Tyttö kävelee kouluun. Hän rutistaa lujasti suklaalevyn käärettä kädessään. Kääreessä komeilee joukko kirkuvan punaisia tonttuja.
Äiti ei pidä tontuista. Koulussa opettajat rakastavat tonttuja. He ripustavat niitä ikkunoihin, käytäviin ja ruokalaan. Mutta sitä pikku A ei kerro kotona. Kun opettajaa ottaa tonttulakit esille, ei pikku A aio osallistua. Voin piiloutua vessaan.
Mitä voimme tehdä, kun ei-luterilaisten lasten määrä lisääntyy? Pitääkö meidän luopua kaikista juhlista, jotka kumpuavat uskonnollisista perinteistä ja ohjelmanumeroista, jotka käsittelevät uskontoa? Pitääkö kaikki juhlat riisua uskonnollisista merkityksistä ja tehdä niistä täysin maallisia? Tulisiko meidän tulevaisuudessa viettää ainoastaan juhlia, kuten YK-päivää ja vuodenaikojen vaihtumista? Tai Runebergin- ja Lönnrothin päivää? Tai tulisiko meidän viettää suurta persialasta runoilijaa Ferdowsia?
Koulujen juhlat ovat osa kulttuuriperintöämme. Joulu- ja kevätjuhla merkitsevät monille paljon. Jos päätämme ”ylhäältä tulevien” käskyjen takia hylätä perinteet, kuten ”Suvivirsi”,aiheuttaa se todennäköisesti suurta turhautumista. Suurin osa ihmisistä, jotka muuttavat Suomeen osallistuvat mielellään perinteisiin juhliimme, kunhan ne toteutetaan aidolla vieraanvaraisuudella. On olemassa kultainen keskitie uskonnollisten juhlaperinteiden, sekä täysin niistä puhdistetun maallisen viettämisen välillä.
Pikku A, joka halusi piiloutua vessaan mieluummin kun pukeutua tontuksi on suomalainen koululainen. Hänen kaltaisiaan on monia. Näkymättömät vähemmistölapset jäävät helposti jumiin erilaisten maailmojen ja -näkemysten väliin.
Onneksi kaikki kääntyi parhain päin. A:n äiti oli lukutaidoton, mutta rohkaisi mielensä ja meni rehtorin puheille. Hän kertoi, ettei voi enää ostaa suklaata lapsilleen koska levyt ovat täynnä tonttuja. Hän kertoi olevansa yksinäinen ja että lasten kasvattaminen niin, että he tuntisivat ylpeyttä omasta kulttuuritaustastaan, oli vaikeaa. Miten he muistaisivat Eid-juhlan makeisineen ja iloisine vieraineen? Äiti muisti Eid-juhlan omasta lapsuudestaan. Joulu taas oli aivan vieras.
Rehtori ymmärsi, että hänen tehtävänsä oli tukea äitiä.
Seuraavana syksynä koulussa vietettiin Eid al fitr –juhlaa.
Kaikki koulun oppilaat vanhempineen osallistuivat Eid-juhlaan, jota vietettiin koulu-lauantaina. Ohjelmassa oli mm. tanssia, laulua ja perinneruokia. Koulun islam- ja arabian kielen opettaja kertoi juhlan taustasta. Tunnelma oli lämmin ja iloinen. Jälkeenpäin A:n äiti sanoi rehtorille, että hän halusi osallistua joulujuhlaan. Hän oli utelias. Ja pikku A oli helpottunut.
Joulujuhlaa vietettiin, ja koska joulukuvaelma kuului koulun perinteisiin, oli se myös osa juhlaa. Se kuitenkin esitettiin selityksenä sille, miksi kristityt viettävät joulua. Lisäksi lapset saivat tutustua kansainvälisiin jouluperinteisiin, ja he oppivat myös, etteivät kaikki vietä joulua, mutta vieraana voi aina osallistua juhliin. Koulu osoitti käytännössä, että erilaiset perinteet voivat elää rinta rinnan.
Vähemmistölapset tarvitsevat tietoa omista perinteistään ja mahdollisuuden jakaa niitä, samalla kun heidän on pystyttävä osallistumaan enemmistökulttuurin juhliin.
Juhlat on rakennettava niin, että kaikki voivat osallistua.
Lapsen asettaminen keskiöön on ainoa ehdoton sääntö. Oikeastaan ei ole väliä mitä lauluja lauletaan tai minkälaiset hatut vedetään päähän. Tärkeintä on, että juhlan järjestäjä varmistaa, että kaikille on tilaa osallistua juhlaan! Riippumatta siitä onko kristitty, muslimi, ateisti tai ainoastaan pieni lapsi, joka ei vielä edes osaa ajatella sellaisilla termeillä, mutta joka haluaa, että sekä vanhemmat että opettaja ovat tyytyväisiä.
On tärkeää, että koulu antaa lapsille pätevyyden toimia monikulttuurisessa maailmassa. Lapset on saatava tuntemaan itsensä turvallisiksi tilanteissa, joissa erilaiset uskonnot ovat läsnä, yhtälailla kun heidän on ymmärettävä, etteivät kaikki ihmiset elä uskossa.
Meidän on huomattava, että oma määritelmämme uskosta ei ole väkisin siirrettävissä muille. Perinteinen länsimainen käsitys uskonnosta pohjaa länsimaiseen kristittyyn ajattelutapaan. Esimerkiksi hindujen käsitys uskonnosta on erilainen.
Älkää antako juhlien, joiden tarkoitus on luoda iloa meille kaikille, muuttua aseeksi, jolla vahingoitamme toisiamme.
Juhlikaa enemmän – niin, että myös keskuudessamme elävä haavoittuvainen lapsi voi osallistua.
– Camilla Anderzén, Milena Parland, Ellu Öhman –
Ad Astra rf
Sivuhuomautuksena vain että tontut eivät ole kristillistä vaan pakanallista perinnettä.
Brittein saarilla on huomattu, että aidot kristilliset perinteet kouluissa ovat lopulta suurempi ongelma ateisteille kuin muiden uskontojen edustajille.
Sama huomio on taidettu tehdä Suomessakin. Maahanmuuttajat eivät yleensä valita meidän juhlistamme vaan valitus on ihan kotoperäistä.
Onhan meillä omasta takaa ryhmiä, jotka eivät vietä syntymäpäiviä, vappua tai yleensä mitän juhlia, kodit on riisuttu verhoista jne. Heidän osallistusmattomuutensa syy ei siis johdu siitä, että esim. kouluissa olisi liikaa uskonnollisuutta vaan siitä, että heidän mielestään kaikkinainen maallinenkin ilonpito ja koreilu on hyödytöntä ja siten kiellettyä. Näin lapset joutuvat käytävälle esim, kun luokassa muistetaan jonkun oppilaan synttäreitä vaikkapa jakamalla kaikille karkit. Ovatko ”valittajat” huomioineet nämä maalliset syyt joutua käytävälle?
Mä en tiedä, onko tällainen viholliskuvien rakentaminen loppupeleissä hirveän rakentavaa.
Tällä foorumilla kommentoivilta ihmisiltä (myös minulta) usein unohtuu se, että suurin osa kristityistä ei ole homopareja ammatikseen inhoavia, itsetyydystä syntinä pitäviä ja esiaviollista seksiä torjuvia tiukkapipoja. Kaikkien kristittyjen leimaaminen muutaman äärimielipiteen takia ei ole kohtuullsita.
Samaan tapaan ei ole reilua lähteä leimaamaan kaikkia ateisteja sen perusteella, jos löytyy muutamia ihmisiä, jotka saavat näppylöitä aina kun kuulevat jotain uskontoon viittaavaa. Suomessa on kuitenkin noin miljoona uskontokuntaan kuulumatonta ihmistä ja suurelle osalle meistä ei ole mikään ongelma, jos koulun juhlassa lauletaan yksi virsi.
Tonttu-myytit nousivat aikana Euuropan lyhytkasvuisista kiertelevistä kaivostyöläisistä,jotka koputtelivat talojen ikkunoihin etsiessään yösijaa. Suomessa tontut sekoittuivat muinaisuomalaisten viehättäviin haltijoihin,maahisiin ja menninkäisiin. Muinaissuomalaisten kauniissa luonto-uskonnossa jopa ns.pahis-jumalatkin olivat myötätuntoakin herättäviä ressukoita, kuten Hiisi, Piruparka jne.
Islamistisissa maissa maallistumista ja moraalista korruptiota pidetääån helposti kristillisenä. Niin sanotuista kristityistä maistahan nuo liberaalit virtaukset usein niihin tunkevat. Kun sitten muslimi tulee vaikkapa Suomeen, hän luultavasti huomaa, että kristityt ovatkin tiukkapipoisia. Se, mitä hän oli kristillisyydeksi luullut, olikin jälkikristillisyyttä, jotkut sanovat sitä jumalattomuudeksi. Aikamoinen järkytys, oletan! Muuten, Jusu kirjoittaa ”tällaisesta viholliskuvien rakentamisesta”. Kuka sitä rakentaa? En muuten oikein usko, että kaikki ateistitkaan ovat ”homopareista, itsetyydytyksestä ja esiaviollisesta seksistä” ammatikseen vouhkaavia, vaikka julkisuus antaakin helposti sen vaikutelman.
Matti,
Tarkoitin kommentillani sitä, että Riitta ja Salme alkoivat keskustelussaan rakentaa sellaista kuvaa, että (muunuskoisten ja maahanmuuttajien sijaan) ateistit olisivat jotenkin kristillisten perinteiden vihaajia. Halusin vain muistuttaa, että Suomessa elää 1.2 miljoonaa uskontokuntiin kuulumatonta. Koko joukon leimaaminen yhden vapaa-ajattelijan tekemän kantelun perusteella osoittaa vähän näköalattomuutta.
Siitä olen samaa mieltä, että ateistit eivät erityisesti vouhkaa homoliitoista, itsetyydytyksestä tai esiaviollisesta seksistä.
Jusulle kiitos harkitusta ja inhimillisestä sanankäytöstä. Monta kertaa olen kommentteihisi kyllästynyt. Nyt tuntuisi olevan jopa kuulemisyhteys.
Kiitos Tauno.
Hetken säikähdin, että onko kirjoituksen idea kummunnut minusta. Syy siihen miksi lopunperin päätin tiukan linjan joulupukki banniin, oli erään ihmisen lause. Anna lapsen uskoa edes joulupukkiin kun maailmassa on niin vähän hyvää mihin uskoa.” Tähän en uskovana äitinä halunnut alistua.
Meillä siis ei ollut joulupukkia, eikä puhuttu tontuista kotona. Mutta en voi väittää uskonnollisten elementtienkään olleen päällimmäisenä joulussa. Lakki toki lapsilla itsellään oli päässä, olihan meillä näitä punahattuja ja punaposki palleroja omasta takaa. Lahjat asetellaan itse enne saunaan menoa.
Kerron muutaman hauskan muiston tonttu asiaan liittyen. Kun lapseni meni päivähoitoon, niin seurasin mielenkiinnolla, miten hän suhtautui kulttuuri eroon. Hän tuli kotiin ja laittoi sormen suulleen. Salaperäisesti hymyillen hän kuiski, äiti, äiti joku kurkkii ikkunasta. Minä siihen savolaiseen tapaani täysin ymmärtäen yskän tokaisin, että kurkkiiko? Jos näet jonkun kurkkivan, sano ihmeessä niin äiti soittaa poliisin. 😉 Toinen tilanne oli toisella lapsella, kun hän tuossa lumisen pensasaidan kohdalla jännityksellä jouluaattona ootti, että milloin se joulu tulee. Kerroin, että Joulu on jo tullut.
Hauskin tilanne jonka kuulin kävi naapurissa. Siellä toinen naapurin isäntä oli joulupukkina. Ja pois lähtiessään tämä Pukki totesi jotain sanoakseen, että seuraavaksi menen Moilaselle. Pieni tyttö siellä ilmoitti äkkiä, että hei, ei Moilaselle tule pukkia.
Älkää tehkö asioista vaikeampia kuin ne on, älkääkä toisten elämästä mahdotonta. Jokaisen meidän vastuulla on omat lapsemme ja emme heidän avullaan voi pakottaa muita elämään tahtomme mukaan. Se tulee kostautumaan niiden omien lasten kautta, jos sitä yritämme. Mallista ne oppii.
Kansanperinteen tontut ja nuuttipukin voi kyllä vaihtaa Pyhään Nikolaukseen.
Riitta Bonny :”Kansanperinteen tontut ja nuuttipukin voi kyllä vaihtaa Pyhään Nikolaukseen.”
Niinpä. Niinpä. Henk.koht. vaihdoin ne koko perheen näytelmäksi, jossa idea oli se, että kun Bethlemin seimen äärellä ollut vuohipukki oli kieltäytynyt antamasta villoja syntyneen lapsen lämmöksi, niin rangaistukseksi Isä Jumala määräsi hänet joka vuosi jakamaan lämpöä kaikille maailman lapsille.
Esitimme tuon näytelmän otsikolla ”Kuinka joulupukki tuli Suomeen” koko perheen voimin yhdessä luokkatoimikunnan pikkujoulussa. Tarina alkoi siitä, kun maailma oli ”litteä pannukakku”, jossa oli reunat joilta saattoi pudota alas ja päättyi siihen, että kun ”maailman reunat vuosisatojen kuluessa alkoivat laajentua itään ja länteen, laajeni myös Joulupukin työsarka, ja kun maailman reunat läpsähtivät viimein Amerikoissa yhteen, Joulupukki apulaisineen opetti poronsa lentämään ja hankki helikopterin ja lentokoneen. Ja yhäkin Joulupukin työ jatkuu, sillä niin on, että ennen ei Joulupukin maassa levätä, ennen kuin kaikilla maailman lapsilla on joulu.”
Muistan ensimmäisellä luokalla, kun jonkun aikaa asuttiin Helsingissä opettajan kertoneen jotain vastaavaa pukista. Tässä sen näkee, että mikään ei miellytä kaikkia. Minulle opettajan kertomus kova ja vieras. Tuota loppua en kyllä muista.
Aivan samoin tässä Pyhä Nikolaus asiassa olen aika ollut aika kalvinistinen. Toivottavasti tuo viimeinen termi kuvaa minua oikein. Toisaalta lasten kasvettua aikuiseksi olemme useampana jouluna katsoneet elokuvan, joka on Suomalainen versio tuosta. Se on Juha Wuolijoen joulun tarina. Toinen asia minkä teen, kun perheessä on ollut monenlaista vakaumusta. Soitan Kari Tapion Joulun tarina nimisen laulun ja kuvaan sen oman lapsuuteni liittyvänä. Itse asiassa tässä kirjoittaessa tajusin nimien samanlaisuuden.
Kyllä ne muistakin kulttuurista tulevat varmaankin hyppivät siellä joulujuhlissa tonttuina ja harrastavat muutakin ”tonttuilua.” Uskontoa siihen ei tarvitsisi vain sotkea. Se Jeesuksen syntymä on siihen vain niin keinotekoisesti ympätty mukaan. Alunperinhän tietysti joulu ja joulun tavat ovat lainatavaraa 2000 vanhoilta ja enemmänkin ns. pakanauskonnoilta. Nekin voi unohtaa ja pelkästään ”tonttuilla” ja hyppiä niissä kuin konsanaan jossain discossa. 🙂
Täydennän uutista vielä: Centria-ammattikorkeakoulun yhteisöpedagogikoulutukseen (kirkollinen, Raudaskylän toimipiste) ensisijaisten hakijoiden määrä oli historian korkein (61 ensisijaista, aikaisempi ennätys oli 40). Centrian yhteisöpedagokoulutus kelpoistaa kirkon nuorisotyönohjaajan tehtäviin.
Hakijamäärän yli 50%:n nousun syitä ei ole vielä mahdollista analysoida. Oletettavasti siihen vaikuttaa hyvän maineen lisäksi myös se, että sekä DIAK että HUMAK ovat karsineet toimipisteverkostoaan.
Odotamme mielenkiinnolla ketä julkiksia tiedekunta on tänä vuonna onnistunut ”värväämään”…:-)
Olen toiminut kymmenkunta vuotta Centria-ammattikorkeakoulun (entinen Keski-Pohjanmaan amk) nuorisotyönohjaajakoulutuksessa, ja lukemattomia kertoja olen saanut muistuttaa Kotimaan toimitusta ja kirkon ylätasoa olemassaolostamme. Pieni volyymi ja pohjoinen sijainti (kuitenkin Suomi-neidon vyötärön korkeudella) saattavat etelän kirkollisesta näkövinkkelistä näyttää merkityksettömiltä. Kuitenkin meiltä valmistuneista nuorisotyönohjaajista suurin osa työllistyy seurakuntiin, ja seurakunnista saamme jatkuvasti tunnustusta työllemme, joka etelän keskuksissa jää huomaamatta.
Uskonnonopetuksen uhkakuvat julkisuudessa eivät rohkaise hakeutumaan alalle.