Pylkkänen: “Syy lepopäivän olemassaoloon on se,että tällainen lepopäivä antaa tilaisuuden ja ajan osallistua jumalanpalvelukseen kokoontumaan yhteen kuuleman ja harjoittamaan Jumalan sanaa,sekä ylistämään Jumalaa,laulamaan ja rukoilemaan.”

Tai harrastamaan mitä sitten harrastaakin – vaikkkapa shoppailua, johon ei arkena välttämättä aikaa riitä. Sitä en myöskään ole ikinä ymmärtänyt, miksi sitä Jumalaa pitäisi pelätä??? Eikös hän olekaan lempeä ja rakastava isäpappa, joka antoi ainokaisen poikansa jne…

Juha: “Kimmo, Jumalan pelko on viisauden alku.”

Voi olla, että oli ennenmuinoin kun oppimatonta rahvasta yritettiin hallita ja pitää edes jossain määrin lainkuuliaisena jumalan pelolla ja helvetin tulella. Mutta kyllä se nykyään on frouvan pelko, joka on viisauden alku.

Siksi toiseksi, miksi ihmeessä sitä lapsosiaan syvästi rakastavaa ja lempeää isäjumalaa pitäisi ylipäätään pelätä, pelkästään siksikö, kun Raamatussa niin lukee? Ei kai uskovaisilla muuta pelättävää pitäisi olla kuin helvetti? En ainakaan minä omaa isäänikään koskaan pelännyt. Ei ikinä tullut edes mieleeni.

Juha: “Kun elämme Jumalan tahdon mukaisesti, ei sen enempää tarvitse pelätä.”

Entäs sitten jos en elä sen sinun jumalasi tahdon mukaan. Mitä silloin pitäisi pelätä tapahtuvaksi? Ja mitä tarkoittaa “ei sen enempää”? Pitääkö kuitenkin siis pelätä jotain, jonkin verran? Jos pitää niin mitä, miksi ja kuinka paljon? Jumalten pelkääminen on ainakin minulle käsittämätön ja täysin absurdi ajatus. Kuuluu lapsuudessa kuultujen kummitusjuttujen kategoriaan.

Oletko sinä joutunut pelkäämään omia vanhempiasi? Jos olet, olen pahoillani puolestasi. Minulle sellainen on täysin vieras ja outo ilmiö.

Juha: “Jos olemme tottelemattomia, emmekä halua tehdä parannusta ja turvata Jumalaan, niin silloin pitää pelätä”

Pitää pelätä mitä??? Mitä tapahtuu, ellei välitä ns. “parannukksen tekemisestä” pätkän vertaa? Mitä itse asiassa on “parannuksen tekkeminen”? Mistä pitäisi yleensä ottaen parantua?

Juha: “Kristityn ei tarvitse pelätä joutuvansa Helvettiin.”

Pitääkö nykyään jonkun vielä pelätä joutuvansa helvettiin? Jos pitää niin kenen? Ymmärrän, että helvetillä peloteltiin vielä pari sataa vuotta sitten oppimatonta ja ymmärtämätöntä rahvasta käyttäytymään lainkuuliaisesti, mutta tämän päivän elämänmenossa en näe helvetinpelolla enää minkäänlaista funktiota. Eihän semmoiseen fuulaan enää kukaan – ei edes papisto – usko.

“Ottakaa kristityltä helvetin pelko ja te otatte häneltä hänen uskonsa.” – Denis Diderot 1713 – 1784

Toisin sanoen ilman helvetinpelkoa ei ole syytä uskoa minkään sorttisiin jumaliinkaan. Niinkö se on Juha?

Juha: “Samoin suhteessa omiin vanhempiin. Heitä on hyvä kunnioittaa.”

Totta, mutta vanhempienkin on ansaittava lastensa kunnioitus. Ei se lankea kuin manulle illallinen, eikä ole läheskään itsestäänselvyys eikä sääntö. Esim. tyhmiä lastensa edun vastaisesti toimivia, väkivaltaisia tai juoppoja vanhempia en ainakaan minä voisi kunnioittaa, eikä sellaisten kunnioittamista keneltäkään voi edes odottaa. Kunnioitus jotain kohtaan syntyy jos on syytä syntyä. Kukaan ei voi pakottaa ketään kunnioittamaan mitään. Kunnioitus ei synny käskemällä.

Juha: “Kunnioittaminen ja pelko sana liittyvät toisiinsa.”

Eivät liity. Kunnioitus on myönteinen, ihmistä tai muuta entiteettiä, kuten kansakuntaa tai uskontoa, kohtaan tunnettu ihaileva tai arvostava tunne.

Pelko on kaikille ihmisille ja muille eläimille yhteinen tunne, joka liittyy tavallisesti todellisen ulkoisen vaaran havaitsemiseen, ja jonka oireet ovat sisäinen jännitys, levottomuus, kauhun tai paniikin tunne. Pelko kuten kunnioituskin ovat tunteita joita ei voi tuntea (tai olla tuntematta) käskystä.

Kunnioitus on positiivinen ja miellyttävä tunne, pelko negatiivinen ja vastenmielinen.

Onko Jumala ulkoinen vaara? Miksi jumalaa kohtaan pitäisi tuntea jännitystä, levottomuutta, kauhua tai paniikkia = pelkoa???