Katselin raportteja viime vuosina kielenkäyttöön vakiintuneesta uudisalasta, joka on vanha ilmiö.
2020 on perustettu Tapahtumateollisuus r.y. Sen tiedotteet toimialalta ovat selkeitä. Nimike tarkoittaa yleisötilaisuuksia ja niiden oheistoimintaa.
Joissakin muissa raporteissa tapahtumateollisuudeksi luetaan esimerkiksi hautajaiset.
Jo scientologian perustaja Hubbart totesi: helpoin tapa ansaita miljardi dollaria on perustaa uusi uskonto.
Kun näin viisas mies sanoo jotakin näin suurta, siinä täytyy olla jotakin erityisen syvällistä.
Miksei. Kun vainajakokelas on suoriutunut kaiken laaduntarkkailun läpi tuotantolinjalta jalostetuksi lopputuotteeksi, hän tietysti muuntuu moniarvoiseksi arvonlisäksi, ellei käy niin, kuten muinoin Sonkajärvellä, että muistotilaisuudessa tarjottiin vainajan itsensä leipomaa pullaa.
Teollisuudeksi kutsutaan raaka-aineesta tehtaaksi kutsutussa kiinteässä paikassa valmistettavaan mitattavaan hyödykkeekseen johtavaa toimintaa.
Siunauskappeli voidaan tulkita tehtaaksi, joka tuottaa moniammatillisen hallitun prosessin avulla hinnoiteltavan elämystuotteen.
Tapahtumateollisuus r.y ei tällaisia väitä. Se keskittyy omalle toimialalleen ja suo raporteissaan asiallista kuvaa tematiikkasta.
Kiinnostukseni heräsi siksi, että uutisissa ja hallituksen istuinnoissa keskeisiä näyttävät olevan ”tapahtumateollisuus” ja ravintola-ala.
Tapahtumateollisuus r.y.:n mukaan alan liikevaihto on reilut 2 miljardia. Tästä ei voi laskea suoraan, mikä on klusterin osuus bruttokansantuotteesta, mutta kun ravintola-alan liikevaihto on reilut 5 miljardia ja osuus bruttokansantuotteesta 2-3 %, voinee varovaisesti päätellä, että jonnekin alle 1 %:n paikkeille päädytään, jos edes sinne.
Tämä on kiinnostavaa siksi, että ala ei ole kokonaistalouden kannalta merkittävä. Kiinnostavaa on edelleen se, että näiden alojen kysymysten parissa näpertely vaikuttaisi olevan valtakunnallisen koronakäsittelyn keskeisin kysymys.
1990-luvun laman aikana Suomen bruttokansantuote laski 13 % ja jopa siitä selvittiin. Kaikkien yleisötapahtumien kieltäminen vuodeksi vaikuttaisi Suomen talouden kokonaistilanteeseen hyttysen ininän verran. Sama pätee ravintola-alaan.
Varsinaisen teollisuuden osuus Suomen bruttokansantuotteesta on 19 %. Ei sekään aivan hurraata vanhassa pihvissä rintalastan alla kuumenna, mutta operoi jo toisessa mittaluokassa.
Siksikin on kiinnostavaa, miksi yleensä laadullisiksi eli henkisiksi aiemmin mainitut elinkeinon muodot tahdotaan tulkita teollisina, kuten esimerkiksi koulu.
Kaikki niiden ”laadun” mittaamiseksi muokatut systeemit ovat puhtaasti kvantitatiivisia: mitataan määriä eikä laadullisia ilmiöitä. Ja kun tähän suuntaan kuljetaan, on tuloksena lopulta vain se, että niiden tuotto on niin sanottujen kylmien taloudellisten mittareiden näkökulmasta aika surkuteltava.
Kaiken kulttuurin osuus EU:n bkt:sta on 4 %. Tällaisen luvun pohjalta olisi ihan perusteltua miettiä, että kulttuuria ei tarvita lainkaan. Vain tyhmä tekisi niin.
Inhimilliseen elämään sisältyy muotoja, joiden taloudellista merkitystä ei voi arvioida taloudellisin mittarein. Siksi on pöhköä, että näitä toimintoja koetetaan puolustaa mittareilla, jotka eivät mittaa niitä.
Jokin muu oman toiminnan puolustaminen olisi uskottavampi. Sellaisten piirissä kohdataan sen kaltaisia kysymyksiä kuin esimerkiksi: Mikä on Itämeren hinta?
Tai voitaisiin kysyä, mikä on Isämeidän -rukouksen osuus bruttokansantuotteesta.
Jos kirkot toimisivat sen osalta samalla logiikalla kuin monien muiden perinnäisten laitosten ja toimialojen kehittäjät, voitaisiin hyvin julkaista graafisia kuvioita ja asiantuntijaraportteja, joissa esiteltäisiin, miten 3.5 miljoonaa työllistä on rukouksen piirissä ja kartoittaa sektorisoiduin ympyröin rukouksen tuotanto-osuuksia.
Voitaisiin palkata lauma lobbareita, jotka osoittaisivat uskontoklusterin koronan pahimmaksi taloudelliseksi kärsijäksi.
Kvaliteetin ja kvantiteetin välinen yhteensopimattomuusongelma on mielestäni yksi yhteiskunnan suuntaamisen peruskysymyksistä.
Kvaliteetti eli laatu supistuu yhä useammin kvantiteetiksi eli määräksi ja sen alueella siitä ei paljon jäljelle jää.
Rahoitetaan kvantiteetiltaan heikkoja aloja, vaikka taustalla on usko niiden kvaliteettiin. Ja kun nyt näin sattuu olemaan, eikö perusteet kannattaisi valita mieluummin laadun kuin määrän alalta?
Jos päätös merkitsee sitä, että kandidaatit voitaisiin esimerkiksi lähettää soveltuvuustutkimukseen, niin silloin hakijoista saataisiin tärkeää tietoa. Radiorexin (http://www.radiorex.fi/paikallisuutiset/uutisarkisto/:newsid/41859) uutisessa samasta aiheesta todetaan:
”Välillisen vaalitavan on katsottu tarjoavan paremman mahdollisuuden hakijoiden johtamis- ja esimiestaitojen sekä yhteistyövalmiuksien laajamittaiseen arviointiin. Tätä on kaivattu erityisesti suurissa seurakunnissa, joissa kirkkoherran johdettavana on suuri työyhteisö ja joissa seurakunnan yhteistyökumppaneiden määrä on laaja ja monitahoinen…Teologisen osaamisen ohella Joensuun kirkkoherralta vaaditaan johtamis-, esimies-, yhteistyö- ja mediataitoja.”
Periaatteessa kuullostaa hyvältä. Pelkään vain sitä, että pahimmassa tapauksessa valintaan alkaa vaikuttamaan puolue- ja kirkkopolitiikka. En jotensakaan usko, että seurakuntaneuvosto pystyisi suorittamaan valintaa täysin neutraalisti ilman ko. taustavaikuttimia. Toivottavasti olen väärässä.
Jaa-jaa. Enpä tiedä, paranisiko demokratian laatu siitä, jos vähin äänin valittu seurakuntaneuvosto valitsisi vähin äänin valittavan kirkkoherran. Toki ainakin joissakin seurakunnissa tällä olisi poliittistakin merkitystä.
Seurakuntaneuvosto esittää, että seurakuntaneuvosto suorittaisi valinnan.
Hämmästyn kommentoijien ennakkoluuloisuutta ja luottamushenkilöihin kohdistuvaa aliarviointia! Taktikointi on mahdollista erityisesti suorassa vaalissa, ja silloin kyseessä ovat ihan muut vaikuttimet kuin johtajuusominaisuuksien arviointi tai ylipäätään tehtävän hoitamisen kannalta olennaiset seikat. Äänestetään tuttua pappia, ”kun se kävi meidän lapset kastamassa ja taisihan meidät vihkiäkin”. Aktiiviset ryhmittymät, jotka pitävät kokouksiaan seurakunnasta erillään lähettävät joukkonsa numeroa piirtämään, ettei vain se nainen tulisi valituksi.
Pidän välillistä vaalitapaa erittäin tervetulleena mahdollisuutena siitäkin syystä, että perehtymistä hakijoiden soveltuvuuteen voidaan täydentää ulkopuolisin arvioinnein. Se antaa valitsijoille tietoa juuri niistä keskeisistä tehtävän onnistuneeseen hoitamiseen tarvittavista ominaisuuksista, joista on mahdotonta saada selkoa vaalinäytteen ja seurakuntalaisten tekemien haastatteluiden perusteella.
Liisa, koetko, että SLEY-taustaisella papilla olisi tasavertaiset valituksi tulon mahdollisuudet kirkkoherraksi, kuin körtillä? Tai lestadiolaispapilla verrattuna perusseurakuntataustaiseen pappiin? Entä politiikassa mukana olleella papilla? Elämme kirkossa tietynlaista vastakkainasettelun aikaa ja siksi tällaisilla kysymyksillä on merkitystä.
On totta, että seurakuntaneuvoston valinta saattaisi tuoda hyviäkin ominaisuuksia. Toisaalta on ongelmallista, että seurakuntaneuvosto ehdottaa vallan keskittämistä itse itselleen. Vaikka 3 prosenttia ei olisikaan mikään demokratian riemuvoitto, niin ei kai muutos tarkoita sitä, että kansaa pidetään liian tyhmänä valitsemaan itselleen paimenta? Onko riski, että he tekisivät joidenkin mielestä väärän valinnan?
Kummankaan vaalitavan puolesta ei kannata tavattomasti intoilla. Lopputulos lienee suurin piirtein samanlainen, koska valinta tehdään molemmilla vaalitavoilla kuitenkin samoista ehdokkaista eli virkaan kiinnostuneista hakijoista. Viran hakukriteerit ovat sekä välillisessä että välittömässä valinnassa samat. Toisessa tavassa tuomiokapituli tekee vaaliehdostuksen, toisessa taas antaa lausunnon. Lausunnossa todetaan hakukelpoisuus ja arvioidaan hakijoiden kykyjä samoilla kriteereillä kuin välittömän vaalin vaaliehdotuksessakin tehdään.
Välittömään ja välilliseen vaaliin ei hakeudu keskenään erilaisia ehdokkaita. Samoista Tiinoista ja Taaveteista on kysymys molemmissa vaalitavoissa.
Kirkon nykyisen johtajakoulutuksen ja tuomiokapitulien pätevyysarviointien takia ei suuria katastrofeja pääse syntymään, vaikka kirkkoherran valitseminen uskottaisiinkin pienelle joukolle. Olipa se pieni joukko sitten vaaliuurnille vaivautuvien seurakuntalaisten tai valtuutettujen /neuvoston jäsenten joukko.
Eihän tämä nykyinen vaalitapa olisi mikään ongelma vaan ihanne, jos äänestysprosentit olisivat jotain muuta kuin nykyiset 0-20 %.
Seurakuntaneuvosto ei oman esityksensä perusteella ole oikeutettu suorittamaan valintaa, vaan se käyttää muualla syntyneiden säädösten sille tarjomaa mahdollisuutta. On oikein, että on mahdollista hyödyntää paikallisiin oloihin sopivinta vaihtoehtoa. Ja tämähän on sitä edustuksellista demokratiaa, johon turvaudutaan aika paljon isommissakin asioissa. Alhaisen äänestysaktiivisuuden takia suoran vaalin tulos kertoo usein pienen joukon mieltymyksistä, vaikka joskushan lopputulos voi niinkin olla hyvä.
Välillisessä vaalitavassa punnitaan luottamushenkilöiden valmiudet tehtäväänsä. Puolueettomuus ja ennalta ilmoitettujen valintakriteerien noudattaminen keskeisen viran täyttämisessä ovat asioita, joiden noudattamatta jättämisellä on omat seurauksensa. Niistä tietoisina seurakuntaneuvoston jäsenten on turvallista tehdä valinta, johon tuomiokapitulin lausunto antaa tietyt perusteet. Lisäksi mielestäni olisi aiheellista käyttää rekrytointifirmojen asiantuntevia ja kattavia soveltuvuustestejä, joita jostakin omituisesta syystä tunnutaan kartettavan ja pitävän kirkkoon sopimattomina.
Viime kädessä tuomiokapituleille jää tässäkin asiassa suuri vastuu.
Yhdyn Liisan näkemyksiin.
Tuomiokapitulin ehdokasasettelu on ollut siinä mielessä aika turhauttava prosessi, ettei nykyinen systeemi ole mahdollistanut kunnolla tai ei oikeastaan ollenkaan sen arviontia, tukevatko hakijan kokemus, tiedot ja taidot ja henkilökohtaiset näkemykset kirkkoherran viran tehtävien hoitamista. Ehdokasasettelun informaatiossa muodollinen pätevyys on ollut keskiössä. Hakijan ja seurakunnan kannalta hakuprosessi (jopa 8 kk) on myös liian pitkä ja raskas. Ehkä välillinen vaali toisi tähän nopeutusta. On tietysti hyvä kriteeri, että viran saaminen edellyttää johtamiskoulutuksen käymistä. Siinä koulutuksessa ei taida vaan kukaan reputtaa ja lähes kaikki halukkaat koulutukseen pääsevät.
Varmaan kaikki sujuu nykyiselläkin systeemillä ainakin jos hakijat kertovat painotuksensa, toimintatapansa, oman elämäntilanteensa ja taustansa rehellisesti ja reilusti. Ongelmia tulee siinä vaiheessa, jos hakijan antama kuva itsestään ei pidäkään käytännön toimissa paikkaansa. Haastattelujen ja paneeleiden kautta välittynyt tieto hakijoista on kovin hajanaista eikä yleensä kerro hakijan todellisista edellytyksistä hoitaa kirkkoherran virkaa. Ei ole ehkä älyttykään kysyä oleellisia kysymyksiä, vastaukset ovat olleet ympäripyöreitä tai asioita on jopa jätetty tietoisesti tai tiedostamatta kertomatta. Sama voi tapahtua seurakuntaneuvoston arviointiprosessissakin, mutta ratkaisun tueksi vaadittaneen topakampaa ja tarkempaa hakijan ominaisuuksien ja taustojen tarkempaa selvittämistä kuin nykyjärjestelmässä. Uskon, että luottamushenkilöt vastuuntuntoisina ihmisinä yrittävät tehdä seurakunnan kannalta hyvän valinnan ja taustatyöhön paneuduttaisiin varmasti nykyistä ponnekkaammin. Jos tuomiokapitulin lausunto ei myöskään olisi ympäripyöreää löpinää vaan selkeää sanomaa, lausunnolla olisi suurikin painoarvo valinnassa.
Koska luottamushenkilöt pienoiskoossa edustavat seurakuntaa, luultavasti sama uskontopoliittinen ja poliittinen peli näkyy kuin kansanvaaleissakin. Kansanvaalissa seurakuntalaisten on vaikea kriittisesti arvioida hakijan todellista kyvykkyyttä kirkkoherran viran hoitamisessa, vaan äänestäjän valinta perustuu usein hyvin ulkokohtaisiin näkemyksiin. Hyvä saarna, liturginen lauluääni, jopa hakijan ulkonäkö, perhemuoto ja joskus myös sukupuoli voivat olla ratkaisevia äänestäjlle, vaikkei kirkkoherran tehtävien hoitamisen kannalta yksikään edellämainituista ole oleellista.
MInusta olisi myös sangen outoa, ettei välillistä vaalia saisi käyttää siksi, etteivät esim. Sleyläiset tai Ry:läiset tällä vaalitavalla tulisi valituksi kirkkoherroiksi. Suomessa on alueita, jossa em. liikkeisiin kuuluminen katsotaan eduksi eikä haitaksi sekä myös toisinpäin. Tiedän seurakuntia, joissa ”jyrkkienkin” liikkeiden kirkkoherrat ovat hyviä työssään ja sitten taas seurakuntia, joissa harmitellaan ”änkyröiden” valintaa kirkkoherran vahvojen näkemysten hankaloittaessa seurakunnan toimintaa. Välillisessä vaalissa seurakuntaneuvosto joutuisi varmasti arvioimaan nykyjärjestelmää tarkemmin myös hakijan vakaumuksen vaikutusta seurakunnan toimintaan. Tämäkään arviointi tuskin lienee huono asia seurakunnan kannalta – hakijan kannalta joissain tapauksissa ehkä kylläkin.
Kirkkoherranvaalissa äänestysprosentti on suurempi kuin kirkkovaltuustonvaaleissa.
Niin lienee. Taitaa joskus olla jopa vähän yli 20 %. Varsinkin, jos vaalikuvioihin tulee mukaan puoluepolitiikka.
Mutta määrähän on laatua. ainakin jos uskoo kirkollisia keskusteluja joiden ikuinen teema on se että miten saataisiin enemmän väkeä osallistumaan kirkolliseen toimintaan. Osallistumien määrä on siis toiminnan laadun kriteeri. Tämä on tietenkin virheajattelua. Toiminnan sisällön laatu on se todellinen kriteeri ja siinä ei pitäisi olla mitään valittamista.
On tuskin mitään muuta klusteria yhteiskunnassa jossa niin hyvin koulutetut toimihenkilöt palvelevat , poikkeustilaisuuksia niin kuin kaste ja hautajaiset, niin harvoja. Eli kirkollisen toiminnan laatu on hyvin taattu. Tilaisuuksiin tulevat saavat mukaansa länsimaisen sivistyksen parhaiten koulutettujen tiedon ja kokemuksen välittäjien humanististen arvojen virkistävän ja elävöittävän suihkun mukaansa . ( Teologia luetaan humanistisiin tieteisiin). Ei pitäisi olla valittamista palveluksien laadun suhteen.
Surkuttelen kuitenkin sitä, että nämä hyvin koulutetut ja laadullisesti korkeatasoiset työntekijät eivät onnistu tuotantonsa markkinoimisessa paremmin. Mutta eihän teologinen koulutus anna markkinointikykyjä. Toivoisin että tämä huomioitaisiin koulutuksissa ja sinne lisättäisiin erityinen markkinointi tietoisuuden kurssi. En kannata mainostoimistojen ja konsulttien päästämistä kirkollisiin yhteyksiin koska silloin helposti tulee vaikutelma että taso laskee. Ei, oman väen lisäkoulutus on parempi ratkaisu.