Oopiumia kansalle

Karl Marxin ajatusta, jonka mukaan uskonto on kansan oopiumia, on usein tulkittu siten, että uskonto on porvarillisen diktatuurin muoto. Sen tavoite on huumata vallasta ja rahasto osaton väestö siten, että se ei vaadi oikeuksiaan.

Tulkinta on virheellinen. Alun perin Marxin huomautus oli varsin sydämellinen. Hän kirjoitti: ”Uskovaisen kärsimys on samalla sekä ilmaus aidosta kärsimyksestä että protesti sitä vastaan. Uskonto on sorretun huokaus, lämmin sydän sydämettömässä maailmassa, sielu siellä, missä sielua ei ole. Se on oopiumia kansalle.”

Marx ei siis kuuluisassa lausahduksessaan tarkastellut uskontoa sortomekanismina, vaan ”lämpimänä sydämenä sydämettömässä maailmassa”, ”sorretun huokauksena”, mutta tietenkin myös oopiumina kansalle, sen itse valmistamana huumeena sorron alta selviytymiseksi.

Marxin kanta oli "huumemyönteinen" vaikka myös -kriittinen.

Kuten vanhastaan on lausuttu: Marx oli ajatuksissaan varsin lähellä verisukulaistaan Jeesus Nasaretilaista kuitenkin sillä erolla, että hänen mielestään vain köyhät pitää pelastaa, kun taas Jeesuksen mielestä jopa rikkaat ja teilaajasotilaatkin.

Pitkälti ennen raittiusliikettä suhde päihteisiin olikin samansuuntainen ja ymmärtäväinen.

Kun piispa kävi nuhtelemassa pitäjänapulaispastori Niiles Kustaa Malmbergia tapauksesta, jossa tämä oli humaltunut häissä, Malmberg vastasi, että oli vain käyttäytynyt kuin Kristus Kaanaan häissä. Tenttauksen jatkuessa piispa oli kysynyt, oletteko te sitten Kristus, johon Malmberg oli vastannut, että ei tietenkään, mutta kyllä hänen nöyrä askeleissaan kulkijansa.

Sukupolvea myöhemmin Malmbergin poika Wilhelmi Malmivaara teki raittiuslupauksen ja arkkipiispa Johansson nuhteli häntä tästä. Mutta kun Malmivaaralta kysyttiin, onko tupakanpoltto synti, hän vastasi, että tuskin kovinkaan vakava, koska hänkin on siitä päässyt eroon.

Vakaumuksiamme koetellaan jälleen, kun keskustelu kannabiksen laillistamista on hieman provokatiivisesti esitetty poliittisten toimijoiden piirissä. Asia on kirkollisestikin kiinnostava, koska aika ajoin kristinusko Suomessa on merkittävältä osaltaan sitä, että ei saa juoda viinaa, pelata korttipelejä tai käydä tansseissa saati kaivaa nenää.

Joku voi kysyä, miksi syöpäpotilaan tai Parkinsonin taudin runtelemalle ei saisi antaa lääkekannabista, koska siitä näyttää olevan selvää helpotusta. Jos kuolet joka tapauksessa lähiaikoina, eikö vainajakokelaana toimiminen olisi humaanisti autettua, jos prosessin saisi käydä läpi kivuttomammin, vaikka sitten huumattuna?

Tai miten on, kun tulee sote ja syrjäalueiden sairaanhoitopalvelut välttämättä heikkenevät. Eikö olisi kiva, että saa kasvattaa öljylämmitteisen mummonmökin pihalla edes kannabista vaivoihinsa, kun ilmalämpöpumppu vei viimeisenkin lesken rovon ja hoitoa ei lähialueilta saa?

Eikö pieni pössyttely nostaisi henkeä oikeudenmukaisuuden vetten virtojen tavoittamilla syrjäseuduilla, kun ainoa toivo on takataskussa oleva kuponki ja siihen liittyvä kuuma jännitys siitä, kumpiko voitti: Manchester vaiko Leeds?

Perinteisesti Suomessa on saanut juoda viinaa. Sen terveys- ja sosiaaliset haitat ovat mittavat. Mutta kieltolain huonojen kokemusten jälkeen valtion päihdepolitiikka on ollut viinakeskeistä.

Lasketaan, kuinka paljon kannattaa verottaa, jotta saavutetaan niin sanottu ”kuninkaan aarre”. Kuninkaan aarre on verotuksen optimaalinen taso, jossa veroja otetaan irti juuri niin paljon kuin niitä on saatavissa ilman, että asiasta alkaa seurata tulojen vähentyminen.

Joillakin muilla aloilla yhteiskunnassa on päätetty, että kuninkaan aarretta ei tavoitella. Sellainen alue on tupakan verotus.

Tupakkalain ja verotuksen tavoite on se, että tupakankäyttö loppuu ja näin myös siitä saatavat verotulot.

Jos kieltolaki viinan osalta ei ollut onnistunut, tupakanvastustaminen on onnistunut. Tupakointi ei ole enää muodikasta ja kannatettua eikä tupakkaa polta kuin kaltaiseni hävettävät setämiehet, jotka perehdytettiin asiaan aikanaan körttiläisten rippikoulussa.

Jos jossain kielto ei ole toiminut, on se toisaalla tepsinyt.

Hieman samanlaisia asioita sisältyy argumenttiin, jonka mukaisesti huumeiden laillistaminen vähentää niihin liittyvää rikollisuutta. Hollannissa on tästä myönteisiä kokemuksia, Kanadassa ei niinkään.

Kannabiksen vapauttamista koskevassa keskustelussa on viitattu siihen, että saahan meillä sitä viinaakin. Kannabiksen pössyttelijät eivät kuulemma riehu rähinäviinoissa naapurustossa. Mutta eivät kaikki viininjuojatkaan hakkaa vaimojaan ja lapsiaan ja revi jokaiselta vastaantulijalta silmiä päästä.

Jointin sisältämät karsinogeenit ovat runsaampia kuin savukkeissa. Vastaavuus on 2-5 savuketta per jointti. Aika kovalla energialla suomalaisessa yhteiskunnassa on saatu tupakoitsijat häpeämään, mutta ilmeisesti parvekepössyttely olisi tervetullut suvaitsevaisuuden lisä avoimeen yhteiskuntaan ja sen sateenkaarien päässä paljastuvaan toivoon ja ilovajeen poistumiseen.

Ja taitaa olla niin, että aivan kaikki kannabiksen kanssa aamuun asti höpöstelijät eivät ole pidemmän päälle aamuisin hattua porraskäytävässä nostavia naapureitamme, jotka maksavat iloisesti veronsa. Ainakin poliiseja kuullessa saa käsityksen, että jälki on todella rumaa ja karmistuttavaa.

Yhteiskunnassa on aina jokin hyväksytty päihde. Joskus se on kansan oopiumi, toisinaan raittiusliike. Tällä hetkellä se on alkoholi.

Kaikista päihteistä on omat hankalat seurauksensa.

En kannata sitä, että yhden laillistetun ongelman rinnalle luotaisiin lisää laillistettuja ongelmia. Vanhoissakin on jo tarpeeksi. Jos on päässyt housuihin, olisi järkevämpää käydä suihkussa ja vaihtaa vaatetta kuin punnertaa vielä toinenkin annos päälle.

Vahvin argumentti mielestäni liittyy heikoimman osapuolen näkökulmaan. En kannata huumeiden laillistamista tai dekriminalisointia lasten ja nuorten takia. Kannatan myös kieltoja, joista tupakkalain osalta on hyviäkin kokemuksia. Samalla olen melko huolissani siitä, että erityisesti perusopetuksen oppilashuollon seurauksena yhä useammalla koululaisella alkaa olla huumausainepitoinen lääkitys.

Ilmiö saattaa liittyä siihen, että kun tupakka ja viina menettävät sankarillista mainettaan, niiden tilalle astelevat huumeet.

Pitäisi löytää parempia ”huumeita”. Jopa lämmin sydän sydämettömässä maailmassa voisi olla sellainen.

3 kommenttia

  • Pekka Väisänen sanoo:

    Marxsin ajatus liittyy hänen 1840.tä luvun kirjoituksiin jolloin joitain kirjoitelmien pätkiä voisi vähemmän asiaa tunteva katsoa löytyvän Uudesta Testamentista.

    Ajatus on tässä lähteäkö asiaansa katsomaan vaikko jäädä paikalleen ja tyytyä osaansa.

    Huume on aina huumetta ja emme tarvitse niitä enempää mitä terveydenhuoltommekin määrää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jorma Hentilä sanoo:

    Petri Järvelänen asettaa Karl Marx -sitaatin alkuperäisessä muodossaan – ”kansan oppiumia” – asiayhteyteensä. Siitä kiitos.

    Valitettavasti blogin otsikko ”ooppiumia kansalle” vie kuitenkin sitaatin vikatulkintaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Petri Järveläinen sanoo:

    Jorma Hentilä, muistelen, ehkä väärin, että alkukielinen muotoilu on Opium des Volkes, siis kansan oopimi eikä oopiumia kansalle. Marxin kanta näyttäisi olevan aika sydämellinen tämän asian osalta.

    Ilmoita asiaton kommentti