Raamattu !

Kirkon tulevaisuus on Raamatun oikealla ymmärtämisellä. Raamattu on meidän tavallisten ihmisten kirjoittamista käsityksistä koottu teos. Sen kokoajilla oli omnat voimakkaat halut saada kaikki ihmiset oman valtansa alle. He kielsivät kaiken muun Jeesuksesta kirjoitetun tekstin hävitettäväksi tulevilta sukupolvilta. Esim. Gnostilaisuus, jonka oppi on, että jumala ei ole ihminen, ei mies eikä nainen. Hyvä esimerkki Raamatun kokoajien tarkoitusperäisyydestä.

Raamattuun sokeasti uskoville ei tutkijoiden tuloksilla ole mitään reaali arvoa. Esim. Lontoon Jeesus seminaarin 1985 200 tutkijoiden käsityksen mukaan Johanneksen evankeliumissa on noin yhden prosentin verran uskottavaa aineistoa. Esimerkkejä löytyy vaikka huru mycket.

Raamattu siis ei ole Kolmiyhteisen Jumalan Pyhän Hengen kirjoittama ihmisten nimillä.

  1. Ismo malinen

    Paavali oli luopiojuutalainen.

    Ja minä en edusta täällä juutalaisuutta, vaan kerroin miten VT:n kirjoituksia on muutettu ja väärennetty kristilliseksi opiksi. On aivan sama kuka sen on tehnyt, näin on kuitenkin tapahtunut, ja jotkut ovat olleet valmiita uskomaan, vaikka on ollut mahdollista tarkistaa asioita, kuten minäkin olen tehnyt.

    Miten se menikään… ” yksikään piirto tai kirjain ei muutu, niin kauan kuin taivas ja maa pysyy. ” on kuitenkin muutettu ja vielä väitetty muutosta oikeaksi ja lopulliseksi totuudeksi, johon kaikkien pitäisi kääntyä.

  2. Onpa pojalla kovat mielipiteet, mutta niin saa ollakin. Raamattu on koottu pitkällä harkinnalla silloin olemassaolevista kirjoituksista, jotka kaikki perustuvat joko omakohtaiseen kokemukseen tai tarkkaan tutkimukseen ja harkintaan. Kirkkoisät tunsivat ja tiesivät asioita, joita nykyihminen ei tunne eikä tiedä. Sen lisäksi heillä oli henkilökohtainen suhde Pyhään Henkeen, joka puuttuu monilta papeilta ja joiltakin piispoiltakin, puhumattakaan tänne komentteja kirjoittavilta itseään täynnä olevilta ihmisiltä.
    Pyhä Henki on paras Raamatun tulkitsija. Kyskää Häneltä!

  3. ”Pyhä Henki on paras Raamatun tulkitsija. Kyskää Häneltä!”

    ”Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä,
    kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
    sellainen joka eksyy tieltä, huutaa rannalla,
    ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen:
    metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat…”
    -Jorma Etto: Suomalainen

    Eikä kukaan vastaa, ei ainakaan mikään ”pyhä henki”.

Suni Reino
Suni Reino
Uskon rehelliseen ja realistiseen Jeesuksen sanomaan. Kirjoitin kirjan " Kristinuskon kirja " 2010, josta käsitykseni ovat huomattavasti tarkentuneet perustan ollessa sama. Minusta saatietoa Googlesta haulla " Reino Suni ", josta osoite muuttunut ja yritykseni lopetettu. Koulutukseltani Ekonomi ja minua voi lähestyä e-mailin kymp.net kautta. Elämäni hallinnassani aktiivisen liikuntaharrastuksen myötä mutta yksinelo ei sovi minun mentaliteettiin etenkään kun lapset perheineen asuvat muualla.