Pyydettynä luin Pauliina Rauhalan uuden romaanin Synninkantajat ja tein siitä kirja-arvostelun, löytyy linkin takaa:
https://www.vartija-lehti.fi/synninkantajat/
Mainitsen arvostelussani, että kirja ei onnistunut saamaan minulle takaumia, koska se ei kuvannut 70-luvun hoitokokousvuosia lähes ollenkaan minun kokemusteni mukaisesti. Mutta sen sijaan arvostelustani virinnyt keskustelu vei minut sydänjuuriani järisyttävästi aikaan hullut hoitokokousvuodet. Harmi. Pitkään olen elänyt elämää ilman entisen uskonyhteisöni riippaa ja nauttinut siitä todella paljon ja nyt tämä takauma. Noh, jospa se unhoittuisi taas pitkäksi aikaa mappiin EVVK.
Mutta ennen sitä penkastaanpa nyt sitten taas jälleen kerran hulluimpia vuosia elämässäni. Kun menin antamaan pirulle pikkusormen lukemalla Rauhalan kirjan, niin se vei koko käden ja tässä sitä nyt ollaan.
Takaumani on nyt tämä.
Olemme muuttaneet Raaheen ja asuneet jo siellä jonkin aikaa. Isäni on todettu väärähenkiseksi ja häntä on tultu puhuttelemaan entiseltä kotipaikkakunnaltani Kajaanista muutaman miehen voimin.
Isä istuu puhumattomana kiikkutuolissa, kun hoitomiehet ja äitini yrittävät yhdessä kirkastaa isälleni hänen hirvittävää ja kadottavaa väärähenkistä tilaansa. Kurkin hädissäni eteisen puolelta olohuoneeseen ja voin niin pahoin isäni puolesta.
Isäni, luonteeltaan aika totinen ja vähäpuheinen – paitsi luonnonhelmassa nuotiolla tarinoidessaan lapsuudestaan ja kokemuksistaan – on hiillostettavana omasta sieluntilastaan. Se olisi minkälaisen tahansa luonteen omaavalle ihan järkyttävä kokemus, mutta ennen kaikkea sisäänpäin kääntyneelle ihmiselle. Mutta ei siinä katsota luonnetta, mielenterveyttä tai henkisiä voimavaroja, kun hoitomiesten viikatteen eteen joutuu!
Uskon äitiäni ja hoitomiehiä, että isäni on väärässä hengessä. Rukoilen takahuoneessa Jumalaa antamaan isälleni ymmärrystä tehdä parannus väärästä hengestä, mutta siitä ei ole apua: isä ei ymmärrä tilaansa, eikä tee parannusta.
Kun hoitomiehet lopulta lähtevät, he toivottavat isälleni rauhattomia yöunia, unettomia öitä. Itse varmaan onnellisina täydellisestä hoitotoimenpiteestään nukkua tursottivat yönsä hyvin ja pitkään, voin vain kuvitella. Kroohpyyh! Tekohampaat omahyväisinä juomalasissa hymyillen. Hyi!
Hoitomiehet saivat aikaiseksi, että minä murrosiän alkua elävä tyttölapsonen aloin ajatella isästäni, että hän oli sielunvihollisen talutusnuorassa oleva saastainen epäihminen, jonka seuraa tuli varoa. En tiedä nukkuiko isäni huonosti seuraavat yönsä, mutta minä kyllä nukuin tosi huonosti. Voi miten paljon minua ahdistikaan!
Tuo ei ollut ainoa isälleni järjestetty hoitokokous, mutta tuo pulpahti kipeimpänä mieleeni.
Vaikka nuo 70-luvun hoitokokoukset on todettu vl-liikkeen taholta harhaoppeihin perustuviksi ja niitä on pahoiteltu julkisesti, siltikään liikkeestä poispotkituille hoitokokousuhreille ei ole palautettu heidän ihmisarvoaan. Tunnen ihmisiä, joita edelleenkin kohdellaan kuin spitaalisia vl-ihmisten taholta aina kun kohdataan.
Eikä taustalla tarvitse olla edes hoitokokous, kun saa tällaisen kohtelun osakseen ja vielä ihan tänä päivänä. Kokonaan liikkeen ulkopuolinen epäuskoinen on vl-ihmisen mielestä paljon parempi tapaus kuin liikkeestä lähtenyt. Epäuskoiselle Jumala ei ole vielä antanut uskonymmärrystä, mutta liikkeestä lähtenyt on tietoisesti hylännyt totuuden, autuuden, anteeksiannon. Sellaisen ihmisen täytyy olla erityisen paha.
Jopa läheisen menettänyttä saatetaan lähestyä ikävällä käännytyspuhuttelulla hautajaisissa. Miten röyhkeää ja omahyväistä! Pilata nyt jonkun hautajaiset!
– Miten se sinäkin kun olit ennen niin kalliisti uskomassa?
Itse mietin, miten kukaan vl-ihminen edes kehtaa lähestyä ihan ketään parannussaarnansa kanssa, kun liikkeen likapyykki on vielä täysin pesemättä?
Vuokko. Jäin blogisi luettuani pohtimaan seuraavaa.
Matteus välittää rippiin liittyen sanan:
”Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin.” (Matt. 18:17)
Jeesuksen suhteesta publikaaneihin Matteus kertoo:
Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: ’Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä!'” (Matt. 11:19)
Jeesuksen suhteesta pakanoihin Matteus kertoo:
Jeesus vastasi: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.” Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: ”Herra, auta minua!” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille.” ”Ei olekaan, Herra”, vastasi nainen, ”mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot.” (Matt. 15:24-28)
Johtopäätös: Jonkun rinnastaminen pakanaan tai publikaaniin ei siis ole kenellekään ”sisäpiiriläiselle” luvallinen peruste kohdella tätä kaltoin, vaan se on velvoite pahoista puheista välittämättä osoittaa tälle mitä hellintä rakkautta.
En tunne lestadiolaisuutta juuri ollenkaan. Opiskeluaikana kämppäkaverini oli vanhoillislestadiolainen ja hän minut – silloin ihan uskovaisen evankelisen – toivotti menemään helvettiin. Muutoin olen täysin kuulopuheiden ja joidenkin Vuokon tai Pauliinan kaltaisten henkilöiden ulostulojen varassa.
Selittäkää minulle lestadiolaiset tai ent. lestadiolaiset naiset: Miten on mahdollista, että 2000-luvun Suomessa elää suuri joukko naisia, jotka vapaaehtoisesti luovuttavat oman elämänsä toisten hallittavaksi? Ymmärrän, että tällaista tapahtuu vaikkapa Nigeriassa, Afganistanissa tai Somaliassa, maissa, joissa tytöt eivät pääse edes kouluun ja joissa tytöt eivät voi tietää mitään toisenlaisen elämän mahdollisuudesta.
Mutta niin pimeätä pussinperää ei Suomessa varmaankaan ole, etteivätkö tytöt ainakin koulun välityksellä – jos eivät perheissään – ymmärtäisi, että elämä on muutakin kuin synnytyskoneena oleminen. Yhä vaikeammin käsitettävää on, että lestadiolaistytöt, jotka hankkivat akateemisen koulutuksen ja ammatin, antavat silti toisten ihmisten päättää elämänsä tärkeistä asioista.
Mielelläänhän sitä syyttää miehiä kaikesta naisiin kohdistuvasta vääryydestä, mutta tässä tapauksessa ’it takes two to tango’. Tiiviin yhteisön sääntöjen rikkominen on toki vaikeaa, mutta en kyllä kauhean korkealle arvosta naisia, jotka eivät ota mitään vastuuta omasta elämästään, vaan antavat sen jonkun vanhan ukkoköörin tehtäväksi.
Tai siis kertokaa minulle, Vuokko tai joku, miten tällainen tilanne on mahdollusta nykypäivän Suomessa?
Seija. Kysymyksesi on aiheellinen. Mutta en täytä vastaajan edellytyksiä, joten esitän vain jatkokysymyksen.
Olisiko taustalla naisten alisuoriutuminen, jota voidaan pitää yllä syyllistämällä nainen syntiinlankeemuskertomuksen avulla ja esittämällä hänelle pelastustie lasten synnyttämisen kautta?
”Vuonna 2008 Italian Padovan yliopistossa tehdyissä tutkimuksissa naiset ja miehet pelasivat shakkia tietokoneella. Sukupuolten väliltä ei löytynyt merkittävää eroa paremmuudesta, kunnes naispuolisille koehenkilöille kerrottiin, että he pelaavat miestä vastaan. Tieto sai naiset alisuoriutumaan ja heidän pelinsä taso romahti. Kulttuurimme stereotypiat eivät vaikuta vain siihen, miten muut ihmiset näkevät meidät, vaan myös siihen, miten itse näemme itsemme.” Aamulehti 8.3.2018 (https://www.aamulehti.fi/hyvaelama/naiset-ovat-tunteellisempia-kuin-miehet-ja-miesten-aivot-ovat-suuremmat-vai-ovatko-testaa-tiedatko-eroavaisuudet-200793721/)
”Oppikaan vaimo hiljaisuudessa, kaikella nöyryydellä. Mutta en minä salli vaimon opettaa enkä miestänsä vallita, vaan että hän on hiljaisuudessa. Sillä Adam on ensin luotu ja sitte Eva. Ja ei Adam petetty; mutta vaimo petettiin ja saatti ylitsekäymisen. Mutta kuitenkin hän lasten synnyttämisen kautta autuaaksi tulee, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhyydessä siveyden kanssa. (1. Tim. 2:11-15, Biblia 1776)
Vl-liikkeessä ovat kaikki alisteisia liikkeen normistolle ja ehkäisykielto koskee myös miehiä ja sillä on vaikutuksensa heidänkin elämäänsä.
Se, miksi ei ehkäistä – uskalleta tai haluta – johtuu yksinkertaisesti helvetinpelosta. Tietty vl-liikkeeseenkin saattaa kuulua ihmisiä, jotka eivät vl-uskostaan huolimattakaan olisi koskaan ehkäisseet, tällaisiahan ihmisiä löytyy vl-liikkeen ulkopuoleltakin. Noh, saivartelusta viis ja asiaan.
Siis hyvin harva nainen oikeasti, aidosti haluaa itselleen suurperheen, sen tiesin jo liikkeen sisällä ollessani. Ei siellä äidit paljoa tuuletelleet uuden raskauden alkaessa, vaan siihen vain alistuttiin ja sopeuduttiin. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö syntyvää lasta olisi rakastettu jo ennen syntymää, niin kuin useimmiten tuppaa käymään ei-toivotuissakin raskauksissa niin vl-liikkeessä kuin sen ulkopuolellakin. Hormonit ainakin ovat osasyynä siihen, että näin tapahtuu.
Mutta siis helvetinpelko, se on se tärkein syy, miksi synnyttäjän osaan alistutaan.
Ei se kuitenkaan ole ihan niin yksiselitteistä. Kun syntyy ja kasvaa yhteisössä, joka vilisee lapsiperheitä ja se on iso osa koko The Juttua, siinä ollaan omalla panoksella milloin milläkin mielialalla mukana, mutta mukana kuitenkin. Se on se elämä, se on se tulevaisuus, pikkuvauvojen pyörittely hamasta kehdosta hautaan.
Lapsi on myös Jumalan lahja (vaippoineen, kitinöineen, yövalvomisineen, murkkuikineen, valituksineen), ihme, uskon esikuva ja mitä kaikkea ylevää, Jumala hyvästi siunaa öitejä ja isiä, jotka suostuvat Hänen luomistyönsä välikappaleiksi. Ei mikään koulutus, ammatti, menestys ja ura vie voittoa Jumalan työmaalla ahkeroinnista.
Ihminen kun on yhteisöllinen, vl-liike tarjoaa useimmille aika isotkin sosiaaliset ympyrät, joissa voi käydä näyttäytymässä aika ajoin —> tällainen olen, huomatkaa minut! Ihminenhän (useimmiten) ei ole tavallaan mitään ilman toisia ihmisiä.
Meistä jokainen kasvaa omanlaisissaan ympyröissä ja useimmat varmaan jatkavat sitä rataa, mitä on oppinut. Sehän on aika turvallistakin. Usein kenelle tahansa toisen ihmisen kovin erilainen elämä näyttäytyy oudolta, jopa pelottavalta, mutta jos lähtisi omalta mukavuusalueelta pois, enimmät uhkakuvat osoittautuisivat ihan turhiksi.
Niin myös vl-ihminen saattaa nähdä liikkeen ulkopuolisen ihmisen elämän ensinnäkin pelottavalta ja vaaralliselta ilman vl-uskoa ja tyhjältä ilman suurta sukua ja myöskin tylsältä, minkä takia sitten elämää pitää täyttää kaikenlaisella jonninjoutavalla asialla.
Siis se, mihin kasvaa, on usein merkityksellistä ja tärkeää, oli se kasvulalusta sitten mikä hyvänsä. Toki eivät läheskään kaikki valitse vanhempiensa tietä ja jos perheessä vallitsee vapaus, sieltä on helppo lähteä seuraamaan omaa polkuaan ja tämä taas ei ole mahdollista vl-liikkeessä, eli siellä on enempi ja vähempi ihmisiä, joille liikkeen normisto on todella haasteellinen toteuttaa. Niin sanotusti siellä on monille välillä napinamieli Jumalaa kohtaan, kun Hän antaa niin paljon koettelemuksia itse kenellekin. Lapsetkin nähdään usein uskon koettelemuksena.
Jouni! Onko muka ihan yliopistossa tutkittu, että sukupuolten välillä ei löydy merkittävää eroa kyvystä pelata shakkia?
Käytännön elämässä kumminkin löytyy, esimerkiksi Suomen Shakkiliitto täysin lahjomattomalla vahvuuslukulistalla tuhannen parhaan pelaajan joukossa on 9 naista, eli 0,9 prosenttia. Paras nainen sijalla 74. Toinen sijalla 281. Kolmas sijalla 291. Neljäs 510. Viides 665. Kuudes 724. Seitsemäs 755. Kahdeksas 896. Yhdeksäs 942. Kymmenes 1062.
Tilanne kaikkialla maailmassa on samansuuntainen. Mutta tietysti sitä voi kutsua romahtamiseksi, jos naisten kakkonen romahtaa sijalle 281 tai kymmenes sijalle 1062.
Werner. Tieto, minkä esität, on mielenkiintoinen. Muiden maiden vastaaviin rankingeihin vertaamalla kenties voitaisiin luoda uusi punnus yhteiskunnallisen tasa-arvon barometriin.
Alkuperäisen lehtiuutisen perusteella tulkitsen, että vastustaja oli koko ajan tietokone. Mutta kun naisille uskoteltiin, että vastustaja oli mies, heidän tasonsa romahti. Reaalimaailmassa naiset tietävät pelaavansa miehiä vastaan, jolloin taso luonnollisesti on valmiiksi alempi, mikäli Padovan kokeen havainto pitää paikkansa.
Voi olla, että Aamulehden uutisella ei ole suoranaista yhteyttä Seija Rantasen alkuperäiseen kysymykseen. Mutta jos alisuoriutuminen (tai sellaisen näytteleminen) kuuluu naisen rooliin miesten kanssa käytävässä (rooli)pelissä, niin ihmiskunnan yhteisen edun nimissä asialle on tehtävä jotakin. Parhaat ajatukset jonkin käytännön puolesta tai sitä vastaan eivät nimittäin kukoista tilanteessa, jossa omia kykyjä syystä tai toisesta vähätellään tai piilotellaan.
Maailmassa monta ihmeellistä asiaa. Kansaninvälisessä politiikassa on kaksi asiaa, jotka ratkaisevat. Ihmisoikeudet ja kaupankäynti. Koska raja on tämänajan julala, niin kauppaa pitää käydä hulluntavalla ja sitten sivulausessa inistään ihmisoikeuksista.
Jos asetetaan kysymys siten, että: Miksi joku suostuu elämään sellaisissa olosuhteissa, niin me voimme ulottaa sen vaikkapa Afrikkaan. No mehän näemme nyt, että sivistys on kehittynyt niin, ettei kaikki suostu, eikö meidän pitäisi levittää punaista mattoa, ette suostuneet orjuuteen!
Yksi arvo on itsemääräämisoikeus vastaan kansainvälinen yhteisö. Välillä koskemattomuus on täydellistä toisinaan taas monet maat katsoo oikeudekseen mennä pommittamaan vaikkapa syyriaa kivikauteen.
Tämä on sitä, kun sivistyus tuotaa järkeviä päätöksiä. Miten vielä 2018 luvulla voidaan olla näin brutaaleja.
Hengellisellä kentällä on ihan samat ilmiöt tullut käyttöön. Suljetut piirit ovat käyttäneet itsemääräämisoikeuttaan ja tulinneet Raamattua omaksi hyväkseen. Kun ihminen kasvaa määrättyyn ilmapiiriin, niin hän alkaa monistaa samaa kaavaa. Kuitenkaan ei aina ulkoa suoritettu hyökkäys tuota hyvää tulosta, koska hyökkääjä ei hajottamisen jälkeen useinkaan jälleenrakenna, paitsi jos hinnoista sovitaan. Näillä julkituloilla on kahdenlainen vaikutus ainakin. Ongelmat tietenkin pursuavat ulos, jotka on vuosikymmenet olleet esillä ainakin paikallisesti. Nyt ne tulevat lööppiteollisuuden raaka-aineeksi ja ollaan kuin joukkohautaa avaamassa. Onko todellisesti kyse säälistä äitejä kohtaan, vai saattaako olla takana myös muuta? Onko maailma jo sellainen, että neljättä odotettaessa saa varautua psygolokiseen tarkkailuun, että onko kaikki kotona.
Kirjalliset tuotteet ovat yleensä liikkeestä irtautuneiden kertomia ja sitten voi kysyä: Onko rauha, anteeksianto ja sisäinen eheys lisääntynyt?
Helppoa on Helsingissä ajatella, että oulun ukoilta puuttuu järki, mutta tunne taitaa olla vähän molemminpuolinen. Ne miehet, joita on valittu johtotehtäviin, kantavat suurta vastuuta. On eri asia onko se heidän tehtävänsä, jospa Jeesus kantaisi sitä ainakin mukana. Minulla on sellainen ajatus, ettei Raamattua kunnioittava pysty noin vain repimään siitä sivuja. On eri asia ovatko tulkinnat ihan aina kohdallaan. Olisiko monesti kuitenkin ristin pahennus kyseessä. Ristin pahennus tuo pahaa omaatuntoa silloin, kun Jumalan pyhyyttä ei huomioida.
Tulipa lyöntivirheitä, mutta niitä saa nyt sitten kommentoida tai itse asiaa.
Ei kai kukaan kristitty koskaan ole kuvitellut että lahkolaisuus toisi mitään hyvää tullessaan. Tässä käsitelty kirja ja blogistin omat kokemukset vain vahvistava tätä Kirkon ikivanhaa näkemystä.
Etkö tunnusta herätysliikeväkeä kristityiksi? Onko kirkon ikivanhoilla periaatteilla viuelä jotain käyttöä, muta kuin haluaa monopolin pelastukseen ja ottaa tuomarinperuukin päähänsä.
Lauri L,
Ei minun mielipiteilläni ole mitään väliä, esitin havaintojani. Vaikuttaa vain siltä että eräät ryhmät ovat ihan itse julistautuneet ainoaksi oikeaksi ryhmäksi ja sulkeneet muut ulkopuolelle. Nähdäkseni tämä täyttää hyvin lahkon kriteerit. Kenenkään pelastuksen tms. en tietystikään ota mitään kantaa, tuomitseminen ei kuulu kristityn toimenkuvaan.
Vainme-oppi on kaikkialla eri vahvuisena. Olen sen itse todennut eri yhteyksistä. Ei kannata kenenkään pukeutua sellaiseen hurskaudenpukuun. Ehtoollisyhteys jo kertoo asiasta hyvin paljon.
Mieleen tulee aika, kun suomalaiset mollivat kreikkalaisia asioiden huonosta hoidosta eikä mennyt pitkää aikaa, kun selvisi, että ei meillä tilanne niin paljon parempi ollut, että itsekehuun olisi ollut aihetta.
Tänään, toisena pääsiäispäivänä, muistetaan ylösnousseen Jeesuksen ilmestymistä häntä seuranneille naisille ja opetuslapsille Emmauksen tiellä. Ainakin täällä Helsingissä päivä sujuu lumisateen merkeissä. Jos ei muuta keksi, voi ihmetellä uskonyhteisöjen moninaisuutta 7-osaisen tv-sarjan ”Ainoa oikea tie” kanssa. Se nähdään maanantaisin klo 18.30, Yle Teema Fem. Areenassa jaksot ovat 30 pv. https://areena.yle.fi/1-3811908
”Minkälaiset ihmiset liittyvät lahkoihin? Millaista on elää tiukasti uskonnollisen yhteisön sääntöjen mukaan? Entä voiko yhteisön jättää? Ruotsalainen Anna Lindman tutustuu mm. Jehovan todistajiin, skientologiaan ja Plymouthin veljiin. Hän yrittää ymmärtää niitä, muttei kaihda silti hankaliakaan kysymyksiä.”
Jaksot 2 ja 3 käsittelevät skientologiaa. Jakso 2 on nähtävissä Areenassa enää 2 pv, joten pidä kiirettä!
Jaksot 4 ja 5 käsittelevät Plymouthin veljiä.
Viimeisten jaksojen 6 ja 7 aihe lienee Jehovan todistajat?
Pertti Niukkanen :””Minkälaiset ihmiset liittyvät lahkoihin? Millaista on elää tiukasti uskonnollisen yhteisön sääntöjen mukaan?””
Toivottavasti jatkoa seuraa myös poliittisten puolueiden ja korporaatioiden moninaisuudesta ja mitä käytännössä on elää puolueiden ”hiljaisessa demokratiassa”, jota on sanottu myös diktatuurin valepuvuksi:
http://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/mediatiedotteet/Sivut/vaitostutkimus-osoittaa-tyomarkkinajarjestojen-johtavan-roolin-suomen-politiikassa-.aspx
Useimmilla ihmisillä on tarve A) saada elämälleen tarkoitus B) löytää totuus maailmankaikkeudesta C) olla osa jotain itseä suurempaa. Nämä syyt – näin avelen – saavat liittymään jos mihin kuppikuntiin.
Usein olen minäkin ex-vanhoillisia kohdatessani ollut kärkkäästi kyselemässä heidän kokemuksiaan. Ulkopuolisena en ole aina ymmärtänyt miten herkälle alueelle olen tunkeutumassa.
Vuokko tämän osuvasti ilmaisee: ”Pitkään olen elänyt elämää ilman entisen uskonyhteisöni riippaa ja nauttinut siitä todella paljon ja nyt tämä takauma. Noh, jospa se unhoittuisi taas pitkäksi aikaa mappiin EVVK.” Toivon ja uskon, että näin tapahtuukin! 🙂
Nuo väistämättömät takautumat ovat varmaan pääsyy, miksi menneitä ei haluaisi muistella – ei siis se, että irtiottoon olisi jäänyt jotakin keskeneräistä. Tuskin entisten uskonystävien katkeruus-syytöksetkään enää hetkauttavat.
Tutkimuksen kannalta hoitokokousmuistojen keräämisellä alkaa kuitenkin olla kiire. Onneksi esim. Heino Korpela on niitä kirjoihinsa kerännyt ja viimeksi Hulluinhuonelaisen ketjuun Pyhä yksinkertaisuus https://hulluinhuonelainen.wordpress.com/2018/03/04/pyha-yksinkertaisuus/
Laaja akateeminen tutkimus hoitokokousajoista ja niiden taustoista kuitenkin vielä puuttuu. Aini Linjakummun Haavoittunut yhteisö keskittyy vain valtapoliittiseen ulottuvuuteen. Tarvitaan myös kirkkohistoriallista ja teologista näkökulmaa.
Yksittäisten henkilöiden omat vapaat muistelut hk-ajoista ovat tietysti arvokkaita. Mutta jokin pikkuseikka voi muistelijan mielestä olla merkityksetön ja hän jättää sen mainitsematta. Tutkijalle tuo pikkuseikka voi kuitenkin olla hyvinkin tärkeä hänen rakentaessaan kokonaiskuvaa tapahtumista. Siksi asioista tietävien kanssa pitäisi tehdä täsmähaastatteluja, joissa näitä puuttuvia palasia voisi löytyä. Tällaista tutkimusta/tutkijaa edellä peräänkuulutin.
Anteeksiantamus ehdoitta on ongelman avain. Ilman sitä ei mikään tutkimus, ei mikään ihmisten häpäiseminen auta.
Tutkimuksen tarkoitus ei tietenkään voi olla ihmisten häpäiseminen. Objektiivinen tieto tapahtumista voi kyllä lisätä ymmärrystä ja saada osapuolten käsitykset lähentymään. Tämä voi sitten helpottaa myös anteeksiantamista.
Häpeämiseltä ei voi välttyä, jos on töppäilty ja se on jopa toivottavaa. Maapallolle mahtuu paljon häpeän aiheita ja hävettäviä asioita, se on elämää kaikessa rosoisuudessaan, eikä kenenkään tarvitse musertua häpeänsä alle. Kuitenkaan asioita ei vo eikä saa jättää selvittämättä häpeän pelossa, muuten vääryydet vain lisääntyvät. Häpeähän tulee siitä, kun on toiminut hullusti tai väärin.
Häpeä ja häpäisy eivät ole samaa tarkoittavia sanoja. Toisaalta, jos Raamatulla on joku osuus, niin ilman anteeksiantoa ei ole anteeksisaamista eikä siinä jaotella isoja ja pieniä asioita. Itselle tulee rauha vasta anteeksiantamisen jälkeen. Asiat lakkaavat järkyttämästä.
Tietty tarkoittavat eria, mutta joskus hävettävistä asioista puhuminen voi tuntua häpäisyltä ja siksi asioita jätetään selvittämättä. Vaikka olenkin ollut noissa hoitokokouksissa ihan täysillä mukana, eli uskoin niihin oppeihin ihan satasella, niin en osaa hävetä asiaa. Olin vain niin tyhmä ja sillä siiti. Olen monesti muulloinkin ollut täys tollero ja tulen varmaan monesti tulevaisuudessakin olemaan.
Kuitenkin jos on toimittu väärin jotakuta ihmistä kohtaan, niin kuin hoitokokouksissa kävi ja pahimmillaan vääryys jatkuu kun heitä kohdellaan edelleenkin kuin syöpäläisiä, niin on ihan turha puhua mistään anteeksiannosta; eihän heiltä ole edes pyydetty anteeksi eikä heidän päältään ole otettu vl-kirousta pois.
Jos mitä asiaa minä en ymmärrä, niin sitä, että useimmiten kaikissa järkyttävissä tapauksissa ollaan väärintekijöiden puolella. Annetaan joo anteeksi – kunhan ensin pyydetään! Ja jos on pahasti loukattu, ei se sydän niin helposti parane, vaikka haluaisikin jo unohtaa asian. Usein anteeksianto tapahtuu ajan myötä vähitellen ja itsestään. Siihen ei voi pakottaa aikä painostaa.
Ei kukaan ihminen saakkaan painostaa, mutta Raamatusta ei sovi poistaa mm Isä meidän-rukousta, joka koskee myös näitä asioita. En itse ole vl, mutta tiedän miltä tuntuu, kun on alimmaisena amerikkalaisen jalkapallon tapaisessa tilanteessa, joten en huutele tuuleen. Kokonaiedeun kannalta ei ole hyväksi, että kaikki otetaan esille ja näin aiheutetaan lisää paatumusta ihmisten keskuudessa. Loppu.
Pääsiäispyhät menivät ja Synninkantajat romaani tuli luettua. Mielenkiintoinen lukukokemus. Kiitos Vuokolle vihjeestä, jonka myötä sain idean hankkia kirjan sähköisenä tietokoneelleni.