Rasistien raamatuntulkinta ylittää mielikuvituksen rajat

Osana opintovapaatani olen lukenut Minna Heimolan kirjaa Raamattu ja rasismi (vuodelta 2016). Häkellyttävin osio oli luku, joka käsittelee Yhdysvalloissa nykyisin vaikuttavien rasististen liikkeiden raamatuntulkintaa. Jos luet hiukan pidemmälle, et hätkähdä sanaa rasismi. Tässä yhteydessä sen käyttö on todellakin perusteltua.

Näistä liikkeistä merkittävimmät ovat Christian Identity Movement ja Aryan Nation. Liikkeiden jäsenillä on kielteinen suhde USA:n valtioon, koska se on muka juutalaisten vallan alla. Liikkeiden jäsenet odottavat lopun aikaa ja valmistautuvat siihen myös käytännössä jemmaten aseita ja säikykkeitä, pitäen taisteluharjoituksia jne. Jäsenet kuvittelevat edustavansa valittua kansaa, tosi-Israelia.  Israelin kadonneet heimot ovat nimittäin heidän mielestään asettuneet Eurooppaan ja valkoihoiset eurooppalaiset ovat todellisia Abrahamin jälkeläisiä, joita Raamatun lupaukset koskevat. Tähän saakka tuttua, mutta tämän jälkeen meni villiksi ja todella pöyristyttäväksi.

Raamatun kaksi eri luomiskertomusta, jotka yleensä tulkitaan saman kertomusperinteen hieman erilaisiksi versioiksi, tulkitaan rasistisissa liikkeissä kahdeksi eri aikaan tapahtuneeksi luomiskertomukseksi. Ensin Jumala loi alemmat, ei-valkoiset rodut, jotka eivät saaneet Jumalalta elävää henkeä. Muiden rotujen edustajilla ei siis ole sielua. Elävä henki annetaan vasta toisessa luomisessa valkoihoiselle Adamille. Kun Raamattu puhuu eläinten luomisesta, lasketaan rasistisissa tulkinnoissa myös ensin luodut ei-valkoiset ihmiset eläimiksi. Kun Raamattu kieltää sukupuoliyhteyden eläinten kanssa, se tarkoittaa, että valkoiset eivät saa yhtyä alempien rotujen kanssa.

Voisi kuvitella, että enää paksummaksi ja sairaammaksi ei voi tulkinta mennä. No, tavallaan voi. Käärme viettelee Eevan ja syntyy Kain. Rasististen tulkintojen mukaan hän syntyy Eevan ja käärmeen liitosta. Käärme on yksi ennen Adamia ja Eevaa luoduista mustaihoisista ihmisistä, jota Saatana hyödynsi. Valkoisen rodun esi-isä on siis Adamin ja Eevan lapsi Abel, mutta Saatanan lapsi Kain on ensimmäinen juutalainen. Tätä perustellaan vielä sillä, että Jeesus sanoi Johanneksen evankeliumissa juutalaisten olevan Saatanan lapsia. Jumalan ennustama viha Adamin ja Eevan ja käärmeen välillä jatkui valkoisten ihmisten ja saatanan jälkeläisten välisenä kamppailuna, jonka yhtenä huipennuksena on Jeesuksen kuolema juutalaisten tappamana. Jeesus ei tietenkään voi tässä tulkintalinjassa olla juutalainen, vaikka hän itse sanoi pelastajan nousevan juutalaisten keskuudesta. Rasistit tulkitsevat tämän maantieteellisesti: Jeesus syntyi Juudeassa, mutta ei ollut juutalainen.

Vedenpaisumuskertomuskin on saatu palvelemaan rasistista agendaa. Se on rangaistus rotujen sekoittumisesta. Kainin siemen kuitenkin onnistui livahtamaan arkkiin ja Jumala tavallaan ”epäonnistui” uudessa alussa. Väärät profeetat ovat puolestaan Saatanan jälkeläisiä, jotka yrittävät harhaanjohtavasti esiintyä valkoisina.

Mikä ihme ihmissukua riivaa, että mielikuvituksestamme voi nousta jotakin tällaista? Ja mikä saa jotkut ilmeisen tosissaan ja aidosti uskomaan tähän kaikkeen? Huh. Kirjasta myös selvisi, että rasistisilla raamatuntulkinnoilla on pitkät vuosisataiset juuret, vaikkei valtavirta koskaan ole yhtä hullua linjaa edustanut kuin nämä pienet ryhmät nykyään.

Mieleeni nousee väkisin, että tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, kaikkien luotujen yhtäläinen ihmisarvo ja demokratia ovat varsin uusia ja tuoreita ilmiöitä maailmanhistoriassa, eikä niitä saa ryhtyä pitämään itsestäänselvyyksinä. Niiden puolesta pitää taistella väkivallattomasti joka hetki.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Juha Heinilä taitaa tämä samanlainen kommenttisi olla aika monessa blogissa?

      Siis kyllähän näillä blogissa mainituillakin on varmaan Raamattu, mutta ymmärtävätkö sitä, siis kaiketi heilläkin on omat ”tunnustuskirjansa” joilla sitten selittävät uskoaan?

      Entäpä luterilaiset tunnustuskirjat, sisältävätkö ne jotain ”outoa”?

      Lainaan vielä tänäpäivänä ev.lut kirkon tunnustuskirjoista löytyvää:

      ””… Nuorten keskuudessa pidä kuitenkin aina kiinni yhdestä ja samasta muodosta ja esitystavasta. Opeta heille ensimmäiseksi yllä mainitut kappaleet, nimittäin kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän -rukous jne., sana sanalta tekstin mukaisesti siten, että he kykenevät toista maan ne ja oppivat ne ulkoa.

      Mutta niille, jotka eivät halua oppia, on sanottava, että he kieltävät Kristuksen ja ovat kaikkea muuta kuin kristittyjä. Heitä ei myöskään saa päästää ehtoolliselle, ei todistamaan yhdenkään lapsen kastetta eikä nauttimaan vähääkään kristityn vapautta, vaan heidät on jätettävä kerta kaikkiaan paavin ja hänen virkakuntansa, vieläpä itse Perkeleen käsiin. Heidän vanhempiensa ja isäntiensä on kieltäydyttävä antamasta heille ruokaa ja juomaa sekä ilmoitettava heille, että ruhtinas haluaa ajaa tuollaiset raakalaiset maasta pois….” (https://tunnustuskirjat.fi/vahakatekismus.html)

    • Minusta Juha Heinilän kommentti on tässä yhteydessä hyvin perusteltu ja asiallinen. Samalla myös Ari Pasasen kommentti on hyvä: jokaisessa pitkäänkin hioutuneessa tulkintaperinteessä on myös ongelmansa, joilta ei tietenkään voi sulkea silmiään. Mutta keskimäärin lienee niin, että pitkä ja laajalla alueella vaikuttanut traditio hioo opista ja tulkinnasta usein pahimmat ylilyönnit. Samaa prosessia ei läheskään aina tapahdu pienessä lahkossa, jossa opin ja oikean tulkinnan määrittelee hyvin pieni joukko, pahimmillaan joku yksi ihminen.

    • Emilia Karhu siis miten oppia pitää koetella ja tarkastella, tuot esille ”keskimäärin lienee niin, että pitkä ja laajalla alueella vaikuttanut traditio hioo opista ja tulkinnasta usein pahimmat ylilyönnit”, siis että kun tarkastellaan nykyhetkessä niin se mitä ko oppi on tänäpäivänä on ratkaisevaa, niinkö?

      Minä taasen ymmärrän että mitä oppi on saanut aikaan juuri sillä hetkellä kun se on ”kirjoitettu” eli tuotu esille, siis kun Luther on esittänyt ns ”Raamatullisia” oppejaan niin mitä hedelmää eli mitä ne ovat saaneet hänen seuraajat tekemään eli kun siellä näkee väkivaltaa ja jopa sotia, niin sen perusteella tutkin oppia.

      Se että aikojen saatossa yhteiskunta on ottanut kirkolta vallan pois määritellä ihmisten ”moraalisia” ja hengellisiä rajoja, niin silloin kirkon on täytynyt seurata yhteiskunnan kehitystä, siis kun ajatellaan esim uskontopakkoa, naisten asemaa, aviorikosta, homojen kohtelua, avioliittoa…..
      Siis kun kirkko on ”kuohittu” eli riisuttu kaikesta vallasta niin sen ”opin” on ollut pakko mukautua yhteiskunnan perässä jopa täydellisen vastakkaiseksi kuin alunperin oppia kirjoitettaessa.

      Ps. esille tuomani Vähä-katekismuksen kohtaa ei ole poistettu vieläkään kirkon tunnustuskirjoista.

  1. Olen samaa mieltä siitä, että blogissa kerrotut raamatuntulkinnat ovat pöyristyttäviä. Mitään uutta ja ihmeellistä niissä ei ole. Kristinuskon historia on merkittävän raaka, epäinhimillinen ja pöyristyttävä. Aina on löytynyt väärintekijäitä ja vääräoppisia, jotka voi (ja pitää) Raamattuun vetoamalla tuomita. Miten olisi orjuus ja noitavainot, noin niinkuin pikku maistiaisena?

    ”Mikä ihme ihmissukua riivaa, että mielikuvituksestamme voi nousta jotakin tällaista? Ja mikä saa jotkut ilmeisen tosissaan ja aidosti uskomaan tähän kaikkeen?”

    Sanopa muuta. Olisipa keksitty sellainen ideologia, joka ei vaatisi kenenkään tuomitsemista muita huonommaksi, vähempiarvoiseksi tai suorastaan pahaksi.

  2. Raamatun Jumala käsity, tulkinta, selviää hyvin Mooseksen kolmannesta kirjasta. Sillä ei ole mitään tekemistä Jeesuksen sanoman kanssa Korkeimmasta Jumalasta.

    Tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, kaikkien luotujen yhtäläinen ihmisarvo, demokratia ovat varsin tuoreita ja uusia ilmiöitä maailmanhistoriassa koska ne kaikki perustuvat Jeesuksen antamaan käsitykseen ihmiselämän rikkaudesta ja tarkoituksesta lähimmäisen rakkaus perustanaan, jossa on kaikki laki ja profeetat.

    • Suni. ”Raamatun Jumala käsity, tulkinta, selviää hyvin Mooseksen kolmannesta kirjasta. Sillä ei ole mitään tekemistä Jeesuksen sanoman kanssa Korkeimmasta Jumalasta”.
      Etkä siis huomaa, että koko kolmas Mooseksen kirja viittaa Kristukseen.

  3. Heimola kirjoittaa kirjassaan myös Suomessa saamelaisiin ja venäläisiin kohdistuneesta ”raamattuperäisestä” rasismista.

    Hänen mukaansa oikean uskon vaaliminen johti Suomessa 1600-luvulla muun muassa siihen, että saamelaisia pyrittiin systemaattisesti käännyttämään kristinuskoon pois ”epäjumalanpalveluksesta” ja ”noituudesta”. Lapissa lähetystyötä tehneet papit ja teologit suhtautuivat saamealaisten kulttuuriin vihamielisesti tai väheksyvästi.

    Heimola kirjoittaa: ”Talvi- ja jatkosodan aikana suomalainen venäläisvastainen retoriikka sisälsi paljon raamatullista ja lopunajallista aineistoa. Stalinia ja muita venäläisten johtajia pidettiin suomalaisessa retoriikassa Uuden testamentin Johanneksen kirjeissä mainitun Antikristuksen (1. Joh. 2) joukkoina, joita vastaan suomalaiset kristityt taistelivat.”

    • ”Hänen mukaansa oikean uskon…”

      Mikä on oikea usko ja oppi? Sanotaan, että ”harhaopin” toinen nimitys on ”ajatuksenvapaus”.

    • Hyvä nosto tähän Rauno Seppänen! Meilläkin osataan. Kaikkialla osataan raamattuperäinen rasismi ja sen kanssa saa olla valppaana.

  4. Rasistisen raamatuntulkinnan mahdollistaa Lutherin ja kumppaneiden ajattelu, että kuka tahansa voi keksiä oman tulkinnan. Tämä on johtanut kymmeniin tuhansiin erilaisiin tulkintoihin, joiden tekijät ovat sitten perustaneet omia kuppikuntia ja ryhtyneet niiden ”pastoreiksi”.

    Seuraavalla kaavalla saamme siis uusi kirkkokuntia: Raamattu+tulkitsija= uusi kirkkokunta.

    Alla esimerkkejä:

    Raamattu+Rooman paavi=roomalaiskatolinen kirkko;

    Raamattu+Luther=luterilaisuus;

    Raamattu+ Kalvin= kalvinaisuus;

    Raamattu+Henrik VIII =anglikaanisuus;

    Raamattu+Wesley=metodismi

    Viisainta olisi pysyä nöyränä ja uskoa että vain oikein ylistävä ja oikein opettava eli ortodoksinen Kirkko tulkitsee Traditiota ja Raamattua oikein.

    ( Tarkemmin Sola scriptura harhaopista Ortodoksiviesti 5/19 s. 29
    https://www.lukusali.fi/index.html?p=Ortodoksiviesti&i=a8466760-c589-11e9-bd0f-00155d64030a )

    • Martti P kyseli,

      ”Raamattu + traditio = ortodoksisuus

      Miksi tämä olisi ainoa oikea yhtälö?”

      Koska Kirkko on perustettu ensimmäisen helluntaina ja muut ”kirkkokunnat” ovat eronneet siitä. Tästä itsestään selvyydestä on turha jatkaa pidempään, enkä tietystikään voi Sinua vakuuttaa näillä avuttomilla kirjoituksillani.

      Jos todella haluat varmuuden asiasta voit alkaa käydä ortodoksisen Kirkon liturgioissa ja vaikkapa iltapalveluksissa. Voit keskustella papin kanssa mieltäsi askarruttavista kysymyksistä. Ehkä voit osallistua katekumeeni kurssille. Muutaman vuoden kuluttua asia alkaa ehkä valjeta. Kannattaa kokeilla.

    • Niin Jari Haukka, ehkäpä asetamme sola gratian, sola fiden ja sola scripturan tilalle seuraavan.

      ”Aito usko johtaa hyveelliseen elämään, hyveellinen elämä entistä korkeampaan hengelliseen kehittymiseen, minkä hedelmä puolestaan on yhdistyminen Jumalaan, teoosi ”jumalallistuminen” ja siten pelastuminen saavuttamalla Jumalan kaltaisuuden” ( K. Kavarnos / Pseudo-Dionysios)

    • ”Tästä itsestään selvyydestä on turha jatkaa pidempään.” Asioiden pitäminen itsestäänselvyyksinä on oire älyllisestä laiskuudesta. Ortodoksisuus ei ole minulle mitenkään vierasta. En vain osaa pitää sitä ainoana tienä lähestyä Jumalaa. Itselleni se ei ole edes paras tie.

    • Itsestäänselvyydet ja ainoat oikeat totuudet ovat minulle todella vieraita, varsinkin uskontojen maailmassa. Tämä Jari Haukan ajatus on kyllä ymmärrettvä, mutta jää mielestäni vähän kesken:

      Rasistisen raamatuntulkinnan mahdollistaa Lutherin ja kumppaneiden ajattelu, että kuka tahansa voi keksiä oman tulkinnan. Tämä on johtanut kymmeniin tuhansiin erilaisiin tulkintoihin, joiden tekijät ovat sitten perustaneet omia kuppikuntia ja ryhtyneet niiden “pastoreiksi”.

      Asia on noinkin, mutta tuossa samassa asiassa on toinenkin todella merkittävä puoli: Juuri tuo Lutherin ja kumppaneiden ajattelu on mahdollistanut myös ihmisten vapautumisen vääränlaisen vallankäytön alta (ja aikanaan vapautumisen katolisen kirkon harhautuneiden piireteiden alta). Se on saanut osaltaan aikaan sen, että kansa on oppinut lukemaan ja sivistynyt ja oppinut ajattelemaan omilla aivoillaan ja arvioimaan asioiden hyvyyttä, pahuutta, totuutta ja huijauksia. Se on inspiroinut lukemattomia kansalaisoikeudtaitelijoita hakemaan oikeutta eri tavoin marginaaliin tai epäihmisyyteen sysätyille. Se on mahdollistanut tämän todeksi elämisen: Vapauteen Kristus vapautti meidät. Vanhojen kirkkojen traditioilla on ehdottomasti arvonsa, mutta ainoaa oikeaa totuutta ne(kään) eivät mielestäni omista.

    • Emilia K,

      ”Itsestäänselvyydet ja ainoat oikeat totuudet ovat minulle todella vieraita, varsinkin uskontojen maailmassa.”

      Jos olet siis sitä mieltä että totuutta ei ole, keskustelu lienee turhaa. Me kristityt emme kuulu ”uskontojen maailmaan” ja keskustele siellä vaan elämme todellista maailmaa. Uskonnot ovat ihmisten keksimiä, kun taas me kristityt palvomme ainoaa todellista Jumalaa. Totuus ei ole suhteellista. Mutta ei näillä kirjoituksilla ketään vakuuteta. Kokeilkaa itse vaikka aluksi 10 vuotta ortodoksista elämää. Tämä tästä.

    • ”Koska Kirkko on perustettu ensimmäisen helluntaina ja muut “kirkkokunnat” ovat eronneet siitä.”

      Siis vainotusta varsin nopeasti vainoajaksi muuttunut kirkko edusti vainoajana oikeaa oppia.
      ”Vuonna 404 säädettiin laki, jonka mukaan ne, jotka opettivat vastoin Rooman kirkon oppia, voitiin tuomita kuolemaan. Rooman keisari Justianus I:n lakien mukaan ”harhaoppiset” tuli tuomita kuolemaan polttamalla heidät elävältä.”

  5. Huomaan, että Emilia on vasta tämän laatuisen lukemisen alussa. Emilian esimerkit ovat todellakin äärilaidasta , mutta asia synkistyy vielä enemmän kun tutustuu lähemmin siihen mitä suuressa amerikkalaisessa evangelikalisessa kristillisyydessä opetetaan. Tosin vähemmän rasistisesti, mutta yhteiskunnalliseti hyvin moralistisesti ja ihmisoikeuksia vähätellen.

    Kysymys on kokonaisesta kulttuurista joka tekee tällaisten tuotteiden ilmenemisen mahdolliseksi. Se kultuuri on paranoidinen sisäänpäin, tulkiten kaiken mitä valtiovalta tekee , yrityksenä pienentää ihmisten elämisenmahdollisuuksia. Ajatus kollektiivisesta yhteisvastuusta on heille täysin vieras. Esimerkkinä on yhteisen sairasvakuutussysteemin vastustaminen . Josta viime vuosina on tapeltu.

    Merkillisenä poikkeuksena on militärismin ihailu.Tämä on tehnyt mahdolliseksi USAn valtapolitiikan harjoittamisen aseellisin keinoin.

    • Amerikan markkinalähtöinen evankelikaalisuus ja pohjoismainen maallistunut kristillisyys, joka uskoo sosiaaliturvan pelastavan ihmisen sielun, ovat ääripäitä protestanttisista liikkeistä. Molemmat valitettavasti yhtä harhassa.

    • Jari Haukka: Kiinnostava kärjistys, jossa on aivan varmasti totuuden siemen. Henkilökohtaisesti olen kyllä sitä mieltä, että amerikkalainen evankelikaalisuus on enemmän harhassa kuin pohjoismainen maallistunut luterilaisuus.

    • Jari.Sielunpelastusta odotellessa, ruumiin on hyvä saada kaikki se hoito mikä on mahdollista ,jotta sielukin viihtyisi sen maallisen matkan aikana.

    • ”Ei harhassa ole asteita. Joko on tai sitten ei.” Asia lienee juuri päinvastoin. ’Oikeita vastauksia’ on vain yksi, mutta ’vääriä’ on monta. Joku voi olla hyvinkin lähellä totuutta, kun toinen ei ole siellä päinkään.

    • Markku H,

      ”Sielunpelastusta odotellessa, ruumiin on hyvä saada kaikki se hoito mikä on mahdollista ,jotta sielukin viihtyisi sen maallisen matkan aikana.”

      Juuri näin, mutta ei sosiaaliturva sittenkään pelasta sielua. On suuri illuusio kuvitella että suomalainen järjestelmä olisi ylivertainen, vaikka se meidän suomalisten mielestä hieno onkin.

  6. Emilia Karhu: ”Mikä ihme ihmissukua riivaa, että mielikuvituksestamme voi nousta jotakin tällaista? Ja mikä saa jotkut ilmeisen tosissaan ja aidosti uskomaan tähän kaikkeen?”

    Ihmisellä on kyky tyhmentää itsensä ja kaventaa näköalaansa ihan omatoimisesti. Yleensä tämä tapahtuu jonkin ideologian seurauksena. Ideologia voi sokeuttaa ihmisen ja tämän arviointikyvyn. Rasismin lisäksi hyviä esimerkkejä tällaisesta on kreationismi ja litteään maahan uskominen, joka myös nostaa päätään vielä nykyaikanakin. Täysin käsittämätöntä vapaaehtoista idiotismia. Mutta sellaisia me ihmiset olemme. Osaamme korvata todellisuuden ja objektiivisuuden umpimielisillä tulkinnoilla eikä tunnu missään.

    • Joo, tämä on kyllä todella mielenkiintoinen ilmiö. Selityksiä sille löytyy varmasti sekä psykologisia, sosiologisia että kulttuurisia, ehkä jopa evolutiivisia ja biologisia.

  7. Minna Heimolan mukaan jokainen on vastuussa omasta tulkinnastaan. ”Ei ole samantekevää, ottaako lähtökohdaksi suhtautumiselle eri kansojen ja ihmisryhmien edustajiin kultaisen säännön (Matt. 7:12) vai kehotuksen surmata heidät kaikki (Joos. 6:21). Raamattua voi käyttää hyvään tai pahaan, ja jokainen, joka siihen vetoaa, on vastuussa omien tulkintojensa etiikasta.”

Kirjoittaja

Emilia Karhu
Emilia Karhu
Olen Kotimaan toimittaja, joka palasi jälleen opintovapaalta töihin.