Raha on yksi ihmiskunnan hyödyllisimmistä keksinnöistä.

Sen avulla voidaan käydä kauppaa, vaihtaa työtä ja palveluksia sekä hankkia asioita, joita tarvitsemme. Raha tekee mahdolliseksi sellaisen yhteiskunnan, jossa jokaisen ei tarvitse itse tuottaa kaikkea tarvitsemaansa.

Raha on siis hyvä väline.

Mutta jossakin vaiheessa välineestä tuli paljon enemmän.

Rahasta tuli turvallisuuden mittari, menestyksen mittari, vallan mittari ja jopa ihmisarvon mittari. Sen ympärille rakennettiin kokonainen järjestelmä, jossa lähes kaikella on hinta ja jossa ihmisen mahdollisuudet riippuvat siitä, kuinka paljon hänellä on rahaa.

Ehkä meidän pitäisi kuitenkin kysyä:

Miksi pidämme rahaa niin valtavan tärkeänä?

Ja vielä tärkeämpi kysymys:

Onko raha todellisuudessa niin tärkeää kuin olemme oppineet ajattelemaan?

Raha on välttämätöntä – mutta se ei ole elämä

Nykyisessä yhteiskunnassa rahaa tarvitaan lähes kaikkeen.

Sillä maksetaan ruoka, asuminen, sähkö, liikkuminen ja monet muut perustarpeet. Ilman rahaa ihmisen mahdollisuudet toimia yhteiskunnassa voivat nopeasti kaventua.

Tämä on todellisuutta, eikä sitä pidä kieltää.

Mutta siitä ei seuraa, että rahan pitäisi olla ihmiselle henkisesti niin tärkeää kuin siitä on tullut.

On suuri ero siinä, että tarvitsee rahaa, ja siinä, että pitää rahaa elämän tärkeimpänä asiana.

Meidän pitäisi oppia näkemään tämä ero.

Raha voi olla välttämätön väline ilman, että siitä tulee elämän tarkoitus.

Ihminen voi huolehtia toimeentulostaan ilman, että raha määrittää hänen koko ajatteluaan.

Hän voi ajatella:

Tarvitsen rahaa, mutta en tarvitse loputtomasti rahaa.

Raha helpottaa elämääni, mutta raha ei ole elämäni.

Raha antaa minulle mahdollisuuksia, mutta se ei määritä ihmisarvoani.

Tämä saattaa kuulostaa yksinkertaiselta. Todellisuudessa se on erittäin voimakas ajatus.

Raha saa valtansa meidän uskomustemme kautta

Seteli ei itsessään ole arvokas.

Pankkitilillä näkyvä numero ei syö, lämmitä eikä rakenna taloa.

Rahan merkitys perustuu siihen, että ihmiset yhdessä hyväksyvät sen arvon.

Olemme siis rakentaneet järjestelmän, jossa tietyillä merkeillä ja numeroilla voidaan vaihtaa tavaroita, työtä ja palveluita.

Mutta samalla olemme alkaneet antaa rahalle paljon suuremman merkityksen.

Raha kertoo meille, kuka on menestynyt.

Raha kertoo meille, kuka on köyhä.

Raha kertoo meille, mitä voimme ostaa.

Raha kertoo meille, mitä meillä ei ole varaa tehdä.

Ja pahimmillaan raha alkaa kertoa meille, millaisia meidän pitäisi olla.

Tässä tapahtuu jotakin olennaista.

Väline alkaa hallita ihmistä.

Raha voi olla myös vallan väline

Rahan vallasta tulee erityisen näkyvää silloin, kun ihminen on riippuvainen siitä selviytyäkseen.

Jos ihmiselle sanotaan:

”Tee tämä, tai menetät toimeentulosi.”

hänelle ei välttämättä tarvitse antaa enää toista käskyä.

Hän toimii.

Yhteiskunnassa on tietenkin sääntöjä ja velvollisuuksia, joilla on perusteltu tarkoituksensa. Verot, etuuksien ehdot, sopimukset ja erilaiset taloudelliset seuraamukset ovat osa yhteiskunnan toimintaa.

Mutta niiden olemassaolo osoittaa samalla, kuinka voimakas ohjausväline raha on.

Ihmistä voidaan palkita rahalla.

Hänen käyttäytymistään voidaan ohjata rahalla.

Hänen toimintaansa voidaan rajoittaa rahalla.

Ja sääntöjen rikkomisesta voidaan rangaista taloudellisesti.

Kun ihmisen perustarpeet ovat riippuvaisia rahasta, rahasta tulee samalla väline, jolla voidaan vaikuttaa hänen valintoihinsa.

Tämä ei tarkoita, että kaikki tällainen vallankäyttö olisi automaattisesti väärin. Se tarkoittaa, että meidän pitäisi tiedostaa, kuinka paljon valtaa olemme antaneet rahalle.

Miksi hyväksymme tämän niin helposti?

Ehkä kaikkein kiinnostavin kysymys on juuri tämä.

Miksi ihminen hyväksyy sen, että rahasta on tullut niin suuri osa hänen elämäänsä?

Lapsi ei syntyessään tiedä, että ilman rahaa ei saa asuntoa.

Hän ei tiedä, että laskut pitää maksaa.

Hän ei tiedä, että yhteiskunnassa lähes kaikella on hintansa.

Me opetamme hänelle nämä asiat.

Vähitellen raha alkaa tuntua luonnonlailta.

Mutta raha ei ole luonnonlaki.

Se on ihmisten rakentama järjestelmä.

Ja jos olemme itse rakentaneet sen, voimme myös kysyä, palveleeko se ihmistä vai onko ihminen alkanut palvella sitä.

Ihminen voi vapauttaa itsensä ainakin osittain

Emme voi vain päättää, ettei rahaa enää tarvita.

Nykyisessä yhteiskunnassa meidän on maksettava asumisesta, ruoasta, sähköstä ja lukemattomista muista asioista.

Mutta voimme vaikuttaa siihen, kuinka paljon valtaa annamme rahalle omassa mielessämme.

Tämä saattaa olla paljon tärkeämpää kuin ensiksi ajattelemme.

Jos ihminen alkaa tietoisesti ajatella rahaa vähemmän merkityksellisenä asiana, raha menettää osan vallastaan häneen.

Hän voi edelleen käyttää rahaa.

Hän voi edelleen hankkia sitä.

Hän voi edelleen huolehtia taloudestaan.

Mutta hän ei enää välttämättä ajattele, että raha kertoo hänen arvonsa ihmisenä.

Hän ei ehkä enää pidä suurempaa rahamäärää automaattisesti parempana elämänä.

Hän voi alkaa kysyä:

Mitä minä oikeasti tarvitsen?

Eikä:

Mitä kaikkea minulla pitäisi olla?

Meille myydään jatkuvasti ajatusta siitä, että tarvitsemme enemmän

Kulutusyhteiskunta perustuu suurelta osin siihen, että ihminen ei koskaan tunne saavuttaneensa tarpeeksi.

Aina voi olla suurempi asunto.

Parempi auto.

Uudempi puhelin.

Kalliimmat vaatteet.

Hienompi lomamatka.

Enemmän tavaraa.

Enemmän rahaa.

Ja kun ihminen saavuttaa yhden tavoitteen, hänen eteensä asetetaan seuraava.

Syntyy loputon ketju:

Tarvitsen rahaa → jotta voin hankkia asioita → jotta elämäni olisi parempaa → jotta voisin hankkia vielä enemmän.

Mutta jossakin vaiheessa ihminen voi huomata käyttäneensä valtavan osan elämästään rahan hankkimiseen.

Alun perin rahaa tarvittiin siksi, että elämä olisi helpompaa.

Lopulta elämästä onkin tullut rahan ympärille rakennettua.

Välineestä on tullut päämäärä.

Mitä jos tarvitsemme oikeastaan vähemmän?

Ehkä yksi vapauttavimmista ajatuksista on se, ettei ihmisen tarvitse aina tavoitella enemmän.

Ehkä hän voi tavoitella vähemmän.

Vähemmän tavaraa.

Vähemmän kulutusta.

Vähemmän velkaa.

Vähemmän jatkuvaa kilpailua.

Vähemmän tarvetta näyttää muille, että elämässä menee hyvin.

Silloin myös rahan tarve voi pienentyä.

Ja kun rahan tarve pienenee, sen valta ihmiseen voi pienentyä samalla.

Tämä ei ole köyhyyden ihannointia.

Se on ajatuksen muuttamista.

Jos rahaa tarvitaan vähemmän, sitä tarvitsee myös ajatella vähemmän.

Ja ehkä juuri siinä on jotakin hyvin vapauttavaa.

Kaikki arvokas ei maksa mitään

Ihmisen elämässä on valtava määrä asioita, joiden arvoa ei voi mitata euroissa.

Aika.

Ystävyys.

Rakkaus.

Luonto.

Luottamus.

Läheisyys.

Rauha.

Luovuus.

Vapaus.

Merkityksellisyyden tunne.

Mikään näistä ei tarvitse hintalappua ollakseen arvokasta.

Silti saatamme käyttää valtavan määrän aikaamme rahan ajattelemiseen ja liian vähän aikaa niiden asioiden ajattelemiseen, jotka todella tekevät elämästä elämisen arvoista.

Raha voi ostaa talon, mutta ei kotia.

Se voi ostaa ruokaa, mutta ei yhteistä ateriaa rakkaiden ihmisten kanssa.

Se voi ostaa matkan, mutta ei kokemusta.

Se voi ostaa palveluita, mutta ei aitoa ystävyyttä.

Se voi antaa aineellista turvallisuutta, mutta se ei yksinään anna elämälle tarkoitusta.

Raha ei kerro ihmisen arvoa

Ehkä meidän pitäisi opetella erottamaan kaksi asiaa toisistaan:

rahan määrä ja ihmisen arvo.

Ne eivät ole sama asia.

Ihmisellä voi olla miljoonia ja hänen elämänsä voi silti olla tyhjää.

Toisella voi olla hyvin vähän rahaa ja hänen elämässään voi olla valtavasti rakkautta, ystävyyttä, viisautta, kokemuksia ja merkitystä.

Köyhyys voi olla todellinen ja raskas ongelma. Rahattomuutta ei pidä romantisoida.

Mutta siitä huolimatta meidän ei pitäisi antaa rahan määrän määrittää sitä, kuinka arvokkaana näemme itsemme tai muut ihmiset.

Ihminen on paljon enemmän kuin pankkitilinsä saldo.

Raha menettää valtaansa, kun lakkaamme pitämästä sitä niin tärkeänä

Ehkä meidän ei tarvitse taistella rahaa vastaan.

Ehkä meidän tarvitsee vain palauttaa se oikealle paikalleen.

Raha on väline.

Se on hyödyllinen väline.

Se on nykyisessä yhteiskunnassa usein välttämätön väline.

Mutta se on silti vain väline.

Siksi ihmisen kannattaa opetella tietoisesti ajattelemaan rahaa paljon vähemmän tärkeänä kuin yhteiskunta saa meidät kuvittelemaan.

Ei siksi, että rahalla ei olisi merkitystä.

Vaan siksi, että sillä ei ole sitä merkitystä, jonka olemme sille antaneet.

Kun yhteiskunta sanoo:

”Tarvitset enemmän rahaa.”

voimme pysähtyä kysymään:

”Tarvitsenko todella enemmän rahaa – vai tarvitsenko jotakin muuta?”

Ehkä tarvitsemme enemmän aikaa.

Ehkä enemmän vapautta.

Ehkä enemmän läheisyyttä.

Ehkä enemmän luontoa.

Ehkä enemmän rauhaa.

Ehkä enemmän merkitystä.

Tai ehkä tarvitsemme yksinkertaisesti vähemmän asioita, joista meidän täytyy maksaa.

Ihminen tarvitsee rahaa – mutta raha ei tarvitse saada ihmistä

Raha ei ole vihollinen.

Sitä ei tarvitse vihata eikä yrittää poistaa maailmasta.

Mutta sen paikka pitäisi ymmärtää.

Raha on ihmistä varten – ei ihminen rahaa varten.

Meidän pitäisi pystyä käyttämään rahaa ilman, että raha alkaa käyttää meitä.

Meidän pitäisi pystyä hankkimaan rahaa ilman, että koko elämämme muuttuu sen tavoitteluksi.

Meidän pitäisi pystyä huolehtimaan taloudestamme ilman, että rahasta tulee oman arvomme mittari.

Ja ennen kaikkea meidän pitäisi ymmärtää, että raha näyttää yhteiskunnassamme paljon suuremmalta ja tärkeämmältä kuin se todellisuudessa on.

Se on vain yksi elämän väline.

Elämä itse on jotain paljon suurempaa.

Ehkä todellinen vapaus ei olekaan sitä, että ihmisellä on loputtomasti rahaa.

Ehkä todellinen vapaus alkaa siitä hetkestä, kun ihminen ymmärtää, ettei hän tarvitse loputtomasti rahaa ollakseen arvokas, onnellinen tai vapaa.

Mitä vähemmän annamme rahalle valtaa omassa mielessämme, sitä vähemmän sillä on mahdollisuuksia hallita meitä.

Raha voi olla hyvä renki.

Mutta meidän ei tarvitse tehdä siitä isäntää.

Timo Tynkkynen