Oodi kasvomaskeille – tehdään yhdessä välttämättömyydestä hyve!
Olihan se viime keväänä aikamoista sekoilua näitten kasvomaskien kanssa! Ensin sanottiin, ettei maskeja ole eikä niitä ainakaan kaikille riitä. Sitten kerrottiin, että ei niistä ole mitään hyötyä, vastoinpäin niistä saattaisi olla jopa haittaa.
Sitten maskikaupat äkkipikakiireellä ilman kilpailutusta uskottiin erään kauneusalan yrittäjäjulkkisnaisen ja vähän epämääräisen bisnesmiehen asiaksi. Siitä kasvoi ihan kiinalainen juttu, kun maskeja ei saatukaan Kiinasta eikä muualtakaan. Tulliin jäi osa, testikappaleet todettiin käyttökelvottomiksi. Osa maskirahoista onnistuttiin jäädyttämään, etteivät kaikki hynät olisi menneet ihan Kankkulan kaivoon.
Suomessakin herättiin suosimaan suomalaista eli tyhjästä polkaistiin käyntiin kotimainen kasvomaskituotanto. Sitä ennen paikallinen tapiolalaisapteekki oli ehtinyt rokottaa blogistiakin kunnolla: Yksi ainoa kasvomaski maksoi 7,50 euroa! Vertailun vuoksi: Nyt maskeja saa ruokakaupasta isoissa erissä, joissa yhden naamarin hinnaksi tulee 50 senttiä.
Haluaako joku nostalgiaan taipuvainen ostaa meikäläiseltä 10 kappaleen apteekkimaskipakkauksen? Siitähän voi tulla jatkossa vaikkapa keräilyharvinaisuus: Korkkaamaton maskipakkaus koronaviruksen alkuajoilta omakustannushintaan vain 75 euroa. Olivat niin kalliita, että en ole raaskinut itse niitä käyttää.
Nyt, lokakuussa A.D 2020 tuo yllä kuvattu maskisekametelisoppa on taas roiskahtanut tapetille: Oppositio on Arkadianmäellä ottanut käyttöön kovat otteet, kun syyttää PM Marinin hallitusta valehtelusta ja himoitsee perhe- ja peruspalveluministerin (ei sukua blogistille) päänahkaa epäluottamuslauseen muodossa.
Eduskunnassa kiellettyjen sanojen joukkoon näihin asti kuulunut Valehteleminen on nyt otettu sujuvaan käyttöön. Ei kai tällaisesta voi mitään hyvää seurata? Näkeekö oppositio tässä salaliiton aineksia vai yritetäänkö vain saada yksi ministeri kerrallaan eroamaan?
Poliittista teatteria tämäkin, luulisin, mutta ikävä aihe todella huonoon hetkeen on valittu, jos tarkoitus on hallitus kaataa. Koronaviruspandemia ei ole vielä pitkään aikaan ohi, vaikka moni niin luulee / toivoo ja elää uskomuksensa mukaisesti välittämättä vähääkään turvaväleistä, käsihygieniasta tai naamioitumisesta julkisissa kulkuvälineissä.
On myönnettävä, että kuluvan vuoden edestakainen venkslaus erilaisten rajoitusten kanssa on saarut rauhallisemmankin ja kärsivällisemmänkin ihmisen tuolloin tällöin hikeentymään. Eikä meikäläinen edes ole rauhallinen saati kärsivällinen tyyppi.
Joskus on kuluvan vuoden aikana tuntunut siltä, että nyt justiinsa mitta tulee täyteen, mutta silloin olen vain ajatellut elää päivän vain ja hetken kerrallaan ilman koronaa. Tiedän, että monien perussairauksieni takia meikäläiseen iskisi armotta se pahempi versio, joka voipi viedä vaikka hengen. Ja se tuntuisi vähän liian nololta. Kaikkihan me toki kerran kuolemme, mutta jos vain mitenkään voin asialle jotakin itse tehdä, niin koronan kyytiin en tohtisi lähteä.
Jotakin hauskaakin näihin rajoituksiin liittyy, suorastaan humoristista: Ei saa huutaa, ei pauhata, ei huutonauraa, ei laulaa, mielellään ei edes puhua. Käytännössähän meille annetaan ohje: Pää kiinni jo, iho umpeen nyt! Wau!
Hiljaisuuden Ystävät ry voisi tulla suomalaisten avuksi ja tueksi kertomalla, miten hiljentyminen, rauhoittuminen ja pysähtyminen tekevät hyvää kiireisen, kuluttavan elämänmenon keskellä.
Hiljaisuus voi mahdollistaa tien löytämisen lähemmäs omaa sisintä, toisia ihmisiä ja Jumalaa. Eihän elämä voi olla pelkkää pärjäämistä ja suorittamista. On päästävä irti henkisestä kuormittumisesta, vapauduttava usein turhaankin kantamistamme vääristä taakoista voidaksemme kuulla sisimpämme ääntä ja löytää rukoushiljaisuutta tai tilaa pohdiskelulle, mietiskelylle, meditaatiolle, unelmille.
Yhdessä voisimme tänä syksynä A.D 2020 tehdä välttämättömyydestä hyveen laittamalla maskin kasvoillemme julkisissa tilanteissa. Voisi sitä toki kotonakin käyttää, ettei tulisi syödyksi niin paljon. Yhdessä voisimme kääntää viimekeväisen surkuhupaisan naamarihässäkän voitoksi virittämällä oodin kasvomaskeille.
Harjoitus – ja vain harjoitus – tekee tässäkin asiassa mestarin. Maskeja on monenlaisia, kokeilemalla selviää, mikä malli sopii parhaiten omalle pärställesi.Tämä on myös historiallista aikaa: Näihin asti ei ole ollut luvallista kulkea julkisilla paikoilla naamioituneena. Nyt sitä jopa suositellaan, varmasti vaadittaisiinkin, mutta se vaatisi lakimuutoksen. Niinpä voimme vain nähdä unta täydellisestä maskipakosta.
Kasvomaskien käytön prioriteetti on luonnollisesti se, että minä suojaan sinua koronalta, suojaa sinä minua, OK?
Kasvomaskeista voisi näinä kälyisinä aikoina kehittää todellisen muotivillityksen: On hauskaa, kun kaikki vastaantulijat näyttävät samanlaisilta – ei ulkonäköpaineita. Erikoisuudentavoittelijat käyttäkööt kustomoituja kangasnaamioita, pääasia, että käyttävät. Kristilliset aviisit voisivat jaella logoillaan tai hengellisillä iskulauseilla varustettuja kangasmaskeja. Ei ehkä kuitenkaan ihan sitä perinteistä Jeesus rakastaa sinua-tekstiä kuitenkaan.
Jos maski maksaa 50 senttiä, niin se tulee varmasti naisille edullisemmaksi kuin naaman meikkaus, huulipunastelu ja ehostuksen korjailu. Tästä heitosta tulen tietysti saamaan turpiini, mutta onneksi lukijat eivät löydä minua ihan helposti, kun piiloudun kotiini sohvan tai ulkona maskin taakse. Englanniksi voisi kehitellä ajatusta, että Don’t make-up your face, just make-up your mind? Mielenmuutostahan kasvomaskeihin nihkeästi suhtautuvat erityisesti tarvitsevat.
Ulkonäköön liittyy myös kaikkein vahvin omakohtainen argumenttini kasvomaskinkäytön puolesta: Olen huomannut, että meikäläinen näyttää maski naamallaan palll-jon paremmalta kuin pelkkä oma naama päässään. Saatan näyttää jopa monien rakastamalta muumilta tai sitten itseltään savolaiselta sarjakuvasankarilta nimeltä Näkymätön Viänen. Tsekkaa itse yllä olevasta kuvasta…
25 kommenttia
Kyllä mulla on melko varma muistikuva siitä, että maskien riittävyydestä mainittiin jo keväällä. Epäluottamuslauseelle ei niiltä osin pitäis olla mitään perusteita.
Näin siellä sanottiin keväällä.
Sanna Marin eduskunnassa 6.5:
”Kirurgisista suu- ja nenäsuojaimista olisi ehdottomasti hyötyä, mutta näitä ei ole riittävästi koko väestön tarpeisiin. Tarvitsisimme jopa 15 miljoonaa tällaista suojainta päivässä. Hallitukselta olisi täysin vastuutonta suosittaa niitä tilanteessa, jossa suojaimia ei ole tällaisia määriä.”
Joko oppositiolla on huono tai valikoiva muisti.
Mitä maskikysymykseen muuten tulee, ne ovat perusteltuja jos ihmisiä on paljon koolla pitkiä aikoja ja samassa tilassa, kuten julkisissa matkustusvälineissä. Kaupoissa käydessä maski ei ole välttämättömyys. Perustan sen siihen, että kun tartunnat olivat keväällä huipussaan, Kesko ja SOK kertoivat henkilöstön työperäisten koronatartuntojen määräksi nolla kappaletta. Ja tämä siis aikana, jolloin henkilöstö ei käyttänyt maskeja kuin satunnaisesti.
Jos parisataatuhatta kaupan myyjää selviää maskeitta ilman tartuntaa, kun viettivät aikaa asiakkaiden kanssa noin 30 tuntia viikossa, enköhän minäkin selviä kun vietän kaupassa ehkä puoli tuntia viikossa.
Valinta on tietenkin jokaisen oma eikä siitä tulisi mielestäni moittia ketään, oli valinta kumpi tahansa. Mitä kauemmin ihmisten kanssa aikaa joutuu viettämään, ja mitä suljetummassa tilassa, sen suositeltavammaksi maskin käyttö tulee.
Asiallinen blogikirjoitus. Terveiset lomalta Enontekiön Hetasta. Etelästä tulleet turistit näköjään osaavat käyttää maskeja ja hyvä niin, eivät reissutessaan sairastuta paikallisia asukkaita. Tuolla jänkkällä ja tuntureilla turva ja turpavälit säilyy. Niillä, jotka ovat tulleet mökkeihin rajusti ryyppäämään on sitten eri asia, mutta oma (työ)porukkahan ”vain” saastuu jos saastuakseen .
Ihnan hyvää dataa Joni Toivoselta. AIka vähän kritiikkiä koronatoimet ovat saaneet, samoin maskien käytöstä on olemassa kriittisiä näkökulmia.
Suomalaiset ovat kovapäisiä. He tarvitsevat lain (jonka noudattamatta jättämisestä tulee sanktio), ennen kuin suojaudutaan. Suositukset eivät pure. Kaikki ovat voineet käyttää tähänkin asti maskeja sen kummemmin minkään tahon suosittelematta, ihan oman järkeilyn tuloksena. Vasta kun uhataan, ettei yöllä enää pääse ryyppäämään joukolla, tulee hätä.
Jotkut vetoavat kausiflunssien aiheuttamiin kuolemiin. No, niiltäkin suojautumiseen voi käyttää maskia. Toivottavasti kansa on oppinut ainakin käsienpesun ja aivastelun välttämisen bussissa. Oli sitten virus minkä niminen tahansa.
Ruttopuiston Rovasti Hannu Kiuru
Nyt en millään malta olla puuttumatta tuohon meikkijuttuun. Siltä ei naismaailmassa ja miksei miesten maailmassa, säästytä maskien käytön aikana. Nythän aukeaa ihan uudet näköalat: Saa panostaa silmiin ja meikata oikein tyrmäysräpsyt. Kyllä siinä aikaa ja rahaakin kuluu, taitoa myös tarvitaan. Räpsytellään!
Hannu: Kiitos taas hyvästä ja ajatuksiaherättävästä blogistasi.
Minä jo ystävälle totesin, että kun on maski naamalla, lipallinen pyöräilykypärä päässä ja aurinkolasit silmillä, niin ei äitivainaakaan tuntisi, jos vastaan tulisi. Mutta siis kaikki peukut kaikkien mahdollisten pandemian leviämistä hidastavien vetimien ja laitteiden käyttöönoton puolesta.
Ihan toinen asia juolahti tuossa mieleen blogiasi lukiessani. Mainitsit, että: ”Jos maski maksaa 50 senttiä, niin se tulee varmasti naisille edullisemmaksi kuin naaman meikkaus, huulipunastelu ja ehostuksen korjailu.” Totta toki tuo mitä sanot (ja anteeksi, että poikkean aivan reilusti blogisi aihepiiristä), mutta ehostelu ei ole ainoa naisten ’pakollinen’ menoerä: https://yle.fi/uutiset/3-10568113 .
Suurtyöttömyys, mielenterveysongelmia, konkurssiaalto, avioeroja, syrjäytymistä, yksinäisyyttä, sananvapauden rajoittamista, 8000 lasten yhteydenottoa koronahätä -palveluun, alkoholismia, itsemurhakuolemia, talouslama, hoitovelka, YK ennustaa maailmassa 135 miljoonaa uutta äärimmäisen nälänhädän uhria. Tekijä ei ole virus, vaan sitä pelkäävä ihminen. Virus on kevyt ongelma tämän rinnalla.
Ei, ei ja ei. En ole mukana tässä hulluudessa. Eikä pitäisi olla kenenkään. Suuri aivopesu.
Ilmoita asiaton kommentti