Saarnaaja – turhuuksien turhuus

Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta! Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstänsä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla? Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti. Ja aurinko nousee, ja aurinko laskee ja kiiruhtaa sille sijallensa, josta se jälleen nousee. Tuuli menee etelään ja kiertää pohjoiseen, kiertää yhä kiertämistään, ja samalle kierrollensa tuuli palajaa. Kaikki joet laskevat mereen, mutta meri ei siitänsä täyty; samaan paikkaan, johon joet ovat laskeneet, ne aina edelleen laskevat. Kaikki tyynni itseänsä väsyttää, niin ettei kukaan sitä sanoa saata. Ei saa silmä kylläänsä näkemisestä eikä korva täyttänsä kuulemisesta. Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla. Jos jotakin on, josta sanotaan: ”Katso, tämä on uutta”, niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä. Ei jää muistoa esi-isistä; eikä jälkeläisistäkään, jotka tulevat, jää muistoa niille, jotka heidän jälkeensä tulevat. (Saarn. 1: 2-11)

b2ap3_thumbnail_Turhuus.jpg

Mitä totuuksia löysit Saarnaajan kirjan tekstistä?

Miten suhtautua jatkuvaan elintason kasvuun; mistä kymmenen vuoden päästä Nokia muistetaan ja tunnetaan?

Mitä ihmisen tekemää voit löytää Isän kotona Taivaissa?

Mitä ajattelet elämästäsi; mitä voisit oppia Saarnaajalta ja mikä on mahdotonta hyväksyä?

Mitä tai miten voisit saada omaisuutta mukaan Taivasmatkalle?

Minkälaista olisi elää, jos ei olisi iankaikkisen elämän toivoa; mikä on elämämme tarkoitus?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. ”Haluaisitko kertoa jonkun Raamatun kirjan luvun, joka on varmasti Jumalan sanaa, joka on varmasti totta, jonka puolesta sielusi voisi taistella valhetta vastaan?” En usko, että kristitty on kutsuttu taistelemaan valhetta vastaan Raamatun puolesta. Raamattu voi varmasti kelvata työkaluksi, kun taistellaan valheita ja vääryyttä vastaan ihmisten välisissä suhteissa. Valitettavasti Raamattua käytetään myös valheiden ja vääryyden työkaluna. Heikki Palmu muistuttaa tästä omassa blogissaan https://www.kotimaa.fi/blogit/raamatun-nainen-kuunnelkaa-haentae.

  2. Käsitys siitä, mitä usko Kristukseen merkitsee, vaihtelee aika tavalla.
    Minun ymmärtääkseni se ei ole mikään abstraktinen käsite tai usko
    sijaiskärsimykseen noin yleisenä tosiasiana, vaan se on ennen muuta henkilökohtaisena koettu Jumalan vastaus hätään ja avunpyyntöön.
    Tämä johtaa ajattelemaan, että uskovan suhdetta Jumalaan ja hänen sanaansa ilmentää sanoin selittämätön nöyryys ja kunnioitus.
    Näin ollen se ei minun mielestäni vie uskovaa Jumalan sanan suhteen jonkunlaiseen laatupalaveriin: tämä kelpaa, tätä ei meikä viitsi kuunnella, tämän suostun pitkin hampain uskomaan, tätä en kelpuuta millään muotoa m i n u n elämääni. Epäuskoa se ainakin minun mielestäni on. Ei sille mitään voi, että niin moni tuolla tavoin viettelee itsensä – jotkut jopa tekemään sopimattomia omassa ruumiissaan siitä syyllisyyttä tuntematta.
    Ei sitten ole ihme, että marginaaliin ja naurettavaksi joutavat kaikki sellaiset, jotka haluvat uskoa niin kuin on aina uskottu sanaan luottaen.

  3. Martti Pentti, ihan uutta evankeliumia sinä esitit. Ainoastaan uskovaiset ovat vapaat kirjaimen eli Jumalan lain kirouksesta. Epäuskoiset jäävä kirjaimen eli Jumalan lain alaiseksi.

    Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen. Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha; sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa. Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden. Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu. (Room. 8: 1-11)

  4. 2.Kor.3:6
    Tässä Raamatun kohdassa Paavali tarkoittaa kaikkea Jumalan tahtoa kymmentä käskyä ja rakkauden kaksoiskäskyä, jotka vaativat ihmisiltä tekojen vanhurskautta ja täydellistä nuhtettomuutta, jota Jumalalla on.
    Tällaisena laki tuomitsee kaikki ( 2.Kor3:6 ) apostoli sanookin: ”että kirjain eli käskysana kuolettaa, mutta evankeliumi elikä Henki tekee eläväksi. Evankeliumi sanoma ristiinnaulitusta ylösnousseeesta Jeesuksesta tekee eläväksi tuo Pyhän Hengen, ja tekee eläväksi.
    Mutta Jumalan laki on kuoleman virka, kuitenkin hyvin tarpeellinen ja hyvä. Sillä sen tehtävä on näyttää synnin synniksi, paljastaa mitä me omassa varassa todella olemme, siksi lain kirjain kuolettaa.
    Mutta evankeliumi vapauttaa ja päästää synnin kahleista. Mutta näitä kahta lakia, eikä evankeliumia saa sekoittaa keskenään.

  5. ”Saarnattu laki on yhtä pätevää kuin Biblian sivulle präntättykin Jumalan tahto.” Onko tässä kysymys sanan pätevyydestä? Raamatussa on paljon ajatuksia puhumisesta ja kuulemisesta. Jumala kuulee ihmisen rukouksen. Ihmisen tulee kuulla Jumalan puhetta. Kirjaan painetut sanat ovat vain painomustetta paperilla, ellei niitä lueta, kuulla ja kerrota edelleen.

  6. Kannattaisi Pentin muistaa mitä itse kirjoittaa, otin nääs kantaa tähän:
    ”Silloin kirjain saa hengen. ”Kirjain näet tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi.”
    Voin tuon asian toistaakin.
    Ei se puhuminen mitään ratkaise.
    Tässä puhutaan laista, kirjain nimittäin tarkoittaa tässä lakia. Se kuolettaa, niin puhuttuna kuin kirjoitettunakin.

    Siis laki tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi.

    En menisi sanomaan, että Jumalan sana yleensäkään on kirjoitettuna vain painomustetta paperilla.
    Miten moni saakaan lukemastaan lohdun, ja jotkut toivon mukaan vielä saavat siitä piston sydämeensä ja alkavat etsiä Hyvän Paimenen ääntä.

  7. Kyllä minä ihmettelyt olen miksi Jumalan tahto/laki nähdään vaatimuksena tai rangaistuksen kautta, näin ajateltaessa puuttuu rakkaus, siis kun ihminen uudestisyntyy niin Jumala vuodattaa Pyhän henkensä ja sen kautta rakkautensa uskovaan, VAUUUUU.

    Mitä tämä rakkaus saa aikaan, sydämen halun elää Jumalan lakia noudattaen Pyhän Hengen voimassa. Enää ei ole pelastus se mikä vie eteenpäin vaan Jumalan rakkaus joka näkyy teoissa, AAAMEN.

    Jeesus osoitti rakkautta loppuun asti, rakasti niitäkin jotka Hänet ristiinnaulitsivat. Jeesuksen ei tarvinnut ajatella itseään synnin kautta vaan Hän oli puhdas synnistä eikä tarvinnut pyhittyä.

    Meille pakanoille on juuri se että kun saamme synnit anteeksi ja Pyhän Hengen, niin ensinnäkin PH näyttää menneen elämän saastaisuuden eli elämän jossa täytimme himojamme, toiseksi PH kirkastaa Jeesusta eli Hänen Sanaansa ja kun ymmärrämme sen niin SYDÄMEN HALUSTA TEEMME SEN MUKAAN.

    Mitä on armo, kun ymmärrämme oman entisen vaelluksemme saastaisuuden ja täydellisen eron, Jumalasta ja omista ansioistamme, ja sen ettemme kuulleet Jeesuksen ääntä niin nyt uudessa luonnossa voimme Jumalan rakkauden avulla armahtaa kaikkia läheisiämme kun ymmärrämme etteivät he vielä ymmärrä ja kuule Jeesusta ja näin voi elää Jumalan tahdossa vaan ovat synnin orjia ja toteuttavat sen haluja ja himoja.

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.