaisesti.
Olin kymmenkunta kertaa Sleyn vuosikokouksen puheenjohtajana. Juuri niinä pahimpina taisteluvuosina. Ehkä siksi, että molemmat osapuolet luottivat ja pitivät puolueettomana ja tolkkupäisenä. Toimin myös hallitusvaalin ääntenlaskijoiden valvojana ja näin sadoittain äänestyslappuja, jos nyt en ihan jokaista.
Äänestykset olivat täpäriä ja retoriikka joskus väkevää molemmilla tahoilla, mutta kaikessa kyllä noudatettiin lain kirjainta ja henkeä. Epäasiallisista puheenvuoroista tarvittaessa huomautettiin, mutta ei niitä kovin paljon ollut varsinkaan silloin, kun vuosikokous oli kirkossa.
Tuskin rikon vaalisalaisuutta, jos totean, että minua aina puhutteli se, kuinka paljon äänestyslapuissa oli kannatettu ristiin molemmista joukoista. Viiden nimen joukossa esimerkiksi kolme toista porukkaa ja kaksi toista. Jäsenet näyttivät äänestäneen hyvin itsenäisesti ja harkiten. Yksi ongelma oli se, ettei hallitusta voinut valita suhteellista vaalitapaa noudattaen, koska virallisesti ei ollut listoja, vaan henkilöitä. Niinpä saattoi käydä, että kaikki valitut tulivat samasta ”leiristä” ja toinen osapuoli jäi vaille hallituspaikkojen uusimista. Tässä oli kysymys joskus muutamasta äänestä, enintään kymmenistä.
Mahtoivatko taistolaisetkaan aina käyttää ’likaisia temppuja’? Järjestötoiminnan ja kokoustekniikan hallinta ja kannattajajoukkojen tehokas saaminen liikkeelle ovat sinänsä aivan reilua peliä. Se vain saattaa yllättää leppoisampaan päätöksentekotapaan tottuneet.
Käsittääkseni kannattajajoukkojen aktivointi oli molemminpuolista ja tapahtui voimistuen vähitellen vuosi vuodelta. Osapuolet olivat niskan päällä vuorotellen. Vaikka ylilyöntejä ja kuumakallejakin inhimillisessä toiminnassa aina esiintyy, oli Sleyn taistojen tiellä kuitenkin kysymys aika sivistyneestä touhusta ja pyrkimyksestä yhteistyöhön.
Kannattajajoukkojen agitoimiseen olen kyllä itsekin ”syyllistynyt”. Se tapahtui Seppo Suokunnaan tukemiseksi. Jäsenkokoukseen oli tullut aloite hänen syrjäyttämiseksi maallikkosaarnaajien voimin. Junailin aika tehokkaan vastaoperaation.
Monta muutakin asiaa on kirkossamme jo ratkaistu. Piispat ovat antaneet selvityksiään ja sanoneet mitä kirkko opettaa. Silti vääntö ei lopu. Kun minä menen jonnekin, niin vaikka pappi olenkin, en edellytä että minun tulee saada osallistua johonkin toimitukseen.
Minä ymmärrän, että tämä MN asia loukkaa joitakin. Mutta koko MN -tapahtumaa ei ole synnytetty eikä sitä pidetä yllä siksi että, jollakulla olisi paha mieli. Sitä ei ole tehty kenenkään loukkaukseksi, mutta kuin siinä mielessä että evankeliumikin voi loukata jotakuta (en kyllä usko että ketään pappia).
Keskustelussa on tullut ilmi myös sellainenkin näkökulma, että tasa-arvo olisi evankeliumin edellytys. Ei ole. Oikea tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus seuraavat evankeliumia.
On käytetty sanoja syrjintä, sortaminen (englanniksi) ja oikeudenmukaisuus. On ihmetelty miten naiset voivat puolustaa tapahtumaa. On heitetty epäilyjä siitä, että nuorille ei kerrota mistä on kysymys, ikään kuin heidät huijattaisiin Turkuun ja käännytettäisiin vanhalle virkakannalle.
Monta kertaa Turussa mukana olleena, minulla eiole mitään pahaa sanottavaa tapahtumasta. Tyhmää ja hölmöä käyttäytymistä olen tavannut kaikkialla. Ei Turku ole poikkeus. Eivätkä kaikki sanojat/puhujat edusta SLEYtä. Minulle on puhuttu loukkaavasti Herättäjäjuhlilla pappeuttani epäillen. Se on ihan ok.
Ymmärrän niitä jotka tutnevat olonsa loukkaantuneiksi. MUtta MN ei ole loukatakseen ketään, vaan sanan ja ehtoollisen sakramentin takia niillekin, jotka kokevat että heille ei ole juuri muuta tilaa enää kirkossa. Ketään en ole kuullut ehtoolliselta käännytetyn pois. SIunausta MN:lle ja Turulle, kaikille jotka osallistuivat ja eivät osallistuneet.
Markku, Ymmärrän näkökulmasi. Silti ongelmaa jää vaikka kuinka hyväntahtoisesti asiaan haluaakin suhtautua.
Ja lisättäköön vielä: arkkipiispan vaalissa on ehdokkaana pappi, joka omaa perinteisen virkakäsityksen ja jolla on – yllätys yllätys – ihan realistiset mahdollisuudet toiselle kierrokselle.
Voidaanko ajatella, että arkkipiispan vaalissa Auvisen saama kannatus kertoo todellisen konservatiivien osuuden Suomen evlut-siionissa?
Ei ehkä ”todellisen”, mutta taatusti todellisten.
Eli jos tulevassa arkkipiispan vaalissa Ville Auvisen saama tulos on esim.30%, sitä voidaan pitää oikeana todellisten konservatiivien osuutena kirkossa?
Riippuu tietysti miten ”todellinen” konservatiivi määritellään Suomen evl kirkossa, mutta ehkä perinteisellä kannalla virkakysymyksessä olo ja sukupuolineutraalin avioliiton ehdoton vastustaminen ovat jossain määrin keskeisiä kriteereitä(?)…
Erityisesti sukupuolineutraalin avioliiton kohdalla asetelma herkästi polarisoituu, mikä tietysti jossain määrin suosii ”ääri”päiden ehdokkaita Auvista ja Inkistä. Toisaalta valitsijoina on monella tavoin erityinen, ei edustava joukko.
Juuri tuota valitsijoiden edustavuutta pohdinkin. SIksi halusin asian keskusteluun.
Arkkipiispanvaali kertoo vain arkkihiippakunnan ja kirkon päättäjäportaan voimasuhteista. Jos minä saisin päättää, jättäisin koko vaalin arkkihiippakunnan asiaksi. Heidän piispastaanhan on kysymys.
En muuten ymmärrä sitä perustetta, jonka mukaan naispapittomuus olisi hyväksyttävää, koska ”sinne osallistuu niin paljon nuoria”. Kuinka moni heistä jäisi pois, jos naiset osallistuisivat päätösmessun toimittamiseen? En myöskään ymmärrä vertausta Suviseuroihin. Kuinka moni seurakunnan nuorisotyöntekijä järjestää seurakunnastaan nuorten reissuja sinne?
Jos Elias malttaisi lukea tarkemmin, niin kysymys johon po. kommentissani vastasin oli ”Miten niin virkakysymys ratkaistu?”
En viitannut mitenkään erityisesti sinun kommenttiisi, vaan koko laajana vellovaan keskusteluun.
Ensinnäkin pitää muistaa, että MNF on syntynyt – ei luotu. Sitä ei ole luotu Kirkkohallituksen toiminnallisella osastolla tai strategiapäivillä, vaan se on syntynyt nuoren pojan muistojuhlaksi.
Toiseksi: SLEY kantaa raskaan taloudellisen vastuun festareita järjestäessään. Tapahtuma ei ole kultakaivos, vaan taloudellinen satsaus vapaaehtoiskannatuksesta elävälle järjestölle.
Kolmanneksi: on päivänselvää, että SLEY:n papit eivät tule tekemään messuyhteistyötä naispappien kanssa, vaikka Kirkkohallitus sanoisi mitä. Siis ohjelma-, organisointi- ja talousvastuusta päävastuun kantava taho ei voisi olla messua toteuttamassa! Ajatelkaa, mikä tilanne.
Neljänneksi: eikös tässä juuri toimita Tahdonilmaisun periaatteen mukaan? Paikalliset kirkkoherrat ovat antaneet herätysliikkeelle tilaa ja SLEY toimii paikallisten käytänteiden mukaisesti. Eli missä ongelma?
Kiitos, Kimmo, selkeästä kommentistasi. Ehkä sen verran uskallan sanoa, että ei pidä tai pitäisi ehkä koskaan sanoa ”ei koskaan”. Voihan olla, että asia muuttuu. Muuttuihan se aikaisemminkin Sleyn sisällä: Ensin asiassa ei ollut ongelmaa, siis yhteistyössä vaikka oltiinkin toisella kannalla ja sitten asiasta tuli ongelma. Oman ymmärrykseni mukaan ”väistäminen” tuli tuontitavarana jostakin. Surullista, että niin tapahtui. Sen tuojiksi ymmärsin nyt Lähetyshiippakunnassa ja Luther-säätössä toimvat henkilöt. Voi olla, että tietoni on vain arvelua.
Yksi muutosmahdollisuus olisi se, että Sley olisi vain yksi järjestäjistä. Laajennettaisiin järjestäjien joukkoa vaikka alueen seurakunnilla ja hiippakunnan kasvatuksen ”osastolla”.
Täsmennän vielä pari asiaa:
Festareiden järjestäjinä on jo nyt Turun seurakunnat (aiemmin vain Maaria ja Mikael).
”Väistämisestä” sen verran, että se on ollut mukana jo naispappeuspäätöksestä asti. Siis jo Reijo Arkkilan ollessa toiminnanjohtajana. Tulin SLEY:n kuvioihin v. 1994 peruskoulun päättäneenä. Jo silloin oli itsestäänselvää – myöhemmin olen oppinut, ettei se kaikille ollutkaan – että SLEY:n pappi ei mene alttarille yhdessä naispapin kanssa. Siltä se minulle näyttäytyi. Valtaosa sen ajan SLEY-sedistä on edelleen töissä SLEY:ssä tai ainakin aktiivieläkeläisiä – ja valtaosa on pitänyt linjansa ”väistämisessä”.
Kimmo, Olen ollut kirkon työssä 80-luvun puolivälistä saakka ja kesätöissä jo 80-luvun alusta. Muistan aivan selvästi, että Seppo Suokunnaksen kaudella Sleyn linja oli selvä, myös virkapäätöksen jälkeen. Sleyn papit tekivät yhteistyötä kaikkien pappien kanssa. Joku yksittäinen poikkeus on voinut olla. Ja tämä ymmärtääkseni oli juuri Seppo Suokunnaksen ansiota. Hänen jäätyään toiminnanjohtajan tehtävästä pois, linja muuttui.
Kallion jäsenkokouksessa joulukuussa 1987 ja sen päätöksiä soveltaneessa johtokunnan linjauksessa torjuttiin yhteistyö jumalanpalveluksessa naispappien kanssa. Rikkomisesta ei kuitenkaan seurannut työntekijöille sanktioita. Näin esimerkiksi itäisissä piireissä työntekijät sovelsivat hieman vapaampaa linjaa. Toivo Loikkasen käsitys asioiden tilasta saattaa olla tästä peräisin.
Nykytilanteesta en tiedä mitään, koska en enää ole yhdistyksen jäsen ja seuraan sitä vain saman verran kuin muita herätysliikkeitä. Paikallisesti kylläkin, meillä pidetään Siionin kanteleen kotiseuroja.
Teemu, Kiitos täsmällisestä tiedosta. Itse muistan siis asiaa pappisurani alusta, kevättalvesta 1986 lähtien. Silloin tilanne oli kuten kirjoitin ja kirjoitit. Muisteln kyllä, että palattuani merimieskirkkohommista virkaan Enonkoskelle 1994 osa Sleyn papeista teki vielä yhteistyötä kaikkien pappien kanssa. Tämä ei Enonkoskella tosin tullut esille, koska oli yksipappinen seurakunta ja olin siellä pappismiehenä. Kuitenkin jäi sellainen kuva, että asia tiukentui vasta 90-luvulla.
Kimmo Jaatilalle, messu ehdottama rajana on muodostunut sley:ssä pikku hiljaa. Edes Reijo ei tätä alussa noudattanut. Nyt linja on niin kireä, että tavallisiin tilaisuuksiin naispappappeja ei kutsuta. Sley ei myöskään palkkaa ketään joka hyväksyy naispappeuden tai toimii yhteistyössä. Se ei myöskään salli yhteisvihkimyksiä. Muutakin voin kertoa, mutta tässä nyt aluksi.
Teemu, oliko todella noin kun kirjoitit jäsenkokouksesta. Löytyykö jotakin kättäpidempää mihin tämä on kirjattu. Ei se mitään jos ei löydy, käytännössä linja ei kuitenkaan mennyt aina noin, että messu oli se ehdoton raja.
Sami Paajanen, onhan ne pöytäkirjat sekä jäsenkokouksista että johtokunnan (myöhemmin hallituksen) kokouksista olemassa. Aika tarkasti niistä lehdetkin raportoivat. Sen lisäksi on ollut yhteystyöryhmä, joka on etsinyt kaikille sopivaa ratkaisua sitä kuitenkaan löytämättä. Eri työntekijät ovat vetäneet rajoja vähän oman makunsa mukaan.
Teemu, Googlasin Seppo Suokunnaksen palvelutietoja ja hän oli Sley:n toiminnanjohtajana 1991 alkaen. Siten omat havaintoni varmentuvat eli muistan, että hänen kaudellaan väistämistä ei tapahtunut ”täysmittaisesti” vaan ymmärtääkseni Seppo otti seurakuntien kanssa yhteistyötä hakevan linjan ja ainakin osa Sleyn työntekijöistä toteutti sitä. Googlaamani tiedot eivät kertoneet, milloin Sepon kausi päättyi toiminnanjohtajana. Ymmärsin siitä, että tilanne kävi Sleyn:n johtamisen osalta tukalaksi, koska monien linja tiukkeni juuri virkakysymyksessä ja tuli sitä väistämistä ja muuta.
Olin kahdeksan vuotta Seppo Suokunnaan lähimpiä työtovereita ja lähituntumalla vähän sen jälkeenkin. Yhdistyksen linjasta päätti jäsenkokous ja johtokunta, ja siinä toiminnanjohtajakin oli tarkimman luupin alla. Liikkumatilaa ei ollut ollenkaan. Rivityöntekijöistä ei pidetty niin tarkkaa vahtia. Varsinkin lähetysosastolla oli monenlaista ilmaa. Siellä oli toisaalta tiukinta vastaisuutta ja toisaalta siellä oli jonkin aikaa yhdistyksen palveluksessakin naispuolinen pastori.
Käytännöt ovat nykyään varman tiukemmat. Siihen lienee vaikuttanut Lähetyshiippakunta, jonka nieluun olisi varmaan mennyt vielä paljon enemmän väkeä, jos Sley olisi antanut aihetta.
Toisella puolella Elyn perustaminen on selkeyttänyt tilannetta, vaikka repeämä ei suinkaan ollut niin selvä kuin usein luullaan. Olen käynyt ja puhunutkin molempien yhdistysten juhlilla ja samoja naamoja niissä näkee. Julistuskin on samantapaista. Kerran kuuntelin Radio Deistä puhetta, jota luulin Sleyn tilaisuudeksi, mutta se olikin Elyn juhlilta.
Sami Paajasen muistikuva on siitä oikea, että muuhun kuin messuyhteyteen suhtauduttiin hyvin monenkirjavasti. Muutamat naispappeuden vastustajat eivät panneet pahakseen seurakunnan naispuolista pappia puhumassa samoissa seuroissa ja toisille taas lehtorinkin saarnaaminen oli kauhistus. Naispappeuden vastustaminen ei ole mikään kovin yksiniittinen konsepti.
Teemu, Kiitos arvokkaista ”täsmätiedoista”. Oma kuvani tilanteesta muotoutui niistä kontakteista, joita oli Sleyn:n työntekijöiden kanssa. Sen muistan kuitenkin, että väistäminen minun havaintojeni mukaan alkoi laajamittaisemmin myöhemmin (kuin virkapäätös). Jotenkin tuli sellainen muistikuva, että Petri Hiltunen oli asiassa mukana. Toivon etten anna väärää todistusta. Joka tapauksessa lopetan hatarien ja epävarmojen ”muistelujen” kirjaamisen. Päälinja kuitenkin on selvä: Sley otti virkakysymyksessä tietyn kannan (ei hyväksy papin viran avaamista naiselle) ja sen jatkumona oli väistämiskäytäntö, jossa tilanteessa nyt elämme.
Ehkä joku papeista vastaisi maallikolle. Eikös tämä ole suunnilleen sama ongelma kuin nyt esiin noussut kysymys spn-avioliiton mahdollisesta kirkollisesta vihkimisestä?
Mitä eroa on sillä, että jotkut papit eivät hyväksy sitä ohjeiden perusteella tai omantunnon syistä ja jotkut jo vihkivät kirkolliskokouksen päätöksistä huolimatta tai sitten sillä, että toiset siis eivät hyväksy naispappeutta?
Aikanaan kai naispappeuden vastutajille luvattiin oikeus näkemykseensä, joka nyt kuitenkin aiheuttaa ongelmia ja heitä arvostellaan avoimesti?
Entäs jos päädytään siihen, että spn-neutraaliin avioliittoon jatkossa voi pappi halutessaan vihkiä vaan pakko ei ole. Mitenhän tämän kanssa voitaisiin elää kun jo tuo naispappeusasia on oikeastaan ratkaisematta.
Miten ihmeessä ev.lut. kirkkomme yleensä joutuu jatkuvasti tällaisiin tilanteisiin?
Hei pliis, ei samaa śukupuolta olevien parisuhteiden siunaamisia tähän keskusteluun!
Miksi ei? Se on jo polttava ongelma ja aivan samaa laatua kuin tuo naispappeus. Turha tälläkään foorumilla päätä pensaaseen pistää kirkkomme vanhaan tuttuun maallin, jos niin saa sanoa :).
Kurssikaverini Toivo kirjoittaa asiaa. Yhden asian tuon esille. Tapahtumassa on kiinnitetty huomiota siihen, että messussa ei ollut naisia toimittamassa sitä. Myöskään Kanavissa (”studiot” ym.) ei ollut vetäjinä naispuolisia pappeja. Miksi? Ei ole kysymys vain yhdestä iltamessusta vaan vastuista eri tilanteissa. Jotain outoa tässä on: ei messuun, ei opettamaan, ei vastuuseen. Tapahtuma oli SLEY:n ja Turun seurakuntien järjestämä yhteistyössä mutta miten?
Monet papit nuorisotyössä ovat naisia. He tulevat nuorten kanssa tapahtumaan vuosi vuodelta. Miksi he eivät saisi näkyä? Heidän some-kampanjansa oli ilmeisen spontaani reaktio siihen, että naispuoliset papit eivät saisi näkyä. Monet näistä tuovat nuoria linja-autolla tapahtumaan, jonka yksi viesti on: älä näy. He kelpaavat tuomaan nuoria paikalle mutta eivät esille.
Samalla on kuitenkin todettava, että tapahtuma on hyvin järjestetty. Seurakunnastamme on tehty sinne vuosittain retki. Takaisin on tullut tyytyväisiä nuoria. Olemme keskustelleet ajoittain asiasta. Emme ole halunneet nuorille tuoda kirkon ristiriitoja liikaa esille. Vuosien jälkeen jotkut ovat kuitenkin havahtuneet, että taustajoukoilla on aika rajaavia näkemyksiä. Ymmärrän niitä, jotka kokevat nykyisellään vastuunkantajina olevansa puun ja kuoren välissä. Evankeliumin viestiin tulee sivumakua kun huomaa, että kaikki eivät kelpaa. Mitä pitäisi ajatella, kun ajattelee: hyvä tapahtuma mutta syrjivä?
Toisaalta naisia on festareilla kyllä puhumassa ja opettamassa. Naispappeja ei.
”Toisaalta naisia on festareilla kyllä puhumassa ja opettamassa. Naispappeja ei.” Ihanko totta? Juuri nämä kaksi asiaa on perinteisesti ymmärretty naisilta kielletyiksi.
”Emme ole halunneet nuorille tuoda kirkon ristiriitoja liikaa esille. Vuosien jälkeen jotkut ovat kuitenkin havahtuneet, että taustajoukoilla on aika rajaavia näkemyksiä.”
No kun kirkkomme aikansa rähisee milloin naispappeudesta ja nyt sitten spn-avioliitosta niin kai ne nuoret väkisinkin jotain saavat tietää. Olen edelleen sitä mieltä, että nuorille hyvin järjestetty oma tilaisuus on tärkeintä eikä heitä muu kiinnosta ellei sitä heille tuputeta.
Asia ei ole vain noin myös niin, että kaikkien seurakuntien ja työntekijöiden on voitava tulla tapahtumaan ”omissa viroissaan” jos tapahtuma on kirkon yhteinen.