Sammeli Juntunen: Joutuiko kirkolliskokousedustajien sateenkaaripappeja koskeva vetoomus ö-mappiin?

Marraskuun kirkolliskokouksessa jätettiin kirkkohallitukselle ja piispainkokoukselle vetoomus, jotta ne ryhtyisivät toimiin Sateenkaaripappien yhteisön sellaista toimintaa vastaan, jossa organisoidaan samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä tai annetaan sitä koskevaa virheellistä viestintää (ks. https://sateenkaaripapit.wordpress.com/).

Vielä tällaisista toimista ei ole kuultu mitään. Ehkä vetoomus on hylätty ö-mappiin. Jos niin on käynyt, siihen voi olla kolme syytä:

  1. Hallinnollisen muotoseikan vuoksi. Ö-mappiin sujauttaminen lienee luvallista, sillä hallinnossa tällaisilla vetoomuksilla ei ole mitään virallista asemaa.
  2. Sateenkaripappien vastaisista toimenpiteistä voisi olla kirkolle mainehaittaa. Jonkinlainen eropiikki saattaisi seurata ja suhde yhteiskuntaan voisi vaarantua.
  3. Kirkkohallituksessa ja piispainkokouksessa istuu väkeä, jotka kannattavat Sateenkaaripappien toimintaa eli samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä.

Mikään noista syistä ei ole pätevä.

1.

Vaikka vetoomuksella ei ole virallista asemaa, ei kai mikään estä sen huomioon ottamista. Päinvastoin, huomiotta jättäminen voi olla virkavirhe; ehkä jopa vakava sellainen. Sillä on päivänselvää, että Sateenkaaripappien yhteisö rikkoo kirkon säädöksiä. Korkeimman hallinto-oikeuden syksyllä tekemän päätöksen perusteella myös valtion hallinto on tätä mieltä. Jos ehdoin tahdoin ja yhteistuumin tehty virkavirhe ja siihen yllyttäminen tulee lakien ja säädösten toimeenpanosta vastaavien virkamiesten tietoon, eikö heidän tule ryhtyä omatoimisesti tekemään asialle jotain? Mielestäni vetoomuksessa on kyse tästä: epävirallisesta kehotuksesta toimeenpanevalla elimelle hoitaa hommansa kirkolliskokouksen päätösten toimeenpanossa.

Kirkkohallituksen ja piispainkokouksen olisi pitänyt viimeistään KHO:n syksyisen päätöksen jälkeen ihan omatoimisesti ottaa Sateenkaaripappien toimintaa organisoivat henkilöt puhutteluun. Kun KHO:n päätöstä viimeistä edellisessä kirkolliskokouksen istunnossa vielä odotettiin, lainoppinut avustaja Esko käytti isossa salissa puheenvuoron, jonka pääsisältö oli: ”KHO:n tulevaa päätöstä on sitten kirkossa kaikkien noudatettava.”

Mutta eipä ole noudatettu, eikä kirkkohallitus tai piispainkokous tunnu siitä välittävän, vaan Sateenkaaripapit puuhaavat entiseen malliin. Miten ihmeessä? Heidän toimissaan ei nimittäin ole kyse vain yksittäisistä virkavirheistä, joita voisi pastoraalisen harkinnan nimissä katsoa läpi sormien. Kyse on organisoidusta kapinasta kirkkomme opetusta ja kirkolliskokouksen päätöstä vastaan. Jos siihen ei puututa, kirkolliskokous menettää uskottavuutensa ja sen päätökset merkityksensä.

Luullakseni viimeksi mainitusta syystä vetoomuksen alle saatiin kirkolliskokouksen täysistuntojen tauoilla parissa tunnissa 31 nimeä. Useammatkin edustajat olisivat halunneet allekirjoittaa, mutta vetoomuksen laajempaan kierrättämiseen ei ollut aikaa.

Luulisi, että kirkkohallitus ja piispainkokous arvostaisivat kirkolliskokousedustajien lähes kolmasosan epävirallistakin vetoomusta sen verran, että eivät jättäisi sitä käsittelemättä muotoseikkaan vedoten. Vetoomuksen sisältämä asia on nimittäin painava. Se kuuluu asioihin, joista päätetään ¾ enemmistöllä ja lisäksi siitä on puhuttu kirkolliskokouksessa jo lähes 20 vuotta. Ei tämän painoluokan asiassa järjestelmällistä säädösten rikkomista pidä katsoa läpi sormien, ei ainakaan muotoseikkoihin vedoten. Vaikka muotoseikoissa olisi jotain huomauttamista, on vielä suurempi virhe vedota niihin ja lakaista maton alle vakava virkavirhe.

2.

Sateenkaaripappien toimintaan puuttumisesta tosiaankin voisi olla kirkolle mainehaittaa. Se ei kuitenkaan saa olla peruste sille, että he saavat kaikessa rauhassa jatkaa virkavirheiden organisoimista. Hyvää hallintoa ei ole sellainen, jota lehtien toimittajat ja tai Facebook ohjailee. Jos kirkolliskokouksen päätösten toimeenpanossa on mainehaitan riski, Kirkon viestintä on pantava asialle riskiä torjumaan.

Toisaalta kirkosta eroamisia seuraa siitäkin, että kirkko ei pidä omasta opetuksestaan käytännössä kiinni. Uskottavuus menee. Harva haluaa olla jäsen avoimen opportunistisessa yhteisössä. Tästä olen lukenut jo pari kolumnia.

Uskottavuuden menetys voi tapahtua myös suhteessa valtiovaltaan. Kirkkohan on julkisoikeudellinen yhteisö, jolla on verotusoikeus. Siitä seuraa, että kirkon on hoidettava hallintonsa hyvin. Jos se ei sitä tee, se ei enää ansaitse julkisoikeudellisen yhteisön asemaa. On hyvän hallinnon irvikuva, jos ylemmät virkamiehet tai instanssit eivät edes yritä toimeenpanna virallisia päätöksiä, esim. vetoamalla siihen, että ”Pakottamalla emme pääse eteenpäin”.

En minäkään pakottamisesta tai rankaisemisesta pidä. Se on viimeinen vaihtoehto, jos keveämmät keinot eivät auta.

Mutta tässä asiassa keveämpiä keinoja ei ole haluttu edes koettaa. Kun ed. Niiranen kysyi kirkolliskokouksen kyselytunnilla Kirkon viestinnältä, mihin toimenpiteisiin siellä aiotaan ryhtyä Sateenkaaripappien levittämää disinformaatiota vastaan, kohtelias vastaus oli sisällöltään: ”Ei mihinkään”. Perustelu meni kai jotenkin niin, että kirkon sisällä on selvää, että avioliitto on kirkolle miehen ja naisen välinen liitto, mutta yhteiskunnassa tämä ei ole lainkaan selvää. Siksi on sallittava ”kunnioittava keskustelu” eikä Sateenkaaripappien tiedotusta aiota oikaista.

Hämmentävää. Yleensä kai on niin, että jos julkisella sanalla on epäselvä kuva jonkin organisaation toiminnasta ja sen perusteissa, niin silloin kyseinen organisaatio tiedottaa entistä enemmän ja paremmin saadakseen julkisen kuvansa selkenemään. Kirkossa asia näyttää olevan päinvastoin. Se alkaa syödä uskottavuuttamme.

Pahimpana uhkana pidän kuitenkin sitä minkä, dos. Arto Luukkanen nosti esiin terävänäköisessä mutta turhankin provosoivassa blogissaan (suomipuhe.com): ”Mutta miten se [kirkko] voi olla julkisoikeudellinen yhteisö, jos se ei pyri toimeenpanemaan omia julkisoikeudellisia säädöksiään? Miten voi kerätä fyrkkaa jäseniltä, jos ei itse noudata lakia? Kun joku valtion juristi äkkää tämän, kirkon nykyinen yhteiskunnallinen asema saattaa joutua puntariin ja keveäksi havaituksi. Hallintoa koskevassa lainsäädännössä sanottaneen jotain siitä, että virkamiehet porukassa ja ehdoin tahdoin rikkovat säädöksiä ja heidän esimiehensä toteavat vaan, että ’ei heitä voi pakottaa’. Sellainen kuulostaa Hermannin nuorisoseuran vaan ei julkisoikeudellisen yhteisön hallintomenettelyltä.”

Kirkkolakia ollaan parhaillaan uudistamisessa. Eräs paljon puhetta aiheuttanut kysymys on se, kuuluuko kirkon tunnustuksen sisältöä koskeva pykälä kirkkolakiin vai kirkkojärjestykseen.

Minusta se on samantekevää. Pääasia molemmissa tapauksissa on huolehtia siitä, että jatkossakin kirkon tunnustus saa määrittää sen, mitä kirkko on ja mitä se uskoo ja tekee. Tästä kirkon autonomiasta ja sen tärkeydestä käsittääkseni vallitseekin kirkolliskokouksessa yksimielisyys. Mielipide-erot koskevat sitä, kummassa kokoelmassa, kirkkolaissa vai kirkkojärjestyksessä tunnustuspykälän tulisi olla, jotta kirkon autonomia suhteessa valtioon toteutuisi eli tunnustus saisi määritellä identiteettimme.

Inhorealistinen ajatus nousee mieleeni: Sateenkaaripappien rikkeiden maton alle lakaiseminen osoittaa, että puhe kirkon tunnustuksen suuresta merkityksestä kirkolle on tyhjää lätinää. Jos kirkko uskoo ja opettaa jotain sellaista, joka voisi aiheuttaa mainehaittoja, se unohdetaan vaivihkaa eikä tunnustuksella ole minkäänlaista ”sijaa majatalossa”.

Jos Sateenkaaripappien annetaan huseerata vapaasti, miksi valtion pitäisi uskoa, että kirkolle sen tunnustus on oikeasti merkittävää?

3.

Vaikka kirkkohallituksessa istuu väkeä, jotka henkilökohtaisesti kannattavat samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimistä, ei se saa vaikuttaa siihen, kuinka he toimeenpanevat säädöksiä tai valvovat niiden noudattamista.  Päätökset tekee kirkolliskokous, kirkkohallitus; piispat ja tuomiokapitulit huolehtivat niiden täytäntöönpanosta; aivan riippumatta siitä, mitä mieltä virkamiehet asioista henkilökohtaisesti ovat.

Eli kirkkohallituksen, Kirkon viestinnän, tuomikapitulien tai seurakuntien viranhaltijoiden ei ole luvallista toimia seuraavan ajattelun mukaisesti: ”Samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkiminen ei ole luvallista, mutta annan sen jatkua, koska kannatan sitä. Kunhan se jatkuu vielä jonkin aikaa, siitä tulee uusi normaali, ja sitten se on helppo saada läpi myös virallisesti ja kirkolliskokouksessa. Samasta syystä suosin virantäytöissä niitä, jotka eivät ole ’perinteisen avioliittokäsityksen’ kannalla.”

Sille, että Sateenkaaripappien toimintaa ei tule sallia, on paljon teologisiakin syitä. Ne ovat mielestäni painavampia kuin tässä esitetyt kirkon hallintoon liittyvät syyt. Jätän ne tietoisesti tässä käsittelemättä. Tietenkin teologisia perusteluja on myös sellaiselle kannalle, että kirkon tulee vihkiä myös samaa sukupuolta olevia avioliittoon. Näiden kahden kannan välistä keskustelua jatketaan kirkossa vielä pitkään. Toivottavasti se tapahtuu kunnioittavan keskustelun pelisääntöjä noudattaen. Jotta sellainen olisi mahdollista, eräs perustava edellytys on se, että keskusteleva yhteisö kunnioittaa rehdisti myös yhteistä päätöksentekoaan ja sen toimeenpanoa.

Sammeli Juntunen

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Tekisi mieleni korjata yksi asiavirhe.

    Blogisti kirjoittaa, että vetoomuksen käsittelemättä jättäminen olisi virkavirhe ja että KHO:n päätöksestä koskien Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin antamaa varoitusta seuraa, että valtion hallinto pitää Sateenkaaripappien toimintaa kirkon säädösten vastaisena.

    Valtion hallinto koostuu ministeröistä ja niiden alaisista virastoista ja laitoksista, aluehallintovirastoista ja ELY-keskuksista sekä paikallistason virastoista kuten maistraateista ja poliisilaitoksista. Ja näiden kaikkien yläpuolella yleistä hallinnollista toimivaltaa käyttää valtioneuvosto. Kirkon autonomiasta johtuen edellä mainitun valtion hallinnon tehtäviin ei kuulu arvioida, onko Sateenkaaripappien toiminta jonkin uskontokunnan sisäisten säädösten mukaisia.

    KHO:n päätöksestä ei voi vetää johtopäätöstä, että valtiolla olisi näkemys siitä, pitääkö kirkossa sallia vai kieltää samaa sukupuolta olevien parien vihkimisetä. Valtio ei myöskään ota kantaa siihen, pitääkö kirkolliskokouksen tai piispojen ottaa käsittelyyn blogissa mainittu vetoomus tai tuleeko Sateenkaaripappien toimintaan puuttua. Nämä kaikki ovat kirkon omia päätöksiä.

    KHO totesi päätöksessään, että Oulun tuomiokapitulilla oli oikeus antaa päätöksessä mainittu rangaistus. On oikeus antaa rangaistus, mutta ei ole velvollisuutta rankaisemisen antamiseen.

    Arkkipiispa totesi kirkolliskokouksessa, että rankaiseminen ei ole se tie, jolla kirkkoa syvästi jakavaan kiistaan löydetään ratkaisu. Myös piispainkokous päätyi suosittelemaan rankaisutoimista pidättäytymiseen.

    Mielestäni kirkon päättäjät toimivat viisaasti kun eivät kriisin keskellä lähde valitsemaan liian voimakkaasti puolia. Rankaisemiseen päätyminen olisi voimakas signaali toisen osapuolen puolelle siirtymisestä. Se ei ainakaan helpottaisi ratkaisun ja kompromissin löytämistä.

    • Ei mistään kompromissista ole toivoakaan. Ev.lut. kirkkomme on valinnut liberaalin linjan ja sillä selvä. Se on nyt nähty. Jonkinlaista väsytystaistelua vain ja jahkailu alkaa väsyttää varsin monia. Ainahan voi erota kirkosta ja yksinkertaisesti lakata maksamasta liberaalista meiningistä. Löytyy Sley ja muut, joka pitävät kiinni Raamatusta. Ei se sen kummempaa ole.

      Kirkolliskokouksen päätöksistä tai pappislupauksestaan ainakaan sateenkaaripapit piutpaut välittävät ja sitä näkyvät kannattavan hiljaisesti muutamat piispatkin päätöksillään.
      Ev.lut. kirkkoomme nilkuttaa varallisuutensa turvin varsin pitkään jonninjoutavista säännöksistä piittaamatta ja siihen monet papit nojaavat, kun liksa juoksee eli no hätä. Sellainen kirkko meillä on.

    • Leen Luukolle: KHO totesi päätöksessään 18.9.2020 seuraava: ”Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avioliittokäsitys on ennen avioliittolain 1.3.2017 voimaan tullutta muutosta perustunut siihen, että avioliitto on miehen ja naisen välinen. Kirkkokäsikirjan avioliittoon vihkimistä koskevaa kaavaa, jonka sanamuoto viittaa vain miehen ja naisen väliseenavioliittoon, ei ole avioliittolain muuttamisen jälkeen muutettu. Samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä on saadun selvityksen mukaan käsitelty eri yhteyksissä kirkolliskokouksessa, jossa kirkon avioliittokäsitystä tai pappien vihkimisoikeutta ei kuitenkaan ole päädytty laajentamaan eräistä laajentamisen puolesta esitetyistä aloitteista ja näkemyksistä huolimatta. Piispainkokous on lisäksi kirkkolaissa säädetyn toimivaltansa nojalla ennen avioliittolain muutoksen voimaan tuloa 31.8.2016 antanut selonteon avioliittolain muutoksen johdosta.” Tämä tarkoittaa, että kirkon omien säädösten ja päätösten perusteella kirkon pappi, jonka velvollisuuksiin sisältyy pysyminen kirkon opissa, ei saa vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja.

      Mikko Niemiselle: KHO:n tehtävä ei tietenkään ole määrätä, mitä kirkko tämän päätöksen jälkeen tekee. Kun kaikki piispat kuitenkin ovat yksimielisiä siitä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, niin ihmettelen, miksi he kuitenkin sallivat sateenkaariparien vihkimisen. Nyt ei ole kysymys siitä, että piispat asettuisivat jonkun puolelle ja muita vastaan vaan siitä, että se kuuluu heidän johtajatehtävänsä.

    • Risto Tuorille voisin todeta, että käsittääkseni KHO siteeraa Leeni Luukolle kopioimassasi kohdassa Oulun tuomiokapitulin vastausta KHO:lle. Päätöksessä siteerataan sitä siitä syystä, että kyseistä kohtaa on käytetty KHO:n päätöksessä perusteena katsoa hiippakunnan papin saama varoitus lailliseksi.

      Sanon tämän siksi, että asiayhteydestä irralleen otettuna siteeraamasi kohta muuten näyttäisi siltä, että KHO päättää, mikä on kirkon avioliittokanta – tai ainakin vahvistaa virallisesti, mikä se on. Tosiasiallisestihan KHO ei ota kantaa siihen, mikä kirkon avioliittokanta on, vaan toteaa vain rangaistuksen saaneen pastorin oikeusturvan näkökulmasta, että tuomiokapitulin toimittamasa vastauksessa rangaistukselle on lailliset perustelut.

      Mitä sitten tulee Risto Tuorin ihmettelyyn piispojen toiminnasta, ajattelen että kirkko on asiassa jakautunut voimakkaasti kahtia. Tällaisessa tilanteessa johtajuutta ei mielestäni osoittaisi se, että todetaan toisen puolen kirkkokansasta olevan väärässä ja aloitetaan jakamaan rangaistuksia.

      Lopputulema tästä kaikesta tulee olemaan se, että kirkossa on kaksi avioliittokäsitystä. Tämä on todellisuutta jo tänään. Johtajuutta on mielestäni se, miten asiasta vuosia vallinnut kiista saadaan ratkaistua kompromissilla ja mahdollisimman vähäisillä vaurioilla.

      Uskon, että asiasta tullaan näkemään vielä kymmeniä ja jälleen kymmeniä puheenvuoroja, joissa vaaditaan vain oman näkemyksen julistamista viralliseksi totuudeksi ja eri mieltä olevien hiljentämistä, rankaisua tai ajamista ulos kirkosta, mutta en näe niillä puheilla suurta arvoa enkä usko niiden rakentavan huomispäivän kirkkoa.

    • ”Uskon, että asiasta tullaan näkemään vielä kymmeniä ja jälleen kymmeniä puheenvuoroja, joissa vaaditaan vain oman näkemyksen julistamista viralliseksi totuudeksi…”

      No hui 🙂

      Tässä on kyse uskonnosta, vakaumuksesta ja opista. Ei firman eikä järjestön toimintamalleista.

      On asioita, jotka ovat opillisia, ja silloin ei kaikista tärkeimpänä tavoitteena voi olla ”kompromissiratkaisuun” pääseminen. Toki tietyllä lailla voi tulla toisin ajattelevia vastaan. Löytää tapoja elää rinnatusten ja sietää sekä mielestään väärässä olevia ihmisiä että heidän (omasta mielestä) vääriä mielipiteitään.
      Mutta opillisesti voi olla vain yksi oikea näkemys.

      Jos avioliitto ja kirkollinen vihkiminen katsotaan vain maallisen avioliittoinstituution tunnustamiseksi kirkossa lisäämällä siihen hengellisyyttä, silloin olisi poistettava vihkiparille osoitetusta rukouksesta ja siunaamisesta ”Jumala, avioliiton asettaja”.

      Riippumatta siitä kuinka virallista tämä on, olisi lakattava ajattelemasta ja opettamasta, että Jumala ON avioliiton asettaja. Tämä on sitä uskontoa ja oppia.

      Olen ollut sinunkin puheenvuoroistasi ollut huomaavinani, että konservatiivien kanta on tässä yksiselitteisesti syrjivä ja väärä. Ja ilmaisee pahantahtoisuutta, homofobiaa tms. eikä sille ole mitään muuta syytä kuin halu syrjiä (?)

      Ymmärrätkö vakaumuksellisuutta, noin ateistina?

    • ”mutta en näe niillä puheilla suurta arvoa enkä usko niiden rakentavan huomispäivän kirkkoa.”

      -Tämäkö on oma toiveesi? Että huomispäivässäkin olisi kirkko, jota toiveikkaina rakennamme? Itse en usko, että mitään luterilaista kirkkoa tulevaisuudessa on enää olemassa. Yksinkertaisesti siksi, että kirkko ei enää viestitä mitään muuta kuin sitä että se haluaa olla ihmisille mieliksi, jotta nämä jatkossakin kuuluisivat kirkkoon.

      Jos tämä on kirkon ainoa sanoma ja sen olemassaolon sisältö, ei sillä tule olemaan pitkää tulevaisuutta, kun vielä otetaan mukaan yritykset tehdä ”kompromisseja”, jotta konservatiivitkaan eivät lähtisi kirkollisveroa maksamasta.

    • ”Uskon, että asiasta tullaan näkemään vielä kymmeniä ja jälleen kymmeniä puheenvuoroja, joissa vaaditaan vain oman näkemyksen julistamista viralliseksi totuudeksi”

      -Tästä vielä, että koska kysymys on teologinen, omaa kantaa tulisi, puolin ja toisin, perustella teologisesti. Ei ”yhdenvertaisuudella” eikä ”tasa-arvolla”.

      Eli on haastettava vastapuolen _teologiset_ perustelut. On siinä yritystäkin ollut, mutta mielestäni ulkopuolelta ei pitäisi tulla esittämään neuvoja. Tämä on kirkon sisäinen, ja uskovien välinen, kiistakysymys.

    • > Mutta opillisesti voi olla vain yksi oikea näkemys.

      Kirkossa on päätetty sallia naisten pappeus, mutta samaan aikaan todettu, että ei ole opillisesti väärin ajatella, että pappeus kuuluu vain miehille. Eronneiden uudelleen vihkiminen taitaa kirkolliskokousten päätösten valossa olla edelleen opillisesti väärin, mutta niin sitä vaan tehdään. Jälkimmäisen saatan muistaa väärin.

      En näe itseisarvoksi, että jokaisessa asiassa pitää julistaa yksi oikea totuus. Eikä se ole edes realistista.

      > On siinä yritystäkin ollut, mutta mielestäni ulkopuolelta ei pitäisi tulla esittämään neuvoja.

      Siihen nähden kuinka hanakasti olet jakamassa aiheesta muille puheenvuoroja voisin melkein erehtyä luulemaan, että olet itse evankelis-luterilaisen kirkon jäsen.

    • Sari: ”että kirkko ei enää viestitä mitään muuta kuin sitä että se haluaa olla ihmisille mieliksi, jotta nämä jatkossakin kuuluisivat kirkkoon.”

      Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.

  2. Eihän se mitään, jos Werner näillä ulostuloillaan ikäänkuin oksentaisi vain omille rinnuksilleen, mutta joku satunnainen lukija saa helposti sen käsityksen, että Werner edustaa kaikkia heitä, jotka vastustavat samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä. Sitä en ole halunnut uskoa.

    Mutta ilmeisesti olen väärässä. Sikäli kuin tätä palstaa olen seuraillut, eivät samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä vastustavat sano koskaan poikkipuolista sanaa Wernerin kommentteihin, joten kaiketi he sitten hyväksyvät ne.

    Eli pääasiallinen viesti siltä suunnalta siis kuuluu: homot ulos kirkosta! Ilmeisesti blogisti, joka on siis oman bloginsa moderaattori, on myös tätä mieltä.

  3. Seija oletko muuten huomannut, että kirjoitat itse aika usein sellaisia törkeyksiä ja vääristelyitä joita poistetaan.

    Seija, kun maallistuneilla lesbomyönteisillä varakkailla suvaitsevilla ihmisillä on aina kymmeniä yrityksiä ja ravintoloita yhtä seurakuntaa kohtaan. Joissa jokaisessa käy enemmän väkeä kuin seurakunnassa. Niin eikö kannattaisi heidän tuella perustaa oma järjestö joka elää matalalla profiililla ulospäin mutta tarjoaa jäsenilleen sitä mitä he tarvitsevat?

Kirjoittaja

Vierasblogi
Vierasblogi
Kotimaan Vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen...