Raija Toiviainen on vapautettava tehtävistään

Toivon oikeuslaitoksen puolueettomuuden ja yleisen lainkunnioituksen takia, että Raija Toiviainen vapautetaan kansanedustaja Päivi Räsäseen liittyvien syyteasioiden hoitamisesta. Löytyykö Suomen oikeushistoriasta toista tapausta, missä valtakunnan syyttäjä olisi käyttänyt virka-asemaansa yhden ihmisen vainoamiseen nyt nähdyllä tavalla? Missä on viranomaiselta vaadittava neutraalisuus, missä syyttäjälaitoksen eettisten ohjeiden kunnioittaminen?

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Jospa kuitenkin selvennetään sen verran, että dosentti ei edes käsittele tässä puheena olevaa aihetta. Hän käyttää olkinukketaktiikkaa, kuten blogin kirjoittajakin.

      Ihan lyhyesti muistutan, mitä todellisuudessa on tapahtunut:

      Päivi Räsäsen joistakin toimista tehdään esitutkinnat ja jos niiden perusteella on aihetta epäillä rikosta, asiat etenevät oikeuskäsittelyyn.

      Jotkut kristillisiksi identifioituvat henkilöt/piirit ovat nähneet asiassa kristittyjen vainoamista. Tästä ei kuitenkaan esitetä mitään todellista näyttöä. (En laske Suomen lain mukaista toimintaa kristittyjen vainoksi.)

      Jotkut ilmeisesti pitävät esim. valtakunnansyyttäjän toimintaa lainvastaisena. Oikea ratkaisu on silloin ilmoittaa siitä lainvalvojille ja vaatia syyttäjän toimien laillisuuden tutkimista. Jos todetaan, että siihen on aihetta, tutkinta kyllä tehdään. Jos ilmenee, että syyttäjä on toiminut väärin tai jopa laittomasti, hänelle koituu siitä seuraamuksia ihan niin kuin muillekin suomalaisille.

    • Voinet sitten eritellä, missä kohdassa Timo Eskola syyllistyy argumentointivirheisiin tuossa blogissaan, VT:n vai Uuden Testamentin kohdalla, vai molemmissa?

      Valtakunnansyyttäjä Toiviainen (vaiko toimittaja muotoili?) totesi “Jos Raamatun tekstit otetaan kaikilta osin kirjaimellisesti, oikeutetaan silloin mitä kauheimpia tekoja.” Eskolan vastaus on selvä. ”Ei oikeuteta.”

      Lienevätkö sitten nuo Jeesuksen sanat yhtenä kantona tässä kaskessa, mihin Eskola viittaa, ”jotka meidän kulttuurimme mieluusti unohtaa: ”Mene äläkä enää syntiä tee.”

    • Risto Korhonen11.03.2020 10:11
      ” Päivi Räsäsen joistakin toimista tehdään esitutkinnat ja jos niiden perusteella on aihetta epäillä rikosta, asiat etenevät oikeuskäsittelyyn.”

      Risto mitä ovat ne toimet joista puhut? Jso toimet ovat sitä tasoa mitä valtakunnan syyttäjä kertoo, muodostuu ongelmaksi valtakunnan syyttäjän ajattelutapa. Hänellä ei ole kompetenssiä painia tälläisten moraalikysymysten äärellä. Hän leikkii tässä enemmänkin auktoritääristä raamatun tulkia, joka määrittelee mitä yhteiskunnassa saa puhua ja mitä ei.

      Kysymys on tietysti sanavapauden rajoittamisesta uskonnon varjolla. Esimerkkejä löytyy historiasta, esim nykyisestä Kiinasta ja Pohjois-Koreasta.

      Suomenlain mukainen toimintaa tämä ei kuvaa, vaan on poikkeus ja ennakkotapaus jossa haetaan narratiiviä homovastaisille puheille.

      Monet pitävät valtakunnasyyttäjän toimia lain ja moraalin vastaisena ja se on oiken ja hyvä asia. Niin tuleekin tehdä. Mahdollisimman monta valitusta tälläinen toiminta tulisi tuottaa.

    • Paajanen: ”Hän leikkii tässä enemmänkin auktoritääristä raamatun tulkia, joka määrittelee mitä yhteiskunnassa saa puhua ja mitä ei. ”

      Ei leiki, eikä määrittele, herra Paajanen ei ole nyt ymmärtänyt koko asiaa ihan oikein. Toiviainen hoitaa ainoastaan virkaansa Suomen lain määräämissä puitteissa. Tuomioistuimen tehtävä on määritellä se, mitä Suomen lain puitteissa Suomessa saa puhua ja mitä ei.

    • ”Toiviainen hoitaa ainoastaan virkaansa Suomen lain määräämissä puitteissa. Tuomioistuimen tehtävä on määritellä se, mitä Suomen lain puitteissa Suomessa saa puhua ja mitä ei.”

      -Tässä näyttäisi nyt olevan vastatusten näkemykset, että lakia ja virkamiehiä saa arvostella, ja arvioida toimintaa etiikan, ei pelkän lain perusteella. Vs se näkemys, että ei saa, koska laki on aina hyvä ja virkamiehet toimivat aina oikein.

      ?

    • Minulla ei ole aihetta epäillä valtakunnansyyttäjän kompetenssia virkatoimissaan. Jos jollain on, siitä vain laittamaan asiaan eteenpäin. En jaksa googlata, mutta kaiketi eduskunnan oikeusasiamiehelle voi valittaa tällaisessa tapauksessa.

      Jos kukaan ei ryhdy toimenpiteisiin tai edes esitä näyttöä väitteilleen, tulkitsen että tarkoitus on vain räyhätä joutavia. Motiiveja tuollaiselle en viitsi arvailla.

    • ”Kaksikymmentä valitusta
      valtakunnansyyttäjän toiminnasta oikeuskanslerille.”

      En tiedä mitä lukuja yleensä on tämänkaltaisissa valituksissa. Mutta otaksun tuon olevan poikkeuksellisen paljon…

  1. Karvanen: ”Oma analyysini on se, että viimeistään poliisikuulusteluaineistossa asia tuli selväksi myös Toiviaiselle. Mikä oli johtopäätös: uusien tutkimusten määrääminen vaikka juttu oliksi pitänyt todeta kasaan kuivuneeksi.”

    Valtakunnansyyttäjän toimet ja päätökset eivät ole alisteisia herra Karvasen analyyseille, enempää kuin poliisien mielipiteillekkään.

  2. Kiitos kaikille kommentoijille vilkkaasta keskustelusta. Kommentteja on tullut niin runsaasti, etten mitenkään ehdi vastaamaan niihin kaikkiin. Jos haluatte blogistilta vastauksen niin toivon kommentoijilta vilpitöntä pyrkimystä ensin ymmärtää mitä kirjoitin. Mihinkään semanttisiin kielipelikeskusteluihin, leimojen lyömiskilpailuihin tai inttäjäisiin en osallistu. Asiallisiin vasta-argumentteihin yritän vastailla, jos minulla on jokin keskustelua eteenpäin vievä näkökulma asiaan.

    • Kommentteja on todella tullut paljon, mikä toisaalta kertoo aiheen kiinnostavuudesta. Toivottavasti löydät aikaa vastaamiseen.

      Syytät valtakunnansyyttäjää Päivi Räsäsen vainoamisesta ja jopa väität, että hän käyttää vainoamisen apuna virka-asemaansa. Vakava syytös vaatii mielestäni painavat perustelut, mutta niitä et blogissa tai kommenteissasi esitä.

      Kyselet viranomaiselta vaadittavan puolueettomuude perään; käytännössä väität, että valtakunnansyyttäjä ei ole työssään puolueeton. Tällekään väittämälle et esitä mitään pitäviä perusteluja.

      Siksi kysyn, kuten luullakseni monet muutkin: mitä ihmettä?

    • Tuonne ykkössivulle jo linkkasinkin mielestäni hyvän pohdiskelun siitä, miten valtakunnansyyttäjä Toiviaisen toimintaa voidaan arvioida syyttäjälaitoksen omien eettisten ohjeiden perusteella https://valkoniemi.blogspot.com/2020/03/tapaus-rasanen.html?m=1&fbclid=IwAR05Dr2XSlPYW9GFTT8fjKuuSgfDdTebiKekPAra78AJaiuVzM8Zlq_GERs

      Samoin linkkasin toisen linkin, joka mielestäni osoittaa, että Räsäsen ajojahdissa on pohjimmiltaan kyse vuosi sitten mietintönsä jättäneen emeritus arkkipiispa Kari Mäkisen johtaman vihapuhetyöryhmän muistion linjausten toimeenpanosta (http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161613). Muistiossa perinteinen kristillinen opetus (Jumala on luonut meidät mieheksi ja naiseksi) katsotaan uskonnollisesti perustelluksi homo- ja transfobiaksi.

      On erikoinen asetelma, että poliisi on joka kerta katsonut Räsäsestä tehdyt ilmiannot aiheettomiksi ja valtakunnansyyttäjä siitä huolimatta ajaa asiaa kuin käärmettä pyssyyn. Mielestäni asian takana täytyy olla selkeä poliittinen ohjaus.

    • ”Mielestäni asian takana täytyy olla selkeä poliittinen ohjaus.” Miten nuo kaksi sanaa sopivat samaan ajatukseen, ’mielestäni’ ja ’täytyy olla’? Olisi varmaan rehellisempää ilmaista asia vaikkapa sanoilla ’näyttää siltä, että saattaa olla’.

    • Kiitos blogistille ajatuksista ja perusteluista. Tässäkin on mielestäni ajattelemisen aihetta:

      ”Mielipide, joka ei tee kenellekäään pahaa, voi tuoda kohtuuttoman tuomion oikeussalissa. On kestämätöntä, etteivät ihmiset tiedä milloin he kenties rikkovat lakia.
      Esitämme että rangaistavaksi jäisi vain rikoksella uhkaaminen tai rikokseen yllyttäminen. Mielipiteen jakaminen ei voisi enää olla rikos. Ministeri, voitteko te tukea tällaista lakialoitetta?”

      (Jani Mäkelä, Perussuomalaiset)

      Minusta tämänkaltaiselle valtakunnan syyttäjän toiminnalle ei ole eettisesti ja moraalisesti kestäviä perusteluja. Jokin voi tapahtua lain kirjaimen mukaan, mutta olla silti väärin. Suomessa ollaan ehkä (liian) tottuneita ajattelemaan, että laki on aina hyvä ja oikea.

    • Vastauksessa Sarille 11.3. klo 14.32. kommentoin Erkki Karvasen linkittämää Ismo Valkoniemen tekstiä.

      Lyhyesti sanottuna ytimeltään kansainvälisessä kierrätyksessä olevaa äärioikeiston ja sen kanssa kimpassa olevan uskonnollisen (ääri)oikeiston ajattelua ja väitteitä sovelluttana tapaukseen Päivi Räsänen.

    • ”Mihinkään semanttisiin kielipelikeskusteluihin, leimojen lyömiskilpailuihin tai inttäjäisiin en osallistu.” Mielestäni alkuperäinen kirjoituksesi on kaikkea tuota.

    • Karvanen: ”On erikoinen asetelma, että poliisi on joka kerta katsonut Räsäsestä tehdyt ilmiannot aiheettomiksi”

      Siinä ei ole mitään erikoista. Vielä kerran: Suomi ei ole poliisivaltio. Poliisilla ei ole oikeutta julistaa tässä maassa ketään syylliseksi tai syyttömäksi. Se on tuomioistuinlaitoksen tehtävä. Montesquieu’n vallan kolmijako-opin – joka Suomessakin on valtiosäännön perustana – mukaan lainsäädäntö-, tuomio- ja toimeenpanovalta on hajautettu eri instansseille. Tuomiovalta ei kuulu poliisin vastuualueeseen.

    • Sari: ”Jokin voi tapahtua lain kirjaimen mukaan, mutta olla silti väärin. ”

      Jokin on aina jonkun mielestä väärin olipa laki ihan millainen tahansa.

      Sari: ”Suomessa ollaan ehkä (liian) tottuneita ajattelemaan, että laki on aina hyvä ja oikea.”

      Olipa hyvä tai huono, sen mukaan – enemmistöpäätökksillä säädettyjen lakien – tässä maassa kuitenkin on elettävä. Saattaapi muussa tapauksessa maassa vallita jopa anarkia.

    • Erkki Karvanen kirjoittaa Kari Mäkisen johtamaa sisäasiaiministeriön työryhmää tarkoittaen:

      ”Muistiossa perinteinen kristillinen opetus (Jumala on luonut meidät mieheksi ja naiseksi) katsotaan uskonnollisesti perustelluksi homo- ja transfobiaksi.”

      Erkki Karvanen, miksi esität valheellisia väittämiä työryhmän mietinnön sisällöstä?

    • ”Olipa hyvä tai huono, sen mukaan – enemmistöpäätökksillä säädettyjen lakien – tässä maassa kuitenkin on elettävä. ”

      -No huh huh. Tässä kohden tekisi kyllä mieli sanoa (ja sanon) että onneksi on niitäkin, jotka ajattelevat ja arvioivat asioita itse, oman järkensä, ajattelunsa ja oikeustajunsa pohjalta.

      Ja kyllä kaikki tietävät, ettei poliisilla ole tässä maassa valtaa tuomita. Mutta asetelma on silti erikoinen. Vaikka olisi miten viran puolesta toimiva ihminen, niin ei tuossa ole oikein järkeä eikä mieltä.

      Toiviaisella on edessä vielä kova työ (jos on johdonmukainen) tutkia kaikki muslimien lausunnot ja kirjoitukset, kaikista eri aiheista toki vielä erikseen.

    • Valkoniemen väitteille (mielipiteille) on hyvin helppo tehdä henkinen faktantarkistus. Jos hänellä tai kellään olisi pateviä todisteita niille, valtakunnansyyttäjä lentäisi virastaan kuin leppäkeihäs. Mutta kas, jostain syystä Valkoniemi valitsikin epämääräisellä blogisivustolla elämöinnin.

      Lisätäänpä panoksia. Toimittakaa minulle (edes todennäköisesti) pitävät todisteet valtakunnansyyttäjän väitetyistä väärinkäytöksistä ja/tai rikoksista. Mikäli tällaiset todisteet löytyvät, ryhdyn henkilökohtaisesti ja julkisesti vaatimaan hänelle Suomen lakien mukaan kuuluvia seuraamuksia.

    • ”Toimittakaa minulle (edes todennäköisesti) pitävät todisteet valtakunnansyyttäjän väitetyistä väärinkäytöksistä ja/tai rikoksista.”

      -Eikö tässä nyt ole edelleen haussa ne ”pitävät todisteet” siitä, että Päivi Räsänen on syyllistynyt vakavaan rikokseen?

    • Mutta, tähän mennessä ei ole tullut esiin mitään muuta kuin valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen _mielipide_ Päivi Räsäsen sanomisista.

    • Sari: ”niin ei tuossa ole oikein järkeä eikä mieltä.”

      Sinäkö sen päätät? Riittääkö sinulla kompetenssi väitteesi tueksi? Taitaa olla vain oma perustelematon mielipiteesi.

    • ”Sinäkö sen päätät? Riittääkö sinulla kompetenssi väitteesi tueksi? Taitaa olla vain oma perustelematon mielipiteesi.”

      -Kyllä, se on minun mielipiteeni. Minun pitäisi kuulemma ilmaista enemmän mielipiteitäni ja ”tentata” vähemmän 🙂 En päätä yhtään mitään. Mutta olemme demokratiassa, jossa valtaapitäjiä on lupa arvostella, arvioida ja kritisoida. Diktatuurin ihannointi ei johda tässä yhtään mihinkään.

      Kirjoitit aiemmin, että ”luotat valtakunnansyyttäjän ammattitaitoon”. Päteekö sama kaikkien viranomaisten kohdalla, ja jos, niin miten sen perustelet? Vain sillä, että toinen on tietyssä asemassa ja on hienolta kuulostava virkanimike?

      Kyllä sille löytyy perustelujakin. Ja kuten totesin jo aiemmin, tässä ei ole toistaiseksi mitään muuta kuin valtakunnansyyttäjän oma henkilökohtainen mielipide, että Päivi Räsänen täytyy tuomita siitä mitä on kirjoittanut.

    • Jorma Hentilä ”Lyhyesti sanottuna ytimeltään kansainvälisessä kierrätyksessä olevaa äärioikeiston ja sen kanssa kimpassa olevan uskonnollisen (ääri)oikeiston ajattelua ja väitteitä sovelluttana tapaukseen Päivi Räsänen.”

      Kyllä Valkoniemen kirjoitus ansaitsisi vähän perusteellisemman vasta-argumentaation kuin vain heppoisen leimanlyönnin!

      Tässä Valkoniemen tiivistämät syyttäjälaitoksen eettiset ohjeet:
      1 Syyttäjälaitoksen eettisen ohjeistuksen mukaan, syyttäjänlaitoksen toiminnalla on merkittävä yhteys perustuslaissakin turvattuun ihmisten yhdenvertaisuuteen lain edessä. Se kertoo kohtelevansa kaikkia tasapuolisesti syrjimättä tai suosimatta ketään.
      2 Syyttäjänlaitos myös mainostaa pysyvänsä puolueettomana eturistiriidoista ja että tätä arvioidaan myös ulkopuolisen silmin.
      3 Kyse on siitä, miltä asiat ulkopuolisen silmin näyttävät. Syyttäjänlaitos edelleen toteaa eettisissä ohjeissaan, että luottamuksen säilyttäminen on välttämätöntä.
      4 Laitoksen ohje toteaa myös, että luottamusta murentaa, jos toiminta antaa tavalla tai toisella aihetta arvostelulle.
      5 Lisäksi ohje muistuttaa, että syyttäjänlaitoksen talous rahoitetaan verovaroin. Näin ollen kustannustehokkuus on oltava toimintaa arvioidessa mukana.

      Tässä Valkoniemen kritiikki Toiviaisen toiminnasta noiden ohjeiden valossa:
      1. Kansanedustaja Päivi Räsänen ei saa yhdenvertaista kohtelua lain edessä. Niin yleistä kirkollinen ja teologinen keskustelu on, että yhden henkilön ottaminen tikun nokkaan vaikuttaa väistämättä tarkoitushakuiselta, etenkin kun esitutkintoja on käynnissä jo neljä.
      2 Seksuaalietiikassa ja avioliittokäsityksissä voimakkaasti ideologiset liikkeet ovat ajaneet Yhdysvalloissa lanseeratulla tavalla koko läntiseen maailmaan uudenlaisen käsityksen sukupuolisuudesta, avioliitosta ja seksuaalisuudesta. Syyttäjälaitos ei ole puolueeton, pyrkiessään rajoittamaan kansanedustajan ja kansalaisen sananvapautta lukuisilla rikosepäilyillä kysymyksessä, jossa on vahvasti ideologisia painotuksia.
      3 Eetisen ohjeen ulkopuolisina arvioijina voidaan käyttää yleistä mielipidettä, lehdistön tapaa käsitellä asiaa, yleistä oikeustajua sekä asiantuntijoiden lausuntoja. Syyttäjänlaitosta kohtaan koetaan epäluuloa, joka näyttää kasvavan päivä päivältä. Toiviaisen toimintaa kritisoineet lehdet ja yleisö, etenkin sosiaalisessa mediassa, saa myöskin tuekseen monia asiantuntijoita, kuten eduskuntatutkimuksen professori Markku Jokisipilän, emeritus kihlakunnansyyttäjä Olli Santasen tai Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen ja monia muita, jotka toteavat, että on lain tarkoituksen ja oikeustajun vastaista, jos tästä rangaistaan.
      4 Neljä esitutkintamääräystä Poliisin kannan vastaisesti, antaa aihetta arvostella Toiviaista.
      5 Poliisiviranomainen on muistuttanut, että sen resurssit ovat rajalliset ja rikoksia jää tutkimatta 20 000 vuosittain. Eettisen ohjeen taloudellinen kirjaus olisi tarkoittanut, että yksi asian perusteellinen selvitys olisi riittänyt, koska kyse on samasta asiasta. Mikäli Päivi Räsäsen lähihistoriaa perkaa, löytyy häneltä vastaavan kaltaisia lausuntoja ja julkisia esiintymisiä satoja, joissa tätä samaa teemaa käsitellään. Toiviaisen logiikalla kaikki esille tulevat asiat, jopa 16 vuoden takaa nostetaan nyt poliisin esitutkintaan, mikäli vain joku niistä tekee tutkimuspyynnön, piittaamatta poliisiviranomaisen omasta tulkinnasta. Tämä tapa rikkoo räikeästi julkisen talouden periaatetta, jota virkamies toteuttaa virkavastuulla.
      Eduskunnan tarkastusvaliokunnan tehtäviin kuuluu valvoa valtionhallinnon varjojen käyttöä. Olisi hyvin tärkeätä, että tämän kaltaisiin epäkohtiin kiinnitettäisiin huomiota ja tarvittaessa annettaisiin ohjeistus tai huomautus toiminnasta.

    • Erkki Karvanen,

      äärioikeiston yhtenä keskeisenä tavoitteena on horjuttaa luottamusta oikeuslaitokseen ja sitä kautta oikeusvaltioon. Valitettavasti konservatiiviset kristityt ovat menneet kimppaan, eivät vain meillä.

      Valkoniemi siteeraa – osin ei sanatarkasti – syyttäjälaitoksen eettisiä ohjeita ja esittää sitten mielivaltaisia tulkintoja ja väitteitä niiden rikkomisesta – ja näin luo epäluottamuksen varjoa syyttäjälaitoksen ylle.

  3. Demokraattisessa kansalaisyhteiskunnassa ei ole arvostelun ulkopuolella olevia paavinvirkoja. Myös valtakunnansyyttäjä on tilivelvollinen viranhoidostaan. Oheisen linkin takana on hyvää pohdiskelua aiheesta miten valtakunnansyyttäjä Toiviaisen toiminta on linjassa syyttäjälaitoksen omien eettisten ohjeiden kanssa https://valkoniemi.blogspot.com/2020/03/tapaus-rasanen.html?m=1&fbclid=IwAR05Dr2XSlPYW9GFTT8fjKuuSgfDdTebiKekPAra78AJaiuVzM8Zlq_GERs

  4. Kun puhutaan uskonnonvapaudesta niin kannattaa muistaa, että se koskee myös islamia.

    Ja islamin mukaan, ’ kaikkien tulee palata islamiin.’ ” Me perimme kaiken ”

    Koraani, vaikka se on hyvin ankara, on se myös hyvin rehellinen ja uskaltaa tunnustaa: -” Olemme tuhonneet monia kansja ennen teitä ja näettekö te niitä missään. ” +

    Koraanin mukaista on myös sanoa omilleen: ” Jos ammut nuolen, et se ole sinä joka ampuu, vaan jumala. ” Teko ei siis ole tekijän synti, vaan sen toisen, koska hän on ampujan tai jumalan mielestä syntinen. Vaikka olisi täysin tuntematon. Tietysti kaikki jotka eivät kumarra islamia, ja maksa veroja heille, ovat syntisiä ja vääräuskoisia.

    • ”Mitens tämä liittyy aiheseen?”

      -Siten miten edellä kirjoitin: Toiviaisella on edessä vielä kova työ (jos on johdonmukainen).

    • On tuossa minusta selvä samankaltaisuus. Päivi Räsänenkin muotoilee viestinsä: ”enhän minä homostelua vihaa, vaan Jumala”.

      (Joo tiedän, ei hän kirjaimellisesti noin ole sanonut. Mutta tarkoitus tulee selväksi ja samankaltaisuus Tarja Parkkilan islam-viittaukseen on päivänselvä.)

      Valitettavan monilla islamilaisilla ja kristityillä on käsitys, että vääräuskoiset ovat vihollisia. Uskontoihin itseensä se kuuluu itsestäänselvästi. Vihollisuutta sitten korostetaan silloin, kun on tarve ja/tai tilaisuus.

    • ”Päivi Räsänenkin muotoilee viestinsä: “enhän minä homostelua vihaa, vaan Jumala”.
      (Joo tiedän, ei hän kirjaimellisesti noin ole sanonut. Mutta tarkoitus tulee selväksi”

      -Eikö tuossa nyt ollut taas sitä mistä mm. Martti Pentti edellä kirjoitti. ”Vaikutelma toisesta ihmisestä/asiasta”, jota pidetään totena…

    • ”Uskontoihin itseensä se kuuluu itsestäänselvästi. Vihollisuutta sitten korostetaan silloin, kun on tarve ja/tai tilaisuus.”

      -Anteeksi nyt taas tämä nillitys, mutta tuossa tuntuu puhuvan negatiivinen kokemus uskonnosta. ”Kuuluu itsestäänselvästi”??

    • Sari: “Vaikutelma toisesta ihmisestä/asiasta”, jota pidetään totena…”

      Sinäkö et moiseen syntiin syyllisty ikinä? Luepa kommenttisi 11.03.2020 18:30.

    • ”Sinäkö et moiseen syntiin syyllisty ikinä? Luepa kommenttisi 11.03.2020 18:30.”

      -Rauhoituhan nyt..Kaikilla meillä on helmasyntejä ja satunaisia syntejä näissä keskusteluissa. Kirjoitin, että yritän välttää sanomasta mitään varmaa toisen ajatuksista, motiiveista, päämääristä ja tarkoitusperistä. Tämän esittäminen faktana, ja ilmaiseminen mahdollisimman ikävään ja negatiiviseen sävyyn, on huonoa keskustelua ja epäreilua retoriikkaa.

      ”Eristiikka” on termi, jonka vastikään opin.

      Saa siitä minullekin ilman muuta huomauttaa, ja hyvä onkin jos vaivaudutaan se tekemään… Mutta tasapuolisesti sitten muillekin, Kimmo. Minulla ei ole koskaan ollut koiraa, mutta samoin kuin koiran kasvatuksessa, on paras nuhdella silloin kun tavataan itse teosta. 🙂

  5. Erkille vielä pari kysymystä. Blogisi otsikko on: ”Raija Toiviainen on vapautettava tehtävistään”.

    Miten ajattelet tämän käytännössä tapahtuvan? Toiviainen ei varmaankaan eroa sen takia, että hänestä esitetään muutamassa nettikirjoituksessa epämääräisiä väitteitä, eikä hänen työnantajansa häntä niiden takia erota. Kuka/mikä siis vapauttaisi Toiviaisen tehtävistään?

    Odottelen edelleen vahvoja perusteluja, joita varsin erikoislaatuinen vaatimuksesi edellyttää toteutuakseen.

    • Todennäköisesti homma lähtisi liikkeelle siitä, että laillisuusvalvoja (oikeuskansleri?) toteaisi kantelun perusteella Toiviaisen syyllistyneen moitittavaan menettelyyn. Tällöin syyttäjävirasto joutuisi arvioimaan, miten virheellinen menettely ja virastolle aiheutunut mainehaitta korjataan. Tällöin voisi tulla kysymykseen toisen henkilön määrääminen hoitamaan Räsäsen syyteasiaa.

      Minusta se olisi oikea liike. Valtakunnansyyttäjä on nyt jo kolmasti tullut eri johtopäätökseen kuin esitutkintaa tehnyt poliisi. Tapaus alkaa näyttää Toiviaisen henkilökohtaiselta missiolta.

      Varsinainen virastaerottaminen ei tietenkään voi tulla kysymykseen ilman että tuomioistuin toteaa virkamiehen syyllistyneen vakavaan rikokseen tai virkavirheeseen. Siitä ei ole nyt kysymys, ja blogini otsikossa on vähän raflaavuuslisää, anteeksi!

    • Karvanen: ”Todennäköisesti homma lähtisi liikkeelle siitä, että laillisuusvalvoja (oikeuskansleri?) toteaisi kantelun perusteella Toiviaisen syyllistyneen moitittavaan menettelyyn. ”

      Oletko jo ehtinyt tehdä hyvin perustellun kantelun oikeuskanslerille toiveesi toteuttamiseksi? Ellet, niin miksi ihmeessä et? Tarjoutuisihan tässä nyt sinulle ja muille edustamasi vakaumuksen vartijoiden etujoukolle oivallinen tilaisuus saada yksi piikki irti uskovaisten lihasta.

    • En näe perusteita Toiviaisen erottamiseen. Hän on tässä vaiheessa vasta määrännyt asian tutkittavaksi, koska pitää mahdollisena, että Räsänen on syyllistynyt rikokseen. Mahdotonta ajatella, että siinä olisi jotain laitonta. Jos asia menee oikeuteen, se jok vapauttaa tai tuomitsee. Kävi miten van, Toiviainen on vain hoitanut virkaansa..

      Itse en näe syytä Räsäsen syytttämiselle. Kaikki voivat esittää asiasta kantansa eikä se ole maa!ittamista. Suhtaudun hyvin vierovasti siihen, kun virkamies valittaa itseensä kohdistuvasta arvostelusta. Ennen kuin joku keksi termin maalittaminen, puhuttiin asiattomasta arvostelusta, joka sekin tarkoitti mitä tahansa kritiikkiä.

    • Maalittaminen on selkeä termi, jolla tarkoitetaan aivan tietynlaista toimintaa. Muodollisesti hyvinkin maltillisessa viestissä julkaistaan jokin nimi epäsuotuisassa valossa. Sen seurauksena käynnistyy laajamittainen haittaviestien lähettäminen nimeltä mainitulle. Maalittajaa on vaikea asettaa vastuuseen ilmesessäkään tapauksessa.

    • Olen pikkuisen katsellut kansanryhmää vastaan kiihottamistuomioita. Ne ovat uusoikeutta, missä mahdollinen rikos kaivetaan esille ihmisen kuvitellusta tarkoituksesta tai motiivista.

      Räsänen sattuu olemaan kovempi luu kuin tavallinen perussuomalainen rasisti-vouhkaaja. Hänen kohdallaan syyttäjä saa tehdä kovasti töitä erottaakseen moitittavan vihamotiivin syvästä uskonnollisesta vakaumuksesta. Tähän astiset poliisitutkinnat eivät ole tuoneet esiin kiistatonta näyttöä asiassa. Siksi uusia tutkintoja määrätään koko ajan lisää. Kun tarpeeksi kauan tutkintaan, niin eiköhän se rikoskin löydy.

      Toiviainen on tehnyt palveluksen yleisölle, kun on suostunut julkiseen keskusteluun asiasta. Keskustelua tarvitaan, koska kyseessä on lain tulkinnan laajennus. Mutta samalla hän on vaarantanut oikeusviranomaiselta vaadittavan ehdottoman neutraalisuuden ja puolueettomuuden. Keskustelua ei voi käydä ”paavin istuimelta” käsin.

      Vapahtajaansa ja Raamattuaan rakastava kristitty tajuaa ilman muuta tähän asiaan liittyvän vakavan uskonnonvapausnäkökulman.

    • > Tähän astiset poliisitutkinnat eivät ole tuoneet esiin kiistatonta näyttöä asiassa.

      Onko sinulla käytössäsi poliisin esitutkintamateriaali vai kiskotko näitä ”faktoja” ihan omasta päästäsi?

    • ”Olen pikkuisen katsellut kansanryhmää vastaan kiihottamistuomioita. Ne ovat uusoikeutta, missä mahdollinen rikos kaivetaan esille ihmisen kuvitellusta tarkoituksesta tai motiivista.” Olisikohan noin? Yhtä hyvin voidaan arvioida, onko julkisesta esiintymisestä seurannut kansanryhmän vastaista kiihkoa.

  6. Vaikka komenttini ei suoraan koske blogin aihetta, niin kuitenkin osittain.

    ”Jos ajattelen Päivi Räsästä, niin tunnen suurta myötä tuntoa häntä kohtaan. Hänen rinnallaan haluan olla ja antaa tukeni nimenomaan tässä asiassa, sanoi Seppo Häkkinen Radio Dein ja Kotimaan toteuttamassa Piispan kyselytunti -lähetyksessä tiistaiaamuna.” (seurakuntalainen.fi)

    Piispa Seppo Häkkinen ansaitsee todella arvostuksen suoruudestaan hoitaessaan virkaansa oikein ja uskollisesti Jumalan sanan ja kirkkomme tunnustuksen mukaisesti.

    • On toki hyvä, että piispa Häkkinen haluaa viestittää myötätuntoaan. En ole kuitenkaan samaa mieltä kuin hän siinä, etteikö tässä olisi jo huolestuttavan mielipidevainon piirteitä. Minusta rikosoikeuden professori Matti Tolvanen näkee asiat Häkkistä selkeämmin:
      https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/rikos-ja-prosessioikeuden-professori-matti-tolvanen-ei-ole-rikos-siteerata-raamattua/

      … Eikä ainakaan tämä em. näkemys vaikuta perustellusta huolestuneisuudestaan huolimatta yhtään ”ylikuumentuneelta” (kuten Häkkinen kristittyjen tuohtumusta arvottaa)…

    • Sanokaahan mitä te ajatte takaa, siis miten homouden harjoittajia tulisi kohdella kirkossa?

      Pitäisikö heidät erottaa? Vai mitä?

    • Manulle ja muillekin, jotka sitkeästi siteeraavat näitä lausuntoja: Kukaan ei tiettävästi ole väittänyt, että Raamatun siteeraminen olisi rikos, eikä se tietenkään Suomessa ole. Tolvanen vain rakentaa olkinuken tällä tavalla.

      Kysymys on siitä, pitäisikö uskonnollisen vakaumuksen perusteella saada vapautus vaikkapa ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Ehkä kuvitteellinen esimerkki valaisee asiaa.

      1. Jumalia X, Y ja Z palvova henkilö M.M. on uskonnollisen vakaumuksensa takia sitä mieltä, että vääräuskoiset ansaitsevat kuoleman. Hän sanoo, että henkilö N.N. siksi ansaitsee kuolla ja on jopa suotavaa, että joku tappaa hänet.

      Onko M.M:n mielipide väärä ja kiellettävä? Suomen lakien mukaan ei ole.

      Syyllistyykö M.M rikokseen, jos hän julistaa uskontonsa mukaisen tappotuomion julkisesti? Suomen lakien mukaan kyllä.

      Toistaiseksi Suomessa ei uskonnon perusteella saa erivapauksia lakien rikkomiseen. Minusta olisi hyvä, ettei saisi tulevaisuudessakaan.

    • Hups. Meinasin liittää esimerkkinä 2. erään toisen uskonnon, mutta en sitten viitsinytkään. Siksi luetteloni numerointi päättyy yhteen;)

    • Jorma Hentilä en ole helluntalainen joten en voi vastata.

      Jeesus kutsuu seuraajakseen ja Jumalan valtakuntaan, Jumalan laki ja Paavalin opetukset ovat niitä varten jotka ovat tehneet parannuksen ja saaneet Pyhän Hengen, siis ilman parannusta ei pääse Jumalan valtakuntaan.

      Ulkopuolelle oleville tulee julistaa parannusta syntien anteeksisaamiseksi Jeesuksen nimessä.

      Jumala laittaa lakinsa uudestisyntyneen sydämeen ja silloin ymmärtää kuinka tulee elää Jumalan valtakunnassa.

    • Manu Ryösö, ehkä luin liian hätäisesti tuon Seurakuntalaisen tekstin piispa Häkkisestä, enkä kuunnellut varsinaista lähetystä. Kiinnitin kyllä huomiota tuohon sanaan ”ylikuumeneminen” ja jotenkin se särähti myös minun korvissani. Ehkä ilmaisin spontaanisti tukeni Häkkiselle, joka piispana julkisesti antoi tukeaan Päivi Räsäselle. Totta on, että mielipidevaino voi yleisesti ottaen olla hyvinkin lähellä. Lisäksi tähän on mielestäni tullut sellainen piirre, että nyt aletaan olla sillä rajalla, että myös sananvapaus alkaa olla uhattuna. No en tiedä. Jää nähtäväksi.

    • Anteksi, Ari Pasanen,
      mutta olen päätellyt teksteistäsi, että olet helluntailainen, sensukuisia ne usein ovat.

    • Tottakai Raamatun siteeraaminekin voi olla rikos riipuen asiayhteydestä ja tavasta miten ja missä ja kenelle osoitettuna ja mitä siteerataan.

    • ”1. Jumalia X, Y ja Z palvova henkilö M.M. on uskonnollisen vakaumuksensa takia sitä mieltä, että vääräuskoiset ansaitsevat kuoleman.”

      -Turha tuohon on liittää mitään jumalia X Y ja Z. Tuo uskonto on islam. Kristinuskon mukaan kaikki ihmiset lähtökohtaisesti perisynnin tähden ansaitsevat kuoleman. Siis kadotuksen. Lunastuksen jälkeen net, jotka pysyvät synnissä ansaitsevat kuoleman. Siis kadotuksen.
      Ei kuolemanrangaistusta eikä missään nimessä sitä, että joku ottaisi tässä oikeuden omiin käsiinsä.

      Kukaan ei ole julistanut ”tappotuomiota”, eikä kukaan ole väittänyt, että niin täytyisi saada tehdä, kristinuskon varjolla tai Raamatun perusteella.

      Risto K: ”Kysymys on siitä, pitäisikö uskonnollisen vakaumuksen perusteella saada vapautus vaikkapa ihmisoikeuksien kunnioittamisesta.”

      -Tässä on vilahdellut aika monitulkintaisia käsitteitä. Joissa ei ole juuri konkretiaa, vaan tärkeinä pidettäviin termeihin on liitetty jotain mikä on ajatuksen tasolla. Mitä tarkoittaa ”ihmisoikeuksien kunnioittaminen”?

      Ihmisoikeuksien kiistäminen tai ihmisoikeuksien polkeminen, riistäminen jne. tarkoittavat jotain konkreettisesti todennettavaa. Ei ajatuksen ja sanallisen ilmaisun tasolla tapahtuvaa.

      Monitulkintaisilla termeillä voidaan saada aikaan se, että kuka tahansa voidaan tuomita mielipiteensä perusteella. Vaikka ei tekisi mitään kenenkään ihmisoikeuden _riistämiseksi_.

    • Kosti Vasumäki,

      Piispa Seppo Häkkisen ilmaisema myötätunto on ehdottomasti hyvä ja tervetullut reaktio, vaikkei hänen viestinsä olekaan aivan selkeä kuin em. rikosoikeuden professori Tolvasella. Kaikki tuki on nyt mielestäni tarpeen, eikä mitään ystävyyttä pidä väheksyä.

    • Sari: ”Kristinuskon mukaan kaikki ihmiset lähtökohtaisesti perisynnin tähden ansaitsevat kuoleman.”

      Turha tuosta kuolemasta ja sen ansaitsemisesta on yhtenään niin hirveästi vaahdota.

      Ei siinä nyt pitäisi mitään kummallista olla jos ja kun kuollaan. Joka ikinen Telluksella tallustellut ihmisolento, kaiken sorttiset muut otukset mukaanluettuina ovat aikanaan kuolleet ja tulevat kuolemaan, olivatpa sitten kristittyjä, ateisteja, juutalaisia, muslimeja, hinduja tai mihin tahansa muuhun kuppikuntaan kuuluvia. Eikös se nyt loppujen lopuksi ole ihan se ja sama – yks hailee – onko kuolemansa ansainnut vai ei?

    • ”Turha tuosta kuolemasta ja sen ansaitsemisesta on yhtenään niin hirveästi vaahdota.”

      -Siis tässä yritetään _selittää_ mistä on kysymys. Niille, jotka ovat kauhistuneet/suuttuneet/mieliensäpahoittaneet/pöyristyneet siitä minkä ovat aiemmin väärinymmärtäneet.

      Turha ennemmin vaahdota mistään ”tappotuomioista” kristinuskoon viitaten, tai rinnastuksena/vertailukohtana krisinuskolle.

    • ”Ei siinä nyt pitäisi mitään kummallista olla jos ja kun kuollaan.”

      -Siis voiko olla mahdollista ,että et vieläkään ymmärrä?

    • Sari: ”-Siis voiko olla mahdollista ,että et vieläkään ymmärrä?”

      Voi, mutta ei tyhmyys ole sairaus, vaikka helvetinmoinen häpeä onkin.

    • Mikko Nieminen, poliisi on jo kertaalleen tutkinut ainakin yhden ilmiannon ja tullut tulokseen, ettei rikosta ole tapahtunut. Olen tippunut kärryiltä, montako asiaa on tutkittavana.

      Kaikki asiakirjat tulevat julkisiksi, kun asia on ollut esillä oikeudessa tai jätetty sikseen eli kun sen käsittely päättyy. Silloin selviää myös ilmiantaja.

Kirjoittaja