”Raamattu ei ole uskon oppikirja”

Aikoinaan Raamattu oli kristitylle kaikkeuden oppikirja. Sitä pidettiin pätevänä selityksenä maailman ja elämän synnystä, universumin rakenteesta, historian tapahtumista, etiikasta ja uskonasioista. Nyttemmin kaikki nämä ulottuvuudet ovat joutuneet kirkossa kyseenalaiseksi.

Ensimmäisenä taisi romahtaa Raamatun luotettavuus biologian oppikirjana Darwinin myötä. Näytti siltä, että evoluutioteoria selitti eliömaailman synnyn paremmin kuin luomiskertomus. Tai ehkä ihan ensimmäinen särö syntyi jo paljon aiemmin Galileo Galilein osoittaessa, että maa kiertää aurinkoa eikä päinvastoin. Yhtä kaikki, iskulauseeksi muodostui: Raamattu ei ole luonnontieteiden oppikirja.

Sittemmin eksegeettinen tutkimus alkoi havaita, että Raamattu sisältää useita kertomuksia ja historiallisia väitteitä, jotka eivät täsmää muun historiatutkimuksen tai arkeologian kanssa. Moni näistä oletetuista epätarkkuuksista on tosin myöhemmin kumoutunut mutta jonkinlaiseksi iskulauseeksi on jäänyt: Raamattu ei ole historian oppikirja.

Tällä hetkellä kirkossa käydään kovaa kiistaa siitä, mikä Raamatun moraaliopetuksesta on aikaansa sidottua ja mikä Jumalan muuttumatonta lakia. Korostetaan, että Raamattua on luettava vastuullisesti ja että sen eettistä ohjeistusta on tulkittava. Käytännössä tulkinta tarkoittaa Raamatun hylkäämistä ainakin (epämiellyttävien) yksittäisten käskyjen osalta. Niinpä yhä useammalle Raamattu ei ole etiikan oppikirja.

Viimein moderni uskontotutkimus on osoittanut, etteivät Raamatun kirjoittajat ole ymmärtäneet toisten uskontojen kannattajia oikein vaan heitä on demonisoitu. Jotkut ovatkin sitä mieltä, että Raamatun käsitys Jumalasta ja jopa pelastuksesta ei ole mitenkään uniikki vaan monet muutkin uskonnot voivat olla teitä Jumalan luo. Tällaisia näkemyksiä olen itse kuullut jopa kirkon ylätasolta. Veikkaankin, että seuraava kirkollinen teesi kuuluu: Raamattu ei ole uskon oppikirja.

Silloin olemmekin kulkeneet täyden ympyrän ja Raamattu on pelattu lopullisesti syrjään.
Silloin ihminen saa viimein itse päättää kaikesta!

  1. Hyvä pohdinta! Kuka suomentaisi Emil Brunnerin tuotannon? HOX!
    Olemme hyvinkin kirkon itseymmärryksen ytimessä. Onko ilmoitus kirkolle vain yhä vähemmän ja vähemmän merkitsevää viitemateriaalia, kun kirkko määrittelee identiteettinsä ja missionsa autonomisesti (mitä nyt ns. yleinen mielipide hiukan vaikuttaa…) Lutheria ahkerasti siteeraava Brunner selittää, kuinka ilmoitus on ”Hän” eikä ”se”, joka ei vain ole, vaan myös tapahtuu (historiassa ja kulttuurissa), ja joka ajattoman abstraktin viisauden sijaan on sinut ja minut kohtaava persoona, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, Jeesus Kristus. Tässä mielessä Raamattu ei ole edes uskon oppikirja, vaan opettaja itse, orjan muodon ottanut lihaksi tullut Sana.
    Jos Raamattua tutkii abstraktina viisautena, törmää aina ristiriitoihin, ongelmiin ja puutteisiin. Konservatiivinen ”lihalle”-tulkinta ohittaa hyvät ja aidot kysymykset. Liberaalien ”lihasta”-tulkinta tekee raamatun viisaudesta kirpputoriviisautta tai antropologian tutkimuksen kuriositeettejä.
    ”Lihaksi” ei välitä, onko muoto paperia vai bittejä: Joku puhuu juuri sinulle, jollakin on asiaa sinulle. Hyvää asiaa.

    • Tuusa: ”Kuka suomentaisi Emil Brunnerin tuotannon? HOX! Olemme hyvinkin kirkon itseymmärryksen ytimessä. Onko ilmoitus kirkolle vain yhä vähemmän ja vähemmän merkitsevää viitemateriaalia. Joku puhuu juuri sinulle, jollakin on asiaa sinulle. Hyvää asiaa.”

      His story, Hänen tarinansa on toteutunut ja toteutuu. Ilmoitusta pitäisi tutkia enemmän. Kuka suomentaisi Brunneria? Minä kiinnostuin Tuusan kysymyksestä. Toki luen edelleen Raamattua, koska se avautui, kun Hänellä alkoi olla asiaa 22-vuotiaalle 48 vuotta sitten. Hän puhuu edelleen hyvää ja totta.

  2. Kiitos Timo hyvästä blogista. Pistit miettimään Raamatun merkitystä. Onko se lopultakaan minkään asian ”oppikirja”, kun tarkemmin ajatellaan?
    Se kun on enemmänkin kirjasto kuin kirja eikä
    käsittääkseni montaakaan sen sisältämistä kirjoista ole varsinaisesti oppikirjaksi kirjoitettu. Näen kirjat hyvin pitkälle ihmisten kokemuksiksi Jumalasta, joskin myös toisinpäin Jumalan kokemuksiksi ihmisestä.

  3. Mielestäni Raamattu on kuitenkin uskon ja uskonnon oppikirjasto.Se kuvaa hyvin monipuolisesti kuinka juutalaiset tulkitsivat ja ymmärsivät sekä maailmankaikkeuden että sen synnyn ja suhteen Jumalaan ja sen suhteen tärkeyden ihmisille sellaisille ihmisille joille se on tärkeätä.

    Jos Raamatusta haluaa saada jotain irti ,niin siihen ja sen maailmaan ja sanomiin on parasta eläytyä niin kuin me eläydymme romaaneihin ja elokuviin mahdollisena omana universumina . Me hyväksymme kirjat ja elokuvat niiden omilla ehdoilla, kriitikot jotka alkavat sorkkia niitä, yleensä pilaavat lukukokemuksen. Näin on myös Raamatun laita. Ei sillä oikeastaan ole väliä miten paljon se heijastelee kovaa , meidän ymmärtämäämme todellisuutta , niin kauan kun se antaa meille yllykkeitä hengellisyytemme hoitamiseen .

    Niin kuin monen muunkin asian suhteen, niin Raamatunkin suhteen on olemassa psykologinen todellisuus ,joka on se eksistentiaalinen todellisuus joka värittää elämänlaatumme ja jolla on vain vähän väliä sillä missä määrin se tangeeraa kovaa todellisuutta.

    Esimerkiksi kansallinen , meille hyvin arvokas myytti on sotiemme ajat , se miten selviydyimme niistä ja mitä ne merkitsevät kansakunnan itsekäsitykselle ja meille sellaisen kansakunnan jäseninä. Me joudumme ummistamaan silmämme todellisuudelle, samoin kun Raamatun lukijan on tehtävä. Emme koskaan puhu siitä että Jatkosodassa olimme sodan kokonaisuuteen nähden väärällä puolella. Mitä meille olisi tapahtunut jos oma puolemme olisi voittanut? Minkä hirveän hinnan olisi sielumme joutunut maksamaan voitosta jos me pitkän päälle olisimme joutuneet hyväksymään voittajan rotuopin.

    • Markku H,

      ” Emme koskaan puhu siitä että Jatkosodassa olimme sodan kokonaisuuteen nähden väärällä puolella.”

      Todistuksesi on väärä. Miksi häpäiset maataan puolustaneet ?

      Olimme oikealla puolella, Suomen puolella. Olisitko Sinä, Markku H, pitänyt oikeana, että maamme olisi miehitetty ja Stalinin koneisto tappanut ja orjuuttanut satojatuhansia suomalaisia?

    • Haukka , Me halusimme kostaa ja saada korvausta Tavisodasta ja menimme tieten tahtoen saksalaisten kelkkaan. Ajatus Suur-Suomesta eli ja voi hyvin.

  4. Geneis on pitkälti nimen oman etenkin biologian oppikirja,mutamys astronomian.
    Biologian siksi,että esim nimet . Jahveh, Adam ja Eva sisältävät tieten kanssa täysin
    analogisia numeraleja koskien ihmisen DNA:ta ja kromosomijärjestelmää, esim näin:
    Elohimit tekivät(asa) ihmis/adamin 22 heprean kirjaimen kautta. Nyt ihmisessä on juuri 22 autosomista kromosomiparia + sukukromosomit x ja y. Ihmisen kromosomiluku on siis 46 mikä on myös lausutun adam-sanan lukuarvo!(1+4+1+40) Kun autosomisia kromosomeja on 2 x 22 eli 44 niin hämmästyttävästi myös nimessä adam osio d a m eli v e r i saa juuri lukuarvoin 44! Ja kun miehen ja naisen yhteisten kromosomiluku on 45 ja adm:n lukuarvo on 45, ovat Genesiksen 1. ihmisen lukuarvot 44 45 ja 46 eli täsmälleen sama kuin nykytieteemme ilmaisema eri kromosomimäärien luokittelu 44 45 46!!! Huomaa ensin,että ensimäinen lummiskirjain Aleph saa vanhan kirjoitusmuodon,joka ristinmuotoisena vastaa X kromosimin elektronimikroskoopilla otettua kuvaa,
    Raamatun Genesis (synty) kertomuksissa jumala-elohjim mainitaan edelleen juuri 22 kertaa ja nelikirjain jhvh 10 kertaa! Näin tulee 10 kertaa esiin myös kolmikirjain HVH, mikä on sanan ’tulla elämään’ kirjoitusmuoto. Nelikirjain ja kolmikirjain olivat olennaisia myös DNA:n rakenteelle ja toiminnalle, missä juuri 4 emästä mahdollisti 64 erilaisen kolmikirjain yhdistelmän ohjaamaa valkuaisainetta. Kolmikirjain hvh saa numeraalit 565, mikä liittyy kolmikirjain DNA:n emäksien geometrisesti kuvailtuun molekyylirakenteeseen; melkoisia ‘yhteensattumia’, jos nyt niitä ovat etenkin kun ‘herra’ eli J HVH on juuri nelikirjain josa elämää luova osa HVH (565 dna’n rakenne!) on juuri kolmikirjain!

    • What? Qué? Häh?

      Tutustupa Timo P. heprealaiseen perimätietoon enkeli Razielista ja tämän nimisestä Razielin kirjasta. Rez merkitse hepreassa ’salaisuus’ ja sen akronyymi rez = siemen.
      Siememen salaisuuden enkeli piiri maan ja mailmankaikeuden salaisuudet jo Adamile Paratiiissa safiirikivikirjaan ’Jumalan sormella’. (Shamir)

Kirjoittaja

Pöyhönen Timo
Pöyhönen Timohttp://www.hengenuudistus.fi
Pastori. Erikoistunut yhteisön rakentamisen saloihin. Toimii Hengen uudistus kirkossamme ry:n toiminnanjohtajana.