Rukouksen osuus bruttokansantuotteesta

Katselin raportteja viime vuosina kielenkäyttöön vakiintuneesta uudisalasta, joka on vanha ilmiö.

2020 on perustettu Tapahtumateollisuus r.y. Sen tiedotteet toimialalta ovat selkeitä. Nimike tarkoittaa yleisötilaisuuksia ja niiden oheistoimintaa.

Joissakin muissa raporteissa tapahtumateollisuudeksi luetaan esimerkiksi hautajaiset.

Jo scientologian perustaja Hubbart totesi: helpoin tapa ansaita miljardi dollaria on perustaa uusi uskonto.

Kun näin viisas mies sanoo jotakin näin suurta, siinä täytyy olla jotakin erityisen syvällistä.

Miksei. Kun vainajakokelas on suoriutunut kaiken laaduntarkkailun läpi tuotantolinjalta jalostetuksi lopputuotteeksi, hän tietysti muuntuu moniarvoiseksi arvonlisäksi, ellei käy niin, kuten muinoin Sonkajärvellä, että muistotilaisuudessa tarjottiin vainajan itsensä leipomaa pullaa.

Teollisuudeksi kutsutaan raaka-aineesta tehtaaksi kutsutussa kiinteässä paikassa valmistettavaan mitattavaan hyödykkeekseen johtavaa toimintaa.

Siunauskappeli voidaan tulkita tehtaaksi, joka tuottaa moniammatillisen hallitun prosessin avulla hinnoiteltavan elämystuotteen.

Tapahtumateollisuus r.y ei tällaisia väitä. Se keskittyy omalle toimialalleen ja suo raporteissaan asiallista kuvaa tematiikkasta.

Kiinnostukseni heräsi siksi, että uutisissa ja hallituksen istuinnoissa keskeisiä näyttävät olevan ”tapahtumateollisuus” ja ravintola-ala.

Tapahtumateollisuus r.y.:n mukaan alan liikevaihto on reilut 2 miljardia. Tästä ei voi laskea suoraan, mikä on klusterin osuus bruttokansantuotteesta, mutta kun ravintola-alan liikevaihto on reilut 5 miljardia ja osuus bruttokansantuotteesta 2-3 %, voinee varovaisesti päätellä, että jonnekin alle 1 %:n paikkeille päädytään, jos edes sinne.

Tämä on kiinnostavaa siksi, että ala ei ole kokonaistalouden kannalta merkittävä. Kiinnostavaa on edelleen se, että näiden alojen kysymysten parissa näpertely vaikuttaisi olevan valtakunnallisen koronakäsittelyn keskeisin kysymys.

1990-luvun laman aikana Suomen bruttokansantuote laski 13 % ja jopa siitä selvittiin. Kaikkien yleisötapahtumien kieltäminen vuodeksi vaikuttaisi Suomen talouden kokonaistilanteeseen hyttysen ininän verran. Sama pätee ravintola-alaan.

Varsinaisen teollisuuden osuus Suomen bruttokansantuotteesta on 19 %. Ei sekään aivan hurraata vanhassa pihvissä rintalastan alla kuumenna, mutta operoi jo toisessa mittaluokassa.

Siksikin on kiinnostavaa, miksi yleensä laadullisiksi eli henkisiksi aiemmin mainitut elinkeinon muodot tahdotaan tulkita teollisina, kuten esimerkiksi koulu.

Kaikki niiden ”laadun” mittaamiseksi muokatut systeemit ovat puhtaasti kvantitatiivisia: mitataan määriä eikä laadullisia ilmiöitä. Ja kun tähän suuntaan kuljetaan, on tuloksena lopulta vain se, että niiden tuotto on niin sanottujen kylmien taloudellisten mittareiden näkökulmasta aika surkuteltava.

Kaiken kulttuurin osuus EU:n bkt:sta on 4 %. Tällaisen luvun pohjalta olisi ihan perusteltua miettiä, että kulttuuria ei tarvita lainkaan. Vain tyhmä tekisi niin.

Inhimilliseen elämään sisältyy muotoja, joiden taloudellista merkitystä ei voi arvioida taloudellisin mittarein. Siksi on pöhköä, että näitä toimintoja koetetaan puolustaa mittareilla, jotka eivät mittaa niitä.

Jokin muu oman toiminnan puolustaminen olisi uskottavampi. Sellaisten piirissä kohdataan sen kaltaisia kysymyksiä kuin esimerkiksi: Mikä on Itämeren hinta?

Tai voitaisiin kysyä, mikä on Isämeidän -rukouksen osuus bruttokansantuotteesta.

Jos kirkot toimisivat sen osalta samalla logiikalla kuin monien muiden perinnäisten laitosten ja toimialojen kehittäjät, voitaisiin hyvin julkaista graafisia kuvioita ja asiantuntijaraportteja, joissa esiteltäisiin, miten 3.5 miljoonaa työllistä on rukouksen piirissä ja kartoittaa sektorisoiduin ympyröin rukouksen tuotanto-osuuksia.

Voitaisiin palkata lauma lobbareita, jotka osoittaisivat uskontoklusterin koronan pahimmaksi taloudelliseksi kärsijäksi.

Kvaliteetin ja kvantiteetin välinen yhteensopimattomuusongelma on mielestäni yksi yhteiskunnan suuntaamisen peruskysymyksistä.

Kvaliteetti eli laatu supistuu yhä useammin kvantiteetiksi eli määräksi ja sen alueella siitä ei paljon jäljelle jää.

Rahoitetaan kvantiteetiltaan heikkoja aloja, vaikka taustalla on usko niiden kvaliteettiin. Ja kun nyt näin sattuu olemaan, eikö perusteet kannattaisi valita mieluummin laadun kuin määrän alalta?

 

 

5 kommenttia

  • Markku Hirn sanoo:

    Mutta määrähän on laatua. ainakin jos uskoo kirkollisia keskusteluja joiden ikuinen teema on se että miten saataisiin enemmän väkeä osallistumaan kirkolliseen toimintaan. Osallistumien määrä on siis toiminnan laadun kriteeri. Tämä on tietenkin virheajattelua. Toiminnan sisällön laatu on se todellinen kriteeri ja siinä ei pitäisi olla mitään valittamista.

    On tuskin mitään muuta klusteria yhteiskunnassa jossa niin hyvin koulutetut toimihenkilöt palvelevat , poikkeustilaisuuksia niin kuin kaste ja hautajaiset, niin harvoja. Eli kirkollisen toiminnan laatu on hyvin taattu. Tilaisuuksiin tulevat saavat mukaansa länsimaisen sivistyksen parhaiten koulutettujen tiedon ja kokemuksen välittäjien humanististen arvojen virkistävän ja elävöittävän suihkun mukaansa . ( Teologia luetaan humanistisiin tieteisiin). Ei pitäisi olla valittamista palveluksien laadun suhteen.

    Surkuttelen kuitenkin sitä, että nämä hyvin koulutetut ja laadullisesti korkeatasoiset työntekijät eivät onnistu tuotantonsa markkinoimisessa paremmin. Mutta eihän teologinen koulutus anna markkinointikykyjä. Toivoisin että tämä huomioitaisiin koulutuksissa ja sinne lisättäisiin erityinen markkinointi tietoisuuden kurssi. En kannata mainostoimistojen ja konsulttien päästämistä kirkollisiin yhteyksiin koska silloin helposti tulee vaikutelma että taso laskee. Ei, oman väen lisäkoulutus on parempi ratkaisu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Petri Järveläinen sanoo:

    Markku, niin. Markkinointi sinänsä on suomalaisten toimijoiden akilleenkantapää. Heikoimmasta päästä ovat erityisesti markkinointiosaamisen edustajat, joita kuunnellessa mielikuva siirtyy ensisijaisesti pölynimurikauppaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pirjo Pyhäjärvi sanoo:

    Ajatus isämeidänrukouksen vaikutuksesta bruttokansantuotteeseen on hauska.

    Joskus messussa olen miettinyt, onko kirkkokäsikirjan mukaisilla rukouksilla mitään vaikutusta. Sitä ei voi mitata. Pitäisikö asian tutkimiseksi yhtäkkiä lopettaa kaikki rukoukset ja katsoa, mitä tapahtuu? En uskalla edes ajatella.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pirjo Pyhäjärvi sanoo:

    Sorry, tuli sama 2x

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit