Reformaatio 600 – mitä silloin jäljellä?

Proferssori Miikka Ruokanen saarnasi viime sunnuntaina (26.11.) Tuomasmessussa Helsingissä. Hän ei puhunut päivän tekstistä, vaan piti niin sanotuin teemasaarnan. Hänen aiheensa oli:

Reformaatio 600 vuotta: Mikä uskonpuhdistuksessa on sellaista, että sitä kannattaa vielä sadankin vuoden päästä juhlia?

Ruokanen tiivisti sanottavansa kolmeen pointtiin. Saarna luettavissa

Digipostillasta

Digipostilla on vapaasti kaikkien kiinnostuneiden käytettävissä. Sinne voi myös liittää omia saarnojaan osaksi yhteistä tietokantaa. Nyt luettavissa jo yli 2600 saarnaa.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Miikka Ruokanen:””Reformaatio 500 vuotta sitten puolusti ja vahvisti monia tärkeitä kulttuurisia ja yhteiskunnallisia muutoksia, kuten esim.: omantunnon ja uskonnon vapaus, …””

    En oikein tiedä mistä edellä oleva on saatu, taitaa yliopisto tutkimus olla aika tieteellistä kun minulla itsellä on ihan erilainen käsitys tuosta omantunnon ja uskonnon vapaudesta luterilaisissa maissa.

Pro Kotimaa
Pro Kotimaa
KOTIMAA PRO -blogissa kerrotaan kuulumisia kirkon työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja seurakunta-aktiivien erikoissivustolta.