Muutos on vaikea laji. Haluamme kyllä uudistuksia, mutta vastustamme muutoksia. Tai tietysti osa kannattaa ja osa vastustaa. Vastustajat, ennallaan pitäjät ovat usein aktiivisempia. Eikä kaikkia uudistusehdotuksia pidäkään toteuttaa.

Muutos palaa yhä uudelleen alkuun, kuten kirkon pari vuotta vireillä ollut seurakuntarakenneuudistus. Yhä käydään vääntöä siitä, pitäisikö seurakuntien saada olla myös yhtymien ulkopuolella. Ja jos suuresta linjasta sovitaan, esteeksi muodostuvat yksityiskohdat.

Puoluejohtajien sote-sopu lisäsi vastatuulta seurakuntauudistukselle, kun oletetaan, että kuntia ei nyt yhdistetäkään. Minusta seurakuntarakenteen uudistamisen alkuperäinen juuri ja tarkoitus ei ole miksikään muuttunut. Jos kuntaliitoksia ei tapahdu, paraneeko seurakuntien taloudellinen asema? Kääntyykö jäsenkehitys nousuun? Onko hallinto sen ansiosta keveämpää ja sujuvatko tukitoiminnot joustavammin?

Alkuperäinen tavoite on ollut varmistaa riittävät resurssit seurakuntien laadukkaalle toiminnalle koko kirkossa. On haluttu myös osoittaa yhteisvastuuta huonommassa asemassa olevia seurakuntia kohtaan. Tuskin voidaan laskea sen varaan, että kirkon keskusrahasto jaksaa tukea köyhtyviä seurakuntia tai vastata tehottoman hallinnon kustannuksista.

Epäilen, että tapahtuu kuntakentällä mitä tahansa, seurakuntia on siitä riippumatta uudistettava. Sen rinnalla on uudistettava keskushallintoa.

Kirkko on oikeassa olemisen yhteisö. Niinpä me uskomme olevamme yksin oikeassa. Sovittelu ja kompromissien tekeminen on vaikeata.

Tällainen yksi eteen, kaksi taakse – eteneminen hidastaa ympäristön muutoksiin reagoimista sopeutumisen ennakoinnista puhumattakaan. Ja kuinka paljon turhaa työtä tehdään! Kuukausien tai vuosien työ pyyhkäistään kerralla pois: tämä ei ollutkaan kivaa, tehdään jotain muuta.

Ei tämä tietenkään ole vain kirkon tapa vaan yleisempi yhteiskunnallinen ilmiö. Sotesta on taitettu peistä monta vuotta. Jokaisella puolueella ja eri tahojen viranomaisilla on ollut oma käsityksensä, miten uudistus on toteutettava, ja siitä on pidetty kiinni. Arviointiperusteena on yleensä oma valta. Näin mitään ei ole tapahtunut.

Ihme kuitenkin tapahtui; hallituksen ja opposition johtajat istuivat alas ja sopivat kompromissista, joka saattaa olla parempi kuin kenenkään oma ehdotus. Keskustan johtaja kertoi tänään television Ykkösaamussa, että sai omiltaan moitteet, kun ei pitänyt kiinni puolueen mallista.

Onneksi hän ja muut puoluejohtajat eivät niin tehneet. Heidän pisteensä nousivat. Tällä tavalla politiikan arvostus nousisi. Varoiksi kirjoitan 'nousisi', eihän sitä tiedä, toistuuko tällainen toimintatapa.