Olipa kerran, kauan, kauan sitten, aikojen alussa henki (myöh. Jumala, Luoja tai Kaikkivaltias), joka liikuskeli pelkän pimeän tyhjyyden yllä. Aikansa kuluksi tuo henki päätti luoda vallitsevaan tyhjyyteen ns. maailmankaikkeuden ja tähtiä sen pimeyttä valaisemaan. Yhtä pikkuruista tähteä kiertämään se loi mm. kivisen pallon, jota paljon myöhemmin alettiin kutsua nimellä Tellus. Tuolle Tellukselle henki loi muiden olentojen ja monen sorttisen kasvuston lisäksi kaksi elävää olentoa, joita alettiin myöhemmin kutsua ihmisiksi. Ihmisille Jumala antoi luvan tehdä Telluksella mitä ikinä itse keksivät ja aikaa tappaakseen tahtoivat.

Ainoastaan yhden, ihmisten asuinpaikkaa lähellä olevan, omenapuun hedelmiä ei olisi saanut syödä. Ihmisten kanssa touhutessa jokin kuitenkin meni pahasti pieleen kuten arvata saattoi. Paikalle käveli hengen niin ikään luoma käärme. Käärme kertoi ihmisnaaraalle, että oli vahvasti liioiteltua tuo kelletyn hedelmän kielto. Käärmeen huijaama ihmisnaaras päättikin käydä omppuvarkaissa kielletyn puun omppuja pöllimässä, koska kaikki enemmän tai vähemmän kielletty (myöh. ns. kielletty hedelmä) oli ihmisten mielestä jännittävää ja houkuttelevaa jo tuolloin. Syöttipä ihmisnaaras vielä pahaa aavistamattomalle uroksellekin tuota kiellettyä omppua. Varkaissa käynnistä ja omenan syönnistä kuitenkin kävi käry, jonka johti siihen, että molemmat ihmispolot potkittiin pois ihanilta asuinsijoiltaan ja siinä samassa syntyi Tellukselle myös kokonaan uusi käsite, jonka suomenkieliseksi nimeksi vakiintui paljon myöhemmin “perisynti”. Tapauksen seurauksena myös käärme joutui loppuikänsä liikkumaan mahallaan matelemalla.

Koko synti-käsite sai siis alkunsa ilmeisesti siitä, kun Jumala luopui kaikkivoipasta kaikkivaltiudestaan antamalla vast’ikään luomalleen ihmiselle oman harkintakyvyn ja vapaan tahdon. Kaikkivaltias ei voinut enää ihmisen vapaata tahtoa perua, kun sen kerran oli antanut, vaikka jonkin ajan kuluttua huomasikin, että tuli luotua ihan toivottoman luokatonta sekundaa, johon ei voinut olla lainkaan tyytyväinen. Kävi nimittäin ilmi, että ihminen lisääntyi ja sikaili planeetta Telluksella sen vapaan tahtonsa kanssa kuin porsaat pellossa ihan “ellun kanana” mielin määrin, sen minkä kerkesi. ("ellun kanat"-vertausta ei tosin tuolloin vielä tunnettu),

Kun muuta ei ollut tehtävissä Jumalan oli kehitettävä uusi käsite - “synti” - vielä sen perisynnin lisäksi ja sen tekemiselle sanktioksi ja pelotteeksi piti lisäksi luoda Helvetti niminen paikka (myöh. Kadotus), jonne kaikki joutuisivat kitumaan ikuisiksi ajoiksi maallisen vaelluksensa jälkeen, vaikka olisivat syyttömiä Telluksella tapahtuneeseen esi-isiensä sikailuun ja ihan riippumatta siitä kuinka raskasta syntiä olivat itse Telluksella tallustellessaan tehneet. Tuomio oli aina sama. Aste-eroja ei syntien raskaudessa eikä rangaistuksen pituuksissa tunnettu, eikä armoa. Oletettavaa oli kuitenkin, että joku vanhemmista tai esivanhemmista oli niin rankkaan sikailuun syyllistynyt, että lasten ja lastenlasten oli aina neljänteen polveen asti pakko kärsiä iankaikkisesti Helvetissä sen jälkeen kun oli Telluksen tomut jaloistaan karistanut.

Jumalan piti kuitenkin keksiä porkkana, jota tarjoamalla ihmisten tahtoon voisi vaikuttaa niin, että ylenmääräinen pöhkö sikailu loppuisi ja johon tarrautumalla nämä Telluksen sekundaihmisetkin voisivat välttyä joutumasta Helvettiin. Jumala keksi asettaa säännön ja antoi joidenkin "bättre folkiin" kuuluville luottohenkilöilleen tehtäväksi julistaa, että jos halusi pelastua Helvetin kidutuksilta, niin piti uskoa, että ihmisnainen (vieläpä nuori neitsyt) on synnyttänyt ihmisen, joka on Jumalan poika. Sitten tämä poika tapatettiin Isä Jumalan toimesta verisesti ihmisten sikailujen hyvittämisesksi, jotta kaikille ihmisille tulisi selväksi, että Jumala ei ole mikään pehmo lälläri, joka voisi ne ihmiten sikailut Telluksella muutoin painaa villaisella, kuin tapattamalla oman poikansa.

Se, että tuon kaiken uskoo ei vielä riitä. Sen lisäksi pitää Jumalalta rukoilla armoa ja anteeksiantoa lakkaamatta päivästä ja vuodesta toiseen koko Telluksella tallustelun ajan ja käydä kirkossa kerran viikossa tunnustamassa syyllisyytensä sellaisiin sikailuihin (synteihin), joita ei tiedä itsensä (eikä vanhempiensakaan) ikinä tehneen. Näin koko elämänsä ajan toimittuaan sitten lopulta selviää Helvetin kidutuksilta ja pääsee maallisen vaelluksensa jälkeen elämään taivaan iloissa ja riemuissa yhdessä toisten samanlaisten uskovien ihmisten kanssa onnellisena iankaikkisuutensa loppuun asti.

Sen pituinen se.

Luin jostain, että kirkkoisä Hieronymos pohti aikanaan ihmisen pelastumisen ja vapaan tahdon ongelmia suurinpiirtein seuuraavaan tapaan: ”Koska kukaan ei pelastu ilman omaa tahtoaan (koska kaikilla on vapaa tahto), Jumala tahtoo meidän tahtovan hyvää, jotta kun tahdomme Hän tahtoo meissä ja itse täyttää oman suunnitelmansa.”

Tämänkö nyt sitten pitäisi vakuuttaa ihminen tahdon vapaudesta? Ärsyttävää ja umpikieroa saivartelua minusta.

Hyvää, onnellista ja menestyksellistä uutta vuotta 2019 kaikille syntisille ihmiskunnan sikailuista huolimatta.