Olympiakisat 2021 paljastivat, ettei urheilussa tärkeätä ole urheilijat, yleisö eikä yllätys yllätys edes talous vaan keinotekoisen henkilön, Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) kunnia. Olympia-aatteen pyrkimys palvella ihmiskunnan harmonista kehitystä, edistää rauhaa ja säilyttää ihmisarvo ovat saaneet kyytiä. Riittää kun urheilijat Juicea lainaten ”hyppivät, juoksevat, työntävät kuulaa” yleisönkään tarvitsematta vaivautua paikalle. Korona osoitti, ettei kuninkaalla olekaan vaatteita, pelkkä mielikuva riittää.

Jos korona on opettanut urheilun virtuaalisen riittävyyden eli urheilun riippumattomuuden yleisöstä on se myös osoittanut etätyön tavoiteltavuuden työelämässä. Kaiken voi nähdä ja kokea etänä, eräällä tavalla virtuaalisena. Etääntymisen aineellisuudesta voisi kuvitella tarkoittavan ihmisen henkistymistä eli jopa kehittymistä. Todellisuus urheilussa kertoo kuitenkin yhtäältä takertumisesta rakenteisiin ja valtaan (KOK) sekä toisaalta kansalaisen ja yleisen mielipiteen (japanilaisten vastustus, Venäjän urheiludoping ja Valko-Venäjän väkivalta) halveksunnasta. Työelämässä työnantajan sekä yksittäisen työntekijän keskinäinen suhde kärjistyy etätyön yleistymisen yhteydessä. Perinteisessä työsuhteessa työnantajan rooli palkan maksajana korostuu työn ”johdon ja valvonnan” muodossa. Ne puolestaan määrittelevät mm. työaikaan, -lomaan, -eläkkeeseen, -tapaturmaan yms. liittyvät velvoitteet ja oikeudet. Työsopimusten muuttuminen (ilman em. työsuhteen kriteerejä) toimeksiantosopimuksiksi, henkilöstövuokrausyritysten yleistyminen, alipalkattujen hoiva-alan ja maatalouden kausityöntekijöiden käyttäminen (lue myös riistäminen) hyödyttömyyteen tuomittujen omien kansalaisten kustannuksella poistaa henkilökohtaisen vastuun, ihmisyyden. Jäljelle jää poliittiselle epähenkilölle tunnusomainen poliittinen vastuu.

Vasta julkaistu IPCC:n ilmastoraportti kertoo koruttomasti ilmaston nykytilasta, menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Ilmasto-ongelma on kiistattomasti ihmisen toiminnan aiheuttama. Se on kuvaus päivittäin läsnä olleesta ihmiskunnan syyllisyydestä. Yksilöllä ja siitä muodostuvalla kansalla on lopullinen vastuu kaikista ongelmistamme, sillä päätökset mitä lienevätkään ovat itsemme eli valitsemiemme edustajien tekemiä.

Jäljelle jää pandemioitten, ilmastonmuutoksen, toistuvien budjettiriihien, velkaantumisen, työttömyyden tms. ohella kysymys, ”mitä voin tehdä yksilönä?” Kokeilematon vaihtoehto on 2000 vuotta vanha. Siinä tekijää verrataan joko ”tyhmään” tai ”ymmärtäväiseen” mieheen, joista edellinen rakensi talonsa hiekalle ja jälkimmäinen kalliolle. Ymmärtäväinen rakentaa maailmankaikkeuden lainalaisuuksien, fysiikan ja sisäisen äänen eli omantunnon (lue täydellisen valinnanvapauden) varaan. Niille perustuu kasvatuksen ja opetuksen myötä kaikki tiede ja sen sovellutukset, teknologia. Niiden käyttöä puolestaan ohjaa herkistynyt kyky aistia toisten tarpeet ja kärsimykset. Tarpeeseen oikeudenmukaisuudesta ja inhimillisestä elämästä maan päällä tarjotaan kuitenkin ratkaisuksi autuutta taivaassa. Näin kärsimys ja epäoikeudenmukaisuus liitetään tarinaan, jossa omallatunnolla Jumalan äänenä hänen tahtonsa tekemisellä tässä ja nyt ei ole käyttöä. Tätä todellisuutta Peter Englund kuvaa erinomaisesti kirjassaan (Pultava): ”Heidän alastomat raadellut ruumiinsa turposivat, täyttyivät ja paisuivat groteskilla tavalla... Menehtyneet sotilaat muuttuivat yhdeksi ainoaksi haisevaksi anonyymiksi massaksi, jonka mustuvilla nyyteillä oli joskus ollut nimikin”. Tai: ”Kuolinkamppailun viimeisten viiltävien sydämenlyöntien aikana he tuntuivat palaavan ensimmäisiin lapsuusvuosiinsa; he huutavat äitiään ja piiloutuvat muiden ruumiiden alle saadakseen turvaa... Tätä elävien ja kuolleiden monumenttia venäläiset sotilaat survoivat ja pistivät veren tahraamilla aseillaan mistään piittaamatta”.

On selvää, ymmärrettävää ja jopa välttämätöntä, että Englundin kuvaamalle - alun pitäen pakkorekrytoidulle, työttömyyttä tai oman elämänsä tarkoituksettomuutta pakenevalle - ihmismassalle ja sen jokaiselle yksilölle Pultavan taistelussa vuonna 1709 ja pandemiassa tai nälkään tänään kuolevalle annetaan lohtua lupauksena taivaan ilosta. Vuorisaarna 2000 vuoden takaa puhuu kuitenkin Hänen tahtonsa toteutumisesta jo maan päällä. Se ei ole ainoastaan aistittavissa vaan myös saavutettavissa ymmärtäväisten miesten ja naisten toimesta, joilla on muitten kärsimyksille herkistynyt omatunto. Eli, mitä voin tehdä yksilönä? Sitä et saavuta koskaan yksin vaan ainoastaan yhdessä kaltaistesi kanssa suorassa, mutta ei vastuun toiselle siirtävässä edustuksellisessa demokratiassa.