Rukous on hyvin keskeistä ihmisen ja Jumalan välisessä suhteessa. Mutta mitä rukous oikeastaan on? Onko se manipuloivaa, jopa maagista pyrkimystä saada Jumala täyttämään rukoilijan toiveita?
Matti Hyrckin mukaan rukous toiveiden täyttymyksenä saa Jumalaan kohdistuvan hallintapyrkimyksen luonteen. Pahimmillaan siihen tulee pakottamisen sävy, vähemmän ikävästi ilmaisten ruinaamisen ja mankumisen maku. Tosin Jeesus antaa itse aihetta tämänkaltaisille rukousta koskeville tulkinnoille (Luuk. 11:6-9).
Hyrck kirjoittaa olevansa hyvin selvillä siitä, että edellä mainittu Raamatun kohta on lohduttanut monia epätoivoisia rukoilijoita kautta aikojen. ”Jumala on luvannut täyttää kaikki pyynnöt. Vaikkei pyyntöni täyttyisikään juuri nyt, se täytetään vielä joskus, koska Herra itse on niin luvannut ja koska sitä vuodesta toiseen pyydän. Tämä Jumalan lupaus on antanut monille toivoa toivottoman tuntuisissa tilanteissa.”
Hyrck jatkaa: ”Tässä lupauksessa on kuitenkin se ongelmallinen puoli, että painopiste asettuu pyytäjään, hänen sinnikkyyteensä. Kun riittävästi ruinaa, valta-asemassa oleva lopulta heltyy.”
Pyynnöt voivat olla luonteeltaan konkreettisia: anna rahaa, työpaikka, paranna sairauteni. Sanoohan Jeesuskin: ” Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen” (Joh. 15:7). Hyrckin mukaan monet kristityt ovatkin kautta aikojen pyytäneet Jeesukselta mitä tahansa: rahaa, aviopuolisoa, lapsia, asuntoa, voittoa sodassa, uutta autoa tai asuntoa ja lukemattomia muita asioita. ”Joskus pyyntö on ihmellisellä tavalla toteutunut. Rukousvastaus on saatu.”
Hyrck kirjoittaa: ”Koska näin ei kuitenkaan läheskään aina tapahdu, pettymys saattaa olla melkoinen. Usko on voinut joutua vakavasti koetukselle. Lupauksestaan huolimatta Jeesus ei olekaan toiminut hänelle lähetetyn pyynnön mukaisesti. Ihmisen silmissä pettymys näyttäytyy helposti merkkinä Jumalan rakkauden ulkopuolelle joutumisena. Hän ajattelee, että Herra on jostain syystä kääntänyt hänelle selkänsä. Jumala on hylännyt lapsensa. Vai rankaiseeko Jumala minua jostain? Ehkä hän on vihastunut ja loukkaantunut jostain tekemisestäni tai tekemättä jättämisestäni eikä sen vuoksi vastaa pyyntööni. Olen varmaankin tehnyt syntiä Jumalaa vastaan. Sen vuoksi olen vetänyt päälleni Herran vihan. – – Silloin täytyy joko tehostaa pyytämistä, hyvitellä vihastunutta Jumalaa tai tehdä molempia. On siis luovuttava todellisesta tai kuvitellusta synnistä ja tehtävä parannus. Ehkä Jumala sitten leppyisi ja alkaisi jälleen tai peräti vihdoin vastata pyyntöhini.”
Jos rukous on rukoilijalle toiveiden täyttymistä, silloin sorrutaan ihmisen ja Jumalan väliseen liian yksioikoiseen tulkintaan. Jumala on ihmiseen verrattuna jotakin ”täysin toista”. Hän on tuolla puolen, suvereeni, totaalisesti erilainen kuin ihminen. Hän ei ole velvollinen toteuttamaan rukoilijan toiveita ja pyyntöjä.
Matti Hyrckin mukaan Jumala kaiken inhimillisen käsityskyvyn ylittävällä sisällyttämiskyvyllään haluaa kuunnella ja ottaa vastaan jokaisen rukoijan huolia juuri siinä muodossa kuin rukoilija niistä hänelle kertoo. ”Itse asiassa hän näkee vielä paljon syvemmälle. Hän näkee sen inhimillisen ahdistuksen ja kärsimyksen taakse, joka sisältyy konkreettisiin rukouksiin. Hän näkee siis paljon syvemmälle kuin rukoilija itsekään voi tarpeitaan ymmärtää. – – Jumala ymmärtää pyynnöt eri tavalla. Hän tietää, ettei tyydytys, siis rukouksen toteuttaminen rukoilijan toivomalla tavalla, ole riittävä osoitus jumalallisesta läsnäolosta. Riittävää on vain epäitsekäs rakkaus ja huolenpito.” Sitä Jumala tietää ihmisen syvimmiltään tarvitsevan, pyysipä tämä tarkemmin sanamuodoin mitä hyvänsä.
Hyrck toteaa, ettei Jumala vastannut Jeesuksen omaankaan pyyntöön Getsemanessa: ” Abba, Isä, kaikki on sinulle mahdollista. Ota tämä malja pois. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun.” (Mark. 14:36).
Hyrck kiteyttää: ”Koska Jumala ei ole ihmisen hallinnan piirissä, hänen vastauksensa ei välttämättä tyydytä ihmisen toivetta. Ihminen ei voi tietää, millainen Jumalan vastaus tulee olemaan tai saako hän sellaista lainkaan. Vastaus voi olla siinä määrin ennalta-arvaamaton, ettei ihminen edes ymmärrä sitä vastaukseksi. Joka tapauksessa hän voi luottaa siihen, että hänen pyyntönsä on kuultu. Ja mikä tärkeintä, hän voi olla varma siitä, että hän on Jumalan epäitsekkään ja hoitavan rakkauden kohteena, täysin riippumatta siitä, millaisen vastauksen hän kulloinkin saa tai saako sellaista ollenkaan. Tyydytyksen saaminen ja toiveiden täyttymys eivät ole merkki rakkaudesta.”
Hyrckin mukaan tärkeää on vain, että jokainen rukoilija löytää oman tiensä armollisen Jumalan kohtaamiseen. ”Jokainen luo rukoillessaan omanlaisensa tavan lähestyä Jumalaa. Tärkeää on, että ihminen voi kertoa asioistaan Jumalalle itselleen kunakin hetkenä ominaisella tavalla.”
Rauno S.,
Kaikki Hyrckin viestit ovat Lutherin kiteytyksen purkamista, eli ”ihmistäkin pitää hoitaa”. Kuitenkaan Raamattu ei kehoita pitämään ulkoisista asioista ensikädessä huolta, kuten asema, omaisuus edes ruumiinkunto tai -mielihyvä. Todellinen elämisen tyytyväisyys, on kuolemisessa, kuolettamisessa.
Filippäiskirje 1:21
Ei tietoakaan kuolemisesta, minkä seuraamus on elämää. Viittaan nyt alkutekstin eläminen ja kuoleminen teonsanoihin, vt. Fil. 1:21 For to me to live is Christ, and to die is gain. Näinhän ei suomeksi ole käännetty. Uskon kuitenkin, että siihen ei ole perusteita.
Alla kummatkin elää ja kuolla kreikaksi, englanniksi ja suomeksi.
ζῆν / zaō
to live eng. / elää
teonsana, elää/eng to live
ἀποθανεῖν / apothnēskō
to die eng. / kuolla
Voihan olla, että ei ole kaikille selvää, eli käsitettävissä mitä ”Hänen tulee kasvaa ja minun vähetä Joh. 3:30.
Eli kun rukoilemme se on työtoveruutta Hengessä, joka jokaisessa uskossa on elossa. Jumalaton jopa uskonnollinen tuntee todella ruinaavansa Jumalalta, vaikka usovan rukous on yheyttä Pyhässä Hengessä, joka tietää miten ja mitä rukoilla. Kuitenkin aina Jumala kehoittaa kääntyä hänen puoleensa, Ps.50:
15 ”Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.”
Viljo Porkola kirjoittaa kirjassaan Mitä minun pitää tekemän: ”Pelastumisestaan huolehtivalle usein esitetty kehotus on: rukoile. Rukous on maailmanlaajuinen ilmiö. Se sinänsä ei tee kenestäkään kristittyä. Kristityn elämässä rukous on suuri etuoikeus, joka hänelle on annettu Kristuksen tähden. Mutta se ei vähimmässäkään määrässä merkitse sitä, että rukous harjoituksena, tietyin menetelmin tehtynä, sata tai kaksi sataa kertaa toistettuna, määrähetkin, yksin tai taatussa, valikoidussa seurassa, olisi jotakin erinomaista. Tämäkin on lain tie. Harva on nähnyt pyhät harjoitukset, veisuun, rukouksen ja muut sellaiset suoritukset niin terävästi lain tienä kuin Paavo Ruotsalainen.
Tavallisin rukous on tämän suuntainen: auta minua tekemään tahtosi! Mikä on tämän pyrkimyksen syvin tarkoitus? Onko rukous hengellistä ahneutta? Onko se taivaallisen pankkitilin kartuttamista? Rukouskin voi olla rahaa. Onko rukoileminen keino saada itsensä pakotetuksi omin avuin, omin voimin, haluamaan sellaista, joka sitten olisi armon maksuna. Moni ihminen ei edes rukouksissaan pääse aktiivisuudestaan, vaan hengellisyys on rukousmoottorin käynnistämistä. Mutta rukouksellakaan ei ole siipiä, joilla me nousisimme Jumalan luo. On vain Jumalan tie ihmisen tykö. Kun Jumala on läsnä, ihminen rukoilee.”
Blogin loppuyhteenvedossa on paljon oikeaa.Mutta: pitäisi aina kiinnittää myös huomiota siihen tekstiyhteyteen, missä rukousopetus löytyy. Esimerkiksi Jeesuksen rukous Getsemanessa on erityistapaus, koska kysymyksessä oli ainutkertainen rangaistuskärsimys ja -kuolema ihmiskunnan syntien edestä. Psykologian ja psykiatrian kategoriat johtavat muuten helposti harhateille.
Mielenkiintoinen rukousopetus löytyy muuten 1. Mooseksen kirjasta: siinä Abraham rukoilee Sodoman puolesta parhaaseen itämaiseen basaarityyliin tinkimällä eikä tekstistä käy ilmi, että A olisi tehnyt väärin. Sen sijaan UT:n kirjeistä löytyy jopa opetus, että on olemassa syntejä, joihin syyllistyvän puolesta ei edes tule rukoilla. Tosin esimerkkiä ei anneta. Ilmeinen johtopäätös on ainakin minusta, että rukoukseen sisältyy vahvasti sellainen elementti, jota ei voida analysoida loppuun asti loogisesti vaan hengellisesti Jumalan edessä eläen.
Blogisti kirjoittaa lainaten; ”Hyrck toteaa, ettei Jumala vastannut Jeesuksen omaankaan pyyntöön Getsemanessa: ” Abba, Isä, kaikki on sinulle mahdollista. Ota tämä malja pois. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun.” (Mark. 14:36).”
Ortodoksisessa teologiassa Jeesuksen Getsemanen rukous nähdään todisteena hänen täydellisestä ihmisyydestään ja jumalallisuudesta. Tässä Jeesus itse alisti inhimillisen tahtonsa täysin jumalalliseen tahtoon sanoessaan ”ei minun tahtoni mukaan, vaan sinun”.
Tämä on rukouksen huipentuma, meidän tulee tahdoltaan muuttua alkuperäisen Jumalan kuvan kaltaiseksi. Meidän tulee pyytää rohkeasti mutta alistua Jumalan tahtoon, kuten Jeesuksen rukous opettaa. Inhimillisen tahtomme tulee mukautua täydellisesti Jumalan tahtoon. Enkelithän luonnostaan valitsevat aina hyvän. Tähän samaan kutsutaan kristittyjä.
On ollut aikoja, jolloin rukoukseni on muuttunut tyhjäksi hokemaksi. Silti rukoilen usein: Herra Jeesus Kristus, armahda minua syntistä. On toinenkin Jeesus-rukous, joka on ajoittain tuonut mukanaan sielun rauhan: Jeesus, täytä minun mieleni rakkaudella. Rakkaudessa on voima, joka muuttaa maailman ja voittaa pelon: ”Rakkaus peittää paljotkin synnit” (1. Piet. 4:8). ”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon” (1. Joh. 4:17-18).
Rukoukset kumpuaa aina siitä Jumalakuvasta käsin millaiseksi ihminen Jumalan mieltää. Kun ihmiselle kirkastuu enemmän ja enemmän Jumalan tahdon tie joka sisältää myös ristinkantamista niin Jumalan prioriteetti kirkastuu meitä kohtaan hänen rakkaudessaan että hän todella haluaa että me kerran pääsisimme taivaan kirkkauteen ja se on se tärkein elämän päämäärä ja siis Jumala ei ole ensisijaisesti kiinnostunut meidän onnellisuudesta vaan meidän pyhyydestä . Silloin tulee rukouksiin usein se päämäärä tietoisuus mm. Herra armahda minua , vie minut ja perheeni ja läheiset perille . Oikein ja suurin huoli tulee olla omasta itsestään ettei tieni vaivaan vie ja samalla en pysty muita auttamaan . Tuntuu suorastaan pahalta kuunnella rukouksia joissa pyydetään ihmisille maallista hyvää ilman iankaikkisuus näkökulmaa . Maallisten kärsimyksien kautta on moni löytänyt sisäinen rauhan Jumalan lapseudessa . Isä meidän rukous on laajuudessaan suurin rukous ja tietysti tärkein jonka itse Jeesus meille jätti
On siis helpompi ajattella kärsimyksien kohdatessa että jos se tie joka vie perille on tämä johon kuuluu nämä kärsimykset niin rukoilen silloinkin ; tapahtukoon sinun tahtosi . Samanlailla Getsemanen Jeesuksen kärsimyksiä ajatellaan myös luterilaisessa teologiassa kuten Sami kuvasi ordodoksisuuden ajattelussa , joka todistaa Jeesuksen ihmisyydestä , jossa hän toivoi kärsimyksien poistuvan mutta ei niin että se olisi isän tahtoa vastaan . Jeesuksen kärsimyksistä saa paljon näkökulmaa meidän rukouksiin , jotka ovat esimerkkinä äärimmäisiä meille annettuina koettaviksi ja uskottavaksi siinä tietoisuudessa että hän on kulkenut kärsimyksen tien loppuun asti ja meidän kärsimykset ovat kuitenkin pieniä vaikka hädän hetkellä ne tuntuvat raskailta . ”Minun sieluni on syvästi murheellinen aina hamaan ristinkuolemaan asti ”
Mitä tulee rukoukseen niin lännen ja idän kristillisyydessä -1000+ jkr. tapahtui radikaali muutos. Lännessä kristinusko kehittyi rationaaliseksi järjestelmäksi kun taas idässä säilytettiin kristinuskon mystinen, patristinen jatkumo. Tämä näkyy myös rukouksen teologiassa. Missään muualla emme kohtaa laajaa ja syvällistä rukouksen traditiota kuin ortodoksi kirkossa. Tämä on helposti todennettavissa.
Samin tekstistä nousi mieleen että se koko kristillinen perintö uskonpuhdistuksen aikaan ja myöhemminkin luterilaisuudessa käytiin läpi Eli voi sanoa että patristista tutkimusta on ollut luterilaisuudessa , mutta sen laajasta kirjosta on siivilöitynyt apostolisen uskon suuntaiset opetukset. Onhan siellä paljon myös epäyhtenäistä Jumalan ilmoituksen kanssa . Tietysti Augustinuksen vanhurskauttamisoppi perisynti ja armon käsitys on keskeistä .
Ja luterilaisuuteen uskon tulleen vaikutusta Raamatun tutkimiselle ja selittämiselle Johannes Krysostomokselta . En tiedä olenko väärässä mutta tuntuu että onko minkään kirkon sisällä niin paljon opin selitysteoksia , kommentaareja kontekstista käsin pyritty avaamaan Raamatun tekstejä kuin luterilaisuudessa . Mistä löytyy esimerkiksi varmaan kristinopin tärkeimmän kirjeen Roomalaiskirjeen selitystä ? . En tarkoita tietysti että eikö vanhoilla kirkoilla ole enemmän kirjallisuutta mutta onko kommentaareja joissa oppia on jäsennetty Jumalan ilmoitukseen kiinteästi sanoitettu ja avattu kontekstista käsin . Kaikki se hartauskirjaperintö ja Raamatun selitysteokset ovat laaja tuotanto mitä luterilaisuudessa on syntynyt . Ainakin uskonpuhdistuksen jälkeen syntyneet kirkot ja liikkeet ovat aika köyhiä mielestäni tässä suhteessa . Voitte oikaista jos olen väärässä ja en kieltämättä tunne vanhojen kirkkojen selitysteoksia , se vaan näyttäytyy tuolta mitä kirjoitin
Jumala ei anna sen määrän mukaan tai sillä tavalla tai ajalla, kuin me rukouksessa hänelle määräämme; hän tahtoo olla vapaa eikä sidottu.
Martti Luther, Hengellinen aarreaitta, s. 219, Aurinko Kustannus ja Arkki-kirjat, 2016.
Tämä on varmasti monelle tuttu asia rukouksen kuulemisesta. Jumala voi vastata rukoukseen ”Kyllä”, ”Ei vielä” tai ”Ei”.
Jos esim. pieni lapsi pyytää isältä leipäveistä, isä ei tietenkään anna sitä hänelle.
Rukouksen tulisi tapahtua Jeesuksen nimessä.
Rukous on ihmisen tapa olla ja elää Jumalan kasvojen edessä. Se on yhtä luonnollinen ja välttämätön hengelliselle elämälle kuin hengitys ruumiille. Jumala näkee meidät joka hetki, ja me voimme puhua hänelle ja hän meille.
Katekismus, s. 102, Edita, Helsinki, 2000.
Tutun kahdeksanvuotias kertoi koulumatkaoillaan rukoilevansa paljon. Sitten oli kysynyt : ”miten sen taika saadaan toimimaan.”
Pieni koululaien oli ymmärtänyt rukouksesta jotain väärin ?
Suurin vaikeus on siinä ettemme saa rukousta ”toimimaan”. Syy siihen on usein se että käytämme rukousta väärin. Vasta kun löydämme oikeat rukouksenlainalaisuudet ja opimme niiden mukaan rukoilemaan, niin rukous alkaa toimimaan. Silloin emme ole enää ”ikään kuin seinässä olevein pistorasioiden varassa,” vaan saamme kykettyä itsemme Jumalan voimavirtaan.
Silloin koko rukoustyömme muuttuu riemulliseksi yhdessä oloksi rakkaan Isän Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen kanssa. Rukous on oikeasti suuri lahja ja lepopaikka, jossa saa olla iankaikkisen rakkauden kohteena kaikkinen pyyntöineen ja asioineen. Rakastunut ja rakastettu alkaa ihmeellisellä tavalla kukoistaa ja samalla tiedostaa elävänsä Jumalan tahdossa. Hänen tahtosa on se, että eläisimme aina hänen yhteydessään. Silloin koko elämä voi muuttua rukouseksi. Mitä vähemmän kiinnittää huomiota rukousvastauksiin, niin sitä enemmän niitä alkaa tulla. Rukoksen maailma on ihmeellinen. Sillä monet asiat on aivan päinvastoin , kuin mitä meidän sokea järkemme kykenee tajuamaan. Pyhä Henki neuvoo ja opastaa rukoukseen. Sen joka haluaa todella oppia rukoilemaan on opittava kärsivällisyyttä, kurialaisuutta ja oma tahdon sivuun laittamista. Rukouskoulu on niin vaikea, että vain hyvin harvoista tulee rukouksen ihmisiä. Siksi tämä tärkein hengellisentyön alue on todella pahasti laiminlyöty.
MITÄ JA MILLAISTA RUKOUS ON?
Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Fil. 4:6-7.
Rukous on ihmisen tapa olla ja elää Jumalan kasvojen edessä. Se on yhtä luonnollinen ja välttämätön hengelliselle elämälle kuin hengitys ruumiille. Jumala näkee meidät joka hetki, ja me voimme puhua hänelle ja hän meille. Uusin Katekismus.
Siinä ei kuitenkaan puhuta mitään siitä, että me voimme lähestyä Isää vain ystävämme ja veljemme Jeesuksen nimessä ja kautta. Rukous ei ole Kristus, jonka tähden pelastumme. Voi siis olla myös vääränlaista luottamista rukouksiin. On kuitenkin ja tietenkin suuri etuoikeus lähestyä rukouksessa Taivaallista Isäämme. Maallisessakin mielessä lapsi haluaa puhua isänsä kanssa. Maalliset isät tosin kuolevat, mutta Jumalaan voi pitää yhteyttä aina.
Muutamia lauseita Tunnustuskirjojen hakemistosta ja muualtakin Tunnustuskirjoista: Rukous perustuu Jumalan käskyyn ja hänen lupaukseensa. Sillä on kuulluksi tulemisen lupaus. ”Me emme anna rukouksiemme langeta sinun eteesi omaan vanhurskauteemme, vaan sinun suureen armoosi luottaen; Herra, kuule, Herra, anna anteeksi.” (Dan. 9:18-19). Tarve ajaa siihen, samoin toisten hätä. Kunkin meistä pitäisi siis nuoruudesta alkaen totuttautua joka päivä rukouksessa esittämään kaikki omat tarpeensa, milloin ikinä vain jokin kohtaa, ja samoin niidenkin tarpeet, joiden keskuudessa elää, esimerkiksi saarnaajien, esivallan, naapurien ja palvelusväen.
”Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa.” (1. Tim. 2:1-6)
On siis syytä myös kiittää rukouksessa Jumalaa Jeesuksessa kaikkien ihmisten osaksi tulleesta armosta. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut eli kaikkia ihmisiä. Evankelisen liikkeen oppi-isä Fredrik Gabriel Hedberg (1811-1893) todistaa Jeesuksen pelastustyön merkityksestä Golgatan ristillä:
Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä. Joh. 3:36.
Jumalan ainoa Poika, Jeesus Kristus, tuli alas taivaasta etsimään meitä kadonneita syntisiä ja viemään meidät harhateiltä takaisin taivaallisen Isän luokse. Hän raivasi pois kaikki esteet Jumalan ja meidän väliltämme, (Jes. 40: 3, Mark. 1: 3) nimittäin synnin, Jumalan vihan ja kirouksen. Ne hän otti kannettavakseen ja sovitti meidät Isänsä kanssa, niin että me nyt hänen kauttaan olemme myös saaneet lapsenoikeuden.
Armoa armosta, s. 75-76, SLEY, 1966. Sulku on allekirjoittaneen lisäys.
Rukous kuuluu kristityn elämään ,joka kätkeytyy hiljaisuuteen ja nöyryyteen . On paljastunut jopa ihmisen kuoltuaan se miten uskollisesti ihminen on rukoillut ja en nää sitä sellaiseksi asiaksi että siitä taas tehdään yhtä uskonmittaria . Rukouselämä on seurausta henkilökohtaisella tasolla ja voisi liittää Paavalin sanoihin korinttolaisille että katsokaa kuinka suurta intoa on saanut aikaan juuri tuo Jumalan mielen mukainen murehtiminen , joka toisin avustamiseen mutta kristityn sisäisestä kumpuaa henkilökohtainen rukouselämä . Tietysti meillä on seurakunnissa paljon yhteisiä rukouksia ja Paavali neuvoo että veisimme päivittäin kaikki murheet ja vaivat kiitoksen kanssa hänelle tiettäväksi ja Isä meidän rukous on tarkoitettu jokapäiväiseksi rukoukseksi . Minua on siunannut suvun piispan vaimon rukoukset kun hän vielä vanhana mummona rukoili sukuun syntymättömienkin lapsien puolesta . On hienoa saada aina kokea jos tuntee että meidän puolesta rukoillaan . Olin surullinen usein kun ajoin naapurin ohi , jossa asui suloinen helluntalainen mummo ja hän kuoli kun tiesin että hän rukoili paljon myös minun perheeni ja lasten puolesta . Kävin muutamia vuosia erään vanhan pariskunnan luona ja se vanha yli 85vuotias rouva tuli ovelle asti ja kysyi minun nimeä ja sanoi että laittaa minut rukouslistaan . Ruumiissa on erilaisia jäseniä ja toiset rukoilee enemmän mutta siitä ei tule tehd uskonmittaria eikä lakia . Yksi tapa joka voi muistuttaa meitä on kun eroamme on sanoa : rukoillaan kunnes kohdataan !
Timo kirjoittaa; ” Samin tekstistä nousi mieleen että se koko kristillinen perintö uskonpuhdistuksen aikaan ja myöhemminkin luterilaisuudessa käytiin läpi Eli voi sanoa että patristista tutkimusta on ollut luterilaisuudessa , mutta sen laajasta kirjosta on siivilöitynyt apostolisen uskon suuntaiset opetukset. Onhan siellä paljon myös epäyhtenäistä Jumalan ilmoituksen kanssa . Tietysti Augustinuksen vanhurskauttamisoppi perisynti ja armon käsitys on keskeistä .”
No, tämä on mielikuvitusta. 1500 luvun uskonpuhdistus on vastaava ilmiö kuin 1800 luvulla syntynyt helluntailaisuus. Tehdään uusi konfessio. Timo kirjoittaa: ” Onhan siellä paljon myös epäyhtenäistä Jumalan ilmoituksen kanssa ” Ja mitä nämä ovat patristisessa traditiossa? Mihin viitataan, mistä puhutaan, mitä tarkoitetaan? Kovin epämääräistä!