Ruotsi - jo kuusi vuosikymmentä NATO:ssa

Ulkoministeri Erkki Tuomioja julisti uutisissa besserwisser-tyylilleen uskollisena, miten Ruotsi tuskin hakee NATO:n jäsenyyttä maan ensi vuoden vaalien jälkeen. Tuomiojan mukaan Ruotsi ei myöskään aiheuta Suomelle yllätyksiä puolustuspolitiikassa, vaan isoista linjauksista keskusteltaisiin etukäteen.

Ihan niin kuin EU:n jäsenyyden hakemisessakin 1990-luvulla kävi. Vai mitä, Eki?

Tiukan paikan tullen ruotsalaiset ymmärtävät oman etunsa ja toimivat meiltä lupia kyselemättä sen mukaisesti. Kaiken lisäksi totuus on se, että Ruotsi on jo yli 60 vuoden ajan ollut eräänlainen NATO:n ulkojäsen. Läpi kylmän sodan vuosikymmenien Ruotsin ylin poliittinen ja sotilaallinen johto tiesi, että mahdollisen eurooppalaisen sodan syttyessä Ruotsi ei olisi puolueeton, vaan NATO sotisi sen rinnalla sodan ensimmäisestä päivästä lähtien.

Luin alkukesän iltojen huviksi ruotsalaisen journalistin Mikael Holmströmin palkitun kirjan Den dolda alliansen. Sveriges hemliga NATO-förbindelser (Atlantis, 2011). En tiedä, onko kirjaa suomennettu.

Kirja perustuu lukuisiin ruotsalaisten ja muiden pohjoismaalaisten sekä eräiden muiden maiden sotilas- ja siviilihenkilöiden haastatteluihin sekä laajaan dokumenttiaineistoon. Kirjan viesti on, että jo 1940-luvun lopun yhteispohjoismaisista puolustusneuvotteluista lähtien Ruotsi on kaikista neutraliteettipuheista huolimatta asemoinut itsensä salaisesti länteen ja kovan paikan tullen osaksi lännen puolustusta itää – siis Neuvostoliittoa ja Venäjää vastaan. Ei ole liioiteltua väittää, että Ruotsi on jo kauan ollut NATO:ssa – tosin äänivallattomana jäsenenä. Tämän ovat tienneet Ruotsin kapean sotilaallisen ja poliittisen eliitin lisäksi maan NATO-naapureiden sekä Britannian, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliitto/Venäjän kenraalit. Mutta Ruotsin kansalle sitä ei kerrottu.

Den dolda alliansen on silmiä avaavaa luettavaa. Kirja kertoo, miten salainen puolustusyhteistyö NATO-naapureiden Norjan ja Tanskan on ollut tiivistä. Sotilaallisen yhteenoton alkaessa Ruotsi olisi kriisin ensi päivästä lähtien päästänyt NATO:n lentokoneet ja ohjukset lentämään kohti itää, mutta olisi torjunut idän yritykset hyökätä alueensa läpi länteen. Norjan, Britannian ja Yhdysvaltojen sotilaat olivat valmiit puolustamaan Skoonea ja Ruotsin Lappia. Ruotsi oli valmis antamaan lännen käyttöön lentotukikohtiaan ja miinoittamaan yhdessä Tanskan kanssa Juutinrauman ja Kattegatin. Ja niin edelleen.

Aika hyvin ”puolueettomalta” maalta.

Suomalaisittain on mielenkiintoista, että Ruotsin ja NATO:n yhteisissä sotapeleissä Suomen ei kuviteltu voivan estää Neuvostoliiton tai Venäjän läpimarssia kohti länttä. Niinpä Suomen Lapissa valmistautuivat toimimaan sekä Neuvostoliiton, Ruotsin, Norjan että Yhdysvaltojen erikoisjoukot ja ilmavoimat. Länsi olisi yrittänyt tuhota Lapin jokien sillat, itä pitää ne ehjinä hyökkäyskiilojaan varten. Toisaalta kirjan mukaan ruotsalaiset kenraalit tapasivat kylmän sodan vuosikymmeninä salaisesti myös Suomen ylintä poliittista ja sotilaallista johtoa ja pitivät myös näitä ajan tasalla siitä, mitä todellisuus kriisiaikana olisi.

Suomalainen julkinen turvallisuuspoliittinen keskustelu on edelleen liiaksi kuvien kumartelua sekä kummallista ja ahdistunutta VenäjäVenäjäVenäjä-tokaisujen vatkaamista. Ruotsi sen sijaan on kansallisen etunsa ymmärtäen tehnyt ajat sitten omat turvallisuusratkaisunsa ja liittynyt historialliseen ja kulttuuriseen viiteryhmäänsä – läntisiin demokratioihin. Kirjassa pohditaan, miten nopeasti Ruotsi voisi virallisesti liittyä NATO:oon, jos kriisi painaisi päälle. Eräs NATO:n edustaja vastaa kysymykseen retorisesti: Kauanko kestää lennättää liittymishakemus Atlantin yli.

Ehkäpä Suomen hakemus käsiteltäisiin NATO:ssa hädän tullen yhtä ripeästi.

55 kommenttia

  • Kari Peitsamo sanoo:

    Putin haukkui USA:ta useaan otteeseen, ja Niinistö sen kuin nyökytteli minkä ehti. Kutsua Jenkkeihin ei tuolla pelillä tule ikinä, mutta se ei ole besserwisser-Tuomiojan vaan ihan Niinistön itsensä oma syy. Surkeita diplomaatteja, molemmat.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Hyvä Kari-Matti! Panin merkille saman asian, kun tulee jäynää sloganista “työväen presidentti”. Kun Neuvostoliiton ulkomaankaupan herroja kävi muinoin Turussa Wärtsilän telakalla, näytettiin heille myös duunarien parkkipaikka, jossa seisoi muutama sata autoa. “Ei ole, ne ovat johtajien autoja”, kuului vieraiden vastaus. No, tuttu peltiseppä muisti aina sillä kohdalla huomauttaa ohi meneessämme, “Levyhalleilla on satoja johtajia”….

    Kun nyt 75 % kansasta on Niinistön takana, täytyy kai sitten todeta, että Suomen kansasta on suurin osa riistokapitalisteja, jos Niinistö ei kerran voi olla työväestön presidentti…… duunarit kun eivät häntä äänestäneet…..

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Peitsamo sanoo:

    Vähitellen ovat Suomen Venäjä-Suhteet löytäneet uudet uomansa. Entisten presidentti Halosen aikaisten kiireettömien, leppoisien ja luottamuksellisten tapaamisten kesäisessä Kultarannassa sijaan on tullut kova ja etäinen ilmapiiri. Putin viipyy vierailullaan vain juuri niin lyhen aikaa kuin on pakko. Niinistö oli koko lehdistötilaisuuden ajan hyvin ahdistuneen näköinen. Hän selvästi pelkää Putinia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Peitsamo sanoo:

    Putin poistui Turusta n.klo 21. Koko vierailu Suomeen kesti kaikkiaan n.6 tuntia. Jos tuo ei ole merkki viilenneistä suhteista, niin kertokaa sitten, mikä? Aikataulut typistettiin Putinin käskystä minimiin. Niinistö yritti laivassa ilmeisesti “neuvotella” lisää, mutta ainakin tuon tv:ssä nähdyn lehdistötilaisuuden perusteella oli aikas hyytelöä koko mies.

    Tätä tarkoitin uudella “suomettumisella”. Emmekö me – media ja kansalaiset – nyt uskalla myöntää, että henkilösuhteet eivät Venäjän suuntaan valtionpäämiestemme välillä ole aivan kunnossa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Peitsamo sanoo:

    Ja nyt kaksi päivää vierailun jälkeen saamme lukea ensimmäisen aidosti myönteisen uutisen: Niinistö oli esitellyt Putinille 97-vuotiaan äitinsä! Erinomainen veto. Nyt on toivoa, sittenkin.

    Ilmoita asiaton kommentti