Rukous on hyvin keskeistä ihmisen ja Jumalan välisessä suhteessa. Mutta mitä rukous oikeastaan on? Onko se manipuloivaa, jopa maagista pyrkimystä saada Jumala täyttämään rukoilijan toiveita?
Matti Hyrckin mukaan rukous toiveiden täyttymyksenä saa Jumalaan kohdistuvan hallintapyrkimyksen luonteen. Pahimmillaan siihen tulee pakottamisen sävy, vähemmän ikävästi ilmaisten ruinaamisen ja mankumisen maku. Tosin Jeesus antaa itse aihetta tämänkaltaisille rukousta koskeville tulkinnoille (Luuk. 11:6-9).
Hyrck kirjoittaa olevansa hyvin selvillä siitä, että edellä mainittu Raamatun kohta on lohduttanut monia epätoivoisia rukoilijoita kautta aikojen. ”Jumala on luvannut täyttää kaikki pyynnöt. Vaikkei pyyntöni täyttyisikään juuri nyt, se täytetään vielä joskus, koska Herra itse on niin luvannut ja koska sitä vuodesta toiseen pyydän. Tämä Jumalan lupaus on antanut monille toivoa toivottoman tuntuisissa tilanteissa.”
Hyrck jatkaa: ”Tässä lupauksessa on kuitenkin se ongelmallinen puoli, että painopiste asettuu pyytäjään, hänen sinnikkyyteensä. Kun riittävästi ruinaa, valta-asemassa oleva lopulta heltyy.”
Pyynnöt voivat olla luonteeltaan konkreettisia: anna rahaa, työpaikka, paranna sairauteni. Sanoohan Jeesuskin: ” Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen” (Joh. 15:7). Hyrckin mukaan monet kristityt ovatkin kautta aikojen pyytäneet Jeesukselta mitä tahansa: rahaa, aviopuolisoa, lapsia, asuntoa, voittoa sodassa, uutta autoa tai asuntoa ja lukemattomia muita asioita. ”Joskus pyyntö on ihmellisellä tavalla toteutunut. Rukousvastaus on saatu.”
Hyrck kirjoittaa: ”Koska näin ei kuitenkaan läheskään aina tapahdu, pettymys saattaa olla melkoinen. Usko on voinut joutua vakavasti koetukselle. Lupauksestaan huolimatta Jeesus ei olekaan toiminut hänelle lähetetyn pyynnön mukaisesti. Ihmisen silmissä pettymys näyttäytyy helposti merkkinä Jumalan rakkauden ulkopuolelle joutumisena. Hän ajattelee, että Herra on jostain syystä kääntänyt hänelle selkänsä. Jumala on hylännyt lapsensa. Vai rankaiseeko Jumala minua jostain? Ehkä hän on vihastunut ja loukkaantunut jostain tekemisestäni tai tekemättä jättämisestäni eikä sen vuoksi vastaa pyyntööni. Olen varmaankin tehnyt syntiä Jumalaa vastaan. Sen vuoksi olen vetänyt päälleni Herran vihan. – – Silloin täytyy joko tehostaa pyytämistä, hyvitellä vihastunutta Jumalaa tai tehdä molempia. On siis luovuttava todellisesta tai kuvitellusta synnistä ja tehtävä parannus. Ehkä Jumala sitten leppyisi ja alkaisi jälleen tai peräti vihdoin vastata pyyntöhini.”
Jos rukous on rukoilijalle toiveiden täyttymistä, silloin sorrutaan ihmisen ja Jumalan väliseen liian yksioikoiseen tulkintaan. Jumala on ihmiseen verrattuna jotakin ”täysin toista”. Hän on tuolla puolen, suvereeni, totaalisesti erilainen kuin ihminen. Hän ei ole velvollinen toteuttamaan rukoilijan toiveita ja pyyntöjä.
Matti Hyrckin mukaan Jumala kaiken inhimillisen käsityskyvyn ylittävällä sisällyttämiskyvyllään haluaa kuunnella ja ottaa vastaan jokaisen rukoijan huolia juuri siinä muodossa kuin rukoilija niistä hänelle kertoo. ”Itse asiassa hän näkee vielä paljon syvemmälle. Hän näkee sen inhimillisen ahdistuksen ja kärsimyksen taakse, joka sisältyy konkreettisiin rukouksiin. Hän näkee siis paljon syvemmälle kuin rukoilija itsekään voi tarpeitaan ymmärtää. – – Jumala ymmärtää pyynnöt eri tavalla. Hän tietää, ettei tyydytys, siis rukouksen toteuttaminen rukoilijan toivomalla tavalla, ole riittävä osoitus jumalallisesta läsnäolosta. Riittävää on vain epäitsekäs rakkaus ja huolenpito.” Sitä Jumala tietää ihmisen syvimmiltään tarvitsevan, pyysipä tämä tarkemmin sanamuodoin mitä hyvänsä.
Hyrck toteaa, ettei Jumala vastannut Jeesuksen omaankaan pyyntöön Getsemanessa: ” Abba, Isä, kaikki on sinulle mahdollista. Ota tämä malja pois. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun.” (Mark. 14:36).
Hyrck kiteyttää: ”Koska Jumala ei ole ihmisen hallinnan piirissä, hänen vastauksensa ei välttämättä tyydytä ihmisen toivetta. Ihminen ei voi tietää, millainen Jumalan vastaus tulee olemaan tai saako hän sellaista lainkaan. Vastaus voi olla siinä määrin ennalta-arvaamaton, ettei ihminen edes ymmärrä sitä vastaukseksi. Joka tapauksessa hän voi luottaa siihen, että hänen pyyntönsä on kuultu. Ja mikä tärkeintä, hän voi olla varma siitä, että hän on Jumalan epäitsekkään ja hoitavan rakkauden kohteena, täysin riippumatta siitä, millaisen vastauksen hän kulloinkin saa tai saako sellaista ollenkaan. Tyydytyksen saaminen ja toiveiden täyttymys eivät ole merkki rakkaudesta.”
Hyrckin mukaan tärkeää on vain, että jokainen rukoilija löytää oman tiensä armollisen Jumalan kohtaamiseen. ”Jokainen luo rukoillessaan omanlaisensa tavan lähestyä Jumalaa. Tärkeää on, että ihminen voi kertoa asioistaan Jumalalle itselleen kunakin hetkenä ominaisella tavalla.”
Onhan toki sola scriptura periaate ollut ”voimassa” ennen uskonpuhdistusta , kun sen ydin on Jeesuksen ja apostolien opetuksissa vaikka se kirjattiin vasta myöhemmin . Sillä on Jumalan sanan korostava ja erityinen rakennusperusta ja samalla torjua harhaoppeja – kirjoitettu on ! Saksalainen lihava munkki asetetaan usein väärään paikkaan uskoa ja luterilaisuutta punniten , että hän olisi ikäänkuin Herra jolta voisimme kysyä neuvoa , mutta sola ja muut kirjoitukset laittaa Lutherin sinne taivastien varrelle viitaksi että katsokaa tuonne älkää minuun . Sola perisatteet ovat siis oikean opin kehyksiä ja eivät tietysti sinällään mitään luterilaisuuden omaisuutta , vaan uskonpuhdistuksen kontekstissa muodustuneita tarpeellisia kirjauksia . Usein voi tulla vaara laittaa oman kirkkokunnan fanilippis päähän ja asennoitua kristilliseen jatkumoon subjektiivisesti . Paavali opettaa ettei tulisi pitää tärkeänä kuka istutti kuka kasteli vaan kuka kasvun antoi ( vrt kor. Apollos/ Paavali) . Siispä kristillinen usko on omistettavaksi kaikille .Sain seurata läheltä erään henkilön liittymistä seurakuntaan ja suurta kiinnostusta ordodoksiuutta kohtaan ja ajattelin sivusta että liittyykö hän ordodoksiseen kirkkoon ja lähinnä kuuntelin hänen ihastuksia ja löytöjä ordodoksisen uskon kirjallisuutta kohtaan ja liturgian kokemuksellisuutta . Lopulta jokainen tekee omat päätöksensä ja vapaus tulee siinä olla . Siunausta tulee toivotaan ihmiselle joka tapauksessa tulee tai lähtee .
En ihan ymmärtänyt Samin kommenttia luterilaisuuden ahdasmielisyydestä mitä hän sillä tarkoitti . Ensimmäisenä piirtyi kuva enemmän yhteisöstä kuin opista ja ehkä herätysliike kontekstista .
Jos ajatellaan rivikristityn näkökulmasta kirkkoon liittymistä heille jotka etsivät seurakuntakotia niin usein se on mies joka on tunnustelija ja käy etsimässä eri seurakunnissa etsien sopivaa kotia . Näissä etsinnöissä nousee aina ajatus koko perheen liittymisestä , koska kukapa perheenisä ei toivoisi että koko perheelle tulisi suojapaikka, jossa olisi kaikenikäisille ”ruokaa” tarjolla , alkaen pyhäkoulusta . Usein myös kun perhe kokonaan tulee seurakuntaan niin ovat myös aktiivisia toimintaan . Tuota ahdasmielisyyttä voidaan punninta kirjatun opin tai käytännön näkyvyyden kautta . Oppi tulee olla kirjattu koska se on tietysti jokaisen kirkon uskonynmärrys eikä se itsessään saisi aiheuttaa ahdasmielisyyttä , vaan uteliaisuutta lähinnä tutkia sitä . Käytätännön kokemukset tulee taas siitä yhteisöstä mihin ihminen tutustuu ja sen muodostaa ne kokemukset . Jokaisen kirkon seurakuntien tulisi tiedostaa ihmisten tarpeet joka astuu sisään seurakuntiin ja kohdata ennen kaikkea ihmisen tasolla ihminen vapaudessa ja rakkaudessa . Ehkä siinä hengessä ikäänkuin ”asuntoesittelyssä ” että meillä on tälläinen koti ja saat tälläistä ravintoa meiltä ja voit tulla tai jäädä uudestaan jota ei tarvitse kartoittaa . En ajattele katolilaisuutta tai ordodoksisuutta ahdasmielisyytenä mutta syntyneet mielikuvat ( ei suurempaa kokemusta ) on esim . katolilaisuudesta että iso joukko ihmisiä kokoontuu messuun ja usein monen maan kansalaisista muodostuva joukko ja se messun ulkopuolinen elämä on jakautunut joihin tiettyihin ryhmiin ja lähinnä rippi on se syvempi yhteys messun lisäksi . Sitten ordodoksisuus josta en tiedä miten siellä perheet voivat tulla kokonaisena otetuksi vastaan , mutta ehkä vaikea on miehen saada koko perhe sisälle siihen ? Jokatapauksessa jokaisen seurakunnan ja kirkon pitäisi valmistautua ja tiedostaa että voisivat ottaa vastaan perheitä tässä sekavassa maailman ajassa jossa ihmiset kaipaavat kotia turvaksi. Tietyllä tavalla ihmettelen miksi vanhat kirkot hiukan rumasti sanottuna ”pömpöttää” muutamissa isoissa kirkkotiloissa eikä katso suomen karttaa ja pyri apostolien tavoin rakentamaan seurakuntia pitkin suomen niemeä , aikaa on ollut ja vaikkapa katolilaisten heitto Kustaa Vaasasta ei ole syy katolilaisuuden asemaan tänä päivänä . Ei ihmiset ensimmäisenä lähesty asioita syvästä teologisesta opista käsin vaan yhteyden kokemisen kautta . Usein yhteys yhtäläisesti alkaa alleviivaamaan opin kanssa vaikka sillä ei aina ole yhtäläismerkkiä , mutta se kuvaa sitä yhteyden kokemisen tärkeyttä ja osin määräävä tekijä ihmisten seurakuntaan jäämiseen ja kotoutumiseen . Ihmismassoja liikutellaan kokemuksien kautta niin hyvässä kuin pahassa , mutta seurakunnassa tulisi yhdistyä nämä , koti ja kristillinen rakkaus yhteydessä . Siksi yhteyden kokemiseen tulisi seurakuntien järjästää aikaa ja tilaa keskinäiselle yhteydelle eikä se olla velvollisuudesta nousevaa ensisijaisesti vaan vapaudesta ja puhtaasta halusta . Kuva piirtyy itse kolmiyhteisestä Jumalasta Isä , Poika ja Pyhä henki erillisiä ja silti yksi , että niin mekin olemme itsenäisiä mutta samalla yhtä ja riippuvaisia toisista kuten avioliitto kuvaa tätä myös . Kun yhteys ei toimi niin usein aletaan etsimään teologisia syitä myös ihmiset jotka eivät ole teologiasta niin kiinnostuneita tai perehtyneitä ja ennakkoasenteet tuottaa erikoisia johtopäätöksiä . Kristus – opin tietysti pitäis heijastua meistä ilona ja vapautena toisia kohtaan ja tähän ei päätyä kuin riittävällä yhteydellä jossa aidosti voisi tutustua ja uskaltaa olla se syntinen ihminen mikä on, yhteinen usko on side toisiin ja sen Jumala vaikuttaa . Syntiinlankeemuksessa meille tuli syyllisyys ja häpeä joka kätkee pelkoa sisään ja tämän yksin Jumala tahtoo rakkaudessa meistä poistaa ilman vaatimuksia tai pakkoa vaan kutsua evankeliumin kautta Kristuksen ruumiin osallisuuteen .
Toimiva yhteys seurakunnissa tarvitsee yhteisen pappeuden ymmärtämisen ja paimenuuden ymmärtämisen raamatullisessa kontekstissa . Kaikkien seurakunnassa tulee kasvaa tähän apostolisen uskonkäsitykseen . Se ei sisällä temppuja ja keksintöjä ja elävöittämiskeinoja että miehitetään alttari tai saarnatuoliin kerätään puhujia vaan merkityksellisyyden löytämistä sanasta , muuten käy niin ettei pappi hoida papin tehtäviä eikä ruumis tiedä mikä on sen tehtävä . Hierarkiasta pyrkimys pois vie juuri siihen ja tulee sekalainen Srk monien ajatusten rakennus , jossa se rikkaus meidän erilaisuudesta ei kuki ruumiin ominaisuudessa , kun rakentaja on yksin Herra joka on aina meille vaikea käsittää kun Jumalaa pitäs aina vähän avittaa . Kun tahdomme pyrkiä sanan mukaan uskoen elää niin Herra näyttää tien miten hän rakentaa . Seurakunta ei ole foorumi missä parhaat ideat otetaan käyttöön ja tutkitaan ajan trendejä mistä elämä syntyy vaan Srk rukoilee sydämet yhteenliitettynä armahdettuina syntisinä ja saa ihmetellä Herran töitä ja elämää joka kasvaa ja elää yksin hänestä niissä sydämissä jotka ovat itsessään avuttomia ja tiedottomia sen suhteen miten rakennus rakentuu , heikkouden kautta Jumalan voima tulee esiin .ei ihmisjärjen eikä päätelmien kautta .
”Kuule rukoukseni, Herra, ota vastaan avunhuutoni. Älä ole kuuro minun itkulleni! Minä olen muukalainen, etsin sinulta turvaa, olen koditon niin kuin olivat isänikin. Käännä pois syyttävä katseesi, jotta saisin jälleen iloita, ennen kuin menen pois eikä minua enää ole” (Ps. 39:13-14).
Aluksi pahoittelut blogistille että keskustelu on lähtenyt monille urille ! Daavid tuo hyvin meille sitä mielenmaisemaa jossa me kaikki kristityt välillä ollaan .
Timo, älä suotta pahoittele. On hyvä vain, että blogista syntyy keskustelua.
Timo, kyllä luterilainen tunnustus on hyvin eksklusiivinen.
Tämä tulee jo Ausburgin tunnustuksessa esille.
Kun kirjoitat yksin Raamattu periaatteesta, niin sola scriptura ei ole ollut voimassa koskaan – ei ennen eikä jälkeen uskonpuhdistuksen – koska apostolinen opetus on aina ollut kokonaisvaltaista, teot, rukous, sakramentit, suullinen opetus ja kirjeet, eikä sitä voida supistaa pelkäksi tekstiksi. Raamattu on traditiota, eikä se ole kirkon yläpuolella, Raamattu ei luonut kirkkoa vaan kirkko Raamatun.
Kuten Marko sanoi yksin Raamattu periaate on historiallisesti mahdoton.
Kirjoitusten auktoriteetti Sola scriptura oli olemassa sen jälkeen, kun tekstit välitettiin suullisena perimätietona jo ennen kirjallista asua, kuten ne ovat talletettu Raamattuun. Sikäli itse asia ei liity kirjanpainotaitoon. Jeesus itse viittaa kirjoituksiin, jotka todistivat hänestä.
Aikoinaan Suomen saloillakin, kun Raamatut olivat vähissä ja lukutaitokin huonoa keräännytiin kollektiivisti Raamatun äärelle kuuntelemaan sen lukemista ääneen. Voinee ymmärtää, että Raamatulla oli tuolloin auktoriteetti Jumalan sanana, joka nyttemmin lienee hiipumaan päin
Mitä Raunon blogiin tulee, niin tottahan noita rukousvastauksia pettymyksistä huolimatta tulee. Myös Herran vihan ajatukset ovat tuttuja, kun kristityn tie painuu kuolon varjon laaksoon. Luther viittaa kahdenlaiseen rukoukseen, kun joudumme hädän valtaan. Sanoin sanomatonta, niinkuin Paavalikin puhuu sanomattomista huokauksista.. (Room8:26) Tämä johtaa sitten ulkonaiseen rukoukseen vaikkapa turvautumalla psalmeihin, mitä kirjoittajat ovat aikonaan kokeneet ja saaneet sieltä uuden voiman.
Kosti, väitteessäsi on mielenkiintoinen ristiriita: sanot asian olleen olemassa jo silloin, kun se oli ”suullista perimätietoa”. jos auktoriteetti oli suullista, miten se voi olla ”yksin kirjoituksista” (sola scriptura)?
Kosti kirjoitti; ” Kirjoitusten auktoriteetti Sola scriptura oli olemassa sen jälkeen, kun tekstit välitettiin suullisena perimätietona jo ennen kirjallista asua, kuten ne ovat talletettu Raamattuun. Sikäli itse asia ei liity kirjanpainotaitoon. Jeesus itse viittaa kirjoituksiin, jotka todistivat hänestä.”
Vaikka sanot, ettei asia liity kirjanpainotaitoon, ortodoksinen teologia väittää, että sola scriptura on käytännössä mahdoton ilman sitä.
Ennen kirjapainoa ja yleistä lukutaitoa kristityt oppivat uskonsa liturgiassa, ikoneista, rukouksista ja suullisesta opetuksesta.
Jos pelkkä Raamattu olisi ollut ainoa auktoriteetti (”sola”), 95 % kristityistä olisi ollut ilman auktoriteettia 1500 vuoden ajan. 🙂
Suuri osa VT:n aineistosta säilyi kansan muistissa suullisena perimätietona vuosisatoja ennen kirjallista kokoamista, joka vahvistui erityisesti Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikana 500-luvulla eKr.. Varhaiskristillinen usko ei perustunut heti kirjoituksiin, vaan suulliseen perinteeseen. Täysin inhimillisenä Raamattu on samalla kokonaan jumalallinen. Juuri siksi Sola scriptura.
Kosti, jos teksti on syntynyt yhteisön (Israel/Kirkko) muistista ja perinteestä, sitä ei voi irrottaa tuosta yhteisöstä ja tulkita itsenäisesti, tekstisi perustelut kumoavat siis Sola scripturan.
Koska Raamattu on syntynyt suullisesta perinteestä ja on luonteeltaan sekä inhimillinen että jumalallinen, se tarvitsee elävän kirkon ja sen tradition tullakseen oikein ymmärretyksi. Raamatun tekstit olivat ja ovat liturgisia tekstejä, joita kerrattin yhteisessä liturgiassa.
Kirkko on perustettu jo VT:n alussa.
Kosti, Ortodoksisessa teologiassa kirkkoa ei nähdä pelkästään uutena ilmiönä, joka alkoi Helluntaina, vaan sen juuret ulottuvat todellakin aivan luomisen alkuun asti. Tätä näkemystä kutsutaan usein iankaikkiseksi kirkoksi. Kirkko alkoi jo paratiisissa. Aatami ja Eeva elivät välittömässä yhteydessä Jumalaan, mikä on kirkon perimmäinen tarkoitus.
Sana kirkko (kreikaksi ekklesia) on suora käännös heprean sanasta Qahal, joka tarkoitti Israelin kansan kokousta tai seurakuntaa Jumalan edessä.
Vanhan testamentin Israel oli kirkko. Se oli Kristuksen ruumiin valmisteluvaihe.
Sami ja Kosti. Nyt kannattaa muistaa, että luterilaisuuden ”sola scriptura” tarkoittaa vähän muuta kuin radikaaliprotestanttinen ”scripture alone” vaikka nämä kaksi herkästi sekotetaan keskenään. Luterilaisuus ja ortodoksisuus ovat käsittääkseni (en ehkä tunne ortodoksista teologiaa riittävästi) yhtä mieltä siitä, että apostolinen traditio on kristillisen uskon ja elämän ylin ohje ja normi. Ero tulee siitä, 1) kuinka tämä apostolinen traditio käytännössä rajataan ja 2) mitä se koskee ja ei koske. Lisäksi pitäisi määritellä, 3) mitä termillä traditio tarkoitetaan, ettemme puhu toistemme ohi. Neljänneksi 4) tulee Kirjoitusten selittäminen.
Ilman muuta Raamattu on tärkein osa tätä apostolista traditiota. Luterilaisille uskon ja elämän ylin ohje ja normi on Raamattu ”an sich” eli sellaisenaan. Ortodoksi ja katolinen ymmärtävät sen olevan normatiivinen ”oikein selitettynä ja tulkittuna”. Se, mikä minun näkökulmastani kyllä mutkistaa asiaa, on että käytännössä oikean tulkinnan antajiksi nostetaan joukko kirkkoisiä: jos Raamattua lukiessa päätyy eri johtopäätökseen kuin isät, tietää oman löytönsä tai tulkintansa olevan ”väärä”. Ettei suhteellisuuden tajua menetetä, muistakaamme, että jopa 1800-luvun pietistis-luterilaisten kansanherätysten aikana yleisimmät kirjat olivat juurikin virsikirja (sisältäen Raamatun lukukappaleet, rukoukset ja katekismuksen) sekä Siionin virret (& Halullisten sielujen hengelliset laulut ja Nils Hamnerinin Tien-osottaja Iankaikkiseen Elämään). Vaikka taustaoletuksena oli juurikin ”sola scriptura”. Tunnustuksellisessa luterilaisuudessakin linjataan nykyään, että (suullinen) sana ja usko Kristukseen ovat ”ensin” ja sitten avautuu ymmärrys Raamatun arvovaltaisuudesta ja sen merkityksestä.
Marko kirjoitat; ” . Se, mikä minun näkökulmastani kyllä mutkistaa asiaa, on että käytännössä oikean tulkinnan antajiksi nostetaan joukko kirkkoisiä: jos Raamattua lukiessa päätyy eri johtopäätökseen kuin isät, tietää oman löytönsä tai tulkintansa olevan ”väärä”.
Kirkkoisiä ei pidetä erehtymättöminä yksilöinä, vaan heidän auktoriteettinsa perustuu consensus patrumiin eli isien yhteiseen todistukseen. Isät eivät keksineet uusia tulkintoja, vaan pyrkivät säilyttämään sen, mitä apostolit opettivat.Teologia ei ole ortodoksisuudessa vain älyllistä analyysia, vaan theoriaa – Jumalan näkemistä. Isät ovat niitä, jotka ovat eläneet todeksi sen, mistä Raamattu puhuu. Siksi heidän tulkintansa on painavampi kuin pelkkä akateeminen tai kielitieteellinen analyysi.
Jos oma tulkinta on ristiriidassa isien opetuksen kanssa, ortodoksi ajattelee, että ongelma on yleensä tulkitsijan hengellisessä näkökyvyssä.Tätä kutsutaan nimellä phronema – kirkollinen mielenlaatu. Tavoitteena ei ole orjallinen toistaminen, vaan oman mielen synkronoiminen kirkon yhteiseen kokemukseen.
Oman tulkinnan hylkääminen isien opetuksen tieltä nähdään askeettisena harjoituksena ja nöyryytenä, joka suojelee ylpeydeltä ja harhaopeilta.
Entä jos löydän jotain uutta, olenko väärässä? Ja monet loytävät. Ortodoksinen vastaus on usein: ”Todennäköisesti kyllä.” Mutta tämä ei tarkoita ajattelun kieltämistä. Se tarkoittaa sitä, että kristillinen totuus on jo ilmoitettu ja meidän tehtävämme on syventyä siihen, ei keksiä sitä uudelleen. Isät ovat kuin kokeneita oppaita jos päätät kulkea eri reittiä kuin he, on hyvin suuri mahdollisuus, erehdyt.
”Raamattu on traditiota, eikä se ole kirkon yläpuolella, Raamattu ei luonut kirkkoa vaan kirkko Raamatun.” Tämä on täyttä kuraa.
Kirkko on siis valtaan nähden Raamatun yläpuolella. Kirkko on hyväksynyt ainoastaan neljä evankeliumia, siis niitä on ainoastaan neljä; jos se olisi hyväksynyt useampia, niitä olisi useampia.
Koska siis kirkko vapaan harkintansa mukaisesti on saattanut tunnustaa ja hyväksyä ne evankeliumit ja niin monta evankeliumia kuin tahtoi, on kirkko evankeliumien yläpuolella. Mitä tästä seuraa Lutherin mukaan?
”Minä hyväksyn Raamatun, siis olen Raamatun yläpuolella. Johannes Kastaja hyväksyy ja tunnustaa Kristuksen ja osoittaa häntä sormellaan, siis hän on Kristuksen yläpuolella. Kirkko hyväksyy kristillisen opin ja uskon, siis se on sen yläpuolella.” Paavali sysää tällaiset päätelmät nurin Gal.1.8 lukien mukaan myös itsensä ja taivaan enkelitkin, mikäli julistetaan evankeliumia, ”joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet.
Joka haluaa kuulla Jumalan puhuvan, lukekoon Pyhää Raamattua. Joka haluaa kuulla Perkeleen puhuvan, lukekoon piispojen pastoraalista ohjetta.
Mitä sola scripturaan tulee, kannattaa edelleen huomata, että Biblia 1776:n esipuheessa oli ”lyhykäinen neuvo ja johdatus Piplian lukemiseen”. Sen mukaan tuli ensin oppia kristillisyyden perusopetukset esimerkiksi katekismuksesta kuten vieraaseen maahan matkustava tutustui ennakolta maahan kartan avulla. Lisäksi Biblia ohjasi lukijaa vankan rekisterin eli hakemiston ja tiettyjen keskeisten raamatunjakeiden lihavoinnin avulla.
Isät ovat tosiaankin kuin ”kokeneita oppaita”. Minulla on kuitenkin kirkkoherranvirastossa ACC eli kirkkoisien Raamatun tulkinnoista akateemisella osaamisella koottu raamatunselitysteos. Käytän sitä varsin paljon. Mutta siitä käyvät myös ilmi kirkkoisien ilmeiset rajoitteet. Kysymyksenasettelut tekstin äärellä ovat mielenkiintoisia ja ovat taatusti palvelleet Kirkkoa. Mutta kieltämättä välillä hyvin eksoottisia omien kysymystemme kannalta.
Theoria ja phronema ovat tietenkin tärkeitä – niitä vastaa luterilaisuudessa ”mikä ajaa Kristusta” ja muutama muu hyvä dogmaattinen kiteytys (usko/teot, lahja/esikuva sekä tietysti laki/evankeliumi). Siinäkin on kysymys kirkon yhteisen kokemuksen mukaisesta ”synkronisoinnista”. ”Prophetia olkoon uskon kanssa yhteinen” on luterilaisen kirkon vakava vanha linjaus.
En tunne riittävästi ortodoksisen kirkon eksegetiikkaa kommentoidakseni syvällisemmin. Mutta minua hämmentää argumentti, jonka mukaan vaikkapa Augustinukselta puuttui oikea ”theoria” ja hänen teologiansa olisi ollut liian paljon älyllistä päättelyä. On ongelmallista, jos Raamatun analysointi rajautuu vain isien jo löytämän syventämiseen. Varsinkin kun kyse on hengellisen luostarikilvoittelun ja mystiikan ehdoilla tapahtuvasta toiminnasta.
Kosti teksti sortuu virhepäätelmään. Kosti erehtyy pitämään kirkkoa ja Raamattua toisilleen ulkoisina kilpailijoina. Ortodoksisessa ajattelussa Raamattu on kirkon ”sisäänkirjoitettu omatunto”. Kirkko ei hallitse Raamattua, vaan lukee ja selittää sitä Pyhässä Hengessä. Väite kirkon ”yläpuolella” olemisesta on teologinen virhepäätelmä, joka sivuuttaa sen, että kirkon pää on Kristus – ei kirkollinen hallinto.😇
Väite 1. ”Raamattu on traditiota, eikä se ole kirkon yläpuolella, Raamattu ei luonut kirkkoa vaan kirkko Raamatun.” Väite 2. ”Kirkko ei hallitse Raamattua, vaan lukee ja selittää sitä.”
Johtopäätös: – Raamattu on ortodoksisen kirkon tuote ja sen elämän ohje, ei itsenäinen auktoriteetti kirkon yläpuolella. …..josta seuraa edelleen: Raamattu ei luonut kirkkoa vaan kirkko Raamatun.” …josta seuraa platonis/raamatullinen väite: Paavali on väärässä Gal.1.8.
…:))))))
Kosti, väitteesi, että Paavali olisi väärässä kohdassa Gal. 1:8, on ortodoksisen teologian vastainen.
”Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.”
Ortodoksinen kirkko ei näe tässä ristiriitaa, vaan päinvastoin. Paavali viittaa tässä apostoliseen evankeliumiin – siihen samaan traditioon, jota kirkko kantaa. Kirkko ei ole Raamatun yläpuolella siten, että se voisi julistaa toista evankeliumia. Gal. 1:8 on itse asiassa kirkon suurin tae, siihen kirkon johto partriarkoineen on sidottu, siihen evankeliumiin, joka on kerran annettu. Jos kirkko opettaisi vastoin tätä perustaa, se lakkaisi olemasta apostolinen.
Sola scripturan sisältö ja merkitys on Jumalan ilmoitus ja siksi ilman ilmoitusta ei ole elämää eikä kirkkoa eikä apostoleita . Kun tarkemmin miettii ja voi unohtaa Lutherin selvennyksen asiasta jos se haittaa , niin lihaksi tullut Jumalan poika on se sana jonka hän halusi lihaksi tulleena avata meille lupauksien mukaan tien taivaaseen . Sola on yksi ja se viittaa vain Kristukseen olipa se suullista tai kirjallista tietoa ja Kristus on ollut Raamatun ensimmäisessä sanassa jo ja paljon ennen siis kirjoituksissa kuin mikään kirkko on edes syntynyt . Uskonpuhdistuksen ”hengessä” se on kirjattu ja annettu ohjeeksi mihin uskomme perustuu . Siinä on profeetat ja apostolit Jumalan valitsemuksen mukaan ilmoittaneet sen minkä Jumala on meille halunnut ilmoittaa jotta synnin kirouksen vallasta päästäisiin takaisin hänen yhteyteen .
Hirtäytyykö luterilaisuus sola scripturaan? Voisi kysyä hirttäytyykö kukaan Kristukseen liikaa ?
Se että opinkohtia heitellään ja esitellään ilman merkityksellistä elämää ja ohjausta on eri asia ja taitamattomuutta ihmisten elämässä myös kristillisyydessä on . Siksi , koska perustus on luotu Kristuksessa niin ei tulisi yrittää laskea toista perustusta ja alkaa opinalkeita kertaamaan . Elämästä on kysymys ja samanlailla kun Kristus on persoona niin hän tahtoo persoonien kautta ilmoittaa ja puhua meille . Jokainen voi opiskella jonkun kirkon oppia ja luetella kohtia , mutta sola periaatteilla on syvempi merkitys ja sisältö ja uskon vahvasti Pyhän Hengen antamaan viisauteen, että varjetuisimme eksymyksiltä ja siksi solat ovat hyvä apu tässä . Joku voi lukea Raamatun läpi vaikka vuodessa mutta sen elämiseen ja ymmärtämiseen ei riitä 1000 vuotta . Se ainakin aiheuttaisi polvien kulumista, kyynelkanavien kovaa käyttöä ja ylistysäänen pettämistä usein , jos noin nyt voi kuvata .
Mutta tietysti sana myös sanoo niistä muista kirjoituksista mitkä ovat syntyneet Pyhän hengen vaikutuksesta olevan meille hyödyksi . Loppu on sitten traditiosta nousevaa perintöä tulkintaa ja tapoja , mutta olipa ne tavat ja tyylit miten tahansa muodostuneet ja muotoutuneet niin perustus on yksin sana joka on tullut lihaksi
Timo, sinulla on ortodoksinen sydän.
Kuitenkin sinun teologinen rakenne on selvästi protestanttinen. Asetat kirjoitukset ajallisesti ja hierarkkisesti kirkon edelle. Miellät tradition joksikin, joka tulee lisänä tai tulkintana päälle, kun taas ortodokseille Raamattu on tradition kirkkain timantti, mutta osa samaa kruunua.
Lähtökohta traditio / kirjoitukset näkökulmaan on Jumalan ilmoitus ja se on yksin elävän Jumalan vaikutusta niin kirjoitukset kuin elämä mitä Raamattu kuvaa monen henkilön kautta jotka ovat opetuksena meille . Myös ryöväri ristillä ja myös toinen ryöväri tai Juudas hekin saarnaavat meille . Mutta tietä on Jumala tahtonut kirkastaa meidän pelastukseemme . Yksi on Jeesuksen jäähyväispuheessa kun hän sanoo että Isä lähettää Pyhän Hengen minun nimissä joka opettaa mitä hän on puhunut . Ja Jumala on kirkastanut tietä apostolien kautta jotka on valinnut ja alkukirkko on Jumalan johdatuksena määritellyt apostolisen sugsession merkityksen ja seurakunta elämään tuli alkuseurakuntaan vahva todistus tarve kun kristillisiä seurakuntia alkoi tulla , esim. ylösnousseiden lista joka luettiin seurakunnissa . Sitten apostolien tausta keillä oli juutalainen tausta ja tunsivat kirjoitukset tuli ymmärrys Jumalan kokonaisesta pelastussuunnitelmasta , kuinka Kristus on ollut jo alusta alkaen Israelin kansan vaelluksessa ja jo luomisessa mukana . Jeesuksen opetukset ja sakramenttien asetukset ovat yhtenäisiä tietysti apostolien opetuksille ja ei ole vähäistä sanat Paavalille että sinä olet valittu ase tai opetuslapsille että tulette olemaan minun todistajiani . Jumalan pelastussuunnitelmaan on juutalainen traditio vaikuttanut ja se on kehittynyt uhrin muuttumisen ja lain muuttumisen myötä kuten myös pappeus on muuttunut yhden kertakaikkisen täydellisen uhrin myötä . Kaikessa vaiheissa tätä matkaa on ollut myös väärää opetusta kuten nytkin ja ei apostolit olleenkaan vähän keskity siihen mikä on oikein ja mikä väärin . Sehän on suorastaan Paavalin kirjeissä aina melkein heti alkutervehdyksien jälkeen esillä mikä seurakunnissa oli pielessä tai mikä hyvää ja oikeata . Siksi sola – periaatteet on hyviä raameja annettuja kristikunnalle ja tärkeitä . Siksi uskonpuhdistus tuli kun katolilainen kirkko oli mennyt harhaan monessa asiassa ja se suorastaan pakotti tekemään opille tunnustuksen ja raamit . Nuori kirkko silloin katsoi taakse myös tarkasti oppia ajatellen muttei halunnut siivota traditiosta pois hyvää , mutta sinällään vaikka luterilaisuudessa uskotaan apostoliseen sugsessioon niin eihän uudella kirkolla ollut omaa seurakunnallista elämää syntynyt , mutta oli tukeva oppiperusta joka nousee apostolisesta uskonkäsityksestä Kristus keskeisenä , jota luterilaiset ovat harjoittaneet ja harjoitelleet yli 500 vuotta . Olisihan se mahdoton ajatus ollut että vanha katolilainen kirkko olisi kokonaan kääntynyt vanhoista traditiosta pois ja hyljänneet ne , vaikka uskonpuhdistus vaikutti katolilaiseen kirkkoon ja varmaan tervehdytti sitä . Se oli läntisen kirkon tradition koeponnitus . En olisi pitänyt pahana vaikka itäinen siipi olisi ollut mukana 😅.Kellään kirkolla ei tulevaisuudessa ole yhtään enempää kuin mitä Jumala antaa ja kaikkien uskovien on profeetat ja apostolit jotka osoittavat lopulta ristiinnaulittua Kristusta . Traditiossa , perinteessä on aina hyvää kun Jumala on vaikuttanut mutta sinne tulee myös usein vieraampaa tavaraa ja helposti tullut myös harhaoppeja . Sitä voidaan miettiä meidän suomen kristillisyyttäkin katsoen vaikka herätysliikkeiden perinteitä mikä niissä on hyvää ja mikä keksittyä . Itsekritiikki ei ole huono asia ja jotenkin koen että vanhat kirkot ovat olleet ylhäisessä yksinäisyydessä oman opin erehtymättömyyden viitta niskassa ja kun tunnustukseen liitetään vahvasti traditio eli kirkon perinteet niin todistustaakka sen puolesta kasvaa . Jumalan ilmoitetun sanan takana on helpompi seisoa . Koen tuossa aikaisemmassa kirkkoisä – debaatissa että onko vaikeaa myöntää kirkkoisien erehtyneeen joissakin asioissa vanhojen kirkkojen ? Kun eihän voi olla kovin erilaisia käsityksiä samasta opin kysymyksestä . Luther oli looginen että se mikä ei istu apostoliseen Kristus – oppiin niin raja menee siinä . Uskon lopulta että sola periaatteita kukaan ei voi sinällään olla vastaan kun niissä ei ”haise” luterilaisuus eikä mikään muukaan vaan niiden sormi osoittaa , katsoo ja ohjaa katsomaan Kristukseen siihen ainoaan pelastajaan .
Timo, mainitset, että Traditioon voi tulla ”vierasta tavaraa”. Ortodoksisuus erottaa tässä Pyhän Tradition (se, mikä on luovuttamatonta ja pysyvää) ja ihmisten perinnäissäännöt (tavat, jotka voivat muuttua). Kirkkoisien erehtyminen on ortodoksisuudessa mahdollista yksilöinä, mutta kirkon kokonaisuus (consensus patrum) Pyhän Hengen ohjauksessa säilyttää totuuden.
Ortodoksinen kirkko ei opeta, että yksittäinen kirkkoisä olisi erehtymätön. Esimerkiksi Augustinus tai Gregorios Nyssalainen ovat kirjoittaneet asioita, joita kirkko ei ole sellaisenaan hyväksynyt dogmeiksi.
Ortodoksisuudessa erehtymättömyys ei asu kenessäkään yksilössä (kuten paavissa) vaan koko kirkon ruumiissa, kun se kokoontuu ja tunnistaa totuuden. Kirkko ei voi siis erehtyä.
Ortodoksisesta näkökulmasta Raamattu on Tradition huipentuma. Se syntyi kirkon piirissä, kirkko tunnisti sen kanoniseksi ja kirkko tulkitsee sitä. Se ei ole Traditiosta irrallinen saareke.
”Ortodoksisesta näkökulmasta Raamattu on Tradition huipentuma.” Kun kerran kirkko tunnisti sen kanoniseksi, niin siitä sitten seuraa: – ”Raamattu on traditiota, eikä se ole kirkon yläpuolella, Raamattu ei luonut kirkkoa vaan kirkko Raamatun.” Kun kirkko ei voi erehtyä – niin hyväksytään sitten, että Paavali erehtyy Gal 1:8, jossa Raamattu asetetaan kaiken yläpuolelle.
Kosti, historiallisesti kirkko oli olemassa ennen Uuden testamentin kirjoitusten vakiintumista. Helluntaina syntyi kirkko, ei kirjakokoelma. Kirkko myös loi Raamatun siinä mielessä, että kirkolliskokoukset Pyhän Hengen ohjauksessa tunnistivat ja vahvistivat (kanonisoivat), mitkä tekstit ovat jumalallista ilmoitusta. Ne jotka torjuvat kirkon perimätiedon ja luulevat Raamattua kirkon alkulähteeksi erehtyvät. Kirkon alkulähde ei ole Raamattu vaan pyhä perimätieto.
Sami,
Sinullakin on ”ortodoksin sydän”, mutta se ei kohdallasi linjaudu siihen uuteen sydämeen, mistä Hesekiel 36:
26 Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.
27 Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.
Tämä on profetia uudestisyntymisestä, jonka Jumala vaikuttaa ja tarjotaan koko maailmalle aikaisemman hebrealaisille kohdistuksen sijasta.
Sinun ja yleensä, on selvitettävä mitä ”kirkko”-sana merkitsee ja mistä sen on ”putkahtanut”.
”kirkko ei kirjakokoelma”- lausumallasi ohjailet jotain johonkin. VT:n kirjoitukset o at täydellisessä sopusoinnussa UT:n kirjoitusten kanssa. Ensimmäiset saarnat, Armotalouden aikana ovat perustettu kaikki VT:n Kirjoituksiin, koska niiden kaikkien kohdistus on Jeesuksen ihmiseksi syntymä ja Helluntaipäivänä syntynyt Seurakunta, ek-klesia., vt. Jeesuksen saarnat Saatanalle, Pietarin helluntaisaarna, Filippuksen selitys/saarna hoviherralle jne.
Sekalainen seurakunta ilmestyi virallisesti Augustinuksen tarkoitukselliseen Kirjoitusten kieroon vääntämisen tuloksena, vt. Jeesuksen vertaus vehnä valhevehnän seassa, muttei siihen sotkeutuneena, yhdistyneenä.
On hyvä, että olet kommentoimattomana minulle. Näin lukijat päättelet oikean ja väärän, itsekussakin asuvan Hengen tai hengen vaikutuksesta.
Reijo mielellään kommentoisin sinulle. Mutta se edellyttää sinulta, kastaliikkeen domenttien julkaisua 300-jkr. missä he vaikuttivat, ketä he olivat jne. Kukaan ei ole nähnyt näitä. Joten odotamme edelleen. Muuten olet harhaoppinen jos et julkaise näitä.
Sami,
Minulle todella sopii, ettet koskettele kommenttejani. Tässä kommentissasi on sivistyneisyyden vire, vaikket puhu totta. Olen julkaissut käsitteen ”Helluntaipäivän Kastajaliike” 24/9/21, jossa ensimmäinen kommentti on sinulta:
Sami Paajanen 24.09.2021 16:34
Reijo, haluat puhua taas kasteesta. Ajattelet, että alkuperäinen kaste koskee vain aikuisia jotka ovat tulleet uskoon. Nyt kannattaa kaivaa naftalista historiallisia tekstejä, keitä kastettiin alkukirkossa ja koskiko se vain aikuisia.
Vastaus moderated
Lopussa oleva ”moderated” kertoo, että ilmaisusi alkoivat tai jatkuivat alatyylisinä, niin paljon, että ylläpito niihin puuttui. Ymmärtänet, että tällaisessa vihan pilvessä kommentointi ei noudata objektivisuutta. Siksi kait et enää tässä blogissni mitään sanonut. Sen jälkeen kyllä toistat pyyntöäsi ”kirkkoni” alun dokumentoinnista, ja sitten uskottavuutta, ilmeisesti lisätäksesi olet liittänyt ”300-jKr” aikailmaisun????.
Eli todella minulle sopii minuun liittyvä kuplasi. Silti on asiallista puolelta silloin tällöin puuttua tokaisuihisi, joissa uusi ilmiö on kehut niille, jotka Idän Katolisuuden esittelyysi yhtyvät?!.
Eli jatketaan tällä ehdottamallasi marssijärjestyksellä.
P.S. Tutusta ”käsite” sanan sisältöön. Suomeksi asian selvittää Kielitoimiston sanakirja, ”ajattelun luoma abstrakti hahmo; esineelle t. asialle ominaisten piirteiden kokonaisuus. Mm. kirkko-käsitekin avautuisi tokaisuja enemmän ja siihen tutustumisen voit alottaa Asian alkuperäisen sanan ”ek-klesia” tutkimuksilla.
Reijo palataan asiaan kun julkaiset dokumentit kastajaliikkeestä, niin että kaikki näkevät. 😇
Kosti V ja Sami P. Tässä kannattaa pitää mielessä, että uskonpuhdistuksen ”keskustelukumppani” oli ennen muuta Rooman kirkko, joka nimenomaan määritteli kirkon paavin alaisuudessa olevaksi hierarkiaksi. Ortodoksien ja luterilaisten keskustelu on hiukan eri asia.
Itse asiassa muistan jonkun (Leif Nummela?) linjanneen Raamatun asemasta niin, että varhainen kirkko on tunnistanut Kirjoituksissa Pyhän Hengen äänen. Jotenkin tämä muistuttaa keskustelua siitä, kumpi on ensin: muna vaiko kana ja lisäksi, kumpi on muna ja kumpi kana? Kun itse en ole kanatarhuri, en tiedä, pitäisikö asiaan liittää jotenkin myös kukko.🐣
On selvää, että ei esimerkiksi Jeesuksen opetuksia säilyttänyt joukko kreetalaisia jousiampujia tai saddukeuksia vaan juurikin ne, joissa oli syntynyt usko Kristukseen Jumalan Poikana ja Messiaana. Mutta tuo usko ei syntynyt heistä itsestään vaan itse Herran vaikuttamana. Tässä mielessä puhuttu sana (jonka me kohtaamme Kirjoituksissa) on ensin. Mutta antiikin maailmassa arvostettiin, kuten tiedämme, silminnäkijätodistuksia ja luotettavien miesten kertomaa. Tässä mielessä Kirjoitukset ja piispojen opetus tukevat toisiaan ja tässä kaksijakoisuudessa on ortodoksisen ymmärryksen ydin (jos ymmärrän oikein). Varsinaiset ongelmat alkavat viimeistään silloin, kun piispojen tai muusta syystä arvovaltaisten hengellisten opettajien välittämä todistus laajenee niin, että se joutuu ristiriitaan Kirjoitusten kanssa. Tässä tilanteessa luterilaisuus pitää tietenkin kiinni Kirjoitusten kaiken muun ylittävästä normatiivisuudesta.
Sola scriptura tarkoittaa meille ilman muuta sitä, että Kirjoitusten avulla voimme arvioida tarvittaessa kriittisesti kirkollisia opetuksia, käytäntöjä ja yksittäisiä opettajia sekä oppeja.
Marko S. Kysymys on tietysti siitä, alistummeko Jumalan sanan alle vai alammeko mestaroida sitä. Raamattu ei kaipaa mitään selitystä siinä merkityksessä, että se olisi niin epäselvä ja vaikeasti ymmärrettävä, ettei sitä ilman erityistä opastusta käsitetä. Raamattu on kirja, joka selkenee Jumalan koulussa. Sinä käyt omaa kouluasi pappina ja mitä kaikkea siihen liittyy. Ja minä käyn omaa ristin kouluani.
Kosti V. Jos olisin 30 vuotta sitten tiennyt realistisesti, mitä papinviran hoito kansankirkon seurakunnissa merkitsee, en ole varma, olisinko pappisvihkimystä vahvasta kutsumustietoisuudesta huolimatta hakenut. Välillä on todellakin kaduttanut enkä tarkoita tässä piispainkokouksen pastoraalisia ohjeita tai vastaavia. Sen verran hankalaa hommaa tämä on. Risti on ulkonainen ja sisäinen ja Pyhä Henki käyttää sitä pysyttääkseen meitä kaikkia hengen köyhyydessä.
Olen tietysti samaa mieltä siitä, että meidän tulisi suostua Raamatun sanan alle eikä ruvettava sitä mestaroimaan. Myös siitä, että Raamattu selkenee ristin koulussa.
Mitä Raamatun selkeyteen (claritas scripturae) tulee, olen osittain eri mieltä. Olen kyllä samaa mieltä, että se ”taitaa meidät autuuteen neuvoa”. A. H. Francken jalanjäljissä teen samalla eron Raamatun ulkoisen ja sisäisen selkeyden välillä jälkimmäisen tarkoittaessa sitä, että uskonvanhurskauden käsittäminen avaa meille Kirjoitukset varsinaisella, hengellisellä tavalla.
Samalla on hyvä huomata, että jos Raamatun avaimeksi ymmärretään uskonvanhurskaus (vaikkapa nyt Joh 3:16 ja rakkauden kaksoiskäsky kuten rippikoulussa opetan) syntyy kyllä erilainen Raamatun ymmärrys kuin jos tällaiseksi avaimeksi ymmärretään 2 Piet 1:4:n opetus jumaloitumisesta ja kirkastusvuorella nähdyn Jumalan luomattoman valon näkemisestä. Vaikka samalla vallitsisi yhteinen ymmärrys jokseenkin kaikesta muusta. Hyvä esimerkki tästä on siteeraamani Georgios Metallinos. Hän arvostelee evankelisia kristittyjä (hän valmistui tohroriksi Kölnissä) Paavalin Filippin vanginvartijalle antaman kehotuksen väärintulkinnasta: ”Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut, sinä ja koko perhekuntasi”. Me ymmärrämme kohdan uskosta vanhurskattamisen julistukseksi. Konservatiivi ortodoksi taas tiivistelmäksi siitä, että vanginvartijalle julistettiin pelastuksen terapeuttisesta prosessista – johon hän myös suostui. Vaikka ihmettelen tuota selitystä, en oikopäätä suostu pitämään sitä osoituksena ”Jumalan sanan mestaroimisesta”.
Niinpä niin. Usko – risti ja ahdistus – Jumalan koulun viittamerkit. Lohdutus kuitenkin. Jumala kätkeytyneenä ristin alla.
Jeesuksen rukous ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä” on ikiaikainen uskon ja uskonnollisuuden tiivistys, joka on 500-luvulta tai ehkä sitäkin vanhempi. Se on yleiskristillinen ja Raamattuun perustuva, mutta myös keskeinen osa hesykasmia, ortodoksista perinnettä, hiljaista hartaudenharjoitusta, jossa ”toistetaan Jeesuksen nimeä uskoen ja rakastaen”. Hesykastisessa perinteessä pyritään ”lakkaamattoman Jeesuksen rukouksen avulla mielen hiljaisuuteen ja sydämen puhtauteen”. ”Vaeltajan kertomuksissa” kirjoitetaan: ”Pyhät isät sanovat, että Jeesuksen rukous on kuin koko Evankeliumi lyhyessä muodossa”. Kallistos Ware on samalla linjalla teoksessaan ”Ortodoksin tie”.
Edesmennyt Matti J. Kuronen kirjoittaa Jeesuksen rukouksesta, ettei kyseessä ole manaus eikä mantra, vaan prosessi, missä jatkuvalla toistolla mielen sanallinen rukous saadaan sydämen sanattomaksi ”automaattiseksi” toiminnaksi. Tästä johtuu sen toinen nimi Sydämen rukous. Kurosen mukaan siinä, missä Isä meidän -rukous muistuttaa Jumalalle tehtyä kauppalistaa, siinä Jeesuksen rukous kiteyttää kristillisen uskon ja kääntää uskon tietoisesta ajattelusta eli sanapelistä mystiikaksi.
Saman suuntaisia myönteisiä havaintoja on minulla. Vaikka en ole tutustunut ”Vaeltajan” suosittelemiin Filokalian teksteihin tietyssä järjestyksessä.
Isämeidän rukous on Jeesuksen antama esimerkki, mitä ja miten tulisi rukoilla.
Sydämen rukouksen Raamattu selittää rukoukseksi Pyhässä Hengessä. Sisimmässään voi toistella hokemia kuten idän katolisuuden otpetus opastaa toistoja sisään- ja ulsohengityksen tahdissa tehtäviksi. Tämä katolisuuden opetus avasi mm. Miikka Ruokoselle rukouksen maailmaa, kun hän tällekin foorumille asiasta kirjoitti toistakymmentä vuotta sitten.
Rukous voi olla sanatonta, hiljaista tai kovasti kuultavaa tai laulua, kuten Psalmit. Kuitenkin Jumala sanoo, että ulkopuolisten rukousta Hän ei kuule, ja jumalattoman rukous on Hänelle kauhistus. Siksi monet keskusteluni muotojumalisten kanssa sisältävät ihmettelyn, että miksi mitään ei tapahdu enkä mitään tunne, vaikka kuuntelen aamu- ja iltahauratuden, rukoilen joka ilta ja käyn harrastepiireissä kirkossa, sekä Jumalanpalveluksessa sunnuntaina.
Sitten yksi neljä vuotta asiaa ihmetellyt tuli luokseni ikäänkuin vastauksen kanssa ja kertoi, että hänen kirkkonsa kertoi, että edes äiti Teresa ei koskaan tuntenut mitään, vaan hän vain alkoi omaksumaan kirkon opettamia asioita.
Otan kunnia asiana vastaan tuon ordodoksisydämen ja toivoisin että se voisi sykkiä kaikkien eri kirkkojen jäsenten sydämien kanssa Kristuksen rauhaa ja iloa .
Eksklusiivinen Ajatus oli tuolla aikaisemmin luterilaisuudesta , en tiedä onko opin kirjaus poissulkevaa vaikka verraten siihen että ordodoksit opettaa ettei pelastusta ole kirkon ulkopuolella ja tarkoittaen tietysti ordodoksikirkkoa .Portti on ahdas ja niin se pitää kirjata mutta luterilaisuutta ei voi sanoa katsoen ulospäin kovin ahtaaksi . Eikä luterilainen ihminen joka uskoo armoon voi ajatella tai ilmaista kenenkään kohdalla lopulta taivaspaikkoja. Se auttaa kun olemme tekemisissä eri kirkkokuntien ihmisten kanssa ja voimme oppia ja kasvaa samalla ja nähdä että uskovaisia on monessa suunnassa ja elämä sen näyttåä miten tahdotaan uskoa elää todeksi . Tuosta sydämestä tuli mieleen kun sain hyvän tunnustuksen eräältä pitkäaikaiselta yrityskumppanilta joka edusti suurinta herätysliikettä ja oli nähnyt paljon kritittyjä ja hän kerran sanoi minulle että olen lähimpänä heidän uskoa. siis vaikka en täyttänyt varmaan kriteereitä
täysin niin olin siitäkin mielissään että sain tunnustuksen olla lähimpänä 😅.
Kokonaisuutta ajattellen on perimmäinen kysymys Jumalan ilmoituksesta , Jumalan puheesta jota kuvaa hyvin Hebrealaiskirjeen alku :
Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa, tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.
Hebrealaiskirje on lopulta Kristuksen ylistystä ja hän on Jumalan ilmoituksen pääsanoma lopulta ja hän asettunut seurakunnan pääksi , ruumiin pääksi joka on itse täydellinen uhri ja tahtoo hallita rakkaudella seurakuntaa ja tietää ja tuntee että ihminen ja Srk on erehtyväisiä ja kaikki ollut epätäydellistä kuten polttouhrit jotka eivät tuoneet täydellisyyttä mutta nyt hän ylimmäisenä pappina isän oikealla puolella on täydellisesti sovittanut syntimme ja tahtoo aina meidät pestä synneistämme yhä uudelleen armahtanut ja avannut tien taivaaseen . Apostolien ja profeettojen aikana vallitsi monia eksytyksiä ja harhaoppeja joita soluttautui uuden liiton seurakuntiin ja kirkon elämään , kannettiin perinteitä jotka eivät olleet Jumalan tahdon mukaisia .
”Kantaen kaikki voimansa sanalla” kätkee kaiken kristitillisen uskon perustan . Kun puhumme traditiosta niin katsomme Jumalan pelastus- suunnitelmaa ja sitä katsoessamme ja tutkiaksemme meidän tulee katsoa kuten Hebrealaiskirjeen kirjoittaja taakse ja eteenpäin sitä yhtä joka on kaiken takana eli Jeesus Kristus. Jumala on antanut ja lähettänyt eri aikoina ihmisiä tästä pelastussuunnitelmasta puhumaan , kirjoittamaan ja ohjaamaan ihmisiä sille tielle joka vie Kristukseen joka on ainut tie perille . Näin myös Kristuksessa ei ole erotusta olipa mitä syntyperää tahansa niin kaikille pelastus on vain Kristuksessa ja näin Jumalan suuruus ja mittaamaton armo ja rakkaus kätkeytyy hänen ristin voittoon . Olkoon se traditio meille kaikille hyödyksi joka on syntynyt Pyhän hengen vaikutuksesta ja sitähän sana opettaa että jokainen kirjoitus joka on syntynyt Pyhästä hengestä on hyödyllinen opetukseksi nuhteeksi ja ojennukseksi . Kristikunta tuottaa koko ajan traditiota jos laajennamme käsitystä traditiosta jos se on Pyhän Hengen toimintaa joka ei ole pysähtynyt johonkin aikaan . On ensin Jumalan ilmoittama sana , kuten Hebrealaiskirje puhuu mutta nyt Jumala on ilmoittanut ja puhuu Kristuksen kautta ja se puhe sisältää evankeliumin ja armon ja koko Kristuksen täyteyden josta syntyy uutta elämää , jota sola – periaatteet raamittavat . Traditiosta voisi sanoa että voimme hengittää Kristusta kaikesta koko pelastussuunnitelman vaiheista , kun näämme miten Jumala on suunnitellut ja valmistanut meille tien . Olkoon kaikki hyvä ja pyhä joka on syntynyt Pyhästä Hengestä meille yhteiseksi rakennukseksi, emme ole jääkiekkomatsissa lopulta joku fani lippis päässä vaan menossa yhteen ainoaan Jumalan taivaaseen jossa odottaa taivaallinen hääjuhla ja ei tarvitse mennä pukuliikkeeseen sovittelemaan tai dressmannille kun talon puolesta on vaatetus valmiina .
Oli mielenkiintoinen kirjoitus yhdessä uusi tie lehdessä Santeri Marjokorvelta joka lainasi sosiologin tutkimusta jossa herätysliikkeissä ajatellaan että muutos tapahtuu yksilötasolta joka on väärä havainto vaan se tapahtuu yhteiskunnassa oppilaitoksien kautta johon myös kuuluu teologian opiskelu . Tästä tuli mieleen että suomalainen yhteiskunta on tietysti hyvin luterilaiselta pohjalta lähtenyt joka sitten luopunut siitä . Mutta mietin jos katolilaiset ja ordodoksit olisivat myös tuoneet yhteiskuntaan sitä hyvää mitä heilläkin olisi ollut kenties annettavana niin olisiko yhteiskunnallinen ajattelu ja moninaisuus parempi . Kun Suomessa kohdattiin luopumuksen merkkejä sanasta vaikkapa kun Virkakysymys tuli niin luterilaiset olivat yksin ei lain ensimmäinen käyttö koskettanut ”heimoveljiä ” vaan moni ajatteli ettei se meitä koske . Vapaat suunnat oli hyvin kielteisiä ja nyt ovat taipuneet . Oikeaa vastuuta ekumeenisesti ei tuoteta , meidän on kotimaa ja meille on annettu tehtävä huolehtia siitä, oman paikkanunnan ja oman maan hyödyksi . Jos jollakin on rikkautta tuoda Kristuksesta niin tuokoon sen esille joka ei tarkoita kirkkojen yhteenliittymistä täällä ajassa eikä opin keskeisistä asioista luopumisesta vaan totuuden tuomista Kristuksessa . Uskon loppua kohti lähentymiseen niiden kirkkojen ja yhteisöjen jotka tahtovat pitäytyä Jumalan sanassa , ei niin että eri uskonnot yhdistyy kuten sielunvihollinen tahtoo tehdä . Onhan yksilötasolla yhteyttä eri ihmisten välillä opin ja käytänteistä riippumatta . En tiedä miten muissa maissa mutta Suomessa vanhat kirkot ovat oppinsa ja elämänsä kanssa olleet aika piilossa yhteiskunnassa , jos he kokevat että heillä olisi jotain annettavaa niin miksi eivät vaikuta näkyvästi ? Joku munkin kansanedustajuus ei paljon kirkasta kuvaa . Uskon että kansankirkko ei olisi tässä tilanteessa jos kristilliset muut kirkot ja vaikuttajat olisivat olleet yhdessä rintamassa puolustamassa totuutta ja kun sen puolustus jäänyt pietistisen kirkkokäsityksen omaaville niin on kuin tankki joka jyrää ja poteroista kuuluu kuiskaukset että me taistelemme . Ehkä voi heittää kritiikkiä kysymyksen omaisesti ordodoksisuuntaan kun ovat valtiollisessa yhteydessä verotuksen osallakin niin miksi yhteiskunnallista vaikuttamista ole ? En tarkoita poliittista vaikuttamista tietystikään . En muista että 86 olisi vanhat kirkot kommentoineet virkakäsitystä ennen tai jälkeen sen . Onko ekumeeniset tapaamiset vain hyvän ruuan ja pitkien viinereiden kivoja jutustelu hetkiä ?
Timo kirjoittaa; ” Miksi yhteiskunnallista vaikuttamista ole ” Kyllä sitä on, jo pelkkä oikean kirkon olemassaolo hapattaa yhteiskuntaa. Luterilaisuuden historia on synkkä Kustaa Vaasan myötä pohjoismaissa. Lisäksi luterilaisuus on pirstoutunut kilon irtopaloiksi. Se on hyvin hajanainen ja riitaisa konfessio. On hyvä, että se hajoaa sisältä käsin, se on luonnollinen kehityssuunta.
Sami P. Ei se ortodoksienkaan keskinäinen yhtenäisyys valitettavasti näytä toteutuvan optimaalisesti, kuten olemme kirkollisesta uutisvirrasta nähneet: politiikka ja sota jakavat ortodokseja, mutta näköjään myös kysymys siitä, minkä lainen kaste on pätevä ja minkä lainen ei.
Meillä kaikilla taitaa olla syytä yhtyä lestadiolaisen virren rukoukseen:
”Muista, Herra, Kristus pyhä ostolaumaa Siionin.
Se on hajoitettu yhä vuorille ja laaksoihin”.
Timo G. Ortodoksisen kirkkomme arkkipiispa kommentoi virkapäätöstä -86 fiksusti viittaamalla siihen, että luterilaisten päätösten ei pitäisi hankaloittaa ekumeniaa. Hiukan myöhemmin piispa Rimpiläinen ja Paavalin Synodin pitkäaikainen puheenjohtaja Timo Holma saivat Pyhän Karitsan ritarikunnan kunniamerkit. Tunnustuksena perinteisen virkakäsityksen puolustamisesta, saattoi päätellä.