Panssarilaiva Ilmarisen uppoamisesta 80 vuotta

Utön edustalla merenpohjassa lepää panssarilaiva Ilmarisen hylky. Sen mukana hukkui 271 merisotilasta. Aluksen uppoamisesta tulee syyskuun 13. päivänä kuluneeksi 80 vuotta.
Panssarilaivat Väinämöinen ja Ilmarinen tilattiin Turun Crichton-Vulcanin telakalta 1928 edellisenä vuonna säädetyn laivastolain perusteella. Suomi tarvitsi kaksi omin konein kulkevaa merilinnaketta eli monitoria turvamaan kauppamerenkulkua ja Suomelle elintärkeitä tavaratoimituksia Turku-Tukholma –linjalla.


Panssarilaiva Väinämöinen kesällä 1942. SA-kuva

93 metriä pitkät alukset olivat Suomen kaikkien aikojen suurimmat sotalaivat. Niiden aseistukseen kuului kahdeksan kappaletta 105 mm tykkejä neljässä tornissa sekä järeimpänä kalustona neljä 254 mm tykkiä, jotka ampuivat 225 kilon kranaatin aina 31 kilometrin päähän. Aluksissa oli lisäksi ilmavaaraa torjumassa neljä 40 mm ja kahdesta kahdeksaan 20 mm konetykkiä. Ilmatorjunta-aseistusta jouduttiin eri vaiheissa lisäämään, sillä panssarilaivat joutuivat sodassa pommikoneiden maaleiksi.

Panssarilaiva Ilmarinen valmistui 1933 ja tuli palveluskäyttöön 1934. Panssarilaivat toimivat Suomen ulkopolitiikan lippulaivoina ja tekivät laivastovierailuja Englantiin ja Pohjoismaihin. Talvisodan puhjettua panssarilaivat sijoitettiin vahvistamaan Turun ilmapuolustusta ja jatkosodassa ne osallistuivat Hangon neuvostoliittolaisen tukikohdan tulitukseen.
_ _ _
Ilmarisen kohtaloksi koitui epäonnistunut hämäysoperaatio Nordwind 13. syyskuuta 1941. Panssarilaivat yhdessä laivasto-osaston kanssa purjehtivat Utöstä kohti etelää tarkoituksena saada Neuvostoliiton sodan johto uskomaan, että saksalaiset valmistelivat maihinnousua Hiidenmaalle ja Saarenmaalle mereltä käsin, eikä maitse, mistä se lopulta suoritettiin.

Operaatio epäonnistui kahdesta syystä. Ensinnäkin se jäi neuvostoliittolaisilta huomaamatta. Toiseksi panssarilaiva Ilmarinen tuhoutui miinaräjähdyksessä. Merimiinan ankkurivaijeri oli takertunut panssarilaivan oikeanpuoleiseen raivaimeen ja aluksen kääntyessä miina päätyi aluksen alle räjähtäen siellä. Panssarilaivan kylki repesi ja vettä tulvi sisään. Alus upposi seitsemässä minuutissa.

Vartiomoottoriveneet pelastivat kumolleen kääntyneen aluksen rungolta ja merestä yhteensä 132 miestä. Jotkut onnistuivat pääsemään aluksen uumenista erityisten pelastautumisventtiilien kautta. Vielä useampien osaksi tuli hukkuminen laivan mukana. Ilmarisen onnettomuus osoittaa miinojen tuhovoiman ja tehokkuuden merialueiden sulkemisessa.
_ _ _
Panssarilaivat edustivat aikansa parasta tekniikkaa ja tulivoimaa. Silti niiden käytettävyys sodassa osoittautui rajalliseksi. Ne joutuivat pakoilemaan pommikoneita ja makaamaan kalliosaarten kyljessä naamioverkkojen alla.

Jotkut ovat jälkikäteen spekuloineet, kuinka paljon paremmin Suomi olisi voinut käyttää panssarilaivoista maksetun hinnan esimerkiksi panssarintorjuntatykkeihin, tykistön ammuksiin tai lentokoneisiin. Spekulointi on kuitenkin turhaa. Ratkaisu tehtiin sen hetkisen ymmärryksen mukaan, jolloin merenkulun turvaamista pidettiin ensiarvoisen tärkeänä osana kokonaismaanpuolustusta ja väestön huoltoa.
_ _ _
Panssarilaiva Ilmarisella palveli nuoria merisotilaita, varusmiehiä, reserviläisiä ja merikadetteja, kun taas Väinämöisen miehistö koostui pääasiassa henkilökunnasta.

Minulla on valokuva kahdesta merisotilaasta. Vasemmalla seisova pidempi mies on K. Kivijärvi ja oikeanpuoleinen Lauri Särkiö. Nämä padasjokelaiset K. Kivijärvi - kyse voi olla Kullervosta (s. 3.3.1907) tai Kaukosta (s. 18.3.1908), sekä Lauri Särkiö (s. 22.7.1907) olivat reserviläisiä.

Kullervo ja Kauko Kivijärvi liittyivät Padasjoen suojeluskuntaan lokakuussa 1923 ja Lauri Särkiö tammikuussa 1924. Tiedossani ei ole, kuinka he päätyivät merivoimiin ja reserviläisinä panssarilaiva Ilmariselle, jonka miehistössä he osallistuivat kuulemani mukaan talvisotaan. Molemmille on myönnetty talvisodan muistomitali. Lauri Särkiöltä leikattiin umpisuoli sairaalassa, eikä hän enää sen jälkeen palannut panssarilaivalle. Hän toimi maatyömiehenä Kuhmoisissa, minne hänet on myös haudattu.
_ _ _
Saarnaan sunnuntaina 12. syyskuuta Naantalin kirkossa Panssarilaiva Ilmarisen uppoamisen 80 v muistojumalanpalveluksessa.

”Suo meidän, rakas Isämme, / nyt elää omanasi/
ja kerran toinen toisemme / taas nähdä taivaassasi. /
Opeta meitä kuolemaan, / ennen kuin meidät temmataan / pois tästä elämästä.”
(Virsi 610:8, Elias Lönnrot 1867)

7 kommenttia

  • Samuel Kettunen sanoo:

    Siellä perillä näemme uskossa pois nukkuneet.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Särkiö sanoo:

    Merimiehille ja merisotilaille meren arvaamattomuus ja aluksen tuhon mahdollisuus olivat ennalta tiedossa. Suurin osa miehistöä saattoi hukkua hetkessä. Kriisin kestävyyteen ja toivoon auttoi henkinen ja hengellinen valmistautuminen, rukous ja usko.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Särkiö sanoo:

    Vielä panssarilaivoista: kelluvat linnakkeet sopivat rannikon puolustamiseen ja esimerkiksi kaupunkien piirittämiseen. Oolannin sodassa Englannin raskaat fregatit ja tykkilautat tulittivat Sveaborgia sen tykkien kantaman ulkopuolelta. Toisaalta ne olivat haavoittuvia ja tarvitsivat suojakseen saattueen.

    Kustaan sodassa Ruotsinsalmen taistelussa venäjän fregatti Nikolai tuhoutui af Chapmanin suunnittelemien ketterien ja matalassa kulkevien tykkisluuppien tulessa. Kevyiden, yksikantisten soutualusten keulaan oli sijoitettu järeä kanuuna. Kylmäverisesti keula edellä fregatin kylkeä lähestyvät tykkisluupit tarjosivat pienen maalin ja ne pääsivät laukaisemaan vesirajaan 32 naulaisen ammuksen – sen rekyyli oli niin suuri, että sluuppi kesti vain muutaman laukauksen ja oli korjauskunnossa.

    Suomenlinnan kaleeritelakalla rakennettiin vajaa kymmenkunta vuotta sitten kopio af Chapmanin tykkisluupista ja se tekee risteilyjä. Nopeat ja pienet torpedo- ja ohjusveneet ovat niiden taktiikan sovelluksia tänään.

    Raskaat panssarilaivat olivat tärkeä osa keisarillisen Venäjän varautumista turvaamaan Pietari ja pääsy Itämerelle sekä sieltä Atlantille ja aina Tyynelle merelle.

    Tshushiman meritaistelu 1905 Japania vastaan osoitti raskaiden, panssaroitujen alusten haavoittuvuuden. Parantunut etäisyyden mittaus ja tulen avaus 7 kilometristä johti tappioihin sekä Venäjän että Japanin puolella. Venäjän muodostelma hajosi ja oli alttiina torpedoveneille. Venäjän lähes koko laivasto-osasto tuhoutui, kun 18 alusta upposi ja 6 vallattiin. 4830 sotilasta hukkui ja yli 5000 joutui vangiksi. Amiraali Togo nousi sankariksi ja Japani voitti sodan, jossa Venäjä menetti Sahalinin saaren.

    Vielä Falklandin sodassa 1982 Argentiina menetti II maailmansodan aikaisen risteilijä General Belgranon ja sen mukana noin 600 merisotilasta, sekä Britit mm. kaksi hävittäjää ja 88 merisotilasta. Alumiinirunkoinen nopea alus tuhoutui olalta laukaistavalla ohjuksella.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mikko Suni sanoo:

    Kiitos kenttäpiispa Pekka Särkiö tästä(kin) blogista!

    Mainitsit tuon Tsusiman meritaistelun ja toisaalta Falklandin sodan ja siinä käytetyt ohjukset.

    Yhä pidemmälle ampuvan laivatykistön ja toisaalta merisodankäynnissä käytettyjen ohjusten välille sijoittunee historiallisessa perspektiivissä lentotukialusten kantamat ilmavoimat hävittäjä-, torpedo- ja pommikoneineen. Toisen maailman sodan Tyynenmeren lentotukialustaistelut ovat tästä konkreettisin esimerkki.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kiitos Mikko, hyvä täydennys. En tässä viitannut II Maailmansotaan, koska kenttä on niin laaja. Olet oikeassa, että lentotukialukset saavuttivat merten herruuden panssarilaivoilta, jotka olivat hitaita ja houkuttelevia maaleja pommikoneille, sukellusveneille ja torpedoveneille.

      Panssarilaivojen Ilmarisen ja Väinämöisen oli tarkoitus suojata maihinnousulta demilitarisoitua Ahvenanmaata, jonne ei saanut rakentaa pysyviä linnoitteita. Ne vanhenivat kuitenkin nopeasti kun lentoase kehittyi 1920-luvun jälkeen, samoin torpedo-ja miinasodankäynti. Ilmarisen kohtaloksi koitui Neuvostoliiton rakentama viiden merimailin pituinen merimiinoite.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Suni sanoo:

      Kiitos Pekka.

      Juurikin niinkuin sanoit. Tuosta miinoittamisesta juontuu näin maallikon ja historioitsijan mieleen sellainen ajatelma, että eikö se ollut niin, että, jos puhutaan maamiinoista, suomalaiset tekivät tarkat kartat miinoitteistaan?

      Mielestäni maamiinat ovat hyvä puolustuksellinen elementti ja sopivat hyvin ”vastuullisesti” käytettynä maanpuolustukseen. Eri asia on, jos niitä ”ruiskitaan” vastuuttomasti sinne ja tänne. Mielestäni tämä on myös sodan etiikkaan liittyvä kysymys. Voisi perustellusti kysyä, että miksei maamiina voisi edelleen olla yksi hyvä ja halpa väline maamme puolustamisessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Särkiö sanoo:

    Suomi on Ottawan miinasopimuksen mukaisesti luopunut henkilömiinoista, vaikka Suomen toimintaan kuului tehdä miinoitteista kartat ja purkaa miinat pois.

    Todellisuudessa kyseiset miinat olivat vaaraksi lähinnä heille, jotka yrittivät vihamielisissä aikeissa tunkeutua maahan. Miinojen poistaminen puolustuksen keinovalikoimasta jätti ensin aukon, koska miinakauhua on vaikea korvata. Sittemmin miinoja korvaamaan on otettu käyttöön mm. tähystyslaukaisulla toimivia viuhkapanoksia ja Suomessa kehitetty hyppypanos, jota edellinen puolustusministeri kutsui hyppykaveriksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.