Rukouksen mysteeri
Koko aikuisikäni olen kai miettinyt, mitä rukous oikein on ja minkä merkityksen Jumala rukoukselle antaa tässä maailmankaikkeudessa. Mitä ja miten pitäisi rukoilla? Näitä kyselen, ja olen vuosi vuodelta huonompi rukoilija. Rukouksesta on kirjoitettu ja saarnattu paljon, enkä ole tullut juurikaan viisaammaksi.
On sanottu, että rukous on yhteyttä Jumalaan, puhumista ja kuuntelemista. Viimeksi mainittu taitaa meiltä usein unohtua.
Yksi rukoilee psalmien sanoin, toinen kehottaa rukoilemaan omin sanoin. Yleensä haluamme pyytää Jumalalta jotakin. Jotkut ovat sitä mieltä, että pitää pyytää tarpeeksi konkreettisia asioita. Jos rukoilee itselleen polkupyörää, pitää myös kertoa minkä värisen pyörän haluaa. Mielessä vilahtaa ajatus, että en kehtaisi Jumalaa vaivata pikkuasioilla, jotka voin arkijärjellä ratkaista.
Jumalanpalveluksissa käytettävät kirkkokäsikirjan mukaiset rukoukset ovat usein tuntuneet liian ympäripyöreiltä, särmättömiltä ja sliipatuilta. Tähänastisen elämäni tiukimmissa hetkissä kuitenkin juuri ympäripyöreät valmiit rukoukset olivat ainoita, jotka toimivat. Käytin siihen aikaan paljon Heikki Kotilan toimittamaa Pientä rukouskirjaa (Kirjapaja 2009), joka sisältää mm. Martti Lutherin lyhyet aamu- ja iltarukoukset.
Tv-jumalanpalveluksissa on kiinnittänyt huomiota se, että ajankohtaisia rukouksia lukevat henkilöt vähän väliä vilkaisevat seurakuntaan päin. Ehkä heitä on kehotettu etsimään katsekontaktia "yleisöön". Minusta se kyllä tuntuu kummalliselta. Jos rukoilija puhuu Jumalalle ja tarkoituksena on samalla sanoittaa yhteistä rukousta, miksi hänen pitäisi pälyillä ympärilleen? Rukoilija ei ole esiintyjä, eikä seurakunta ole yleisö.
Suurin mysteeri on se, miten rukoukset vaikuttavat ja vaikuttavatko mitenkään. Millaisia vastauksia Jumala antaa rukouksiin? Meitä opetetaan rukoilemaan rohkeasti. Jos on uskoa, vuoretkin siirtyvät. Ja kuitenkin pitää rukoilla, että Jumalan tahto tapahtuisi. Mysteeriksi jää. Onneksi Jeesus opetti meille Isä meidän -rukouksen.
Jostain syystä minulle merkityksellinen rukous on ollut myös Jaakko Löytyn laulu "Viimeisen laulun vielä laulan", jonka hän omalla rosoisella ja melkein raivokkaalla tavallaan laulaa. Toistuva pyyntö kattaa kaiken: "Käy, Herra, meitä siunaamaan."
https://www.youtube.com/watch?v=tZqUbrQP_G8
Siionin virret 254.
https://www.h-y.fi/siionit/viimeisen-laulun-viela-laulan.html
36 kommenttia
Eikö Jeesuksen opettamaan rukoukseen ”tapahtukoon sinun tahtosi” ole lopulta kätketty kaikki, mitä ihminen voi koskaan rukoilla?
Joskus rukoilin pitkästi, nykyään huokaan lyhyesti.
Yksi rukoukseni on: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä!”
Ps. 15: 50 kertoo kiteytetysti mitä rukous on. Tarvitsemme apua ja muutamme avun tarpeemme rukoukseksi. Hän on ylhäällä luvannut kuulla ja auttaa.
Jes 59 : 2 kertoo taas sen, miksi rukous ei aina toimi. Rukoilijan tulee olla läheisessä suhteessa Jumalan kanssa. Paha omatunto estää tämän yhteyden.
1 Piet 3 :7 Tämä kohta kertoo sen, että katkeruus voi olla esteenä rukoukselle.
Jak. 5: 16 vanhurskaan rukous voi paljon.
Uskon elämä on sotapalvelusta jossa rukous on tärkeällä sijalla. Sotaa joutuu käymään monella rintamalla. Hyökkäävä vihollinen tulee usein suunnalta , jota ei ollenkaan osaa ottaa huomioon. Jo tämä tilanne luo paljon tarvetta rukoukselle. Sen lisäksi tulee monet suuret ja yli voimiemme käyvät tehtävät, joista ei voi selvitä ilman rukousta ja sen kautta saatua apua.
Rukous on vain avun pyytämistä Jumalalta. Siinä ei tarvitse kertoa Hänelle sitä, miten Jumalan tulee toimia, vaan meidän tehtävämme on vain kertoa, että tarvitsemme apua tässä, tai tuossa. Rukous on luottamusta siihen, että Jumala auttaa, koska on niin luvannut tehdä. Rukoillessamme voimme vedota siihen mitä Jumala on luvannut.
Mielenkiintoisia kommentteja on tähän kirjoitukseen tullut. Kiitos niistä! Helkan ja Raunon kommentit ovat olleet erityisen puhuttelevia.
Kiitos mielenkiintoisesta blogista.
Herra armahda, Kristus armahda! Tapahtukoon Sinun Pyhä Tahtosi. Isän ja Pojan ja Pyhän hengen nimeen. Amen. Siunaa ja varjele … Ylistetty olkoon nimesi. Kiitos hyvyydestäsi, armostasi ja rakkaudestasi. Pidä minua sylissäsi, tuudita helmassasi, älä laske luotasi. Kiitos tästä aamusta, terveydestä ja rakkaudestasi. Sinun olkoon valta, voima ja kunnia nyt, aina ja iankaikkisesti. Amen. Ole kanssamme tänäänkin. Amen.
Rukous ei ole käsi, joka ohjaa Jumalan kättä. Rukous toiveiden täyttymyksenä ei ole merkki Jumalan rakkaudesta.
Ilmoita asiaton kommentti