Olen nähnyt Jumalan!
Olen nähnyt Jumalan. Voin kertoa, että hän ei ole pilapiirtäjä Ville Rannan pitkäpartainen pilven reunalla ärisevä vanha ukko.
Ei, hän on tyylikkääseen tyköistuvaan ruskeaan liituraitapukuun pukeutunut lierihattuinen komea mies, joka tosin hämmästyttävästi muistuttaa näyttelijä Martti Suosaloa.
Kun kirkossa viime aikoina on väillä kovasti valiteltu, että niin vähän kuulee puhetta Jumalasta, niin ei hätää. Jos ei kirkossa puhetta kuule, niin aina voi mennä Espoon kaupunginteatteriin. Siellä riittää jumalapuhetta, reilu kaksi tuntia terapiaistuntoa yhteen pötköön. Eikä käy aika ollenkaan pitkäksi.
En nyt ala teatteriarvostelijaksi, mutta nostanpa tähän pari pointtia israelilaisen Anat Govin näytelmästä Voi Luoja. Sitä ennen täytyy itse esityksestä kuitenkin sanoa, että Martti Suosalon Jumalaa terapoiva psykologi Sanna-Kaisa Palo on vähintäänkin Suosalon veroinen verbalisti. Ja sanottakoon sekin, että näiden kahden puhetyöläisten sanattomana vastapainona toimii psykoterapeutti Ellan autistista poikaa Lioria esittävä Ari Kauppila kuin mykän EVVK-sukupolven tulkkina.
Kun teksti on vahva, riittää yksinkertaisempikin lavastus. Terapiaistunnossa Jumala Martti Suosalo, terapeutti Ella Sanna-Kaisa Palo ja tämän autistinen poika Lior Ari Kauppila. Kuva: Espoon Kaupunginteatteri/Juuso Westerlund.
Voi Luoja on hävyttömän hauska. Mutta se ei ole ilkeä, ei räävitön vaan älyllisen rehellinen, niin kuin loppuun asti mietitty huumori parhaimmillaan voi olla. Silloin se myös osuu, hyvin tarkasti, hyvin syvälle.
Näytelmän viestin voi kiteyttää kahteen huipentumaan. Ensinnäkin siihen, että masennukseen vaipunut Jumala todella katuu sitä, ettei lopettanut luomistyötään viidenteen päivään. Siihen asti kaikki oli hyvin, maisema kuin paratiisi, jossa täydellinen harmonia vallitsi niin eläinten kuin luonnon kesken.
Mutta sitten Jumala teki suunnattoman erehdyksen. Hän loi ihmisen, ensin Aatamin. Ja sitten tälle kumppaniksi Eevan, ettei olisi ihmisen hyvä olla yksin. Eihän tämä nyt mitään uutta ole, kyllä on moneen kertaan ennenkin kerrottu, että ei ollut hyväksi maailmalle luoda ihminen, kaiken riidan ja pahan alku ja juuri.
Mutta ei ole ennen Anat Govinia kukaan vielä tullut kertomaan, että se oli niin paha teko, että itse Jumalakin tuli mustasukkaiseksi. Siis sille, että ei nähnyt Aatami enää Jumalaa, josta piti tulla Aatamin paras kaveri. Ei, ei ollut Aatamille enää muuta mielessä kuin Eeva – ja siitä onkin saanut kärsiä koko ihmiskunta. Sillä siinä sitten meni Jumalalta paras kaveri ja koko paratiisin harmonia sen mukana.
Ja loppu onkin sitten sitä historiaa. Ei ole Jumalaa enää tarvittu säitä ja ilmoja säätämään, ei ole viikunanlehdet auttaneet, kyllä ihmiskunta on osannut kaiken pahan tehdä velisurmasta alkaen ihan itse.
---
Mutta jos on näytelmän ensimmäinen puoliaika terävän huumorin räiskettä, meno vakavoituu ja synkkenee, kun terapiaistunto jatkuu ja päästään ihmiskunnan ehkä yhteen huikeimpaan tarinaan hyvän ja pahan taistelusta, perimmäisen kysymyksen äärelle.
Terapeutti Ella laittaa Jumalan koville. Yksinkertaisella kysymyksellä miksi – kysymyksellä, joka on toistunut ja toistuu jokaisen suuren ja pienen katastrofin edessä kautta ihmiskunnan historian. Miksi muka hyvä Jumala sallii?
Näytelmässä – ja koko elämässä - kysymys tarkentuu siihen, miksi Jumala antoi Jobin Saatanan käsiin ja salli hurskaan, hyvyyden täydellisen esikuvan ja lähimmäistensä parasta aina ajatelleen Jobin kohdata kaikki inhimillisesti käsittämättömät kärsimykset. Kun mikään eri riittänyt, kun kaikki piti viedä, kaikki häväistä.
Mutta kuitenkin, Job ei taipunut, ei lähtenyt kiroamaan Jumalaansa. Lopulta Jumala – tuo hyvän ja pahan tiedon hallitsija - taipuu ja palauttaa Jobin onnen, jopa kaksinkertaisena.
Ja kaikesta siitä jäi elämään Raamatun lauseista yksi tunnetuimmista, klassikko, kuten Jumalakin myöntää: Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi.
- No, vähän testasin miestä, kuittaa Jumala terapeutilleen.
Ja avoimeksi jää, kumpi uskoo lopultakin todemmin: Jobin kärsimyksiin omassa elämässään samaistuva ateistiksi tunnustautuva terapeutti Ella vai omaan maailmanhallintaansa pettynyt ja voimansa menettänyt Jumala.
---
Voi Luoja vie niin syviin vanhatestamentillisiin vesiin, että turha sitä on näin luterilaisittain yrittää edes selittää. Tulee vain turhia sanoja.
Sen kyllä voi sanoa, että Voi Luoja on nimenomaan juutalainen näytelmä. Sen maailma on Vanhan Testamentin maailma. Jeesusta, siis kristinuskon Jumalan Poikaa, ei siinä edes mainita – vain ohimennen viitataan ”johonkin mekkalaan kaksi vuosituhatta sitten”.
Mutta sitä ei voi sanoa, etteikö nyt olisi tarjolla puhetta Jumalasta. Ja Valitun Kansan vaelluksesta. Jolla silläkin on tässä nykypäivän kontekstissa oma ulottuvuutensa ja symboliikkansa.
Tämä saarna kannattaa totisesti kuulla.
PS.
Jos ei nyt keväällä enää pääse lähes loppuunmyytyyn Espoon Kaupunginteatteriin, Taru Mäkelän ohjaama huikea esitys tulee syksyllä Tampereen Työväen Teatteriin. Suosittelen pitämään kiirettä.
29 kommenttia
Samuel Kettunen
Kyllä sinä voit olla jumalan poika, mutta näkyykö siellä teidän jumala perheessä ollenkaan tyttöjä. Raamatussa on ainakin äiti Israel ja tytär Siion.
Allahilla oli aikoinaan jopa kolme tytärtä, mutta pojat tulivat kateellisksi ja tytöt katosivat.
Tämä tasapainoinen ja analyyttinenkin blogi on näytelmän mainostamista parhaimmillaan, oivallisia kohteita tällä foorumilla lienee useita. Minuun ainakin upposi heti, harmillista tuo Etelä-Suomen syrjäinen sijainti täältä katsoen. Jospa syksy ja Tampere auttavat asiassa..
Blogisti ilmoittautuu eräässä mielessä myös niiden joukkoon Raamatussa, jotka kertovat nähneensä Jumalan. Raamatun Jumala kyllä sanoo, että ”Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon.”(1. Mo33:20) Riemastuttava ristiriita vai taas ihan looginen juttu Raamatun tekstissä?
Eräs Jumalan näkijöistä oli näytelmässäkin esille nostettu Job. Näin hän totesi kurimuksensa päätteeksi: ”Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut.”(Job42:5) Myös Jaakob kertoo samanlaisesta kokemuksesta: ”Minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin, ja silti olen elossa.”(1. Mo32:30) Itse asiassa pelkkä Jumalan näkeminen ei Jaakobille edes riittänyt. ”Sinua ei pidä enää sanoa Jaakobiksi, vaan Israeliksi, sillä sinä olet kamppaillut Jumalan ja ihmisten kanssa ja voittanut” todettiin Jaakobille painiottelun palkintojen jaossa.(28)
Olisikohan tuollaisessa raamatullisessa Jumalan näkemisessä kyse vähän sellaisesta havainnoinnista, jonka Jeesus täällä maan päällä ollessaan ilmaisi sanoilla ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän”?(Joh14:9) Mutta toki se tuo näytelmäkin yhden näkökulman kohti Kaikkivaltiasta avaa.
Vanhalla ajalla Jumala ei ole ollut Universaali vaan kansoilla on ollut omat jumalansa.
Raamatussa on maininta, VT:n puolella : ’ Kansat vaeltavat, jumalainsa nimessä kukin, mutta me vaellamme Herran, meidän Jumalamme nimessä aina ja iänkaikkisesti ’ Nimi on JHWH .
Hyvä arviointi teoksesta.
Virhettäkin saa huomata. Kuudennen päivän Ihmisen anomalia oli kovasti yhtä luonnon kanssa. Vasta kahdeksannen päivän diskontinuiteetti tälle anomalialle vapaudessa ja omassatunnossa toi haasteensa ajan myötä päästä eteenpäin moraalisessa ymmärryksessä nousta ajan mittaan myös henkisessä tasossaan.
Kuudennen päivän Ihmisen anomalian huomaa myös katolisen kirkon luonnontieteellinen konkregatio.
Jumalan ensimmäinen ja suurin virhehän oli luoda puu, josta ei sanut syödä, tai muuten. Ilman sitä puuta ihmiset olisivat kirmanneet ikuisesti paratiisissa.
Jobin tarina kertoo myös mielenkiintoista tarinaa Jumalan moraalista. On ihan ok tapattaa hyvän ihmisen perhe, kunhan tälle antaa tilalle uuden perheen taivasten vakuutusyhtiöstä. Näin ajattelevan Jumalan ei voida väittää tuntevan ihmistä tai ihmisyyttä kovinkaan hyvin.
Jumalalla on ainakin kolme epäonnistumista tilillä jo Raamattuun on uskomista. Siksi hänet voidaan panna tilille teoistaan. -Ihmisen , joka lankesi syntiin, luominen. -Usko siihen että kun maailma hukutetaan niin se voisi aloittaa lausta, Ei toiminut. -Jumala inkarnoitui Jeesuksen hahmossa jotta maailma uskoisi. Sekään ei toiminut, vaan Jeesus naulattiin ristiin ja maailma ei usko edelleenkään.
Olkoon että näytelmä tuntuu olevan aivan hyvä ja puhutteleva niin se on yksi variantti siitä, että Raamatun Jumala ei olle sellainen mitä ihmiset haluaisivat jumalan olla ,kuvastaen valtavaa pettymystä häneen.
Kuulemani mukaan , näytelmässä osat vaihtelevat, Jumalan ollessa terapeuttina terapeutille. Jos niin niin silloin on ymmäretty jotkin terapian olekusesta.
Hyvässä terapiassa potilas opettaa terapeuttia tulemaan selliseksi terapeutiksi jota hän tarvitsee, eli myös terapeutti on muutos ja kehitysprosessissa, ja terapeutti oppii.
Hyvässä terapiassa terapeutti ymmärtää että Jumalan kuva potilaassa on vahingoittunut ja tarvitsee parantajaa. Sitä prosessia ohjatessaan terapeutti kirkastaa omaa , hänessä olevaa jumalan kuvaa parantuen hitunen itsekin.
Näytelmä kuulostaa mielenkiintoiselta. Miten pääsisi näkemään?
Markku; ”Usko siihen että kun maailma hukutetaan niin se voisi aloittaa lausta, Ei toiminut.”
Miksi hukutettiin?
”Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita. Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,”
Vedenpaisumuksessa hukkuivat Jumalan poikien jälkeläiset, joten jäljelle jäi ihminen. (Itse Jumalan pojat löytyvät uudelleen Jobin kirjasta.)
Tässä yhteydessä löytyy kohta, joka kertoo Jumalan katuneen, ollaan pahoillaan, surullinen.
”niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä.”
Koska ihminen tehtiin Jumalan kuvaksi, niin kuvalla on tunteet ja sydän, kuten Jumalalla.
Jobin kirjassa Jumala kutsuu Jobia palvelijakseen. Kun tuli taivaasta tuhoaa Jobin lampaat ja palvelijat, niin palvelijan mukaan se oli Jumalan tuli. Niin myös uskoi Job, joten siinä on kertomuksen lähtökohta Jobin tuskaan. Miksi Jumala hylkäsi?
Mielenkiintoisia ovat Jobin ystävät. He olivat hienoja teologeja ja puhuivat tosi vakuuttavan raamatullisesti. Job oli väärä kohde raamatulliselle viisastelulle. Jobin ystävät kiusasivat Jobia. Tätä tapahtuu jatkuvasti, mistä paras esimerkki on lestadiolaisten hoitokokoukset.
Muuten katolilainen C. G. Jung kirjoitti teoksen Job saa vastauksen, jossa käsitellään psykoanalyysin työkalujen avulla samoja teemoja kuin näytelmässä. Vaikka lopputulos ei minua vakuuttanut parin lukukerran jälkeen, niin teos on lukemisen arvoinen, koska se avaa katolilaisuutta ja oman aikansa psykoanalyysiä.
Mitä näytelmä kertoo juutalaisuudesta, niin se pitäisi itse todeta.
Väisänen, voit kirjoittaa blogin Freudista jos haluat hänen merkityksestään, mutta tässä blogissa teemana on hyvin eksistentiaalinen teema siitä mikä meidän suhteemme on Jumalaan. Meidän epäuskomme hänen hyvään tahtoonsa, siitä kuinka hän näennäisesti on epäonnistunut luomistyönsä suhteen ja me , tuon suuren epäonnistumisen uhrit, haluamme panna Jumalan seinää vastaan vastaamaan teoistaan meitä kohtaan.
Jokaisella terapeutilla uskovaisella tai ateistilla on jotakin jumalasta edessään jokaisessa potilastapaamisessa. Jumalan kuvan himmeneminen potilaassa on suuri haaste sekä sielunhoitajille että terapeuteille. Eri henkisten sairauksien ja vaivojen oireet ovat myös oire siitä miten Jumalan kaukaisuus luo kärsimystä.
Joskus asia on myös päinvastoin. Potilas kärsii ja ainoa asia joka pitää häntä henkisesti ja fyysisesti hengissä ,on se että jotakin Jumalasta hänessä on potilaalle todellisuutta.
Niinhän maailma on aina pilkannut elävää Jumalaa ja hylännyt pelastuksen Hänen Pojassaan. Toisille pelastus, toisille loukkaus. Olipa kyseessä Tuiskun rienausveisut tai teatterien ”huikeudet”, niin usko ei sellaista menoa kaipaa.
Ilmoita asiaton kommentti