Joulun alla Kirkkomusiikki-lehdessä tutkailtiin kansainvälistä messumusiikkia. Tuon lehden haastattelussa tiivistin ajan kuvan kehotukseen: ”On avautumisen ja avartumisen aika”.
Tämä kevät kääntää ihmisten katseita sisäänpäin. Kevään Radio Dein ”Radiokirkkokuoro” ohjelmasarjan teemoiksi valitsin hengityksen ja ”putken auki pysymisen”, joka on laulajalle suuri kunnia-asia äänenkäytön pyrkiessä sitä sulkemaan ja supistamaan. Avautuminen ja avartuminen tarkoittaa laulajalle siis äänenmuodostuksellista ohjetta.
Presidentti Kekkonen oli avartumisen ja avautumisen presidentti. ”Jos jommankumman täytyy olla rempallaan, niin olkoon se (ulkopolitiikan sijaan) sisäpolitiikka.” ETY-konferenssi 1975 oli Kekkosen taidonnäyte, joka johti liennytykseen ja kylmän sodan päättymiseen. Muuriton Eurooppa mahdollisti EU:n elintilan laajenemisen. Eurooppalaisten identiteetti opetti jälleen avautumaan ja avartumaan. Mutta entä se sisäpolitiikka: jäikö se rempalleen?
90-luvulla kannettiin huolta globalisaatiosta sekä uusista kolonialismin ja imperialismin aalloista. Tuolloinen fraasi ”Suomessa on kohta lähetyskenttä omassa kotimaassa” nousi uuteen tarkasteluun viime vuosien pakolaisvirtojen tuodessa seurakuntien kansainvälisen diakonian piiriin uusia turvapaikkaa etsiviä kääntyneitä kristittyjä.
Globalisaation paine on negatiivinen. Huutoja kuuluu: ”Amerikka on maailmanpoliisi!” ”YK (englanniksi UN) on ”United Nothing”!” Kolonialismi köyhdyttää edelleen raaka-aineiden virratessa maailmanmarkkinoille ohi oman maan talouskasvun. Uutiset WHO:n rahoituksen leikkauksista, rajojen sulkemisesta ja maahanmuuton rajoittamisesta näyttävät USA:n suunnaksi myös sisäänpäin kääntymisen. Brexit sulkee Britannian imperiumin tähteet EU:n ulkopuolelle. EU pohtii ilmastopakolaisuuden, työperäisen kansainvaelluksen ja turvapaikanhakijavirtojen rajoittamista.
Viimeistään kokemamme koronakevät 2020 näyttää meille sisäänpäin kääntymisen väistämättömyyden. Nykyiset kansojen kohtalot ja tämä näkymätön vihollinen ohjaavat meitä kiinnittämään huomiota enemmän siihen, mitä tapahtuu sisällä päin. Laulutekniikassa tämä näkyy tarpeena pitää putki avoimena haukotellen, itkien, huokaillen, pitää rintakehä lämpimänä ja hengitys rauhallisena, sekä kuunnella sydämen ääntä. Politiikassa meidän tulee huolehtia oman kansan asioista ja tukea toisiamme. Kekkosen sanoin: ”Meidän on oltava toisillemme ennemmin lääkäreitä, kuin tuomareita.”
Onko vaarana, että tässä tilanteessa käsitämme sisäänpäin kääntymisen prosessin nationalistisena tarpeena suojautua ulkoapäin tulevaa pahaa vastaan? Uhataanko kulttuuriamme muiden kulttuureiden rantautuessa maahamme? Tällainen negatiivinen tulkinta kulttuurien kohtaamisesta ei muodosta puhdasvireistä harmoniaa. Kyseessä on toteutumaton yhtälö.
Suomalainen kulttuuri on arvokas. Maamme on rakennettu syvien filosofioiden ja mm. kristilliseltä pohjalta nousevan oikeuskäsityksen perustalle. Meidän kulttuuriamme kannattaa esitellä rohkeasti muukalaisille. Avautuminen ja avartuminen ei lopu, vaikka keskittyisimmekin sisäpolitiikkaan, oman maan etuun, omavaraisuuteen, omaan terveyteemme ja turvallisuuteemme. Oman maan edun turvaaminen ei ole nationalismia. Se on tuleva ajan kuva.
Monet ikäiseni aikuiset haaveilevat muuttamisesta maalle. Nykyteknologia mahdollistaa valokuituyhteyksineen ja aurinkopaneelisähköineen urbaanille elämälle vertojaan vetävät olosuhteen puhtaassa ilmassa luonnon rauhassa. EU toi mukanaan suuret tilakoot ja satapäiset karjalaumat. Olisiko nyt, sisäänpäin suuntautuessamme hyvä miettiä omavaraistaloutta järkiratkaisuna? Pienet, sisäänpäin sulkeutuneet kyläyhteisöt ja maaseutukunnat näyttäytyisivätkin näissä globalisaation vastaisissa olosuhteissa terveenä voimavarana. Olemme keskinäisesti riippuvia toisistamme edelleen, mutta samalla lähempänä toisiamme, läheisempiä toisillemme, lähimmäisiä toisillemme.
Apostolien tekojen luvussa 28 kerrotaan, kuinka Paavali joutuessaan Maltan saarelle koki saarelaisten osalta syvää ystävällisyyttä. Tämä lause on tämän vuoden 1. ekumeenisen rukouspäivän teema. Vaikka maailma kääntää meidät sisäänpäin ja koemme erilaisia potentiaalisia muualta tulevia uhkia, kannattaa meidän muistaa, että meidän yhteiskuntamme on kerran rakennettu palvelemaan hyvinvointiamme. Kaikki muukalaiset, jotka Suomen muotoisen pilven hämyssä haaksirikkoutuvat rannoillemme, ansaitsevat kokea meidän kulttuurimme vieraanvaraisuuden ja kenties oppia meiltä jotain, joka voi olla heidän kotimaahan palatessaan heidän tuliainen omalle yhteisölleen.
Vaikka maailma kääntää meidät nyt sisäänpäin, voimme silti rauhassa avautua ja avartua.
Matti Turunen
Kanttori-oopperalaulaja, pedagogi
Kristillisen rauhanliikkeen hallituksen jäsen
P.S. Jos Sinua kiinnostaa tulla mukaan purkamaan rasismin rasitteita, tutustu www.rauhanaakkoset.fi -kouluvierailuohjelmaan ja tule kouluttajaksi!
P.P.S. Lisää poliittisia laulu-analogioita tarjolla sunnuntaisin ja torstaisin Radiokirkkokuorossa, erityisesti 31.5. klo 9:20 ja 4.6. klo 14:20 Radio Dein kanavalla.
Hieno blogikirjoitus, jossa on monta tärkeää asiaa. Yhtä jäin kaipaamaan eli sitä, miten uudessa tilanteessa kääntyessämme sisään päin ja huolehtiessamme oman kansan asioista voisimme samalla kantaa vastuuta toisista eli muistaa muunkin maailman.
Tuo omavaraistalouteen tai siihen suuntaan pyrkiminen olisi todella hyvä ja ekologinen vaihtoehto sellaista elämää haluaville. Sitä voisi jotenkin myös yhteiskunnan puolesta tukea. Yksi ongelma voi olla se, että peltomaat on niiden Suomen suurten tilojen käytössä ja uuden pellon raivaaminen ei liene järkevää. Ehkä pieniä, sopivia peltomaita löytyisi. Toinen ongelma on korkea hintataso, mutta jos sähkön pystyisi tuottamaan itse ja lämmön vaikka puulla niin pärjäisi vähemmällä rahalla.
Kiitos Toivo!
En ihan tahallani pureskellut pullaa ihan mössöksi asti.
Heitin kuitenkin tuohon tuon vieraanvaraisuus-ajatuksen yhtenä ratkaisuna: jos ulkomailta on muuttopainetta Suomeen, voisimme kotouttamisen tai palauttamisen lisäksi perustaa vaikka sellaisen ”kulttuurivaihto” ”opiskelu-/työllistymispaketin”, jonka kautta maahamme tullut henkilö voisi perehtyä johonkin sellaiseen sisäpoliittiseen ratkaisumalliin, joka meillä olisi esimerkillistä, ja tutkia sitä siinä mielessä, mitä se voisi merkitä hänen kotimaassaan. Tätä voisi tehdä vaikka ryhmätyönäkin, ettei mene ihan koko elämää sen asian kanssa pähkäilyyn.
Tämä nyt oli semmoinen heitto, mutta siinä voisi olla sisäänpäinkääntyneen, syvän, ja rauhallisen kohtaamisen ajanviete sekä itsensä, että muukalaisten kanssa. Kenties voisimme oppia jotain heiltäkin…
Kiitos hienosti ideoidusta blogista!
Rauhan aakkosten teemaan sopii tosi hyvin Paavalia kuljettaneen laivan haaksirikkoutuminen Maltan rannikolle. Apostoli ei Luukkaan mukaan evankelioinut sen enempää laivalla kuin Maltalla, vaan oli tasavertainen kanssaihmisten kanssa. Monasti kristityt tekevät hyvää voidakseen evankelioida eli jauhot eivät pussissa ole puhtaita. Se on asennoitumista sen yhteisön yläpuolelle, jossa vaikuttaa. Tähän on nähdäkseni syynä pelatusoppi, joka ei ole sinnepäinkään kuin Maltalla aikoinaan vaikuttaneella apostolilla.
Kiitos Tapio!
Tämä ”kumppanuus” on aika olennainen lähtökohta toiseen kulttuuriin tutustuttaessa. Toki dialogia voi olla, mutta asetelma ”kumpi on parempi” ei ole lähtökohta. Se tulee varmasti vastaan, kun ajan kanssa havaitaan ne asiat, jotka ovat jossain suhteessa rempallaan erityisesti ”sisäpolitiikassa”, eikä sitäkään tarvitse pelätä asetelmana. Mutta turhan aggressiiviseen sanan julistukseen ei todellakaan tunnu olevan oikeutta kenelläkään. Kumppaneina on kiva kokea ja tutkia harmonioita. Tähän viittasi edellinen blogikirjoitukseni, jossa kerroin Middle East Music co. yhtyeestämme.
Jäin blogin luettuani miettimään, mikä on suomalaisen kristillisen rauhanliikkeen viesti meille, onhan kirjoittajana liikkeen hallituksen jäsen. Rajat kiinni ja ovet säppiin! Pidetään huolta vain itsestämme. Tämäkö?
Matti Turunen kirjoittaa: ”Kaikki muukalaiset, jotka Suomen muotoisen pilven hämyssä haaksirikkoutuvat rannoillemme, ansaitsevat kokea meidän kulttuurisen vieraanvaraisuuden ja kenties oppia meiltä jotain, joka voi olla heidän kotimaahan palatessaan heidän tuliainen omalle yhteisölleen.”
Tänne siis saa tulla käymään, kohtelu on vieraanvaraista, mutta ei jäädä asumaan, vaan palattava on. Niinkö? Sekö on kristillisen rauhanliikkeen viesti?
Tulee tässä mieleen Mooseksen ohje israelilaisille, kuinka heidän kohdeltava maasaan asuvia vieraita kuin he olisivat omaa kansaa.
Koronapandemiasta on vaarallista vetää sellaisia johtopäätöksiä, että sisäänpäin kääntymällä voisimme paremmin ratkoa oman maamme asioita. Valtioiden ja kansakuntien keskinäisriippuvuus säilyy ja jopa korostuu, samoin kansainvälisten järjestöjen merkitys.
Eri asia on tunnistaa globalisaation nurjat puolet ja käydä niihin käsiksi. Mutta siinäkin tarvitaan valtioiden välistä yhteistyötä ja toimintakykyistä kansainvälistä järjestelmää.
Kiitoksia Jorma Hentilälle tarkkaavaisuudesta.
Silloin, kun katsotaan tulevaan ja analysoidaan ajan kuvaa, on hyvä aloittaa pienistäkin signaaleista, jotka voivat muokata ajankuvaa siihen suuntaan, joka tosiaan tässä ajassa koetaan ristiriitaiseksi. Tähän juuri viittasinkin, kun kirjoitin nykyaikaisesta pelosta sisäänpäinkääntymisessä, eli että se on nationalistista oman edun tavoittelua ja sisäänpäin lämpiävää toimintaa.
Onkin siis koko asenteen uudelleenarvioinnin aika.
Kansainvälisesti puhutaan korona-pandemian aiheuttamasta mahdollisesta elintarvikekriisistä. Tämä esimerkki omavaraisuuden tärkeydestä on olennainen suomalaisille, joilla saattaisi mökillä olla tila pienelle puutarhalle ja nyt kesällä jopa aikaa sen huolehtimiseen.
Tämä ”käymään tulevien” maahanmuuttajien näkemys perustuu 2019 helmikuussa pidetyn Afrikka Joensuussa -tapahtuman maahanmuuttajien terveisiin. Meillä siis oletetaan, että maahanmuuttaja tulee pysyvästi Suomeen ja tämä aiheuttaa näitä Jorman kuvaamia puolesta/vastaan reaktioita. Näiden eri pituisen ajan Suomessa olleiden maahanmuuttajien terveiset tähän nimenomaan olivat, että todellisuudessa jokainen maahanmuuttaja ensisijaisesti ajattelee: ”Kuinka voisin olla hyödyksi kotimaalleni palatessani?”
Eli pysyvä maahan muuttaminen ei ole ainoa profiili, vaan opiskelun, työperäisen maahanmuuton tai jopa vaikka parisuhteen takia maahamme saapunut ei unohda kotimaataan.
Tähän pohdintaan vastaamaan meillä ei valtiollisesti ole vielä tarpeeksi valmiuksia. Emme ole tähän varautuneet tarjoamalla tarpeeksi kansainvälisiä opintopolkuja niihin tarpeisiin, joita esim. afrikkalaiset tarvitsevat mm. perusammattitaitojen kouluksen puolella. Tähän paneuduimme Afrikka Joensuussa -tapahtumassa afrikkalaisten aloitteesta ja löysimmekin ratkaisuja.
Todennäköisesti kansainvälisyys tulee muuttumaan myös syvenevään suuntaan. Kriisioloihin on kuitenkin varauduttava uusin mekanismein. Siinä suhteessa emme voi olle rempallaan. Ja miksi yksi mekanismi ei voisi olla, että tarjoamme myös yhteiselle pöydälle niitä ylpeyden aiheita, joita meillä on valtioiden omien pitkien historian tuotekehitysten tuloksina käytäntöinä? Näitä sisäpolitiikan ”itsestäänselvyyksiä” maahanmuuttajat Suomessa kunnioittavat ja tahtoisivat viedä käytäntöinä myös kotimaahansa sitten, kun se on mahdollista. Ettei heidänkään maansa sisäpolitiikka olisi rempallaan.
Meidän tulisikin kansainvälisesti pyrkisi siihen, että myös tällaisten kulttuurillisten kehityshankkeiden mahdollisuus olisi yksi globaalin yhteistyön elementti. Ei siis pelkkää demokratian voittokulun, tai kristinopin levitystä, vaan laajempaa yhteiskunnallista yhteistyötä ja analysointia.
Ja sekin rauhassa ja toisiamme kunnioittaen.
Mutta oikein hyvä, että Jorma avasi tätä aihetta. EU:n periaate vapaasta liikkumisesta ja muutenkin avoin suhtautuminen ”muukalaisiin” kuuluu hyvään kulttuuriin monessa suhteessa.
Kiitoksia Jorma Hentilälle tarkkaavaisuudesta.
Silloin, kun katsotaan tulevaan ja analysoidaan ajan kuvaa, on hyvä aloittaa pienistäkin signaaleista, jotka voivat muokata ajankuvaa siihen suuntaan, joka tosiaan tässä ajassa koetaan ristiriitaiseksi. Tähän juuri viittasinkin, kun kirjoitin nykyaikaisesta pelosta ”sisäänpäinkääntymisessä”, eli että se olisi ”nationalistista oman edun tavoittelua ja sisäänpäin lämpiävää toimintaa”.
Onkin siis koko asenteen uudelleenarvioinnin ja käsitteen uudelleenmuodostamisen aika.
Kansainvälisesti puhutaan korona-pandemian aiheuttamasta mahdollisesta elintarvikekriisistä. Tämä esimerkki omavaraisuuden tärkeydestä on olennainen suomalaisille, joilla saattaisi mökillä olla tila pienelle puutarhalle ja nyt kesällä jopa aikaa sen huolehtimiseen.
Tämä “käymään tulevien” maahanmuuttajien näkemys perustuu 2019 helmikuussa pidetyn Afrikka Joensuussa -tapahtuman maahanmuuttajien terveisiin. Meillä siis oletetaan, että maahanmuuttaja tulee pysyvästi Suomeen ja tämä aiheuttaa näitä Jorman kuvaamia puolesta/vastaan reaktioita. Näiden eri pituisen ajan Suomessa olleiden maahanmuuttajien terveiset tähän nimenomaan olivat, että todellisuudessa jokainen maahanmuuttaja ensisijaisesti ajattelee: “Kuinka voisin olla hyödyksi kotimaalleni palatessani?”
Eli pysyvä maahan muuttaminen ei ole ainoa profiili, vaan opiskelun, työperäisen maahanmuuton tai jopa vaikka parisuhteen takia maahamme saapunut ei unohda kotimaataan.
Tähän pohdintaan vastaamaan meillä ei valtiollisesti ole vielä tarpeeksi valmiuksia. Emme ole tähän varautuneet tarjoamalla tarpeeksi kansainvälisiä opintopolkuja niihin tarpeisiin, joita esim. afrikkalaiset tarvitsevat mm. perusammattitaitojen kouluksen puolella. Tähän paneuduimme Afrikka Joensuussa -tapahtumassa afrikkalaisten aloitteesta ja löysimmekin ratkaisuja.
Todennäköisesti kansainvälisyys tulee muuttumaan myös syvenevään suuntaan. Kriisioloihin on kuitenkin varauduttava uusin mekanismein. Siinä suhteessa emme voi olle rempallaan. Ja miksi yksi mekanismi ei voisi olla, että tarjoamme myös yhteiselle pöydälle niitä ylpeyden aiheita, joita meillä on valtioiden omien pitkien historian tuotekehitysten tuloksina käytäntöinä? Näitä sisäpolitiikan “itsestäänselvyyksiä” maahanmuuttajat Suomessa kunnioittavat ja tahtoisivat viedä käytäntöinä myös kotimaahansa sitten, kun se on mahdollista. Ettei heidänkään maansa sisäpolitiikka olisi rempallaan.
Meidän tulisikin kansainvälisesti pyrkisi siihen, että myös tällaisten kulttuurillisten kehityshankkeiden mahdollisuus olisi yksi globaalin yhteistyön elementti. Ei siis pelkkää demokratian voittokulun, tai kristinopin levitystä, vaan laajempaa yhteiskunnallista yhteistyötä ja analysointia.
Ja sekin rauhassa ja toisiamme kunnioittaen.
Mutta oikein hyvä, että Jorma avasi tätä aihetta. EU:n periaate vapaasta liikkumisesta ja muutenkin avoin suhtautuminen “muukalaisiin” kuuluu hyvään kulttuuriin monessa suhteessa.
(mokasin jotain tuossa edellisen päivityksen lähetyksessä, siksi tämä vastaus uudelleen)