Jostain ponnahti silmilleni sanat: Kirkon työt, ei juuri tässä muodossa mutta tätä tarkoittaen. Nyt olisi hyvä käydä keskustelu siitä, minkälaiseen työhön ihminen itsensä antaa, kun ottaa vastaan pappisvihkimyksen. Kuka on hänen työnantajansa? Palkanmaksajan me kai tiedämme.
Minä olen tehnyt duunini Merivoimissa. Kun sinne aikanaan pyrin, en tiennyt kovin tarkkaan mitä se on. Palkanmaksajan tiesin ja senkin, ketä pitää totella. Pääosa oli ihmissuhdetyötä jota jokainen teki tavallaan, mutta sääntöjen puitteissa. Sotilas joutuu joskus myös toimimaan ihmishenkien kanssa, mutta Luoja on suonut rauha aikoja, joten se puoli ei korostunut. Mitä kaikkea sitten sodan oloissa ihminen pystyy tekemään, on hämmästyttävää miten kaukana ihmisyydestä monilla maailman kolkilla paljastuu. Joukkomurhia ja raiskauksia, koska sekin on ase vaikka en sitä ymmärrä. Poikkeusoloissa olen kieltäytynyt jonkin tehtävän suorittamisesta, josta olisi seurannut sotaoikeus, jos ei päälliköllä olisi ollut myötätuntoa.
Nyt siis olimme hetken kirkon työnkuvassa. Minkälaiseen kaitsentaan eli ohjaukseen ihminen sitoutuu antaessaan lupauksiaan? Voiko hän laittaa valtakirjansa kaappiin ja muodostaa itse itselleen työnkuvan tai toisaalta, voidaanko määrätä toimituksiin, jotka ovat omaatuntoa rasittavat. Voidaanko lainsäädännöllä poistaa omantunnon rooli ihmisen elämästä niin, että Jumala sitoutuu katsomaan läpi sormien asioita, jos ajattelemme omantunnon olevan Jumalan ääni ihmisessä.
Kysymykseni kuuluu: Onko kirkko vain tätä aikaa varten ja haluaa tehdä siitä ihmiselle niin hyvää kuin mahdollista. Jatkokysymys kuuluu: Onko näillä kirkolliskokouksen pohdinnoilla ikuisuusnäkökulma, eli kuuluuko kirkon toimintakenttään vieläkin ihmisen pelastus?
…”Luoja on suonut rauhan aikoja”… Sodat ovat olleet aina miesten tekoja. Niistä johtuva kärsimys on ollut mittaamaton.
Kirkko ei ole aina tehnyt ihmisille hyvää. Sellaista aikaa ei tule, sillä kirkko on edelleen patriarkaatin ylläpitämä. Sama taho ylläpitää sotia.
Nyt on mahdollisuus valita, kumpi on meille tärkeämpää: Ne työt, jotka kirkossa ovat tuottaneet käsimystä, vai ne, jotka ovat auttaneet ihmisiä ja julistanut hyvää sanomaa pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa.
Miehen ja naisen on Jumala tarkoittanut toistensa kumppaneiksi, ystäviksi ja tukijoiksi, toisiaan täydentämään, eikä suinkaan vihollisiksi tai kilpailijoiksi.
Pappivihkimyksessä pappi sitoutuu kolmeen asiaan, lyhyesti ilmaistuna (1)kirkon oppiin, (2)kirkkojärjestykseen ja (3)kristilliseen elämäntapaan. Sitten tarkennusta: Kohta 1: pappi on velvollinen kaikessa opetuksessaan ja julistuksessaan , niin julkisesti kuin yksityisestikin velvollinen pysymään Jumalan pyhässä sanassa (=raamatun kanonisissa teksteissä) sekä kirkon tunnustuksessa. Tämä velvoite ei koske vain virka-aikaa ja viranhoitoa, sillä pappi on pappi ”aina ja kaikkialla”. Tämä on velvoitteista tärkein. Kohta 2: pappi on velvollinen toimittamaan jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset vahvistetun käsikirjan mukaisesti. Tässä tosin on joustomahdollisuuksia, sillä käsikirja sisältää myös vaihtoehtoisia sanamuotoja, tekstivalintoja ym. Lisäksi pappi on velvollinen suorittamaan hänelle laillisten esimiesten uskomat tehtävät ja hoitamaan hallinnollisia asioita lainmukisesti.Tämä on velvoitteista helpoin. Kohta 3: pappi on velvollinen pyrkimään elämässään, myös ja erityisesti yksityiselämässään, toteuttamaan kristillistä elämäntapaa, niin että hän voisi olla seurakuntalaislle esikuvana eikä ainakaan herättäisi pahennusta. Tämä on velvoitteista vaikein, eikä taida moneltakaan sataprosenttisesti onnistua. Muita seurakunnan työntekijöitä eivät näin ankarat velvoitteet koske. Sanottavaa vahinkoa ei koidu, vaikka esim. kanttori yksityisesti kyseenalaistaisi joitakin kirkon oppeja, kunhan hän laulaa oikein virsiä ja messusävelmiä. Tai kanslistin kyseenalaiset elämäntavat eivät paljoa haittaa, kunhan hän on virka-aikana työpaikallaan ja pysty kohtelemaan seurakuntalaisia asiallisen ystävällisesti.
En kyllä ”kadehdi” tämän päivän pappeja. Ohjeita kun tulee niin monesta suunnasta, että en itse ainakaan tietäisi, ketä ja mitä kuunnella ja noudattaa ja miten. On Jumala, kaikkeuden Luoja ja VT, on Jeesus, armon tuoja ja UT, on kirkkoisiä joka lähtöön, on Luther, luterilaisen kirkon isä Tunnustuskirjoineen, sitten se varsinainen kirkollinen työnantaja piispoineen ja kapituleineen.
Lisäksi vielä Pyhä Henki sekä oma järki omatuntoineen ja vielä moneen suuntaan vetävä kirkkokansa. Jos joka suunnasta tulee vähän erilaista käskyä ja toivetta ja suunnan näyttöä niin ymmärrän, ettei ole todellakaan helppoa. Herra olkoon kanssanne tässä karusellissa.
Lisäksi vielä vanhat ja uudet kirkolliskokoukset ja tietysti oma paikallisseurakunta ja kirkkoherra ja kirkkoneuvostot. On siinä tasapainoilua. Koetetaan me maallikot ymmärtää…
Olisiko kenties jotain selkiytettävää tässä viidakossa?
No mutta, mietipä Kari Roos, mikä taustatuki papeilla on!!! Itse Jumala ja Hänen Ilmoituksensa!!! Mikä Työnantaja!!! Vaatiihan se täydellistä antautumista Jumalalle ja Hänen työlleen, mutta varmasti myös Siunaukset tulevat osaksensa, kun näin tekee! Minusta on väärin, kun puhutaan johtajuudesta, maailmallisella sanalla-kyllä se on paimenpojan likainenkin homma kaitsea aamusta iltaan lampaita, jotka aina ovat menossa teilleen. Paimen pistää vaikka rähmälleen maahan pelastaakseen yhden kadonneen, tyhmän lammasreppanan. Vai??? Taitaa olla tänä päivänä sittenkin tosin.
Niin, tiedä sitten kuinka moni pappi osaa nähdä Jumalan ”taustatukena”. Noita käskijöitä ja pyytäjiä ja ohjeistajia ja arvostelijoita kun riittää siinä välissä niin paljon. Ne lampaatkin vielä valittavat kaikesta mahdollista suuntaan ja toiseen…
Eikö se ole ratkaisevaa mihin ihmionen sitoutuu, kun vihkimyksen ottaa vastaan? Vai pitäisikö ilmaista niin, että olen nöyrä hallintoalamainen piispalle, joka hiippakuntaani johtaa, vai olen jokaiselle jotakin mitä ikinä joku tulee pyytämään. Vai noudatan seurakkuntaneuvostoni linjauksia? Vai pitäisikö tehdä työkirja jossa on kaikki mahdolliset tilanteet ja selitys olisi vaihdettavassa kortissa kotelossaan. Jokainen pappi saisi uuden korttipakan joka toinen vuosi ja ukaasin, että toimenpidekirtit on vaihdettava. Itse olin merivalvonnassa ja siellä oli tehtäväkortit. Esimerkiksi: Rajaloukkaus tapahtunut, ota vastaava kortti ja toimi sen mukaan. Siinä oli asiat 1. Soita jonnekkin? 2. Soita seuraavaan paikkaan.
Lauri Lahtinen:
”Onko siis meistä tultava kaikista teeskentelijöitä ajattelemme yhtä ja teemme toista! Onko se hyvän yhteiskunnan malli?”
Pidän teeskentelynä sitä, että ottaa pestin vastaan ja eikä kuitenkaan aio tehdä pestiin kuuluvia tehtäviä.
Jos esim. on sitä mieltä, että eronneita ei pidä uudelleen vihkiä ja ottaa papin pestin vastaan eikä sitten vihi eronneita, niin se on pahanlaatuista niskoittelua työnantajaa vastaan. Vastaavia esimerkkejä löytyy pilvin pimein.
Koko ajatuksessa – omatunto määrätköön tehtävien suorittamisen ja omatunto määrätköön, noudattaako lakia vai ei – on enemmän kuin paljon outoa. Siitä seuraisi myös melkoisen kummallinen viesti ihmisille: mene kirkon hommiin, siellä ei tarvitse tehdä töitä jos ei halua ja lainsäädäntö ei koske sinua lainkaan, muistat vaan mainita syyksi omantunnon.
Minusta tämä olisi kaikkea muuta kuin hyvän yhteiskunnan malli.
Entä jos varas sanoisi poliisille, että minun omatuntoni ei kieltänyt varastamasta? Poliisi vastaa, että OK, olkoon niin, saat mennä ja pitää varastamasi tavarat.
Lauri Lahtinen:
”…voidaanko määrätä toimituksiin, jotka ovat omaatuntoa rasittavat.”
”Voidaanko lainsäädännöllä poistaa omantunnon rooli ihmisen elämästä niin, että Jumala sitoutuu katsomaan läpi sormien asioita, jos ajattelemme omantunnon olevan Jumalan ääni ihmisessä.”
Kyllä työpestin vastaanottaessaan sitoutuu tuleviin työtehtäviin. Olisipa se helppoa olla palkansaajana, jos voisi kieltäytyä kaikista ei-itseä-miellyttävistä tehtävistä omatuntoon (ja Raamattuun) vedoten. Joku oikein härski tietysti kieltäytyisi kaikesta työstä vedoten Matteukseen ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!”
Mielestäni ei ole minkäänlaista syytä keskustella, voiko kieltäytyä omantunnon syistä, voiko omatunto ylittää lainsäädännön.
Uskonnon – olkoon se mikä tahansa – ei pidä määrittää velvoitteitamme.
Siis ihmisoikeuksista voidaan ottaa osa pois, kun se palvelee määrättyjä tarkoituksia. Onko siis meistä tultava kaikista teeskentelijöitä ajattelemme yhtä ja teemme toista! Onko se hyvän yhteiskunnan malli?
Tuli tuossa mieleeni kaupan myyjän työ. Jos isäntä sanoo, että alle kympin maksuja ei lyyvvä kassaan, niin onko oikea ratkaisu siis mikä?
Historia osoittaa, että miehet kokevat naisen vihollisekseen. Sodat, väkivalta, raiskaukset, alistaminen ja estäminen jatkuvat kristikansan keskuudessa, tarkoitti kunkin jumala mitä tahansa.
Paljon varmaan totta, mutta kaikkia sotia ei ole näin masinoitu! Gavrilo Prisip ampui jotain herttuaa ja 1. maailmansota syttyi siitä. Historiaakin voidaan kirjoittaa monella tavalla ja lukea samoin, minun ei tarvitse kunnioittaa mielipiteitäsi yhtään enempää mitä sinä kunnioitat minun, se on kai jonkin asteista demokratiaa.
Ei kai täällä tarvitse ”kunnioittaa” kenenkään mielipiteitä, ei ainakaan minun (mielipiteitäni). Uskonnot ovat olleet miesten tukena naisten alistamisessa. Sen kai jokainen tietää ilaman minun mielipidettäni.
Kirkon palvelukseen halutessaan on Uskontunnustukset ainoa Teologisessa vastaan tullut asia mikä sisältyy kirkolliseen vihkimykseen.
Toki Raamatun rakenne lukuineen on hyvä hallita, ja lisäksi tenttiessä vieraskielistä on hyvä muistaa mistä oli kysymys. Suullisessa aikanaan kuulin kyllä tenttijän päästävän alkuun jos muuten ei tahdo onnistua.
Blogin otsikkoon katsoen on nuorella papilla kovasti sellaista tietoa minkä voisi vihkimyksen jälkeen katsoa kuuluvan salassapidettävään kirjaimeen kun työssä tahtoo pysyä.
Blogin viimeiseen kappaleeseen uskon että on.
Traditio perheissä ja yhteiskunnassa on mennyt kovin ohueksi ja pelastus korostuu hyvin.
Kuitenkin opetus ja hengellinen tiennäyttö tämän elämän askelissa olisi hyvä ottaa enemmän esille.
Teologinen Tiedekunta uskoakseni edelleenkään ei ota kantaa kirkon missioon julistuksessa.
Jos se ottaisi ei se pitkään olisi Tiedekunta valtiossa.
Tästä syystä Emeritus Piispa Salmen kysymys pitää hartaustilaisuus halukkaille aikanaan kiellettiin.