Pyhitetty olkoon Sinun nimesi

Evankeliointitapahtuma Ingilassa  Hänen majesteettinsa juhlakatoksessa.
Ruhtinaskunnassa  huomasivat, että väkeä tulee niin paljon, että emme mahdu luterilaiseen kirkkoon. Niinpä hallitsija tarjosi oman juhlahallin käyttöömme. Väki täytti paikan. Ruokatarjoilun hoitivat luterilaisten,  katolisten ja muslimien naisjärjestöt hyvässä yhteistyössä.

SUNNUNTAI 18.10.2020

20. sunnuntai helluntaista

Usko ja epäusko

Ensimmäinen lukukappale: Jes. 8: 11–15

Ole rohkea –  Älä pelkää

Kun ihmisellä on Herran pelko mielessään niin hänen ei tarvitse pelätä mitään vastuksia. Silloin voi vapaasti toimia sen mukaisesti, mikä parhaalla tavalla toteuttaa Jumalan tahtoa kulloisessakin tilantteesa. Jumalan armon vapauttaman ei tarvitse säikähtää turhista esteistä vaan voi rohkeasti suunnata katseensa eteenpäin.  Yleensä rakkauden ja hyvien käytöstapojen tie johtaa parempiin tuloksiin, kuin turhanpäiväinen inhimillinen hätäily ja hosuminen.

Lujalla kädellä Herra veti minut pois siltä tieltä, jota tämä kansa kulkee. Hän sanoi:
– Älkää sitä kutsuko salaliitoksi,
mitä tämä kansa salaliitoksi kutsuu.
Älkää vavisko,
älkää sitä pelätkö,
mitä se pelkää.

Mooseksen seuraajaa Joosua kehotettiin menemään eteenpäin rohkeasti ja mitään pelkäämättä. Saman kehotuksen tässä lukukappaleessamme Jumala antaa profeetta Jesajalle.  Mekin saamme ottaa tämän sanan omalle kohdallemme ja rohkeasti toimia Jumalan valtakunnan hyväksi. Vastuksia ei tarvitse säikähtää, vaan saamme mennä eteenpäin.

Pyhittäkäämme Jumalan nimi

Jumala on läsnä kaikkialla luomakunnassaan. Erityisesti hän on läsnä siellä, missä hänen nimensä mainitaan.  Jumalan nimen esilläolo merkitsee Jumalan läsnäoloa. Niinpä Isä meidän rukouksessakin pyydämme, että Jumala on kanssamme, kun rukoilemme: Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

Jumala on ilmoittanut itsenä kolmiyhteisenä Jumalana:  Jumala on yksi ja hänessä on kolme persoonaa Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Niinpä kasteessakin meidät kastetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.  – Huomaa nimi -sanan yksikkö! – Koska Jumalan nimi lausutaan, niin hän on läsnä.  Missä Jumala on läsnä, siellä hän myös toimii meidän hyväksemme. Niinpä Jumala itse toimii kasteessa, koska se tehdään hänen nimeensä.  Jumala itse on kasteen toimittaja. Siksi myös kasteen vaikutus on Jumalan työn tulos: Ihminen syntyy uudesti, hänestä tulee Jumala lapsi, ja ihminen saa Pyhän Hengen lahjan.  Näin ihminen on elämänsä jokaisena hetkenä Jumalan Pyhän Hengen läsnäolon tukemana  ja saa elää elämänsä täysin rinnoin Jumalan luomana, Kristuksen vanhurskauttamana ja Pyhän Hengen johtamana.

Jumalan läsnäolo luo pyhän kunnioituksen meihin ja kaikkiin, jotka Jumalan nimeen on kasteen kautta yhdistetty.  Tämä tulee esille myös rukouksessa.

Katekismus 2000 toteaa:

Rukous ei ole kahden tasavertaisen kumppanin keskustelua, vaan pienen ihmisen nöyrtymistä suuren ja pyhän Jumalan edessä.

Sama pyhä kunnoitus tulee esille myös Jesajan profetiassa:

Pitäkää te Herra Sebaot pyhänä,
pelätkää vain häntä,
vaviskaa hänen edessään.

Usko ja epäusko

Usko on dynaaminen voima. Epäusko jättää tämän voiman ulkopuolelle.  Tätä voi verrata liikennevaloihin pysähtyneeseen autoon. Liikennevalojen vaihtuessa liikkeelle lähtee se auto, missä vetopyörät on yhdistetty moottoriin. Mutta se auto missä kuljettaja painaa kaasua täysin voimin, mutta jättää vaiheen vapaalle tai painaa samalla kytkimen pohjaan, ei liiku minnekään.

Niinpä myös Jesajan profetia varottaa epäuskosta ja Jumalan armon hylkäämisestä jopa hyvin vakavin sanoin:

Monet heistä kompastuvat,
syöksyvät nurin niskoin, loukkaantuvat,
tarttuvat ansaan, jäävät kiinni.

Tässä pyhä 1. lukukappale kokonaisuudessaan: 

Jes. 8: 11–15

Lujalla kädellä Herra veti minut pois siltä tieltä, jota tämä kansa kulkee. Hän sanoi:
– Älkää sitä kutsuko salaliitoksi,
mitä tämä kansa salaliitoksi kutsuu.
Älkää vavisko,
älkää sitä pelätkö,
mitä se pelkää.
Pitäkää te Herra Sebaot pyhänä,
pelätkää vain häntä,
vaviskaa hänen edessään.
Hänestä on tuleva solmu ja este,
kompastuskivi, kallionlohkare
Israelin kahden kuningashuoneen tielle,
Jerusalemin asukkaille loukku ja ansa.
Monet heistä kompastuvat,
syöksyvät nurin niskoin, loukkaantuvat,
tarttuvat ansaan, jäävät kiinni.

  1. Katekismus 2000 selityksen Isä meidän rukouksen ensimmäiseen rukoukseen voi lukea täältä

    http://katekismus.fi/isameidan/26.html

    Första bönens förklaring i Katekesen kan läsas här

    http://katekesen.fi/fadervar/26.html

    Here you can read what our Catechism 2000 says about THE FIRST PETITION , page 50.

    https://evl.fi/documents/1327140/48878670/Catechism+%28English%29.pdf/eb29f82c-882f-8fc2-4fc4-1bfe4042c7c2?t=1550730264000

    Katolisen katekismuksen selityksen ensimmäiseen rukoukseen voi lukea täältä sivulta 672

    https://cdn.katolinen.fi/uploads/2014/01/KKK-4.OSA-2.JAKSO-2759-2865.pdf

    • Tarja

      Daavidin ja Salomon aikana oli vain yksi valtio.

      Salomonin jälkeen heidän valtakuntansa jakaantui kahtia vuonna 930 eKr., eteläinen jäi Salomonin pojan Rehabeamin hallittavaksi ja pohjoisen hallitsijaksi tulo vallan riistänyt Jerobeam, jonka Salomo oli karkottanut Egyptiin.

      Pohjoinen kuningaskunta kukistui 722 – 720 eKr. , kun Assyria valtasi sen.

      Eteläinen kuningaskunta kukistui 587/586 eKr., kun Baabel valtasi sen ja tuhosi maan lähes täydellisesti, jolloin Daavidin hallitsijasuku lakkasi.

      Jesaja sai kutsumuksen profeetaksi 738 eKr. ja hän toimi profeettana vielä 600 -luvun alkupuolelle asti.

      Samassa luvussa 8 mainittu Damaskon hävitys tapahtui 732 eKr. joten ainakin se osa lukua on kirjoitettu 733 eKr.
      Se tapahtui Syyro-Aramealaisen sodan aikana, kun Assyrian kuningas Tiglatpileser III teki sotaretken Palestiinaan 734-732 eKr., jolloin hän avasi kauppareitin Assyriasta Välimeren rantaa pitkin aina Gazaan asti.

      Joten teksti puhuu siis profeetan julistuksesta tuon sodan aikoihin.

    • Tarja

      Kiitos tästä hyvästä huomiosta.

      Vuoden 587/586 tapahtuma täydensi jo edellisten kertojen työtä Juudean väestön pakkosiirtolaisuudesta Baabeliin. Tuon vuoden tapahtumasta jo mainitsin yllä.

      Jes. 40: 3 ss viittaaa aikaan joka koittaa silloin, kun Pyhä kansa palaa Baabelista takaisin Juudeaan.

      Tämä 40:3 – on antanut sanonnallisen pohjan esille nostamallesi 57:14 tekstillle, joka ei varsinaisesti viittaa mihinkaan kansan siirtymään, vaan puhuu kansan valmistautumisesta kohtaamaan Jumalansa ja valmistautumiseen Jumalan erityiseen lähestymiseen kansansa luo. Tämä eskatologinen eli tulevan täyttymyksen ajan koitto esiintyy myös Markuksen evankeliumissa 1:3.

      Tässä tuo Jes 40 luku on nähtävissä.

      https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=jes&luku=40

      Tässä Markuksen evankeliumin alkujakeet, missä tien valmistus sovitetaan Johannes Kastajaan.

      Markuksen evankeliumi:

      1:1 Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, evankeliumin alku.
      1:2 Niinkuin on kirjoitettuna profeetta Esaiaan kirjassa: ”Katso, minä lähetän enkelini sinun edelläsi, ja hän on valmistava sinun tiesi.”
      1:3 ”Huutavan ääni kuuluu erämaassa: ’Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi'”,
      1:4 niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi.
      —- jne

  2. Matias

    Kaksi mielenkiintoista yhteyttä …..

    Jesaja 49:26

    ”Minä panen sinun sortajasi syömään omaa lihaansa ja he juopuvat omasta verestään niinkuin rypälemehusta ja kaikki liha on tietävä, että minä Herra, olen sinun pelastajasi, että Jaakobin väkevä on sinun lunastajasi. ”

    Johannes 6:53

    ”Jeesus sanoi heille.Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. 54Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet. 55Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. 56
    Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. ”

    • Olen aina sanonut, että ehtoollinen on itseasiassa rangaistus, koska myös Ilmestyskirjassa sanotaan:
      ” Verta te saitte juodaksenne ja sen te olette ansainneet.” ikäänkuin moittivaan sävyyn.

    • Tarja

      Nuo kohdat puhuvat eri asioista ja niiden tähtäyspiste on aivan eri tasolla liikkuvia.

      Jesajan kirjan luvussa 49 jakeet 7-26 puhuvat siitä, miten Jumala tuo israelilaiset takaisin kaukaisista maista. Jumala tpanee kansat kantamaan heitä kuin pikkulapsia takaisin kotimaahansa.

      Ne taas jotka yrittävät vastustaa tätä, kokevat viinikuurnan viinirypäleitten murskaantumiseen verrattavan hävityksen. Tämä Orientin tyyliä seuraava kielikuva esiintyy muinaisissa kiilakirjoituksissa jo Amarna -kirjeissä 1400 eKr..

      Johanneksen evankeliumin kertomuksessa Jeesuksen puheesta puolestaan kuvataan Jeesuksen oppia Herran Pyhästä -Ehtoollisesta. Pyhän aterian liturgiassa on piirteitä vanhasta juutalaisesta pääsiäisliturgiasta sekä perjantai-iltaisin laulettavasta sapattiaterian liturgiasta. Näissä kummassakin tapauksessa leipä ja viini kuuluvat liturgisesti laulettuun juhla-ateriaan. Viini ei siis enää kuvaa viinin murskaamia rypäleitä, vaan viinintuotannon lopputulosta, parhaisiin juhlahetkiin valmistettu parasta mahdollista viiniä.

      Pääsiäisateriassa uhrilammas metkitsi Jumalan tekemää liittoa kansansa kanssa, jonka Hän voimallisesti toteutti vapauttamalla kansansa Egyptin orjuudesta. Tämän vapautuksen uutena ulottuvuuden laajentumana on se että Jeesus Golgatan ristillä uhrasi itsensä kertakaikkisena ja täydellisenä pääsiäislampaana, niin että tämän uhrin anti riittää kaikkien kansojen kaikkien ihmisten syntien sovittamiseksi. Näin pyhän kansan käsite laajentui koko ihmiskuntaa koskevaksi.

    • Tarja

      Ilmestyskirjan tuo mainitsemasi kohta puhuu samaa kieltä kuin esille nostamasi Jesajan kirjan. Siinä kerrotaan rangaistuksesta niille, jotka ovat Jumalan kansaa eli kirkkoa vainonneet.

      Ilmestyskirja:

      16:6 Sillä pyhien ja profeettain verta he ovat vuodattaneet, ja verta sinä olet antanut heille juoda; sen he ovat ansainneet.”

      Saman linjan mukainen ajatus on myös jakeessa

      19:17 Ja minä näin enkelin seisovan auringossa, ja hän huusi suurella äänellä sanoen kaikille keskitaivaalla lentäville linnuille: ”Tulkaa, kokoontukaa Jumalan suurelle aterialle

      Mutta sen sijaan tuon iloa ja riemua täynnä olevan Jumalan kansan eli kirkon juhla-aterian linja esiintyy esimerkiksi jakeissa

      Ilmestyskirja:

      3:20 Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.

      19:9 Ja hän sanoi minulle: ”Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!” Vielä hän sanoi minulle: ”Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat.”

  3. Matias

    Tiedänhän minä, että te olette vaihtaneet itsenne juutalaisen kansan tilalle, ja kaikki onkin tarkoitetu teille, paitsi ne mitä synneiksi luetaan, silloin ovat muut, kuten israelilaiset olleet kompastelevia ja syöksyneet nurin niskoin. Mutta minä en ole samaa mieltä, tietenkään, koska minä olen puolustaja, eli pyhä henki.
    Laitetaan nyt kuitenkin pyhä pienellä peellä, ettei vaikuta kovin isottelevalta.

    Matias
    6:6 Sillä pyhien ja profeettain verta he ovat vuodattaneet, ja verta sinä olet antanut heille juoda; sen he ovat ansainneet.”

    Se, että tuo koskisi heitä jotka ovat kirkkoa vainonneet, ei voi pitää paikkkaansa, koska muut eivät juo ihmisen verta, kuin kristityt ehtoollisella ja ristiretkeläisten kerrotaan syöneen myös kuolleita tovereitaan, jota tapaa turkkilaiset suuresti kauhistuivat.

    Matias
    ”19:17 Ja minä näin enkelin seisovan auringossa, ja hän huusi suurella äänellä sanoen kaikille keskitaivaalla lentäville linnuille: “Tulkaa, kokoontukaa Jumalan suurelle aterialle ”

    Ja jatkuu…..syömään kuningasten lihaa ja sotapäälliköiden lihaa ja väkevien lihaa, sekä hevosten ja niiden selässä istuvien lihaa, ja kaikkien vapaitten ja orjien lihaa, sekä pienten, että suurten.

    Lienee kuitenkin muunnos Hesekielin kirjasta, 39: 4, jossa tapahtuma liittyy pakanakansain viimeiseen hyökkäykseen eli sotaan ja sanotaan…

    ”Israelin vuorille sinä olet kaatuva, samoin kaikki sinun sotalaumasi ja kansat, jotka sinun kanssasi ovat; Minä annan sinut petolinnuille, kaikille siivekkäille ja metsän eläimille ruuaksi. ”

    • Tarja

      1) Kristinusko on noussut juutalaiselta maaperältä. Siksi Vanhan testamentin perintö on myös kirkon perintö.

      2) Vanha testamentti oli Jeesuksen ja apostolien ainoa Raamattu sekä myös vanhan kirkon pääasiallisin, miltei ainoa Raamattu pari kolme vuosisataa. Vasta vähitellen Uuden testamentin kirjoitukset tulivat tunnetuiksi kristittyjen keskuudessa.

      Yhä edelleen Vanha testamentti kuuluu Raamattuu täysipainoisena Jumalan sanana. Valtaosassa kristikuntaa Deuterokanoniset eli Apokryfiset kirjat kuuluvat Vanhaan testamenttiin. Myös meidän kirkkomme Pyhän Raamatun kokoelmaan.

      3) Pakanakansojen hyökkäys Jumalan kansaa vastaan Vanhan testamentin aikana on luonteeltaan samaan linjaan kuuluva kuin kirkon ulkopuolisten voimien hyökkäykset kristikuntaa vastaan. Raja ei siis ole kansallisten rajojen mukaan vaan Jumalan ilmoituksen kansan ja sen ulkopuolisten välisestä rajasta.

      4) Jeesuksessa pyhän kansan yhteyteen kutsutaan kaikkia ihmisiä maan päällä. Tämä on yksi osaa hänen sovintotyötään jonka osallisuuteen kuuluu koko maailman kaikki kansat. Näin koko ihmiskunta on kutsuttu rauhaan ja sovintoon, jonka perusteena on toisaalta Aadamin perintöä oleva yhteenkuuluvuus yhteisistä sukujuuurista alkaen ja toisaalta Jeesuksen tuoma koko maailman vanhurskauttaminen Golgatan ristin uhrin välitykellä.

      5) Olen jo edellisessä kommentissani todennut, että kansojen tuomion julistuksen veren vuodatuksella ja Jeesuksen sovintoveren vuodattamisen välillä on ratkaiseva ero. Niitä ei missään vaiheessa voi panna samalle viivalle.

      Kansojen tuomion ”vihan viini” on lähtökohtaisesti yksi monista kuvista täydellisestä murskaamisesta. Luonteeltaan tämä on samassa sarjassa liikkuvaa kuin viime TV uutisissa kuvatut pommitusten jäljeltä olevat raunioiuneet talot.

      Sen sijaan Kristuksen sovintokuoleman tuoman armon vastaanottamisen viini on Jumalan liiton viini ja se julistaa sitä, että ristiinnaulittu Jeesus on pyrän aterian vietossa itse läsnä hän antaa oman sovintyönsä veren lahjoittaman armon ja anteeksiantamuksen omilleen, kun hän ehtoollisen leivässä antaa oman ruumiinsa ja ehtoollisen viinissä antaa oman verensä, elikä hän antaa koko täytetyn sovintotyön täyteyden kokonaisuudessaan pyhän liiton aterian nautimisessa.

      Ehtoollisen vietossa on kysymys saman Jumalan antaman liiton läsnäolosta tässä ja nyt pyhässä liturgiassa kuin aikoinaan oli Liiton kirjan ilmoittamisen yhteydessä Siinain vuoren luona. Silloinkin pyhä ateria oli liiton merkkinä.

      2.Mooseksen kirja:

      24:8 Niin Mooses otti veren ja vihmoi sitä kansan päälle ja sanoi: ”Katso, tämä on sen liiton veri, jonka Herra on tehnyt teidän kanssanne kaikkien näiden sanojen perusteella.”

    • Tarja

      1) Ilmestyskirjan ilmaukset sekä 6:16 että 19:17 sisältää muinaiselle Orientille hyvin tunnusomaisen kuvauken taistelujen voittamisesta. Noista kerskuttiin sekä ennen taistelua omaa uhoa kohottamaan että voiton suuruutta kuvaamaan sanomalla että vastustajssta tehdään tai on tehty metsän petojen ja taivaan petolintujen ruokaa. Näiden kuvien sanoma siis kertoo että voitettuja vihollisia ei haudattu vaan niiden annettiin jäädä luonnon petojen raadeltaviksi ja syötäviksi.
      Tähän linjaan kuuluu mm Goljatin pöyhkeät sanat Daavidille.

      1.Samuelin kirja:

      17:44 Sitten filistealainen sanoi Daavidille: ”Tule tänne minun luokseni, niin minä annan sinun lihasi taivaan linnuille ja metsän eläimille.”

      2) Tästä sitten nuo ilmaukset kasvoivat edelleen niin että ensivaikutelma on kuin voittaja söisi tapettujen lihaa tai joisi kaatuneitten verta. Tämä on tyylikeino sanoa että voitto on ylivoimainen j täydellinen. Voitto vihallisesta on täydellinen.

      3) Tästä edelleen ajatus siirtyy seuraavaan asteeseen, eli siihen että ne jotka ovat vainonneet Jumalan kansaa ovat tehneet sen niin perusteellisesti että se on ikäänkuin täysi verilöyly pyhää kansaa kohtaan. Kun sitten joissakin Raamatun kohdissa todetaan että nämä väkivaltaiset Jumalan kansan vainoajat saavat rangaisttuksensa niin silloin kysymys on siitä, että näin tuo sortajien vallan kukistuminen on Jumalan tuomion julki tuloa.

      Mainitsemasi Hesekielin kirjan kohta kuuluu yhtenä monista tätä linjaa kuvaavista teksteistä.

  4. Matias

    ”1) Kristinusko on noussut juutalaiselta maaperältä. Siksi Vanhan testamentin perintö on myös kirkon perintö. ”

    Kymmenen käskyä on otettu VT:n puolelta, mutta jo ensimmäinen käsky on muutettu ja kuka niitä muutenkaan noudattaa.

    Vuorisaarna ja Isä meidän rukous ovat koosteita, jakeet löytyvät VT:n puolelta, josta ne otettu. Paitsi, että VT:ssä ei kehoiteta repimään silmiä irti, tai katkomaan käsiä jos ne viettelevät.

    Veden muuttaminen viiniksi on Dionysos kultista, Roomalainen Baccus.

    Kolmiyhteys on Platonilta, mutta muunnoksena. Kuten myös ajatus maailmanlopusta. Platonin kolmiyhteys on Absoluuttinen hyvä, järki ja psyke. Kohta Absoluuttinen hyvä, on teologisesti muuttunut taustalla olevaksi Hyväksi isäksi. Ajatus hyvästä, ei käsittääkseni ole sukupuolinen, vaan yksi idea, joka pitää sisällään erilaisia hyveitä.

    Jeesuksen ruumiin syönti ja veren juonti, on pyrkimys kumota viisauden kehoitus syödä itseään. Kun viisaus sanoo,’ jotka minua syövät ne isoavat yhä lisää, jotka minua juovat, janoavat yhä lisää.’
    Jeesusta syömällä et janoa enää mitään, eli viisaus katoaa ja tieto käy turhaksi, kuten Paavali sanoo. Ehkä siksi, että Viisaus on femisana, se haluttiin poistaa turhana, ja toisaalta, ei ihmissyönti viisasta olekkaan, joten viisaus siinä katoaakin. Afrikassa erään alkuasukasheimon tapana oli syödä vainajansa, mutta he sairastuivat lihassurkastumaan, yleiseen heikkouteen, vapinaan ja tylsyyteen,… kärsimykseen. Asiaa tutkineiden Viisaus auttoi heitä ja tietoa saaneina he lopettivat.

    Helvetti on todennäköisesti Zarathustralaisuudesta, jossa tuli on merkittävässä
    asemassa, ja sanonta” tulen rangaistus” on sieltä päin peräisin. Tulen rangaistus saattoi tarkoittaa roviolla polttamista, jolloin ihminen muuttuu tuhkaksi, eli katoaa.
    Ristiinnaulitseminen on roomalainen rangaistustapa, aikaisempi, paaluun seivästäminen ja elävältä nylkeminen ovat assyrialaisia tapoja.

    Raamatussa on sanonta: ” Minä aukaisen teidän hautanne ja vien teidät minun kansani, takaisin Israelin maalle. ”
    Tästä voi olla peräisin ajatus ruumiiden ylösnousemuksesta. Ja Israel, koska sinne me emme voi mennä, muuttui taivaaseen menoksi, mutta vasta kuoleman jälkeen.

    Sielun kuolemattomuusoppi Intialaisesta sielunvaellus opeista ja myös Platonilta se myös löytyy, kirjassa Valtio.

    ’Jeesus Kristus ja Golgata,’ voi olla peräisin Intian tarinasta ’Krisna ja Krisnan Goloka,’ (Krisnaloka, ) Korkein henkinen planeetta, jossa Krisnalla on erilaisia asuinpaikkoja, sen kerrotaan virkistävän aisteja.
    Ehkä se tuli kreikkalaisten mukana Intiasta, muutti täällä muotoaan, kuten myös Chakrat muuttuivat Sakramenteiksi ja Krisnan lupaus poistaa vahingollisten tekojen vastavaikutukset, muuttui Kristuksen syntien anteeksiantamiseksi.

    • Tarja

      1) Jo Vanhassa testamentissa on ilmauksia, jotka ennakoivat kolminaisuusoppia. Kerran pidin viikon aikana erään seminaarin Raamatun kolmesta ensi jakeesta ja avasin niitä vanhan juutalaisen rabbinistisen materiaalin ja menetelmän pohjalta. Näin saatoin tuon viikon aikana omistaa yhden päivän Isälle Jumalalle ja yhden päivän Messiaalle, Kristukselle, Jumalan Pojalle ja yhden päivän Pyhälle Hengelle.
      Joten kristinusko ei suinkaan ole vääristellyt Jumala-käsitystä, vaan tuonut esille, kuka meidän Jumalamme on.

      2) Vuorisaarna on todellakin kokoelma Jeesuksen opetuksia. Mutta kuten mainitset viittauksistasi Vanhaan testamenttiin, niin huomaat ettei meidän Vapahtajamme suinkaan lähtenyt pois Vanhan testamentin opetuksista, vaan toi esille niiden opetuksen olemuksen, Esimerkiksi yhdestä ainoasta Vuorisaarnan jakeesta eräs tuttavani, jonka raakaversion väitöskirjaansa varten opponoin Åbo Academin tutkijaseminaarissa kijoitti nelisen sataa sivua missä hän lähti erittäin laajasta Vanhan testamentin aineistosta, tullen Qumranin teksteihin jne. Sitten hän seminaarin jälkeen vielä viimeisteli työtään ja sai hyvän tuloksen.

      Tämänkin tutkimuksen käsittelemien lukemattomien taustalla olevien tekstien lukuisuus osoittaa miten juutalaisen yhteisön suuresti kunnioittamaen David Flusserin lausunto Jeesuksesta on oikea, kun hän sanoo Jeesuksen olleen oman aikansa oppineimman miehen.

      3) Orientaalinen kielenkäyttö on värikkäämpää kuin meidän suomalaisten. Kun yhteen aikaan olin paljon somalien seurassa niin heidänkin keskuudessaan oli monesti monia väritkäitä ilmuksia, joita kukaan ei tarkoittnut kirjaimelliseksi vaan ikäänkuin puheen höysteeksi. Esim. eräskin sanoi kerran, että hän otta iholtaan palan nahkaa ja kirjoittaa siihen rakkaalleen viestin että hän rakastaa tätä. Tuolla hän ei tarkoittanut että hän tekisi noin vaan että hänen rakkautensa koski koko hänen olemustaan.

      Niinpä Vuorisaarnan puhe silmien repimisestä kuuluu samaan luokkaan kuin aikoinaan kouluttajana asevelvollisuusaikana kerran sanoi että jos joku tekee sitä ja sitä, niin sitten tämä ”hirtetään aamunkoitteessa”. Kukaan ei syyttänyt häntä raakuudesta vaan kaikki ymmärsivät hänen tarkoittaneen että puhuttu asia oli tiukasti kiellettyä.

    • Tarja

      Veden muuttuminen viiniksi on kasvanut aivan puhtaasti juutalaisesta perinteestä.

      Mooseksen ajan tiedustelijain käynti luvatussa maassa toi tietoon, että maa oli yltäkylläinen. Sama teema yltäkylläisyydestä johti sitten moniinkin kuvauksiin tulevasta onnesta ja runsaudesta. Tämä sitten keskittyi lupaukseen Messiaan ajasta. Näin vähitellen tuli yleiseksi odotus, että Messiaan aikana tulee esille viinin yltäkylläinen runsaus.

      Tämä lupaus toteutui Kaanaan häissä ja näin myös Jeesuksen oppilaat välittömästi osasivat yhdistää tämän merkiksi Messiaan ajan koittamiselle.

      Viinin runsauden sanoma siis oli se, että Messiaan aika on juuri nyt saapunut kohdalle.

      Huomaapa, mikä osuus naisella oli tähän Jeesuksen ensimmäiseen ihmeeseen. Maria antoi vihjeen hääväen auttamiseen ja Jeesus toteutti tämän äitinsä esittämän toivomuksen.

    • Tarja

      1) Kahden erilaisen kieliopillisen ”suvun” olemassaolo on kieliopin laatijoille ollut lähetökohta. Sen sijaan nimitykset feminiininen ja maskuliininen ovat vain ilmausta siitä että motoja on kahta eri laatua. Ei enempää. Sitten kielen kehityksen kannalta on jossain vaiheessa tullut sellainen jakautuminen että useammat naista tarkoittavat sanat ovat kasaantuneet toiselle muodolle, jota tämän perusteella on alettu nimitää feminiiniksi, ja useampi miespuolista kuvaava sana on kasaantunut toiseksi, jota on alettu nimittää maskuliiniksi.

      Kieliopillinen suku ei kuitenkaan ole määräävä niin että voitaisiin sanoa että viisaus on feminiini siksi että se olisi jotenkin sukupuolisesti määriytynyt. Heprean sana viisaus on ḥåḵ-māh, חָכְמָה , on kieliopillisesti feminiininen sana,

      Verrataanpa sanaa henki. Vanhan testamentin alkukielellä epreaksi sana ר֣וּחַ , rū-aḥ , on feminiininen sana, Uuden testamentin alkukielellä kreikaksi πνεῦμα, ατος, τό, pneûma, sana on neutri ja maailman suurimman kirkon katolisten teologian perustekstissä Valgatassa se on latinaksi, spiritus, se on maskuliinissa.

      2) Herran pyhä ehtoollinen on olemukseltaan Jumalan läsnäolon ateria. Jeesus tulee meidän luoksemme niin syvällisesti, että me ehtoollisen leivässä syömme hänen ruumiinsa ja viinissä juomme hänen verensä. Kysymyksessä on reaalinen Jumalan kohtaaminen, Jeesuksesta osalliseksi pääseminen.

      Ehtoollisen olemus liikkuu siis aivan eri tasolla kuin kysymys viisaudesta ja sen luonteesta.

      Toki on huomattava että aito, todellinen viisaus on Jumalan lahja ja sellaisena siis nimenomaan viisaus on Jumalan työtä ja näin siis voidaan todeta että myös herran pyhä ehtoollinen on nimenomaan

      v i i s a u d e s t a

      osalliseksi pääsemistä, koska aito Jumalan pelko on todellisen viisauden alku ja perusta.

      Sananlaskut:

      1:7 Herran pelko on tiedon alku; hullut pitävät halpana viisauden ja kurin.

      9:10 Herran pelko on viisauden alku, ja Pyhimmän tunteminen on ymmärrystä. –

    • Tarja

      !) Juutalaiset joutuivat zarahustralaisten kanssa tekemisiin vasta persialaiskaudella, kun Kyyros valloitti Baabelin.

      Tulella rangaistus oli juutalauudessa tunnettu aihe jo kertomuksessa Sodaoman ja Gomorran tuomiosta.

      2) Juutalainen ja kristillinen oppi on luonteeltaan täysin erilainen ja eri lähtökohdista nouseva kuiin intialaisperäisten uskontojen sielynvaellus- tai reinkarnaatiooppi.

      Juutalaisessa ja kristillisessä perinteessä tulevasta maailmasta ei tulla takaisin, vaan Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan, jossa vanhurskaus asuu ja joka merkitsee ianaikkista onnea ja autuutta Jumalan antamassa tulevassa maailmassa, uudistuneessa paratiisissa, täyttymyksen ikuisuudessa.

      Maailmankuva siis on lineaarinen, yhteen suuntaan eteenpäin menevä.

      Intialaisessa syklisen maailmankuvan mukaisessa opissa kaikki kiertäää kehää ja ”paratiisimaisen onnen tilasta” pitää jälleen palata takaisin syntymien kiertoon ja jossain vaiheessa voi joutua käymään ”kaikkein helvetillisimmät vaivat” ennen kuin taas pääsee eteenpäin nousemaan parempaa kohti. jne loputon ketju.

      Nämä opit ovat perusteissaan täysin eri tavoin maailmaa tarkastelevia.

      3) Golgata sanalla ei ole mitään tekemistä intialaisten Krishnan ympärille luotujen kertomusten kanssa.

      Kreikan Γολγοθᾶ, Golgotha on peräisin heprean sanasta gulgoläth, גֻּלְגֹּלֶת , jonka merkityksen tavanomaisena teloituspaikkana evankeliumien käännös ”pääkallopaikka” hyvin tuo esille.

    • Tarja

      1) Intialaisperäisten uskomusten parissa esiintyväin oppien Chakrat tai tsakrat, sanskritiksi tšakraṃ, चक्रं, pyörä, sykli jne,

      ovat aivan eri perua olevia sanoja kuin

      kristillisen perinteen mukainen sana sakramentti, joka on peräisin latinan sanasta

      sacramentum ja joka arkikielessä tarkoittaa mysteeriä ja uskonnollisessa käytössä pyhää toimitusta missä näkyvään aineeseen sisältyy syvä Jumalan todellisuuden osallisuus. Näin näkymätön suuren Jumalan mysteeri tulee näkyväksi ja koettavaksi konkreettisessa aineessa.

      2) Pelkkä numero ei ole peruste Jumalan olemuksen kuvaamiseen, vaan numerot ovat vain jo itsessään Jumalan omasta olemiuksestaan ilmoittaman todellisuuden hahmottaminen mm numerollisesti niin että kolmiyhteinen Jumala on numerisesti yksi, mutta hän on ilmoittanut itsensä kolmessa persoonassa.

      Platonin oppi kolmesta kohdasta on jo lähtökohdissaan täysin eri tasolla liikkuva kysymyksenasettelu. Näillä ei ole mitään kosketuskohtaa elävän Jumalan olemuksen kanssa. Niin kysymyksenasettelun taso kuin näiden numeroiden ilmaisema todellisuus liikkuvat aivan eri puolilla käsitteiden avaruutta.

  5. Matias

    ”2) Tästä sitten nuo ilmaukset kasvoivat edelleen niin että ensivaikutelma on kuin voittaja söisi tapettujen lihaa tai joisi kaatuneitten verta. Tämä on tyylikeino sanoa että voitto on ylivoimainen j täydellinen. Voitto vihallisesta on täydellinen. ”

    Miten tämä liittyy Jeesuksen syömiseen, tarkoittaako se, että te olette voittaneet Jeesuksen ?
    Kuitenkin sanotte, että Jeesuksen avulla te voitatte. En ymmärrä ollenkaan.

    • Tarja

      No eiväthän nuo lauseet liitykään toisiinsa vaan puhuvat aivan eri asioista. Ero on jopa suurempi kuin puheet auton moottorin öljystä ja paistinpannulla käytettävästä ruokaöljystä. Eihän näitäkään pidä sekottaa toisiinsa.

  6. Matias

    Lainaukset VT:n puolelta eivät kuitenkaan ole Jeesuksen ideoita eikä kristittyjen
    keksimiä, eivätkä ne sellaisiksi muutu, vaikka Jeesusta yritetään sanoa sanaksi.

    Niitä kuitenkin mainostetaan kristillisinä, vaikka ne eivät sitä ole.

    Joku opetuslapsistakin sanoa, ” Sinä korjaat satoa siitä, mistä et ole vaivaa nähnyt. ” Toiset ovat vaivan nähneet.

    Kunnia sinne minne kunnia oikeasti kuuluu.

    • Tarja

      En ymmärrä miksi – vertauta käyttääkseni – yrität tehdä

      pesäeroa männyn taimen ja isoksi kasvaneen hongan välille

      ikään kuin kyseessä olisi eri puulaji.

      Perinteen jatkuminen Abrahamista ja toisista patriarkoista eteenpäin Mooseksen ja Joosuan aikaan ja siitä edelleen profeettojen aikaan ja edelleen aikansa oppineimman juutalaisen Jeesuksen aikaan ja siitä edelleen apostolien ja kirkkoisien aikaan ja niin edelleen vanhalta- ja keskiajalta aina nykyaikaan asti on johdonmukaista ja jatkumo on aukoton aivan kuin pienestä muutaman sentin puuntaimesta voi kasvaa hyvinkin suuri puu. Esimerkiksi Kamerunissa korkeimpien puiden keskikorkeus on noin 55 metrin tienoilla sikäläisissä savannin metsissä, ja nuokin ovat aluksi olleet vain muutaman sentin pituisia taimia.

      Mielestäni kaikki yritykset tehdä tähän perinteen jatkumoon katkos ovat keinotekoisia.

  7. ” Näin saatoin tuon viikon aikana omistaa yhden päivän Isälle Jumalalle ja yhden päivän Messiaalle, Kristukselle, Jumalan Pojalle ja yhden päivän Pyhälle Hengelle. ”

    En tiedä miten löydät nämä VT:n puolelta.

    Siellä on kolme kanta-isää Aabraham Iisak ja Jaakob.

    Monta mainintaa Pojasta. kuten vaikka Salomo, joka oli Daavidin poika, kupeista lähtöisin. Jumala sanoo hänestä: ” Hän on oleva minun poikani ja minä olen hänen isänsä.” Myös kansasta sanotaan ’Minun poikani.’ ” Päästä minun poikani palvelemaan minua.” Viesti Faraolle.

    Lisäksi Maata sanotaan Pyhäksi maaksi. ” Sillä maa jolla seisot, on Pyhä maa .

    Elämän henki ja kaiken elävän äiti on Chavah, joka oli jo alussa, muuttui sitten kristillisesti Evaksi.

    • Tarja

      Yhden päivän käytin heprealaisen alkutekstin ensimmäisen sanan selittämiseen.

      Sana bə·rê·šîṯ , בְּרֵאשִׁ֖ית , sisältää preposition bə joka voidaan kääntää eri vastinein eri yhteyksissä ja sitten sanan rê·šîṯ , joka eri yhteyksissä vähän eri tavoin vokalisoiden voi merkitä alkua, ensimmäistä jne ja tästä johdannaisena ensi satoa, sisarussarjan esikoista jne Juutataisessa yhteisössä esikoinen oli myös sisarustensa hallitsija ja näiden joutuessa vaikeuksiin se, jonka tehtävänä oli auttaa nuorempia sisaruksiaan, josta syystä hänen perintöosansa oli kaksi kertaa suurempi kuin muiden sisarusten.

      Näin tästä esikois ja hallitsija -ajatuksesta nousi sitten Messias -ajatus, Jumalan valtakunnan hallitsija.

      Tässä tuon ajatuksenjuoksun muutamia kiinnekohtia. Näin tuo Raamatun ensimmäinen sana voidaan ymmärtää myös että Isä Jumala loi koko maailman Messiaassa. Ja koska Jeesus on Jumallan lupausten täyttymys, niin hän on tosi Messias, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hän on kaikkivaltias. Hän on Jumala. Ja koska Jumala on yksi niin päädymme kolminaisuusopin määritelmään että Jumala on yksi ja hän on ilmoittanut itsensä kolmena eri persoonana.

      Tuo Messiaassa eli Kristuksessa luomisen ajatus tuodaan esille myös Nikean tunnustuksessa, jossa Jeesuksesta sanotaan

      ja yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, —-

      Tässä on yhden päivän aikana huomattavasti perusteellisemmin käsitellyn opetuksen anti lyhesti tiivistettynä.

      Isästä Jumalasta Luojana puhuin yhden päivän luoda -sanan perusteella.

      Pyhän Hengen liike vesipilvien mukana oli yhden päivän aiheena.

      Kunakin päivänä menin läpi koko Raamatun aineksesta näyttävimpiä kohtia, ja näytin miten nämä nousevat Raamatun ensimmäisten sanojen pohjalta ja kuinka näiden tulkintojen ketju on muodostunut jne.

    • Tarja

      Kyllä elämän äidissä on kysymys niin juutalaisten kuin kristittyjenkin yhteisestä perinnoöstä.

      Raamatun Eeva on kyllä kerrottu jo Raamatun kolmannessa luvussa.

      Hepreaksi sana חַוָּה , ḥawwāh, Elämän äiti,

      Latinaksi Heva , josta sitten on eri kieliin hioutunut erilaisia muotoja mm norjan Eva ja englannin Eve ja venäjän Jeva, Ева.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25

Evankeliointitapahtuma Ingilassa  Hänen majesteettinsa juhlakatoksessa.
Ruhtinaskunnassa  huomasivat, että väkeä tulee niin paljon, että emme mahdu luterilaiseen kirkkoon. Niinpä hallitsija tarjosi oman juhlahallin käyttöömme. Väki täytti paikan. Ruokatarjoilun hoitivat luterilaisten,  katolisten ja muslimien naisjärjestöt hyvässä yhteistyössä.

SUNNUNTAI 18.10.2020

20. sunnuntai helluntaista

Usko ja epäusko

Ensimmäinen lukukappale: Jes. 8: 11–15

Ole rohkea –  Älä pelkää

Kun ihmisellä on Herran pelko mielessään niin hänen ei tarvitse pelätä mitään vastuksia. Silloin voi vapaasti toimia sen mukaisesti, mikä parhaalla tavalla toteuttaa Jumalan tahtoa kulloisessakin tilantteesa. Jumalan armon vapauttaman ei tarvitse säikähtää turhista esteistä vaan voi rohkeasti suunnata katseensa eteenpäin.  Yleensä rakkauden ja hyvien käytöstapojen tie johtaa parempiin tuloksiin, kuin turhanpäiväinen inhimillinen hätäily ja hosuminen.

Lujalla kädellä Herra veti minut pois siltä tieltä, jota tämä kansa kulkee. Hän sanoi:
– Älkää sitä kutsuko salaliitoksi,
mitä tämä kansa salaliitoksi kutsuu.
Älkää vavisko,
älkää sitä pelätkö,
mitä se pelkää.

Mooseksen seuraajaa Joosua kehotettiin menemään eteenpäin rohkeasti ja mitään pelkäämättä. Saman kehotuksen tässä lukukappaleessamme Jumala antaa profeetta Jesajalle.  Mekin saamme ottaa tämän sanan omalle kohdallemme ja rohkeasti toimia Jumalan valtakunnan hyväksi. Vastuksia ei tarvitse säikähtää, vaan saamme mennä eteenpäin.

Pyhittäkäämme Jumalan nimi

Jumala on läsnä kaikkialla luomakunnassaan. Erityisesti hän on läsnä siellä, missä hänen nimensä mainitaan.  Jumalan nimen esilläolo merkitsee Jumalan läsnäoloa. Niinpä Isä meidän rukouksessakin pyydämme, että Jumala on kanssamme, kun rukoilemme: Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

Jumala on ilmoittanut itsenä kolmiyhteisenä Jumalana:  Jumala on yksi ja hänessä on kolme persoonaa Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Niinpä kasteessakin meidät kastetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.  – Huomaa nimi -sanan yksikkö! – Koska Jumalan nimi lausutaan, niin hän on läsnä.  Missä Jumala on läsnä, siellä hän myös toimii meidän hyväksemme. Niinpä Jumala itse toimii kasteessa, koska se tehdään hänen nimeensä.  Jumala itse on kasteen toimittaja. Siksi myös kasteen vaikutus on Jumalan työn tulos: Ihminen syntyy uudesti, hänestä tulee Jumala lapsi, ja ihminen saa Pyhän Hengen lahjan.  Näin ihminen on elämänsä jokaisena hetkenä Jumalan Pyhän Hengen läsnäolon tukemana  ja saa elää elämänsä täysin rinnoin Jumalan luomana, Kristuksen vanhurskauttamana ja Pyhän Hengen johtamana.

Jumalan läsnäolo luo pyhän kunnioituksen meihin ja kaikkiin, jotka Jumalan nimeen on kasteen kautta yhdistetty.  Tämä tulee esille myös rukouksessa.

Katekismus 2000 toteaa:

Rukous ei ole kahden tasavertaisen kumppanin keskustelua, vaan pienen ihmisen nöyrtymistä suuren ja pyhän Jumalan edessä.

Sama pyhä kunnoitus tulee esille myös Jesajan profetiassa:

Pitäkää te Herra Sebaot pyhänä,
pelätkää vain häntä,
vaviskaa hänen edessään.

Usko ja epäusko

Usko on dynaaminen voima. Epäusko jättää tämän voiman ulkopuolelle.  Tätä voi verrata liikennevaloihin pysähtyneeseen autoon. Liikennevalojen vaihtuessa liikkeelle lähtee se auto, missä vetopyörät on yhdistetty moottoriin. Mutta se auto missä kuljettaja painaa kaasua täysin voimin, mutta jättää vaiheen vapaalle tai painaa samalla kytkimen pohjaan, ei liiku minnekään.

Niinpä myös Jesajan profetia varottaa epäuskosta ja Jumalan armon hylkäämisestä jopa hyvin vakavin sanoin:

Monet heistä kompastuvat,
syöksyvät nurin niskoin, loukkaantuvat,
tarttuvat ansaan, jäävät kiinni.

Tässä pyhä 1. lukukappale kokonaisuudessaan: 

Jes. 8: 11–15

Lujalla kädellä Herra veti minut pois siltä tieltä, jota tämä kansa kulkee. Hän sanoi:
– Älkää sitä kutsuko salaliitoksi,
mitä tämä kansa salaliitoksi kutsuu.
Älkää vavisko,
älkää sitä pelätkö,
mitä se pelkää.
Pitäkää te Herra Sebaot pyhänä,
pelätkää vain häntä,
vaviskaa hänen edessään.
Hänestä on tuleva solmu ja este,
kompastuskivi, kallionlohkare
Israelin kahden kuningashuoneen tielle,
Jerusalemin asukkaille loukku ja ansa.
Monet heistä kompastuvat,
syöksyvät nurin niskoin, loukkaantuvat,
tarttuvat ansaan, jäävät kiinni.