Rukous on hyvin keskeistä ihmisen ja Jumalan välisessä suhteessa. Mutta mitä rukous oikeastaan on? Onko se manipuloivaa, jopa maagista pyrkimystä saada Jumala täyttämään rukoilijan toiveita?
Matti Hyrckin mukaan rukous toiveiden täyttymyksenä saa Jumalaan kohdistuvan hallintapyrkimyksen luonteen. Pahimmillaan siihen tulee pakottamisen sävy, vähemmän ikävästi ilmaisten ruinaamisen ja mankumisen maku. Tosin Jeesus antaa itse aihetta tämänkaltaisille rukousta koskeville tulkinnoille (Luuk. 11:6-9).
Hyrck kirjoittaa olevansa hyvin selvillä siitä, että edellä mainittu Raamatun kohta on lohduttanut monia epätoivoisia rukoilijoita kautta aikojen. ”Jumala on luvannut täyttää kaikki pyynnöt. Vaikkei pyyntöni täyttyisikään juuri nyt, se täytetään vielä joskus, koska Herra itse on niin luvannut ja koska sitä vuodesta toiseen pyydän. Tämä Jumalan lupaus on antanut monille toivoa toivottoman tuntuisissa tilanteissa.”
Hyrck jatkaa: ”Tässä lupauksessa on kuitenkin se ongelmallinen puoli, että painopiste asettuu pyytäjään, hänen sinnikkyyteensä. Kun riittävästi ruinaa, valta-asemassa oleva lopulta heltyy.”
Pyynnöt voivat olla luonteeltaan konkreettisia: anna rahaa, työpaikka, paranna sairauteni. Sanoohan Jeesuskin: ” Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen” (Joh. 15:7). Hyrckin mukaan monet kristityt ovatkin kautta aikojen pyytäneet Jeesukselta mitä tahansa: rahaa, aviopuolisoa, lapsia, asuntoa, voittoa sodassa, uutta autoa tai asuntoa ja lukemattomia muita asioita. ”Joskus pyyntö on ihmellisellä tavalla toteutunut. Rukousvastaus on saatu.”
Hyrck kirjoittaa: ”Koska näin ei kuitenkaan läheskään aina tapahdu, pettymys saattaa olla melkoinen. Usko on voinut joutua vakavasti koetukselle. Lupauksestaan huolimatta Jeesus ei olekaan toiminut hänelle lähetetyn pyynnön mukaisesti. Ihmisen silmissä pettymys näyttäytyy helposti merkkinä Jumalan rakkauden ulkopuolelle joutumisena. Hän ajattelee, että Herra on jostain syystä kääntänyt hänelle selkänsä. Jumala on hylännyt lapsensa. Vai rankaiseeko Jumala minua jostain? Ehkä hän on vihastunut ja loukkaantunut jostain tekemisestäni tai tekemättä jättämisestäni eikä sen vuoksi vastaa pyyntööni. Olen varmaankin tehnyt syntiä Jumalaa vastaan. Sen vuoksi olen vetänyt päälleni Herran vihan. – – Silloin täytyy joko tehostaa pyytämistä, hyvitellä vihastunutta Jumalaa tai tehdä molempia. On siis luovuttava todellisesta tai kuvitellusta synnistä ja tehtävä parannus. Ehkä Jumala sitten leppyisi ja alkaisi jälleen tai peräti vihdoin vastata pyyntöhini.”
Jos rukous on rukoilijalle toiveiden täyttymistä, silloin sorrutaan ihmisen ja Jumalan väliseen liian yksioikoiseen tulkintaan. Jumala on ihmiseen verrattuna jotakin ”täysin toista”. Hän on tuolla puolen, suvereeni, totaalisesti erilainen kuin ihminen. Hän ei ole velvollinen toteuttamaan rukoilijan toiveita ja pyyntöjä.
Matti Hyrckin mukaan Jumala kaiken inhimillisen käsityskyvyn ylittävällä sisällyttämiskyvyllään haluaa kuunnella ja ottaa vastaan jokaisen rukoijan huolia juuri siinä muodossa kuin rukoilija niistä hänelle kertoo. ”Itse asiassa hän näkee vielä paljon syvemmälle. Hän näkee sen inhimillisen ahdistuksen ja kärsimyksen taakse, joka sisältyy konkreettisiin rukouksiin. Hän näkee siis paljon syvemmälle kuin rukoilija itsekään voi tarpeitaan ymmärtää. – – Jumala ymmärtää pyynnöt eri tavalla. Hän tietää, ettei tyydytys, siis rukouksen toteuttaminen rukoilijan toivomalla tavalla, ole riittävä osoitus jumalallisesta läsnäolosta. Riittävää on vain epäitsekäs rakkaus ja huolenpito.” Sitä Jumala tietää ihmisen syvimmiltään tarvitsevan, pyysipä tämä tarkemmin sanamuodoin mitä hyvänsä.
Hyrck toteaa, ettei Jumala vastannut Jeesuksen omaankaan pyyntöön Getsemanessa: ” Abba, Isä, kaikki on sinulle mahdollista. Ota tämä malja pois. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun.” (Mark. 14:36).
Hyrck kiteyttää: ”Koska Jumala ei ole ihmisen hallinnan piirissä, hänen vastauksensa ei välttämättä tyydytä ihmisen toivetta. Ihminen ei voi tietää, millainen Jumalan vastaus tulee olemaan tai saako hän sellaista lainkaan. Vastaus voi olla siinä määrin ennalta-arvaamaton, ettei ihminen edes ymmärrä sitä vastaukseksi. Joka tapauksessa hän voi luottaa siihen, että hänen pyyntönsä on kuultu. Ja mikä tärkeintä, hän voi olla varma siitä, että hän on Jumalan epäitsekkään ja hoitavan rakkauden kohteena, täysin riippumatta siitä, millaisen vastauksen hän kulloinkin saa tai saako sellaista ollenkaan. Tyydytyksen saaminen ja toiveiden täyttymys eivät ole merkki rakkaudesta.”
Hyrckin mukaan tärkeää on vain, että jokainen rukoilija löytää oman tiensä armollisen Jumalan kohtaamiseen. ”Jokainen luo rukoillessaan omanlaisensa tavan lähestyä Jumalaa. Tärkeää on, että ihminen voi kertoa asioistaan Jumalalle itselleen kunakin hetkenä ominaisella tavalla.”
Sami onhan meidän ensin tunnustettava miten kirkon oppi on muodostunut ,missä kontekstissa ja onko sillä minkälaisia rajoitteita sen määrittelyssä .
Ordodoksisuus itse tunnustaa että se on perustunut kokemuksiin ja historian tapahtumiin , jossa siihen on liittynyt filosofiaa ja mystiikkaa . Se ei ole varmaan ordodokseilla ongelma jos vaikka eri piispat kirjoittaa teologiasta erilailla tai kirkkoisät tulkitsevat erilailla opinkohtia . Luterilaisuudessa on määritelty oppi sidottuna Jumalan sanaan ja solo – periaatteet varjelevat tätä oppia , jonka päämäärä on vapaan armon omistaminen Kristuksen vapaudessa . Se liittyy paimenvirkaan joka ei ole pelkästään että sana puhtaasti jaetaan ja sakramentit oikein jaetaan, vaan paimenen tehtävä on torjua harhaoppeja ja paljastaa niitä . Yksimielisyyden ohjeessa on tähän selvä viittaus . Tätä sitten kritisoidaan puhumalla juridiikasta ja totuusjärjestelmistä , joka sanana on jo ihmeellinen . Rakkauden määritelmä johon kaikki tähtää on kuitenkin totuuden kanssa samassa sen sisällä , sanan väärentämätöntä maitoa . Ja voi kysyä aidosti että onko kaikki traditio ja ihmisten kokemukset luettava Jumalan ilmoituksen rinnalle ja hukkuuko silloin focus joka läpi Raamatun on yksin Kristus . Vertasit uskonpuhdistusta helluntailaisuuteen , joka opin muodostuksen suhteen näyttäytyy joiltakin osin siltä että ortodoksisuus on lähempänä helluntailaisuutta vaikka juuret ovat hyvin erilaiset eli kokemuksellisuuden merkitys yhdistää ja opin ”väljyys ” ja sen kriittinen tutkiminen Aikaisemmin kyselin kommentaarien perään niin missä on Roomalaiskirjeen kommentaarit helluntailaisilla tai ortodokseilla?? . Ei Jumalan tahto ole että etsimme heinäsuovasta nuppineuloja ja harhailemme ja tuskailemme oppi kysymyksissä . Väite mielikuvituksesta niin kukapa olisi oppia kirjannut yhtenäisemmin ja ymmärrettävämmin kuin Luther ? Ja väite että Lutherilla ei olisi ollut kirkkoisien ja alkukirkon isien teksteistä tietoa on kyllä mielikuvitusta . Tähän tietysti perustuu myös kirjakaanon mitä Luther alkoi käyttämään . Reppuun voi laittaa paljon tavaraa mutta vain vähän on tärkeää ja moni on toki hyödyksi jos ne ovat syntyneet Pyhän Hengen vaikutuksesta , mutta niiden painoarvo ei voi olla yli Jumalan ilmoituksen eikä siitä poiketen. Kristus – oppi on elämä jossa Pyhä Henki johtaa kun sitä opetetaan ja julistetaan sanan mukaan , emme tarvitse kokemuksellisuuden valmiita malleja vaan Jumala kohtaa jokaisen persoonallisella tavalla ja se tuottaa kokemuksia mitä tuottaa kenellekin
Timo kirjoittaa: ” Onhan siellä paljon myös epäyhtenäistä Jumalan ilmoituksen kanssa ” Ja mitä nämä ovat patristisessa traditiossa? Mihin viitataan, mistä puhutaan, mitä tarkoitetaan? Kovin epämääräistä!
Timo, et vastannut ollenkaan kysymyksiin. Ei mitään dokumentaatioita. Mistä oikein puhut? Onko kysymyksessä joku sinun mielikuvituksessa oleva idea?
Joten yritä uudestaan konkreettisesti.
No eihän ordodoksisuudessa Raamatun selitysoppia ole edes tutkittu kovin pitkään , miten sitä voisi jäsentää kuten esim. tunnustuskirjoissa on luterilaisuudessa tehty . Ja kuten linkistä voit lukea että se on ongelmallista ja uskaliasta tehdä kovin edes jollain tarkkuudella , liukas saippua on liukas .
Jos luet esim. apostolista isiä ennen kirkkoisiä niin näät heidän käsityksissä eroja , vaikkapa tuhat vuotisen ”valtakunta- opin” suhteen. Mutta se toinen asia on tietysti että missä opin focus on , en väitä mitään ordodoksisuuden suhteen mutta yleisellä tasolla on selvää jos sana eli Kristus ei ohjaa kaikessa opetusta niin vaara eksyä tai ennemminkin prioriteetti hukkua siitä kuvasta ja tarkoituksesta mikä on ihmisen paikka ja tehtävä .
https://kosmas.fi/luentoja-ja-artikkeleita/kirkon-opetuksesta/kirkon-teologiasta/rajauksia-ortodoksisen-eksegetiikan-tutkimusfilosofiaa/
Tieteellinen eksegetiikka on nuorta kaikkialla. Miten tämä nyt liittyy aiheeseen?
Sami,
Olen helluntaiseurakuntaan kuulunut koko ikäni ja tunnen tämän Pyhän Hengen viimeisen maailmanlaajuisen aallon perinpohjin.
Sinun sakramentalisuudesa tieto ja julistus on tämän välineopin kattavaa, vaikka poukkoilee sinne ja tänne kirkon ja kirkkojen ”muurien” sisällä. Ei ole syyt tähän kommentoida, vaan jääköön ”rykäisyksi” puoleltani.
Johtuu tietysti mitä poimii ja ketä arvostaa , mutta näillä herroilla ei kaikki esim. ollut apostolisesta uskosta nousevaa /
Tertullianus , Origenes
Siis, mikä ei ollut, koita nyt selvittää.
Rukoukseen liittyen pyhä tuli on jälleen syttynyt Jerusalemissa. https://youtube.com/live/R7mW5hu5wLY?is=zABh-6-lQOh5YAQz
Eikö se ole selvää että uskonpuhdistuksessa katsottiin mikä tärkeäksi nähtiin kirkkoisien opetuksista ja jättää pois se mikä ei ole linjassa raamatun kanssa , mitä epäselvää siinä on ?Huono vertaus helluntailaisuuteen jossa ei kirkkoisistä eikä traditiosta tietoakaan . Ja tiedät hyvin ordododiksiopin vaikeuden määritellä sitä kokonaisvaltaisesti kuten luterilaisuudessa esim tunnustuskirjat . Tulokulma jo hyvin erilainen
Noin tehtiin helluntailaisuudessakin. Mitä opetuksia luterilaisuus otti kirkkoisiltä? Mitä ortodoksisuus on ottanut kirkkoisiltä mikä ei ole linjassa Raamatun kanssa kerroppa jo.
No lopulta tullaan siihen mikä kirkon oma oppi ja niistä voitas kiistellä maailman tappiin asti . On erilaiset lähtökohdat ja painotukset opin määrittelyssä . Voisi todeta että hyvä olisi jos niistä pidettäisiin kiinni mitä oma kirkko opettaa ja ihmiset voisivat olla seurakunnan yhteydessä . En tahdo olla ahdasmielinen mihinkään suuntaan vaikka tunnustaudun luterilaisen opin mukaan . On myös aika isoja kysymyksiä pienen ihmisen kovin seikkaperäisesti selittää , ne vaan näyttäytyvät siltä mitä kerroin ja olen tutustunut .
Timo, jos laittaa tollaisia heittoja, eikä osaa perustella, niin ne ovat omia päänsisäisi mielikuvia, vailla reaalitodellisuutta. ”Seikkaperäisesti selittää”, silloin pitää selittää jos leikkiin lähtee.
Luterilaisuus on itsessään ahdasmielinen ja muut ulos sulkeva, tämä on tunnustuskirjojen reaalipolitiikkaa. Jos on itse omaksunut toisen linjan, se on sitten asia erikseen.
No eipä ole tullut vastauksia sinulta mitä kysynyt ? Ei kai perusteet ole ilmasta temmattuja että eipä tahdo löytyä dialogiaa luterilaisen kanssa sanasta , keskustelu siirtyy aina muualle
Käännät ihmeellisesti keskustelun toisaalle, kun et osaa vastata. Sinä, esitit väitteen.
Se juurisyy on nimenomaan Sami miten uskonoppi määritellään ja tiedät tasan tarkkaan että kaikkia kirkkoisien tekstejä yhteen laittamalla ei tule yhtenäistä teologiaa eikä apogryfikirjeistä luterilaisen periaatteen mukaan . Kai näät eron Luterilaisessa opin määrittelyssä verrattuna ordodoksisuuteen ? . Ei se mikään heitto ole vaan fakta . Tunnet varmaan molemmat ja tiedät sola scripturan määritelmän tai ordodoksisen tavan ilmaista traditio ja Pyhät kirjoitukset juuri tuossa järjestyksessä . En nyt ymmärrä miksi kiistät tuon tosiasian ? Ja voit vastata myös kysymyksiini . Jos ordodoksien oppi olisi yhtä hyvin jäsennetty kuin luterilainen. niin ei teologit sanoisi että siitä ei ota selvää tai kuten itse olet todennut että se on liukas saippua tai matka oli pitkä luterilaisuudesta ordodoksisuuteen ja siinä ei yksinkertaisesti riitä Raamatun tekstit vaan siinä täytyy olla paljon muuta materiaalia ja kokemuksellisuutta jne . Ja vaikka eri kirkkojen ja liikkeiden opista ei tule täysin samalaisia niin selvästi on ollut nähtävissä opin jäsentämiseen joka tulee muuttamaan seurakuntaelämää . Viidesläisyys on siirtynyt lähemmäksi luterilaisuutta . Helluntai puolella on tutkimusta nuorien teologien innostamana , vapaa kirkon pastorin mielestä on väärin kun heillä ei ole synnintunnustusta . Ordodoksisuudessa tehdään tutkimusta Raamatuntulkinnoista . Tämä ei tietysti tarkoita että kirkon elämä olisi ollut tunnustuksen ja opin mukaista ja siinä ei luterilaisuus voi henkseleitään paukutella .
Timo, mitä ortodoksisuus on ottanut kirkkoisiltä mikä ei ole linjassa Raamatun kanssa.
Timo, ja sitten toinen kysymys. Mitä opetuksia luterilaisuus otti kirkkoisiltä?
Timo, vielä kolmas kysymys. Kun luterilaisuus noudattaa
sola scriptura, yksin Raamattu periaatetta, miten alkukirkossa tuota luterilaista periaatetta voitiin noudattaa, koska heillä ei ollut Raamattua? Monet Raamatun tekstut kirjoitettiin kirjalliseen muotoon paljon myöhemmin. Paavalin kirjeet vielä myöhemmin.
Ajatus lähtee Jumalan ilmoituksesta jotka nähty tärkeänä ennen niiden kokoamistakin kaanoniksi ja sitä on ohjannut tietysti apostolinen sugsessio . Onhan luterilaisuus perinyt kirkkoisiltä 3 uskontunnustusta ja suurimpana varmaan Augustinuksen kautta on muotoutunut sola gratia joka on Paavalilaisen vanhurkauttamisopin ydin . Opin jäsentelyä on ohjannut Raamatun tekstit ja niiden teologinen yhtenäisyys .Ordodoksit hyväksyvät ”pyhiin kirjoituksiin” paljon laajemmasti ja ajattelen että suhde kaikkien kirkkoisien teksteihin on erilainen kuin luterilaisuudessa . Luterilaiset ovat hiukan allergisia moniin teksteihin yleisellä tasolla jotka eivät kumpua oppiin valituista kirjoituksista . Se ei tietysti ole aina hyvä asia jos on liian suppea katse traditioon , etteikö voisi hyvää löytyä vaikka kirkkoisä olisi erehtynyt joissakin asioissa ja ehkä tämä koskee enemmän apostolisia isiä ennen varsinaisia kirkkoisiä ennen heitä . Mutta vanhojen idän ja lännen kirkkojen jälkeen luterilaisuus on kuitenkin kytkeytynyt eniten verraten muihin kirkkoihin apostoliseen sugsessioon ja traditioon ja siksi vertaus 1900 luvulla syntyneeseen helluntailaisuuteen on absurdi vertaus . Ja tämä koskee myös hyvin erilaista kirkollista toimintakulttuuria , liturgiat kaikkine filosofisisten ajatuksien ja mystiikan tuomien höysteiden kautta ordodoksisuuteen . Opin määrittelyn kokonaisuus on hyvin erilaista ja sen olen huomannut vuosien aikana kun keskustellut ordodoksien kanssa ja luulen että ensimmäisiä teologisia keskusteluja käydessä ordodoksin kanssa moni ihmettelee ja miettii mitä ja millaista on ordodoksinen uskonkäsitys . Hiljan jopa yksi katolilainen totesi että ei ymmärrä ordodoksioppia vaikka on opiskellut vuosia teologiaa . Ja tästä johtuu se asenne suhtautua Raamatun selityksiin joka on mielestäni luterilaista perintöä uskonpuhdistuksesta , kun oli oppi ( katolilaisuus) jossa on myös määritelty avarasti kristillistä tuotantoa ja tuotu ulkopuolisia malleja kirkkoon , niin oli myös tarve määritellä oppi apostolien opetusten mukaan . Luterilaisuuden jälkeen syntyneet kirkot ja suunnat poistivat taas paljon kristillisestä traditiosta ja antoivat eri merkityksiä kuten kaste ja ehtoollinen ja piispat hävisivät jne . Calvin oli suurin vaikuttaja tähän , joka oli Lutherin huono oppilas . Katolisen kirkon viha sokeutti mielestäni monen ajattelua uskonpuhdistuksen jälkeen . Pidän hyvänä tietysti että luterilaiset tutustuu paremmin kristilliseen traditioon , mutta Srk – elämää tulee ohjata selkeä opetus ja julistus ihmisen autuudeksi. Ajattelen että olisi mielenkiintoista jos eri kirkkokunnat ja liikkeet voisivat tehdä vaikka Roomalaiskirjeen selitysteoksen joka tuntuu luterilaisesta näkökulmasta paljastavalta opin yhtenäisyyttä ajatellen . Voiko sitten avata kirjoituksia monen eri käsityksien kautta niin että ne liittyvän muihin Raamatun opetuksiin . Mielestäni moni joutuisi lopulta umpikujaan oppinsa kanssa kun Raamttu vyöryttää väistämättä sen yhteyden monista oppikysymyksistä . Tiedän kyllä että orododoksit löytävän tavan edetä , vaikka luterilainen yrittäisi kuinka ankkuroida oppia Raamatun teksteihin ja dialogi olisi hyvin pitkää . Varmaan yhtymäkohtia löytyy paljon ja sanotuksia joutuu miettimään että tarkoitetaanko tuolla samaa asiaa , ainakin näin olen kokenut kun joku asia tuntuu läheiseltä mutta sanoitus on vierasta luterilaiselle . No nyt olen yrittänyt spekuloida ajatuksia mistä tämä lähti ja kait rukouselämäkin kumpuaa erilaiseksi osin traditiosta . Onhan se vahvempi selkäranka polkuna kaikelle jos sisäistää liturgiaa kun taas huonosti toimitettu luterilainen messu voi jättää aika tyhjäksi ja lopulta joutuu arvostelun kohteeksi joka on synnyttänyt kokonaisia sukupolvia vierastamaan luterilaista Jumalanpalveluselämää varsinkin kun kirkon taholta opetusta ei ole ollut tai on puutteellista . Synnistä vaikeneminen , lain merkityksen ymmärrys ja sen saarnan ja kehoituksien parannukseen puuttuminen on vienyt myös evankeliumi todellisuudessa pois tai laimentanut sen merkitystä ja tehnyt siitä rakkauden julistusta ilman totuutta jota osataan liimata joka käänteessä argumentiksi ihmisten ajatuksille ja ajan hengen mukaiseen elämänmenoon . Rippi siirtyi menneinä vuosikymmeninä maallikoiden käsiin ulkopuolella alttareiden jne . Tulisi olla myös tutkimuksia kristillisen uskon kehitysvaiheista kun monet ja kaikki olemme tietyllä tavalla ajan lapsia mutta aikaan sidotut ja suppeasti katsovaa omaa aikaa olemme jonkun verran sokeita näkemään apostolista uskonelämää ja merkitystä . Suurin vaikutus on mielestäni yleisellä tasolla suurella osalla 70 luvulla ja ennenkin Suomeen rantautuneella USA :n kristillisyydellä jossa ihmiset ei tiedä minkä opin mukaan tunnustautuvat todellisuudessa . Ollaan ns. luterilaisia suurin osa mutta omien uskonkäsityksien mukaan hyvin kirjavia ajatuksia sisältävä oppi. Jos ei muuten niin ainakin halutaan pitää pietistinen kirkkokäsitys .
3.kysymykseen vastaus ; olihan vanha testamentti jo kauan ennen alkukirkkoa ollut ettei kristinukso ole tyhjiössä syntynyt ja uusi testamentti vilisee lainauksia vanhasta testamentistä . Eihän kristinusko olisi voinut syntyä muualla kuin juutalaisessa kulttuurin jatkumossa . Luther näki että kristikunnassa oli perinteet ajaneet yli Jumalan ilmoituksen joka oli aluksi hajanaisia kirjoituksia ja muöhemmin syntyi apostolisessa jatkumossa . Siitä syntyi sanaan perustuva :sola scriptura . Ylösnousemuksen todistajuus oli se merkittävin määritelmä apostolisuudessa ja vaikka kirjoitusajankohdat on myöhempiä niin ne ovat samalla omin silmin nähtyjä ja koettuja . Pyhä Henki kirkasti myös vanhan testamentin kirjoitukset kristinuskon tullessa maailmaan ja siinä tarvittiin juutalaisia opettajia ja juutalaiset kirjoitukset tuntevan ihmisen . Uskon opin tärkeimmät kirjeet raamatussa on tietysti Roomalaiskirje ja Hebrealaiskirje . Ehkä tai olen miettinyt miksi Hebrealaiskirjeen kirjoittajan nimeä ei ole mainittu , että syy olisi kenties että kirjoittajaa ei varsinaisesti luettu apostolien joukkoon sen suppeammassa merkityksessä , vaikka ilmeisesti kuului siihen 70 joukkoon . No en tiedä mutta Apollos nousee mahdollisesti suurimmaksi arvaukseksi . Kyllä teologien tehtävä olisi koko ajan syventyä opin määrittelemiseen perehtyen kaikkina aikoina .
Timo, nyt ei ehdi vastaan huomenna tekstiisi vähän järeämmällä kalustolla.
Edelliseen Sami ja Timo,
Varhaiskirkko perusti uskonsa VT + apostolien kertomuksiin, koska he olivat saaneet oppinsa suoraan Kristukselta. Apostolit päättivät ilmoituksen. Kirkko tunnusti myöhemmin mitkä todistukset ovat aitoja, kaanon. Tähän luterilaiset sitoutuvat? Raamattu on lopullinen ilmoitus. Ortodokseilla ilmoitus jatkuu tradition välityksellä.
Ortodoksit ovat antaneet luterilaisille Raamatun, sen ymmärrän. Sen jälkeen minulle on vaikeaa ymmärtää, että ilmoitus jatkuu mm. ortodoksisen tradition kautta. Raamattu ja traditio ovat kuitenkin molemmat ortodoksien. Raamattu on Jumalan puhe (ortodoksit hyväksyivät). Traditio on Kirkon eli ihmisten yhteisön omaa. Luterilaiselle ihmisten yhteisön oma on Raamatulle alisteista.
Ei tämä ole helppoa, vai onko? Riippuu siitä keneltä kysytään?
Raamattu ja traditio ovat kuitenkin molemmat ortodoksien.
Tuota lausetta voidaan hyödyntää ihmismielen mukaan ja jolla voidaan viestiä negatiivisuutta muita kirkkokuntia kohtaan joka ei kuulu kristillisyyteen mielestäni . Kristus on yhteinen ja samalla kaikille omistettavaksi lahjaksi annettu . Menneisyydestä emme kanna kuin perisyntiä ja Jumalan ilmoitus meille annettu tieksi .
Kari, Ortodokseille ilmoitus ei jatku niin, että siihen tulisi uusia lukuja tai oppeja, mutta se jatkuu siinä mielessä, että Pyhä Henki tekee tuon kerran annetun ilmoituksen uudeksi ja eläväksi jokaisessa sukupolvessa.
Kun kirkko esim kanonisoi uuden pyhän vuonna 2024, se ei tarkoita, että tämä pyhä toisi uuden ilmoituksen. Se tarkoittaa, että Kristuksen lopullinen ilmoitus on tullut todeksi ja näkyväksi tuon ihmisen elämässä juuri tässä ajassa.
Traditio ei ole lisäys Raamattuun, vaan se on Raamatun oikea lukutapa ja elämistä siinä ilmoituksessa, jonka Kristus antoi. Pyhä Henki ei tuo uusia uutisia Jumalalta, vaan Hän kirkastaa ja syventää sitä, mitä Kristus sanoi.
Ortodokseille traditio ei tarkoita sitä, että teemme näin, koska vuonna 787 tehtiin näin, vaan sitä, että sama Pyhä Henki, joka vaikutti vuonna 787, vaikuttaa kirkossa tänään.
Sitten ortodoksi kirkossa muuttumaton ydin koostuu seuraavista asioista;
Raamatun kaanon, kirjojen luettelo on valmis. Seitsemän ensimmäisen kirkolliskokouksen opilliset määritelmät (dogmit) katsotaan lopullisiksi. Uskontunnustus, sitä ei muuteta.
Mikä sitten täydentyy?
Pyhien joukko, Kirkko kanonisoi (tunnustaa pyhiksi) uusia ihmisiä jatkuvasti. Jokainen uusi pyhä ja hänen opetuksensa tuovat uuden ”sävyn” kirkon elävään traditioon.
Teologia ja liturginen elämä: Uusia rukouksia, kirkkolauluja ja teologisia selityksiä syntyy edelleen. Esimerkiksi 1900-luvun suuret ortodoksiteologit kuten Vladimir Lossky tai Alexander Schmemann nähdään osana tradition jatkumoa.
Paikalliset kirkolliskokoukset: Kirkko kokoontuu edelleen ratkomaan ajankohtaisia kysymyksiä.
Sami, kiitos!
Tässä ollaan taas sen kysymyksen äärellä, kuinka kaksi eri kristillisiin traditioihin lukeutuvaa voisivat rakentavalla tavalla keskustella keskenään. Ilman, että aletaan vaikkapa syytellä ja muistutella toista osapuolta ”uuden konfession” eli tunnustuskunnan perustamisesta.
Vanhan kirkon tutkijat tietävät, että ratkaisevaa oli ”uskon sääntö” ja ”apostolinen traditio”. Sen takuumiehiä puolestaan olivat piispat ja näiden hallussa olevat Kirjoitukset. Sola Scriptura ei ollut edes mahdollinen ennen kirjapainotaitoa ja sen mahdollistamaa yhtenäisten raamattulaitosten levittämistä. Itse asia on tärkeä: juuri Kirjoitukset tallentavat profeettojen, apostolien ja Kristuksen itsensä äänen.
Ortodoksien parissa näyttää esiintyvän halua pitää yllä keskiajalla syntynyttä poleemista vastakkainasettelua sekä siihen liittyen ”kreikkalaisen” ja ”latinalaisen” teologian tekemisen tradition vastakkainasettelua. Olen sitä mieltä, että ortodoksinen kritiikki voi olla ainakin osittain perusteltua, vaikka itse en kyllä luopuisi vaikkapa sijaishyvitysopista tai Filioquesta. Ehkä läntinen perinne pyrkii todellakin selittämään liikaa. Mutta: ortodoksinen teologia on myös kokenut muodonmuutoksia matkan varrella.
Yksi yliopisto-opettajistani sanoi ohimennen seminaarissa, että ortodoksisen teologian keskiajalla tekemä jako Jumalan ”energioista” itse P. Kolminaisuuden persoonien lisäksi on tarpeeton lisä. Lisäksi ortodoksisessa teologiassa on tietty uusplatoninen vire. Ei kristinusko voi olla riippuvainen tietystä filosofisesta systeemistä eikä ”germaanisen juridiikan” soveltaminen Raamatun ymmärtämiseksi voi itsessään olla väärin.
Minun nähdäkseni yksi isoista jännitteistä on ortodoksisen traditiokäsityksen JA radikaaliprotestantismin välillä. Luterilainen ”sola scriptura” kun EI tarkoita, että vain Raamatulla olisi väliä vaan Raamatun jälkeisen perinteen arvioimista Raamatun mittapuulla. Ortodoksinen näkemys taas on, että uskottava aines alun alkaenkin sisältyy osaksi Raamattuun ja osaksi apostolien ja heidän arvovaltaisten seuraajiensa suulliseen perimätietoon: ”Minulla olisi paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi sitä vielä kantaa”. Kun asioita tarkastelee ihan käytännön tasolla, erot eivät minusta näyttäydy niin isoilta kuin teologisessa väittelyssä joskus vaikuttaa.
Niin ja en ajattele tätä väittelynä vaan omien kantojen ja ajatusten esiintuomisena ja käsityksiä voi korjata ja tiedon lisääntyä . Voi joskus sivusta seuraten olla jollekin pyrkimystä ”ajaa tankilla” sisään niinsanotusti , mutta en kyllä ole Samin kanssa kokenut sitä ja voi välillä painaa kaasua kovemmin 😅. Asiallisia kommetteja Karilta ja Markolta joissa varmaan perää ja tämähän on vain yksi aihe ns. koko pelastushistoriasta saati meidän omaan pelastumiseen liittyen . On myös aika harvinaista kristityn elämässä että pääsee ordodoksin tai usein katolilaisen kanssa vaihtamaan ajatuksia , ei niitä paljon ole kuitenkaan tullut vastaan . Siksi on hyvä että pystymme sitä täällä tekemään . Ja sen ei pitäsi olla niin pelottava asia jos huomaa olevansa väärässä kun se ei olisi ensimmäinen kerta .
Marko kirjoittaa oikein; ” Sola Scriptura ei ollut edes mahdollinen ennen kirjapainotaitoa ja sen mahdollistamaa yhtenäisten raamattulaitosten levittämistä.”
Ortodoksisessa ajattelussa Sola Scriptura nähdään paitsi käytännön mahdottomuutena ennen kirjapainotaitoa, myös teologisena vieraantumisena siitä, miten Raamattu syntyi.
Timo sen sijaan kirjoittaa tähän liittyen; ” Luther näki että kristikunnassa oli perinteet ajaneet yli Jumalan ilmoituksen joka oli aluksi hajanaisia kirjoituksia ja muöhemmin syntyi apostolisessa jatkumossa . Siitä syntyi sanaan perustuva :sola scriptura .”
Ortodoksinen teologia ymmärtää Lutherin huolen, mutta pitää hänen ratkaisuaan Sola Scripturaa hätäisenä ja teologisesti virheellisenä ylilyöntinä. Ortodoksisesta näkökulmasta Luther yritti korjata yhtä virhettä (läntisen kirkon keskiaikaisia vääristymiä) toisella virheellä.
Ortodoksinen teologia tekee jyrkän eron Pyhän Tradition (Jumalan ilmoitus kirkossa) ja inhimillisten tapojen (ihmisten keksimät säännöt) välillä. Luther oli oikeassa siinä, että myöhäiskeskiajan katolisessa kirkossa oli syntynyt käytäntöjä aneet ja paavin ylin valta, jotka olivat vieraantuneet varhaiskirkon uskosta.
Tällöin ratkaisu ei ole hylätä Traditiota ja erottaa siitä Raamattua, vaan palata vääristymättömään Traditioon. Ortodoksit sanovat, ettei Raamattua voi asettaa Traditiota vastaan, koska Raamattu itse on Tradition ydin ja huipentuma.
Ortodoksinen teologia opettaa, että Jumalan ilmoitus on yksi kokonaisuus. Lutherin ajatus siitä, että kirjoitukset syntyivät ”apostolisessa jatkumossa” on ortodokseille tuttu, mutta johtopäätös on eri. Raamatu ei itsessään opeteta Sola Scripturaa. Päinvastoin, Paavali kehottaa pitämään kiinni perinteistä, olivat ne sitten suullisia tai kirjallisia (2. Tess. 2:15). Kun Luther sanoi, että Raamattu on ylin auktoriteetti, hän tuli ortodoksisen näkemyksen mukaan samalla luoneeksi tilanteen, jossa yksilön oma tulkinta nousee korkeimmaksi auktoriteetiksi.
Ortodoksisuus katsoo, että ilman kirkon yhteistä teologista muistia, traditiota Raamatusta tulee valhevehnä, jota kuka tahansa voi muokata mielensä mukaan.Tästä todisteena pidetään protestanttisuuden pirstoutumista tuhansiin eri suuntiin – kaikki vetoavat ”yksin Raamattuun”, mutta ovat eri mieltä sen sisällöstä.
Luterilaisuudessa Sana (Logos) nähdään usein ensisijaisesti kirjoitettuna tekstinä tai saarnana.
Ortodoksisuudessa Sana (Logos) on ensisijaisesti Kristus itse, joka kohdataan kirkon mysteereissä (sakramenteissa). Raamattu on Sanan kirjallinen ikoni, mutta usko ei ole ”kirjauskontoa”, vaan elämää Kristuksen ruumiissa.
Mukava vaihtaa ajatuksia teidän kanssa🙂