Räsäsen toiminta lääkärinä pitäisi kyseenalaistaa
Räsäsen toiminta lääkärinä pitäisi kyseenalaistaa. Räsänen tarjoilee seksuaali-identiteettinsä kanssa painivalle ihmiselle häpeän ja synnin kirvestä. Ihmisen rustaama Raamattu toimii tässäkin asiassa jakolinjana armon ja armottomuuden välillä. Tuttu tarina monista muistakin uskonnoista. Raamatulla oppiansa puolustavat käyttävät kirjaa lyömäaseena ja paskat nakkaavat Luojan tekosista. Hän jää pieneksi tekijäksi, kun ihminen kirjoituksineen nousee ylitse Luojansa.
Mestarien mestariksi.
52 kommenttia
”Tällaiseen palstaan kun alkaa kirjoittaa, kannattaisi ensin hieman seurata, mikä on meininki. Ja sitten vasta kirjoittaa.”
Hmmm.. Ehkäpä Heikki Halme kirjoittaakin juuri siksi ”tähän palstaan”, että on jo seurannut, mikä täällä on meininki. Vai onko ”tämä palsta” tarkoitettu vain tietyllä tavalla uskoville ja ajatteleville? On vain hyvä, että Räsäsen kaltaisia ”ajattelijoita” ajatellaan hiukan uusiksi. Moinen mustavalkoinen maailmankatsomus nykyaikana on kyllä säälittävää, niin Räsäsen kannalta kuin ihmisten, jotka ovat syntyneet erilaisiksi kuin Räsänen.
” Mun kansannousuni haluaa kukistaa raamatun kirkon ylimpänä auktoriteettina, koska kirjasta ei ole siihen.”
Heikki minäkin innostun tästä teemasta. Haasta toki, typerästi sitä ei tarvitse kuitenkaan tehdä. Jumala-kokemukset, Räisäselle kenkää, Raamattu bannaan.
Täytyy muistaa, että lausumaksi ” raamatun kirkon ylimpänä auktoriteettina,” koskee protestanttista kirkkosiipeä. Mitä sinä muille aijot tehdä`
Ilmoita asiaton kommentti