Uskontojen näkökulmasta ihminen on rukoileva eläin. Niiden parhaimpien perinteiden mukaisesti uskonnolliset ihmiset ovat se osa luomakuntaa, joka on painanut päänsä rukoukseen.
Luin kirkolliskokousaloitteesta, jonka mukaan rukouselämää pitäisi vahvistaa.
Aloite tuntuu hyvältä, mikäli se ohjaa tällaista päätäntäelintä näkemään yllä mainitun ”uskonnon olemuksen”.
Mutta aloite herättää myös muita mietteitä.
Tarkoittaako rukouselämän vahvistaminen sitä, että nimitetään komitea, joka vahvistaa rukouselämää, esimerkiksi uusia rukouksia kirjoittamalla?
Vai järjestetäänkö tilaisuus, jossa vahvistetaan rukouselämää?
Kaipa sellaisiakin voi olla, ei siinä mitään.
Mutta jos tällaisilla ajatellaan kosketettavan niitä, joista uskotaan heidän olevan rukoilevia eläimiä, melko iso joukko jäänee ulkopuolelle.
Komitea palkkaa jonkun uskonlyyrikon ja pari innokasta jäsentä. Sitten tehdään ”sanoituksia”, joista joissakin informoidaan Kaikkitietävää siitä, millainen todellisuus komitean jäsenten mielestä on heidän kokemustensa ja lukemiensa sosiologisten raporttien valossa ja lisäksi joitakin infantiileja persoonallisuudenpiirteitämme vahvistavia löysänlempeitä riimejä. Sekä tietenkin sinänsä sisäsiistiä kamaa, joka sopii vihkiraamatun viereen hyllylle pölyttymään.
Edellisten avuin kerrotaan aidoksi rukoukseksi psykiatrisen sairaanhoidon piiriin parahultaisemmin sopiva kuvaus, jonka mukaan maailmassa on vaikeaa, kun tiedotusvälineet tunkeutuvat tajuntaan.
Jälkimmäisten tuote on viestittää, että Taivaan Isä maksaa tuhman isin verorästit, ottaa syliin eikä koskaan tee pippaa.
Jumalan informoiminen jälkikristillisessä maailmassa on kiinnostava ilmiö.
Antiikin ja keskiajan maailmassa se oli tarpeetonta, koska Jumalan uskottiin olevan kaikkitietävä. Sen sijaan enkeleitä tuli informoida näkyväisessä todellisuudessa esiintyvistä tarpeista, koska näillä ei ollut tietoa yksilön sydämen ajatuksista.
Pyyntörukoukset oli luontevaa suunnata viestinviejinä oleville enkeleille sekä pyhiksi todetuille tuonpuoleiseen siirtyneille edustajille. Rukous Jumalalle oli syvällisempi. Se oli olemassaolon ilmaisu ja sen aidon muodon etsimistä.
Kristikunnan vahvin rukousperinne, ”Jeesuksen rukous” ei tarvinnut uskonlyriikkaa eikä sanoittamista. Se oli lauseita.
Lauseita oli kaksi ”Herra, Jeesus Kristus, armahda minua syntistä”. Rukouksen ensiosa lausuttiin sisäänhengittäessä ja jälkiosa uloshengittäessä.
Taustalla oli erilainen suhde lauseisiin ja sanoihin kuin uuden ajan maailmassa. Merkityksellisiä olivat lauseet. Sanat ja sanoittaminen olivat merkitykseltään vähäisempiä.
Oli toki monenlaista debattia tuostakin. Kun erityisesti niin sanottu originistinen perinne korosti ”Jeesuksen rukouksen” sijoittumista älylliseen toimintaan, niin sanottu makarioslainen perinne sijoitti sen sydämen ja ruumiin alueelle.
Rukousta tuli harjoittaa niin, että se muuntuisi sydämenlyöntien muotoiseksi. Vähitellen rukoilijan olemassaolo muuntuisi jatkuvaksi rukoukseksi, jopa silloin, kun hänen tietoisuutensa ei huomaa rukoilla.
Edelliseen liittyen Jeesuksen rukouksen harjoittajilla nähtiin yhteys joogaan ja heitä pilkattiin ”napauskovaisiksi”.
Jeesuskin esitti sanoittamisen sijasta lauseita. Rukouksen malliksi tuli Isämeidän. Siinä on toki pyyntöjä, mutta pyyntöjen sisältö on elämänmuodollinen, pyyntöjen mietiskely ohjaa omaa elämää niiden mukaiseksi.
Rukouselämää voi ehkä vahvistaa suuntaamalla toimintaa siten, että sen piirissä olevat tulkitaan rukoileviksi eläimiksi ja toiminta ylipäänsä käsitetään rukoukseksi. Tällöin ”arvojen” ja ”mielipiteiden” tarjoaminen, jota huomasin arkkipiispa Luoman kiinnostavalla tavalla arvostelevan, muuntuu päänsä painaneen ihmiskunnan osan elämänmuodoksi.
Mutta ne yritykset, jotka ”sanoittavat” ja tuottavat uusia hokemia ja sosiaalipsykologisia mielentiloja, ovat haasteellisempia ”vahvistamisen” näkökulmasta. Ne tuntuvat tuovan jotakin vierasta sinne, missä ihminen on jo polvillaan.
Erilaiset teknoraattiset rukouselämän virkistämisstrategiat ovat jotenkin keinotekoisen tuntuisia. Lisäksi niiden käyttöön liittyy se ongelma, että niistä on kiusaus valita vähätehoisimmat, kuten virikemateriaalit, oppaat ja tapahtumateollisuuden muodot. Valikoimassa olisi paljon paremminkin toimivia, kuten vaikkapa ilmaiset lennot EU:n mustalla listalla olevilla lentoyhtiöillä.
Järjestäytyneenä tai järjestymättä syntyneenä ulosannettu ja eteenpäin mielessä siunattu ja osoitettu rukous on aina Ihmisen mahdollisuuksissa syntynyt ponnistus koota ja laittaa mielessä olevia, usein juuri elämää sillä hetkellä koskevia, asioita yhteen.
Näin rukous on elämää palveleva asia mikä useasti saa ajatuksemme järjestymään uuteen asentoon. Näin siis kovin käyttökelpoinen keino ja tapa hallita elämäämme seuraavissa askelissa.