Se löytyi-kampanja muistuttaa puoluetelttaa torilla. Teltan ympärille on kokoontunut kymmenkunta paikallista puolueaktiivia, uskollisista uskollisimmat, jotka juttelevat keskenään. Valavat ja vahvistavat toistensa uskoa.
Jokunen puolueen jäsen ja vanha kannattaja saattaa poiketa vaihtamaan muutaman sanan ja juoda kupposen kahvia. Ohikulkijat kulkevat ohi. Ketään ulkopuolista ei kiinnosta.
Se löytyy-kampanja laittaa kysymään, kenelle se oikein on tarkoitettu? Onko fundis-kristillisten tuntuma tavalliseen läpimaallistuneeseen normitallaajaan tosiaan näin tavattoman hukassa?
Minulle tulee kampanjasta mieleen kauppakeskuksen ulko-ovella standeineen ja raamattu-esitteineen päivystävät Majakka-seurakuntalaiset. Sinänsä sääli, mutta en ole koskaan nähnyt kenenkään siihen pysähtyvän.
Se löytyy-kampanjan keskeinen ongelma on, että sen ovat laatineet uskovat toisille tosiuskoville. Se tavoittaa ne, jotka jo kampanja-aktiivien tavoin lujassa uskossa.
Uskonasioista varovasti kiinnostuneen, epävarman ja hapuilevan tämä puolihurmoksellinen hengellisyys hukkaa.
Joka kotiin jaetussa missiolehdykäisessä keskeisellä sijalla ovat todistuspuheenvuorot. Niissä korostuu kertakaikkinen uskoontulo, hetkellinen hengellinen rysäys ja täydellinen uskonvarmuus.
Entä jos uskaltaudut kampanjakahvilaan? Kuluuko kauan, kun ensimmäinen tulee kysymään oletko jo uudestisyntynyt?
Kristinuskosta kampanja antaa ahtaan ja kovin kapean käsityksen. Se tuo mieleen vanhat jeesus-traktaatit lyhtypylväissä. Eikä ihme, kun katsoo, ketä se löytyy-kampanjan takaa löytyy.
Sieltä löytyy todellista hurlumhei-meininkiä: ennen muuta helluntailaiset kielilläpuhumiseen ja henkikasteineen, adventisteja, babtisteja, vapaa seurakuntia joka lähtöön, River-seurakuntia, karismaattisuutta.
Jotenkin vielä ymmärtää, että mukaan ovat menneet viidesläiset (paitsi miksi muutoin maltillinen ja järkevä Raamattuopisto?). Tässähän on selkeää 1960-luvun evankeliointihenkeä telttakokouksineen ja tahdonratkaisuineen. Mutta mitä mukana tekevät esimerkiksi Rauhan Sana ja Uusheräys?
Vielä enemmän ihmetyttää, että osa normiluterilaisista seurakunnista on lähtenyt tähän hölynpölyyn. Omanikin. En minä halua tukea mitään missiota, rukousvartiota tai todistuspuheenvuoroja. Mission rukousverkostoissa rukoillaan ”Suomen kansan puolesta”. Väkisin tulee mieleen joku Oulun profetia 1960-luvulta.
Kansankirkon seurakunnille luvataan muun muassa laaja medianäkyvyys, maakunnallinen suurtapahtuma ja banderolleja, mainospohjia, roll-uppeja (mitä ne ovat?) ja julisteita. Entä ihmeparantumiset?
Kaikki tietysti maksaa, mutta rahaa suurempi haitta on se, että kaikki tämä krääsä ja kaupallistaminen ovat mahdollisimman kaukana mentaalisesti siitä kristinuskosta, mitä Jeesus Nasaretilainen ja alkuseurakunta julistivat.
Kansankirkon ryhmistä mukana siis ovat kaikkein konservatiivisimmat. Näkyvyyttä kampanja epäilemättä tuo. Kolme miljoonaa euroa takaa sen.
”Se löytyi”-kampanjassa on lisäksi eräs muu kiinnostava pointti. Kampanjan takana on IRR-TV, joka taas vuosikausia on rahoittanut konkurssikypsää Alfa-tv:tä lähinnä kristityiltä kerätyillä rahoilla.
Sekä IRR-TV että Alfa-TV edustavat kaikkein konservatiivisinta kristillisyyttä Suomessa. Mielenkiintoista sikäli, että seurakuntavaalit ja Se löytyi-kampanja ajoittuvat päällekkäin.
Sattumako? En usko. Sillä kansankirkon seurakunnat, jotka osallistuvat Se löytyi-2022 kampanjaan, joutuvat samalla allekirjoittamaan yhteystyösopimuksen konservatiivisen IRR-TV:n kanssa. Moni riviseurakuntalainen luulee, että tietyntyyppinen materiaali, jota seurakunnan toimesta jaetaan on seurakunnan tuottamaa, mutta eipä olekaan.
Tottakai on tärkeää ja jopa välttämätöntä, se tavoite, että evankeliumia saarnaataan kaikille Suomalaisille. Moni täällä kun ei tiedä sitä, että he kantavat syyllisyyttä sisimmässään ihan turhaan, koska uskon kautta Jeesuksen sovitustyöhön syyllisyydestä Jumalan edessä voi vapautua. Lisäksi se vapautus merkitsee Jumalan omaksi antautumista. Jolloin pääsee Jumalan lapsen asemaan. Tämähän on valtavan hienoa. Jumalan lapset kun on aivan erityisesti Jumalan suuren rakkauden kohteena. Evankelimi on valtava ilosanoma meille jokaiselle. Jeesus sanoi, että” te jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja. Kuinka paljon enemmä teidän taivaallinen isänne anttaa niille , jotka häneltä anovat”. Olemme siis pahoja, mutta sovitus koskee juuri meitä pahoja ja saamme lahjaksi sen pyhyyden ja puhtauden, jonka Jeesus on ihan meitä varten hankkinut. Usko kun on näin yksikertainen asia, niin tottaki se tulee antaa mahdollisuus jokaisen Suomalaisenkin päästä se kuulemaan ja lukemaan. Jumalan valtavaan rakkauteen kuuluu myös se, ettei hänen omansa näe kuolemaa, vaikka kuoleekin.
Kari-Matti. Olematta itse millään tavoin mukana tässä missio kampanjassa, kysyn sinulta, kun arvostelet tätä, että mitä kirkon sitten pitäisi tehdä tai olla tekemättä? Itse näen kansankirkon olevan näivettymisen tiellä. Tässä nyt kuitenkin yritetään jotain.
Ihan totta. Kansankirkko tosiaan kutistuu, mutta siihen tuskin auttaa mitkään missiot epämääräisen porukan kanssa. Niin kutsuttu sekularisaatio on laajempi, syvempi ja pitkäkestoisempi ilmiö eikä siihen tuo helpotusta kampanjat helppoheikkien kanssa. Näyttäisi siltä, että maallistumista kykenee vastustamaan ainoastaan vanhat kirkot, etenkin katolinen kirkko.
En todellakaan ymmärrä, miten luterilainen kirkko lähtenyt mukaan tähän helluntailaisten, vapaakirkon, babtistien, river-seurakunnan, adventistien jne hulabaloohon.
Tää näiden kielikin on vastenmielistä, naivia ja pinnallista tuontitavaraa Atlantin takaa: ottaa Jeesus Vapahtajakseen, Jeesus rakastaa Sinua, todistuspuheenvuorot, rukousvartiot, missiot jne.
Olen otettu… Sain Kaisunkin nauramaan. Kaisun kommentit ovat kieltämättä muutenkin varsin piristäviä tämän tasapaksun ”äijäväännön” keskellä. Kiitos, että olet oma itsesi.
Olen muuten aina ihmetellyt käsitettä ”tulla uskoon”. Usko, toivo, rakkaus. Emme me ”tule toivoon” tai ”tule rakkauteen”, miksi me ”tulemme uskoon”? Emmekö vain usko, toivo ja rakasta? Tai sitten emme.
Kirkossa ehkä vain uskotaan, eikä niinkään ”tulla uskoon”. Jos se on ”näivettymistä” tms, niin ollaanko oudoilla vesillä?
On eri asia uskoa ja elää uskoa todeksi. Helppo on uskoa synnit anteeksi, mutta laitappa niitä pois elämästä, niin huomaat mikä ero näillä on.
🙂 Kari, minusta saa varmaan angry bird-kuvan, mutta kyllä elämä on niin hupaisaa, että useinkin naurattaa. Körttiläiset ovat huumorintaitoisia-ja sitä on suvusta ammennettu. Hiljaista huumoria. Mutta olisitpa tuntenut tätini. 🙂
Olin toistakymmentä vuotta hengellisten ilmaisujen ulkopuolella. TM-tutkinnon suorittaneen helluntalaisen kanssa keskustelussa tulikin esille, että oikeammin olisi ilmaista, että usko tuli minuun, kun kerroin uskoontuloon liittyvästä asiasta.
Kuitenkin eri kulttuureissa, Raamatuissa, muoto ”tulla uskoon” on tapahtuman mukainen ilmaisu, koska usko tulee ihmiseen, kun ihminen antaa pelastaa itsensä.
Evankelioinnissa toistuu havaintoni mukaan sanonta ’ottaa Jeesus vapahtajaksensa’. Tein lyhyen haun löytääkseni Uudesta testamentista tuon ilmaisun. En löytänyt. Sen sijaan löysin kohdat: ’Jumala on korottanut – Jumala on lupauksensa mukaan antanut – Isä on lähettänyt’, joiden jälkeen esiintyy käännöksestä riippuen sana ’vapahtajaksi’. Vapahtajaa ei siis ihminen itselleen ota, vaan Jumala on Hänet lähettänyt. Tämähän se evankeliumi on, iloinen uutinen. Kirjeessä filippiläisille kerrotaan, mikä on ihmisen osuus: ”Mutta me olemme taivaan kansalaisia, ja taivaasta me odotamme pelastajaksi Herraa Jeesusta Kristusta.”
Taivaan kansalaiset tunnistaa tietyistä tuntomerkeistä. Se on maailmalla aina innostavaa, kun tapaa taivaan kansalaisa yllättävissä tilanteissa. Siinä on jotain samaa, kuin suomalaisen kohtamisessa kaukana kotoa, virraassa maassa. Suomalaisen tunnistaa kielestä, mutta Taivaan kansalaiasen tunnistaa kunnioittavasta asenteesta Jeesus nimeä kohtaan.
Kun epäröivä, pelokas ja arka kansalainen varovasti astuu kirkkoon, onkin ihan pistämätön tervetulotoivotus, kun itse esittäytyy ”taivaan kansalaiseksi”. Tunnelma vapautuu heti.
Kirkon yksi näivettymisen syy on juuri siinä, ettei se pyri suuntautumaan ulospäin. Missio on juuri sitä mitä kirkko tarvitsee. Jos missio olisi kirkossa jatkuvaa, niin
tilanne olisi pian aivan toisin.
Kirkon koko toiminnan rakentaminen on perustunut siihen, että ihmiset tulevat mukaan. Nyt kun he eivät enää tule, niin muutosta toimintarakenteeseen ei ole silti tehty. Kirkko käpristyy oman toimintansa ympärille , kuin höylän lastu.
Kirkko voi silti olla täynnä aktiivista toimintaa ja työntekijät juoksevat loputtomassa odotusten ja vaatimusten oravanpyörässä uupumiseen asti. Puuttuu vain ne muut ihmiset, heitä ei tule, kun kirkko on toiminnallaan osoittanut, ettei se ole kiinnostunut muista. Miksi ne muut kiinnostuisivat kirkon sanomasta, jota se ei edes heille kerro?
Pidän tärkeänä sitä, millaiseksi missio ymmärretään. Onko se väkijoukon houkuttelemista kokoon vai kristittyjen hajaantumista väen joukkoon? Ymmärrä jälkimmäisen mielikuvan paremmin kuvaavan Jeesuksen alkuperäistä kutsua: ”Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.” Tuo ohje näyttää tosin usein toteutuvan niin, että ollaan syyllisiä kuin käärmeet ja typeriä kuin kyyhkyset. Minkä sille mahtaa, että me olemme näin raadollisia. Jumala meitä armahtakoon!
Po ymmärrän
Tiukkaa analyysia ja kriittistä puhetta missiosta. Olen ainakin osittain samaa mieltä, Tällaiset tosiaan tavoittavat heidät, jotka on jo ”tavoitettu” ja ehkä muutamia muita. Sisällöt, tavat ja asetelmat ovat liian käännynnäiskristillisiä kuten kirjoitit missiovihkosen todistuskirjoituksista. On niiden joukossa toki jokunen maltillisempikin mukana, onneksi.
Mielenkiintoinen kirjoitus ja mielenkiintoista keskustelua. En ole itsekään oikein syttynyt missioille, mutta joidenkin ihmisten kohdalla ne toimivat. Minusta on kunnioitettavaa, että joku kuitenkin yrittää.
Mikä olisi oikeaoppinen luterilainen formaatti? Se ei tainnutkaan vielä löytyä -mission lisäksi keskustelussa ei ole tullut esiin varteenotettavia vaihtoehtoja.
Jos oikein muistan, maailman kristityistä noin 3 % on luterilaisia. Vaikuttaako tämä jotenkin arvioihimme?
Vanhojen kirkkojen tavat ovat hyviä ja kauniita, mutta nekin taitavat tavoittaa vain ”omaa väkeä”. Kynnys muille taitaa sielläkin olla useimmille liian korkea.
Kiitos Pirjo kommentista.
Ihailen vanhojen, alkuperäisten kristillisten kirkkojen tapaa toimia/”evankelioida”.
Esimerkkinä katolinen kirkko ja Nasaretin Pyhän Perheen Seurakunta Oulusta. Ympäri vuoden jokaikinen viikko 14 messua tai messuun rinnastettavaa jumalanpalvelustapahtumaa kirkossa. Siis 14 viikossa! Pieni seurakunta Oulussa, kaukana Roomasta. Ollaan koko ajan uskon ytimessä. Ei missioita, ei sessioita ei ammuta raketteja taivaalle, ei valoshowta, ei gospelrockrap-bändejä.
Kaarlo Arffman lopetti erinomaisen, uuden kirjansa ”Mistä tiedämme mitä on oikea kristinusko” seuraavasti: ”Löytöretken jälkeen on aika palata alkuun: mistä kristinuskon erilaisia suuntauksia arvioiva ihminen nykyään löytää perusteiltaan alkuperäisimmän ja aidoimman kristinuskon? Tässä kirjassa esitetyn perusteella katolinen kirkko on verrattomasti lähinnä sitä, miten varhainen kirkko uskoi pysyvänsä oikealla tiellä.”
ps. muokkasin hieman omaa kommenttia, koska K24 tekstinkäsittely teki siitä lukukelvottoman.
Näppäsinkö vahingossa Kari-Matin kommentin asiattomaksi vai minne se katosi? Pahoittelen, jos olen syypää.
Et, minä muokkasin sitä. Olen monta kertaa vuosien varrella ilmoittanut oman kommenttini vahingossa asiattomaksi eikä sitä kukaan ole poistanut (vaikka syytä olisi ollut).
On se vaan tuo evankeliumi niin vastenmielistä! Se tästä blogista henkii. En ole sinänsä amerikkalaisen herätyskristillisyyden puolella enkä vastaan. Ihmettelen vain tätä kiivasta vastustusta niitä kohtaan, jotka yrittävät julistaa evankeliumia keinoin jos toisinkin!
Tästä kiivaasta vastustuksesta voimme lukea Raamatusta Paavalin kirjeistä. Evankeliumin julistus saa aina aikaan kiivasta vastustusta, huutoa, räyhää ja mellakointia, koska se ei ole ihmisen mielen mukaista, vaan ihmiselle vierasta ja hulluutta. Kristuksen evankeliumin takia kristittyjä vainottiin ja teloitettiin, kuten tiedämme. Blogistin viittaus alkuseurakunnan kristinuskoon vaikuttaa siksi hyvin kaukaa haetulta, erikoiselta ja ristiriitaiselta.
Näyttää siltä, että tässä jälkikristillisessä ajassa nousee vainoajia ja kivittäjiä yhä enenevässä määrin. On siis syytä olla tarkkana, että seisoo Kristuksen joukoissa eikä Kristuksen vastustajien.
Kiinnitän huomion blogistin sanoihin: ”Fundis-kristillinen”, ”missioiden helppoheikit ja epämääräinen porukka”, ”hulabaloo” (tarkoittaen siis kai lähinnä evankeliointia), Esimerkkeinä vastenmielisestä ja naiivista kielestä ovat ilmaisut: ”Jeesus Vapahtajana”, ”Jeesus rakastaa sinua”, ”todistuspuheenvuorot”, ”rukousvartiot”, ”missiot.”
Kuuluuko blogistin sanoissa kristillinen veljeys ja rakkauden henki?
Paavali kirjoittaa kolossalaisille: ” Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne. Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan.” (Kol. 3:8-10, Kr. -38).
”Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille, anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi. Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. Olkaa myös kiitollisia. Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja. Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme.” (Kol. 3:12-17, KR -92)
Entä sitten evankeliumi.
Paavali kirjoittaa filippiläisille: ”Käyttäytykää vain Kristuksen evankeliumin arvon mukaisesti, että minä, tulinpa sitten teidän luoksenne ja näin teidät tai olin tulematta, saan kuulla teistä, että te pysytte samassa hengessä ja yksimielisinä taistelette minun kanssani evankeliumin uskon puolesta. ” Fil. 1:27
Blogistin mukaan kaikki missiossa on mahdollisimman kaukana mentaalisesti siitä kristinuskosta, mitä Jeesus ja alkuseurakunta julistivat. Toisin sanoen kyse ei kai olisi sitten evankeliumistako ja sen julistamisesta?
Mentaalisesti kaukana? Mikä se on sitten se mentaalisesti lähellä oleva kristinusko?
Itselleni on juuri mentaalisesti nimenomaan lähellä se tosiasia, itse asiassa tämä totuus on sydämessäni eikä vain aivoissani, että Jeesus Kristus on minun Vapahtajani ja että HÄN todella rakastaa minua, syntistä ihmistä ja on sovittanut syntini antamalla itsensä uhrina ristillä puolestani. Tämän takia olen Jumalalle rakas ja saan hänen lapsenaan kulkea nyt kohti Taivaan kotia. Voiko mitään tämän suurempaa ja ihanempaa tässä maailmassa olla? Minulle ei ole.
”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi”. 1 Joh. 4:10
Riitta -”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi”. 1 Joh. 4:10. Eikö tämä juuri kumoa esim. tuon ”Se löytyi” ja sen seikan, että tuo kampanja taas korostaa ihmisen osuutta löydetyksi tulemiseen. Jos tuon Raamatun paikan sanoisi: ” Ei siinä, että me tulimme uskoon, vaan että Jumala rakasti meitä ja antoi uskon lahjan”. Aivan karkea veto -mutta ymmärrät varmaan, että ”Jumala vaikuttaa meissä tekemisen ja tahtomisen”. Se, että me olemme uskossa, uskon tiellä-hyvä ettemme Jeesuksen edessä tiellä-on mahtava kiitoksen paikka. Ei mitenkään oman itsemme nosto. meillä kaikilla on oma tarinamme, mutta kyllä se on sivuseikka -Ristinmiehen tarinaan verrattuna. olisi tullut ehkä luettua paremmin, jos se olisi ollut Kristus-keskeinen traktaatti ,tuo joka tuli joka talouteen nyt.
Kaisu, en tiedä traktaatista yhtään mitään, koska minulla sitä ei ole. Minulla on ovessa mainoskielto. Minusta on aivan oikein ja hienoa, että ihmiset kertovat siitä, miten he ovat tulleet uskoon ja tulleet Jeesuksen luo. Mikä siinä voi olla niin väärää? Miksi se pitäisi salata? Tosin täällä on nähty, että monien mielestä siinä on paljonkin väärää. Aloitetaan taistelu ja vänkääminen esim. kasteesta , aloitetaan parjaus ja saivartelu.
Jossain vaiheessa usko tulee tai uskoon tullaan, miten vain, tai sitten on niin että ei usko tule koskaan ja näin siis kaste on hyödytön sen ihmisen kohdalla. Itse en koe ratkaisseeni mitään, olen tämän varmaan sata kertaa täällä sanonut. Siitä huolimatta minut yritetään monien taholta leimata ratkaisukristityksi. Tosi outoa.
Mutta asia on niin, että ihminen yleensä ensin kokee että hän on itse valinnut Jeesuksen. Tämä on inhimillistä ja johtuu syntisyydestämme ja ylpeydestämme. Laki koetaan ensin niin, että se voidaan täyttää. Myöhemmin sitten ihminen tajuaa mahdottomuutensa Jumalan lain edessä ja silloin hän vastaanottaa evankeliumin sanoman tai siis kuulee sen ja saa uskon lahjan ja uudestisyntyy Jumalan lapseksi.
Itse koin tuon mahdottomuuden mutta pohdin myös tätä aiemmin Jeesuksen persoonaa ja sitä olisinko voinut kääntää selkäni Jumalan kutsulle. Vuosia myöhemmin luin Olav Valen-Sendstadin kirjoja, joista minulle kirkastui lain ja evankeliumin ero. Samoin kirja ”Unelma vapaasta tahdosta” oli ratkaisevassa asemassa kun mietin tuota ratkaisua ja valintaa. Ei siksi että olisin kokenut itse ratkaisseeni, vaan siksi että siitä puhuttiin niin paljon. Tuo kirja siis vahvisti käsitykseni ihmisestä Jumalan työn kohteena.
Kun ihmiselle avautuu evankeliumi ja lain ja evankeliumin ero, hän alkaa ymmärtää, että uskoon tulossa Jeesus tulee lahjoinensa hänen sydämeensä ja ihminen on passiivisena Jumalan Pyhän Hengen työn kohteena. Ihminen on objekti ja Jumala subjekti. Ainakin itselläni tämä evankeliumin avautuminen oli prosessi, mutta siinä oli myös ihmeellinen pyhä kokemus, että kuulin Jumalan suoraan puhuvan minulle ja vakuuttavan sydämelleni että hän on Poikansa tähden jo minut täysin hyväksynyt, joten minun ei tarvitse hänelle näytellä mitään teatteria. Hän tietää minusta aivan kaiken. Silloin armo Kristuksessa vasta avautui.
Tuossa yo. kohdassa ei puhuta meidän uskoon tulemisestamme, vaan siitä että Jumala on ensin rakastanut meitä. Nyt siis blogistin mielestä ei saa nostaa esiin sitä, että Jeesus rakastaa ihmistä. Tämähän on juuri se pointti! Ja tietysti voimme sanoa myös Jumala rakastaa sinua, koska Jeesus Kristus on Jumala.
Kristillisessä uskossa on kyse persoonallisesta suhteesta Persoonaan. Minä – sinä -suhteesta. Ei mistään aivouskonnosta, vaan sydämen tasolla olevasta uskosta Jumalaan, Persoonaan, jonka nimi on ”Minä olen, se joka olen”.
Lainaan taas rovasti Raimo Mäkelän kirjaa ”Teesejä laista ja evankeliumista”:
”Niinpä Jumala kielletään ja Jumalaan uskotaan sydämessä eli omassatunnossa, niin kuin Ps 14:1 = Ps 53:2 on miellettävä: ’Hullu sanoo sydämessään (=omassatunnossaan): ’Jumalaa ei ole.” Jumalan kieltäminen ja Jumalaan uskominen ovat olennaisesti omantunnon asioita, eivät ensisijaisesti ajattelun asia.”
”Laki ja evankeliumi ovat henkilö. Henkilö on – on tarkoitettu olemaan – laki ja evankeliumi. Laki ja evankeliumi tulevat (Jumalan) sydämestä ja kohtaavat (ihmisen) sydämen. Tämä on sopusoinnussa myös sen kanssa, että molempien sisältö on rakkaus. Laki vaatii – imperatiivina, käskynä – rakkautta ihmisen sydänjuuria myöten. Evankeliumi lahjoittaa – indikatiivina, varmaa tosiasiaa osoittaen – rakkauden ihmisen sydämeen sen ulkopuolelta Jumalan sydämestä.”
Kts. Matt. 22:37, Jer 31:33, Hes 36:26-27 ja ns. pienoisevankeliumi Joh 3:16
”Laki ja evankeliumi eivät siis ole ensisijaisesti asia, kirja, periaate, oppi, filosofia, teoria, etiikka, vaan henkilö, ensin Jeesus Kristus henkilössään, sanomassaan ja teossaan, sitten hänen kauttaan myös Isä ja Pyhä Henki.”
Jeesus kolkuttaa ovella, jos joku avaa oven, niin hän on luvannut tulla sisään aterioida kanssani. Luther puhuu autuaasta vaihtokaupasta.
”Saan antaa Jeesukselle kaiken, mitä minussa ja minulla on, mutta mikä ei kuulu häneen eikä hänelle, ja hän ottaa sen itseensä: jumalattomuuteni, syntini, saastaisuuteni, asemani syntisessä maailmassa syntisten ja pahojen ihmisten ja Saatanan pahuuden ja vihan kohteena, heikkouteni ja surkeuteni, epäonnistumiseni ja tappioni, sairauteni, kärsimykseni ja kuolemani.
Jeesus antaa minulle kaiken, mitä hänellä ja hänessä on, ja minä saan ottaa sen häneltä ja omistaa sen itselleni: Syntien sovitus ja anteeksiantamus, Jumalalle kelpaava vanhurskaus ja pyhyys, puhtaus, asema Jumalan edessä Jumalan poikana/lapsena, Jumalan kaikki rakkaus ja hyvyys, Jumalan valtakunta ikuisena ”perintönä”, ikuinen elämä.
Saan antaa Jeesukselle kaiken sen hyvän, mikä minulla ja minussa on, mutta mikä ei ole minun omaani eikä ansiotani vaan Jumalan lahjaa minulle ja minkä näin palautan Jumalalle: elämäni, aikani, lahjani ja kykyni, varani.”
Martti Pentti kirjoittaa siten kuin Jeesus ei olisi koskaan syntynytkään maan päälle, siis Sana ei olisi tullut lihaksi. Jeesus ei olisi sovittanut syntejämme ristillä eikä noussut Taivaaseen. Nyt hänen mielestään ihmiset ovat silti taivaan kansalaisia ja odottavat pelastajaa taivaasta. Ei se nyt näin mennyt. Kyllä evankeliumi kuullaan ja vastaanotetaan tai sitten ei. Joko Jeesus Kristus vastaanotetaan sydämeen Herrana ja Vapahtajana, tai sitten ei. Aivan selvästi tämä Raamatusta käy ilmi. On aivan turha saivarrella tästä, ettei Kristusta voida vastaanottaa sydämeen. Koko Raamattu todistaa tästä!
Lue tähän vaikkapa tämä ”Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi. 2 Kor. 5:20-21. ”Hänen työtovereinaan me myös kehotamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.” 2 Kor. 6:1
Vain ne, jotka ovat Kristuksessa, toisin sanoen elävät hänen ominaan ja ovat hänet vastaanottaneet syntiensä Sovittajana ja siis Vapahtajana, ovat siis ottaneet Jumalan armon Kristuksessa vastaan, odottavat häntä ja hänen toista tulemistaan maan päälle. He myös rakastavat Jeesuksen käskyjä ja haluavat noudattaa niitä. Toisille ihmisille, siis niille jotka eivät tottele Kristuksen evankeliumia, Kristus tulee sitten tuomarina, ja he seisovat tuomarinsa edessä paljaana ilman Kristuksen lainavanhurskautta.