Helsingin Koskelassa tapahtunut nuorten tekemä murha, toisen nuoren pitkäkestoinen kiduttaminen, törkeä nöyryyttäminen ja hengen riistäminen on ollut pöyristyttävä tapahtuma.
Se on herättänyt myös monenlaisia kommentteja sekä kysymyksiä, joita ihmiset Suomessa harvoin kysyvät.
Mitä näille teinitappajille on tapahtunut heidän omassa elämässään, että he kykenivät tällaiseen?
Onko kuolemanrangaistus sittenkin oikeutettu?
Voiko ”toverinsa” hengen riistämiseen osallistuneita nuoria koskaan vapauttaa takaisin normaaliin yhteiskuntaan?
Miksi nuorten koko oikeudenkäynti ei ole avoin ns. suurelle yleisölle? Nuoret, jotka tappoivat toisen 16-vuotiaan ja vielä kuseksivat tämän runnellun ruumiin päälle, saavat osin suljetun oikeudenkäynnin. Miksi? He ilkesivät kyllä tappaa toisen ihmisen, mutta käykö nyt niin, että heitä ja heidän tekojaan ”suojellaan” oikeudenkäynnissä?
Mikä on totta netin viesteissä?
Verkossa löytyy tietoja, valheita ja misinformaatiota asiasta kuin asiasta. Nettisivuja selatessa löytyy Koskelan surmasta sellainenkin informaatio, että päätekijäksi esitetty nuori olisi liittynyt ”toveripiiriin” melko hiljattain.
Väkivalta Koskelan uhria kohtaan olisi kiihtynyt tämän tutustumisen jälkeen uudelle tasolle. Netin tiedoissa kerrotaan uuden tekijän liittyneen ”toveripiiriin” sen jälkeen, kun hän olisi tutustunut yhteen surman tekijöistä rippikoulussa.
Olipa tämä tieto totta – jos se on totta, asiantila on hyvin traaginen – tai ei, se nostaa esiin hyvin tärkeän kysymyksen kirkon, uskonnollisten yhteisöjen ja rippikoulun toiminnasta.
Kirkollisilla tahoilla on oltu ymmärrettävästi mielissään siitä, että suuri prosenttiosuus nuorten ikäluokista suorittaa rippikoulun. Mutta onko kirkolla/uskonnollisilla yhteisöillä valmiudet kaikenlaisten, myös kovin erilaisten, nuorten kohtaamiseen?
Jo aiemmin on kuulunut tarinoita rippikoulussa olleista häiriköistä, jotka uhkailevat, kuristavat ja pyrkivät alistamaan muita rippikoulua käyneitä nuoria.
Nämä väkivaltaiset nuoret eivät vaikuta erityisen kiinnostuneilta uskonasioista, he tulevat muiden mukana sinne, missä on muita nuoria. Kuten eräs nuoriso-ohjaaja aikoinaan totesi, rippikoulussa on myös väkeä, joka pääsee ripille ja lahjat ja lahjarahat saatuaan eroaa kirkosta. Molemmantyyppisille nuorille rippikoulu on vain väline omien tavoitteiden saavuttamiseen.
Kun kuterilaisen kirkko tavoittaa nuorten ikäluokat laajalti, rippikouluihin tulee myös ”kiusaajia”. Mutta onko kirkolla ja sen työntekijöillä kykyä ja koulutusta eri tavoin väkivaltaisten nuorten kohtaamiseen – ja tavallisten, ei-väkivaltaisten nuorten suojelemiseen väkivaltaisilta,jo kouluissa samankaltaista toimintaa harjoittaneilta nuorilta?
Kirkko tai ainakin sen johto näyttää olevan hyvin kiinnostunut sukupuolivähemmistöjen asioiden edistämisestä. Onko tässä kulttuurimuutoksen ajamisen huumassa kuitenkin unohtunut perusasia, lasten suojelu ja kaiken väkivallan vastustaminen?
Luterilaisella kirkolla on laajan rippikouluopetuksensa vuoksi paalupaikka puuttua nuorten toisiaan kohtaan harjoittamaan henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan. Kirkon johtajat voisivat tuomita koulukiusaamisen nimellä tunnetun sadismin ja opettaa toisten ihmisten ehdotonta kunnioitusta.
Asia ei ole kuitenkaan ollut erityisesti esillä. Taannoinen kirkolliskokous jaksoi keskustella seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. Missä olivat ne nuoret, ne tuhannet, joita kiusataan kouluissamme joka viikko, ja huoli heidän oikeuksistaan?
Väkivaltaisia, syvähäiriintyneitä nuoria mikään uskonyhteisö tuskin kykenee auttamaan saatika parantamaan. Jokin askel johonkin suuntaan olisi, että nuorten ja lasten pahoinvoinnin vähentäminen ja heidän hyvinvointinsa tukeminen otettaisiin kirkon ja sen toiminnan keskiöön.
Olisiko nimittäin niin, että koulukiusaamisen, sen sadismin ja nöyryyttämisen tuomitseminen olisi sitä, mihin kristinusko meitä kutsuu ja velvoittaa?
Rippikouluja on hyvin erilaisia. Ei niitä ja niiden merkitystä voi laittaa yhteen säkkiin. Kaikille leiri ei merkitse mitään erityistä ja toisille se on koko elämän tärkeä käännekohta. Joillain leireillä yhteishenki toimii hyvin ja nuorten omat sisäiset kolhut saa hyvää hoitoa. Syntyy tärkeitä ihmissuhteita. Jopa koko elämän mittaisia. Oman toisen leirini jälkeen syntyi paikkakunnalle nuorten aktiivien seurakunta toiminta. Silti vaikka itse palasin takaisi omalle virkapaikalleni verohallintoon. Sillä virkavapaani loppui. Turha väitellä rippikoulun merkityksestä, kun niitä on laidasta laitaan.
Noinhan se Pekka on.
Kimmo Wallentin. Argumentaatiosi on mielestäni lähinnä samaa tasoa kuin Aku Ankka ja kumppanit -lehdessä 1950-luvulla esiintyneellä Lipi Luikurilla. ”Noudatan lakia vain silloin, kun se on puolellani”. Kysymyksesi siitä, mitä hyötyä rippikoulusta on, edustaa tyypiltään niin sanottua retorista kysymystä. Varsinkin, kun sen lukee tekstiyhteydessään eli siinä laajemmassa yhteydessä, jonka mudostavat sinun eri keskusteluketjuissa esittämäsi näkemykset. Ne ovat hyvin yhdensuuntaisia: kaikki uskoon liittyvä on umpipöhköä, typerää ja parhaimmillaankin kyseenalaista. Retorisessa kysymyksessä esitetään väite kysymyksen muodossa. Jos tosissasi kysyisit rippikoulun hyödyistä, löytäisit kyllä vastauksen esimerkiksi http://www.evl.fi -sivustolta. Tutkimuksiakin aihepiiristä löytyy.
Marko Sjöblom vastaappa kysymykseen onko rippikoululla mitään tekemistä Jeesuksen lähetyskäskyn kanssa eli onko rippikoulu Jumalasta vai ihmisistä?
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. (Matt.28)
Rippikoulu perustuu nimenomaan kaste- ja lähetyskäskyyn. Kastettuja opetetaan Kristuksen käskyn mukaisesti.
Kari Paukkunen kuinka näet tämän onnistuneen?
Mietippä sitä kuinka Jeesus opetti opetuslapsiaan kolmisen vuotta, oppivatko he?
Sjöblom: ”Sjöblom: ”eivät kuitenkaan ole aivan noin turhia, kuin väität”
Sjöblom: ”Kysymyksesi siitä, mitä hyötyä rippikoulusta on, edustaa tyypiltään niin sanottua retorista kysymystä. ”
Tiedän mitä ”retorinen kysymys” tarkoittaa. Minulla on korkeakouluopintoja mm. suomen kielessä ja semantiikassa. Väitän yhä edelleen, että kysymykseni rippikoulun hyödyllisyydestä – olkoon retorinen tai ei – ei ole väite rippikoulun turhuudesta. Retorinenkaan kysymys ei ole väitelause.
Söblom: ”Argumentaatiosi on mielestäni lähinnä samaa tasoa kuin Aku Ankka ja kumppanit -lehdessä 1950-luvulla esiintyneellä Lipi Luikurilla. ”
Chisel McSue on todellakin ollut suuri esikuvani ja innoitukseni lähde jo vuosikymmenien ajan. Täytyy myöntää, tunnut tuntevan noita satuolentoja laajemminkin kuin Raamatun tiimoilta.
Ovatko nuoret yhteiskuntamme tuotosta? Myös ne, jotka pystyvät tekemään tällaisia asioita kuten omaan kaveripiiriin kuuluneen surmaaminen. Pahuutta on ollut, ja tulee aina olemaan. Se mikä tällaista saa tekemään, tuskin on millään tasolla kovinkaan yksiselitteistä. Tapahtuma on järkyttänyt kaikkia. Erityisesti surmatun läheisiä, mutta myös kyseisen surmatyön tehneen läheisiä; vanhempia, mahdollisia sisaruksia, ystäviä, jopa surmatyön tehneitä. Jotain näiden nuorten elämässä on todennäköisesti tapahtunut, jotta tällaiseen kykenee. Vaikka kaikki yhteiskunnassa käytettävät tahot valjastettaisiin nuorten käyttöön, ei se aina tuota haluttua tulosta. Vanhemmat ja läheiset tekevät parhaansa, yhteiskunnassa sosiaali- ja terveydenhuolto, koulu, kirkko tai muu taho saattavat tehdä jo hyvää ja laadukasta yhteistyötä eikä lopputulos ole toivotunlainen. Se että kirkko puuttuu yhteiskunnassa vallitseviin muihin epäkohtiin, tuskin poissulkee sitä, etteikö esimerkiksi kirkon nuorisotyö ja rippikoulussa tehtävä työ ja työntekijät olisi ammattitaitoista ja tehty työ laadukasta. Kirkko tuskin voi yksin puuttua nuorten pahoinvointiin, vaikka koko Suomen rippikouluiässä olevat olisivat kirkon huomassa. Kyse on pakko olla syvemmällä kytevästä ongelmasta, johon tarvitaan laajaa ja asiantuntevaa yhteistyötä monelta eri taholta.
Jokainen rippikoululaisen kokemus on todennäköisesti yksilöllinen. Se mitä kukanenkin nuori hakee ja saa riippuu varmasti monesta eri asiasta. Toisella on jo olemassaan jotain mitä ei tarvitse niin kipeästi kuin toinen. Nuorten pahoinvointi ja kipuilu on usein sellaista, etteivät edes he itse osaa omaa oloaan sanoittaa. Itsellä omasta rippikouluajasta on vain lämpimiä muistoja. Tämä johtuu yksinomaan siitä, että pastori Olavi joka rippikouluamme piti, oli maailman ihanin, aidoin ja helposti lähestyttävin pappi ja on sitä edelleen. Jokainen nuori tuli aidosti kohdattua omana itsenään. Saimme esittää kysymyksiä oman ikätasomme mukaisesti ja meille vastattiin niin, että me ymmärsimme sen. Joskus taas jäimme ihmettelemään aidosti yhdessä asioita, joihin emme löytäneet vastausta ja sekin tuntui hyvältä: se että sai sanoittaa asioita ja puhua niistä ääneen. Läsnäolo, kuunteleminen ja kuulluksi tuleminen ovat aidointa kohtaamista ja ovat jääneet lähtemättömästi mieleen omista rippikouluajoistani. Epäaitoutta on maailmassa riittämiin ja juuri aitoutta, läsnäoloa, kuuntelemista ja kuuluuksi tulemista tarvitsevat nuoret varmasti tänäänkin. Tämä tuskin poistaa pahuutta maailmasta, mutta yksikin kohdattu nuori, olipa kohtaava taho mikä tahansa, voi tulla aidosti kuulluksi ja kohdatuksi. Tätä kautta myös monet ongelmat voivat tulla ehkä jopa ratkaistuksi. Valitettavaa on, kuten jo aiemmin totesin, vaikka kaikki maailman tahot puuttuisivat asioihin ja pyrkisimme tekemään myös ennaltaehkäisevää työtä, tulos voi jäädä saavuttamatta ja asiat voivat päättyä näinkin traagisella tavalla.
Monet hyvinkin ongelmaiset ja väkivaltaan taipuvat ihmiset jättäisivät menemättä äärimmäisyksiin, jos olisivat kriittisellä hetkellä selviä. 86 prossaa kaikista väkivaltarikoksista tehdään enemmän tai vähemmän etanolimyrkytettyinä- Muta etanoli nauttii valtion erityistä suojelua ja eipä kirkoillakaan tunnu olevan juuri mitään etanolin myyntiä vastaan, taitaapa joku luostari valmista tuota järkyttävän vaarallista myrkkyä myyntiinkin.
Luulen kyllä, että jokainen surmatyön tehnyt järkyttyy jossain vaiheessa tekemisestään. Surmatyötä tehdessään ei vain aina tajua mitä oikeasti tapahtuu. Läsnä on vain se hetki, eikä mitään sen seurauksista. Jopa sodassa ensimmäinen tappo järkyttää. Sotilaat muistavat sen yleensä hyvin aina. Uskon että nuokin pojat ovat oikeasti ihan tavallisia poikia, joilla vain itsellään on ollut niin paha olla, että siihen on haettu helpotusta toisia kiusaamalla. Ehkäpä hekin ovat aiemmin olleet itse kiusattuja.
Noin voi olla kuten Pekka totesit. Olennaista on kuitenkin myös ellei olennaisinta että pojat olivat kaiketi umpihumalassa ja että uhri on ollut jollain tavalla toden näköisesti erilainen. Erilaisuuden hyväksymättömyys, jota kaikessa hiljaisuudessa jopa tuetaan, heijastuu näissäkin traagisissa tapahtumissa.
Minua kiusattiin koulussa niinkin pienen asian kuin hörökorvien takia.
Minua lyötiin usein koulussa nyrkillä siksi, etten lyönyt takaisin. Olin omaksunut tuon ajattelun äidiltä, joten annoin tahtomattani luvan kiusaamiselleni. Moni koulupoika on samassa tilanteessa, jos läheisempi suhde on äitiin, kuin isään. Näin kertovat kiusaamista tutkineet asiantuntijat. Oma isä oli kuollut. Joten kuulun tuohon joukkoon selvästi. Omin äidiltä mallin ja se ei toiminut oikein hyvin poikien kanssa.
Harrastin jo ihan nuoresta pitäen useita kamppailulajeja kuntoilu- ja jonkin verran myös kilpailumielessä. Asia oli kaiikkien tiedossa myös koulussa. Ei tarvinnut koskkaan noita oppeja käyttää. Enkä olisi voinut laillisesti käyttääkään. Kiusaamattomuusvakuutukseksi riitti, että asia oli yleisessä tiedossa. Ei kiusattu.