Hengittelevä Raamattu

Kun hakkaat metsän aukoksi voit istuttaa tilalle haluamasi taimikon. Yhtä lajia. Monimuotoisuus vai avohakkuu? Metsänhoidon kysymykset ovat myös mielemme kysymyksiä - samalla tavoin kuin suhtautuminen Raamattuun.

”Nykyisen raamattukeskustelun polttopiste on etiikassa: mikä Raamatussa on eettisesti sitovaa ja mikä ei.” (Niko Huttunen, Analyysi, Kotimaa 29.10.2021). Piispathan julkaisivat äskettäin puheenvuoron raamatuntulkinnasta. Vielä jos tuohon Niko Huttusen otsikkoonsa tiivistämään kysymykseen vastattaisiin niin hyvä olisi. (Piispainkirje. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen puheenvuoro 2021. Julkaistu 27.10.2021). Olisipa meillä edes auttava yksimielisyys siitä, mitä nyt tarkoitamme kristittyjen kesken etiikalla ja mitä opilla. Siis löytää pienin yhteinen nimittäjä ja pitää siitä yhdessä kiinni.

Monia vilpittömästi oikeaan pyrkiviä kristittyjä käy sääliksikin. Tahdotaanko Suomeen oikeasti raamatuntulkinnan varjolla äärioikeistolaisia poliitikkoja, ulkomailtakin? (HS 25.7.2021 ja 1.11.2021, Valtakunnan syyttäjä/Päivi Räsänen uutisointi). Ajattelen, että vastaus on varmastikin ei mutta emme Suomessa oikeastaan ymmärrä kuinka paljon Raamatun alle maailmalla ladotaankaan poliittista dynamiittia.

Kun kirjoitin Metsäkirkon polku -kirjaa lähdin liikkeelle omakohtaisista, parantavista kokemuksista. Ajattelin, että siinähän se koko lukemisen juju on – hengitellä Raamatun ilmaa ja tuntea itsensä vapaaksi ja raamatulliseksi. Takaraivoon oli kyllä jäänyt myös pettymys, josta en pitkään aikaan päässyt irti.

Tein kerran aloitteen kirkon raamattukäsityksen selvittämiseksi. Arkkipiispa Mäkinen totesi kirkolliskokouksen puhemiesneuvoston puolesta, ettei raamattukäsitystä koskeva aloite etene kirkolliskokouksen käsittelyyn: ”Se ei kuulu kirkolliskokouksen päätöksentekoalueeseen”.  (Matti Perälän aloite yhteisen raamattukäsityksen puolesta torpattiin, K24 15.5.2018). Mille toimijalle raamattukäsitys sitten mahtanee kuulua, ellei Raamatun auktoriteetin pohjalta päätöksiä tekevälle kirkolle?

Sittemmin ymmärsin, ettei kirkon päätöksenteossa olekaan kysymys Raamatun arvovallasta vaan oikeassa olevista ryhmittymistä ja kirkkopoliittisista voimasuhteista (aika kitkerä kommentti, eikö?). Millainen olisi käsitys koko kirkkoa ohjaavasta Raamatusta - sellaisesta, joka hengittää?

Hengittelemistä ja vapautta ja raamatullisuutta on aika vähän – näin koen. Haen vertauskohtaa metsään. Kuusia kasvaa aukkojen uudistamisen kautta eteläisessä Suomessakin yhä enemmän. Kuusimetsän pahin tuholainen, kirjanpainajakuoriainen lisääntyy Suomessa uhkaavasti. Tuholainen lisääntyy yhtä jalkaa metsän yksipuolistamisen kanssa. Vertauskohta olisi siinä, että Raamatun aukottaminen ja uusiminen yhdenlaiseksi saa aikaan näivettymisen. Aukko ei ole koko metsä eikä tehokkaimmalta ja suoraviivaisimmalta näyttävä raamatuntulkinta ole koko kirkko.

Metsätiede on Suomessa korkeatasoista. Miten sitten uudistetaan metsien hoitaminen? Löytäisin kyllä tähänkin vertauskohtia kirkkoon ja teologiaan.

Valmistelen puheenvuoro Raamatun tulkinnasta yleisölle, joka ei ole kirkon tai hengellisyyden sisäpiiriä, tavallisia suomalaisia miehiä mukaan kutsuttuine puolisoineen. Voin heille kertoa, että selkeästi erilaisia Raamatun tulkitsemisen tapoja on ainakin kymmenen. Mikä niistä olisi oikea? Ehkä jokin sellainen, jossa olisi hyppysellinen niistä kaikista. Ja, että sellaista lukijaa ei ole olemassakaan, joka ei olisi jonkin tulkintatavan edustaja - vaikka hänkin toki toisin väittää. Ja, ettei kirkollamme käytännössä ole omaa ja yhteistä käsitystä. Vai?

 

 

5 kommenttia

  • Pekka Väisänen sanoo:

    Kyllä, hengittävyys omissa kokemuksissa toisille jaettavana kirkon jäsenenä olisi valtava mahdollisuus.

    Emme ole yhdestä puusta veistettyjä vaikka henki ruumiimme eläväksi tekee. Näin uskonkysymykset vaikuttavana asiana persoonakohtaisesti ovat aina persoonan vastausta kuin ymmärrystä. Kuljemme nimellisesti samankaltaisia polkuja vanhuuteemme mutta Kristukset lupaukset aukenevat silloin kun ne aukeavat itsekullekin.

    Tässä on mahdollisuus katsoa yhteistä jaettavaa vaikka kirkon eksigeesi ei ensimmäisenä olisi katsomassa pois tai vieraannuttamassa aidosta kokemuksesta tulla autetuksi, ja Armahdetuksi saamissamme lupauksissa.

    Erinomainen puheenvuoro, kiitos blogistille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Eräs tulkinnan tapa tämäkin. Opetuslapset luulivat, että Kristuksen kuolema teki lopun heidän toivostaan.

    —- Me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin.

    Hetkenä – jona he eivät luulleet – ylösnoussut Herra oli heidän keskellään. He saivat enemmän kuin toivoivat. Näkivät, vaikka eivät luulleet näkevänsä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Riitta Sistonen sanoo:

    Miksi vilpittömät kristityt (Raamattuun Jumalan sanana uskovat) ovat säälittäviä? Hehän ovat päinvastoin Jeesuksen mukaan autuaita eli onniteltavia. Jeesus: ”Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valehdellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.” Matt. 5:11-12

    Jae 13 sama luku puhuu mm. kirkostamme ja meistä krisityistä: ”Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.” Matt. 5:13

    Tästä mauttomuudesta löytyy runsaasti esimerkkejä. Viimeisimpiä piispa Laajasalon kannanotto Jumalan pilkkaan. Voikohan sitä edes enää sanoa mauttomaksi kun on jo paljon pahempaa. En keksi sanaa. Hän ei näe ongelmaa Jumalan pilkkaamisessa? Anteeksi mitä? Ongelma on tietysti näiden pilkkaavien ihmisten ongelma pyhän Jumalan edessä. Odottaisin piispan olevan huolestunut näiden ihmisten kohtalosta. Mutta ei. Pilkata saa ja oikein saada pitää!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Riitta Sistonen sanoo:

    Jos tulkintoja on monia, myös oppi on sekava, ts yksi sekamelska. Sitä myöten se mihin uskotaan on sekavaa. Itselläni oli täysi työ löytää evankeliumi opillisen sekamelskan keskeltä. Jumala johdatti ja tänä päivänä saan Herran armosta olla siinä uskossa, joka oli myös apostolien usko.

    En usko järkeni ja ajatusteni johtavan minua ymmärtämään Raamattua, vaan Jumalan Henki valaisee oman Sanansa sille joka asettuu sen puhuteltavaksi ja haluaa kuulla sitä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Matti Perälä

    Teologian tohtori, liikunnan, piirtämisen ja kitaransoiton harrastaja. Kirja Nuorten elämänkatsomus, Kirjapaja 1985. Ihmiskäsitys Pontus Wiknerin filosofis-teologisessa ajattelussa 1986 (väitösk.) Tulevaisuuden seurakunta, toimituskunnan pj 1993, E-kirja Muistoja Jumalasta, Mediapinta 2014. Metsäkirkon polku. Nuoruusmuistoista aikuisen ajatuksiin.. Väyläkirjat 2021.. Twitter: @MattiPerl. Blogeja myös Uusi Suomi Puheenvuoro ja Vapaavuoro sekä Lily. Kannanottoja ja elämäntarinaa: www.mattiperala.fi. Sivuillani on linkki PODCASTEIHIN: Elämänfilosofiaa Matti Perälä Podcast. Kuuntelemaan pääset myös tällä osoitteella: https://soundcloud.com/user-94130735