Pyhän Hengen stalinismista takapenkkinarsismiin

Filosofi Tuomas Nevanlinna piti viime viikonloppuna Nilsiän Aholansaaressa Körttifoorumissa kiinostavan alustuksen aiheesta Körttiläinen usko filosofin silmin. Monipolvisen ja moniulotteisen esityksen valmistanut Nevanlinna ei aliarvioinut kuulijoitaan, kuten eräs iäkäs nainen  tyytyväisenä jälkeenpäin totesi. Minua on pyydetty referoimaan alustusta niille, jotka eivät päässeet paikanpäälle. Tehtävä on vaikea. Poimin tähän blogikirjoitukseen  muutaman ajatuksen jakoon.

Nevanlinna oli rakentanut puheenvuoronsa neljän kysymyksen ympärille. Käsittelen niitä tässä nyt hiukan alkuperäisestä poikkeavassa järjestyksessä.

Miten traditio ja kulttuuri sopivat yhteen kristinuskon kanssa?

Nevanlinna kertoi, ettei ole kiinnittynyt kristilliseen perinteeseen ja kulttuuriin lapsuudessa. Hänelle kotilieden lämpöä ovat Marx ja Freud. Keski-iässä kristinusko on kuitenkin alkanut häntä kiinnostaa.

Nevanlinnan mukaan kristinusko ei tavallaan ole uskonto sanan religio varsinaisessa merkityksessä. Religare viittaa uudelleen sitomiseen ja vanhan pyhittämiseen. Vallitseva auktoriteetti pyritään pyhittämään esi-isiin ja traditioon vedoten. Nevanlinna rakastaa Paavalia, jonka tulkinta kristinuskosta ylittää kulttuurien rajat ja perinnäissäädökset sekä etniset taustat. "Kristinusko on kuin kutsu suureen unplugged-tapahtumaan, jossa piuhat vedetään irti tradition seinästä," Nevanlinna totesi.

Kun kristinuskosta tuli Rooman valtakunnan virallinen uskonto, syntyi paradoksi suhteessa alkukirkon kristillisyyteen. Instituutioihin juurtunut filosofia tai uskonto on tavallaan säilössä ja turvassa, mutta samalla vaarassa kuolla. Herätysliikkeet ovat aikanaan olleet yksi ratkaisu kulttuurikristillisyyden ongelmaan: piikki valtavirtakristillisyyden lihassa.

Nevanlinnaa kiehtoo kristinuskossa kaikki se, mikä tekee uskosta filosofisessa mielessä vähän hullua. Ylipäätään hän ajattelee, että paras tapa kunnioittaa toisen uskoa tai toisenlaista kulttuuria on tehdä erot näkyviksi ja harjoittaa uskontojen ja kulttuurien välistä kritiikkiä. Pitää voida sanoa toiselle, että tämä asia ajattelussasi kuulostaa oudolta. Erojen lakaiseminen maton alle on joko piilevää omahyväisyyttä tai haluttomuutta tutkia tosissaan oman uskon perusteita.

Mikä osuus teologialla tai tiedolla on pelastuksen tai oikeamielisyyden kannalta? Jollei mitään, mikä tehtävä teologialla sitten on ja voiko kristinuskossa olla etiikkaa?

Nevanlinna pohti sitä, miten 'oikean teologian' puolesta taisteleminen on saanut  uskonveljiä jopa tappamaan toinen toisiaan historian saatossa. Jotkut ajattelevat, että väärä teologia vaarantaa pelastuksen. "Voiko näin todella olla, riippuuko pelastus teologisesta ymmärryksestä? Mielestäni näin ei voi olla. Jos Jumala on tämmöinen, menen pää pystyssä helvettiin," Nevanlinna totesi. "Mutta jos näin ei ole, eli jos pelastus ei liity teologiaan, onko sitten aivan samantekevää, millaisia teologisia näkemyksiä omaksun?" hän jatkoi.

Nevanlinna totesi, että metafyysistä tiedonjanoamme ruokkiva Jumala on joutunut koville ja haastetuksi. aiemmin oli olemassa järkitietoa ja ilmoitustietoa. Nykyään ilmoitukselta riistetään tiedon rooli kokonaan ja tiedolla ymmärretään vain järkitietoa.  Hän totesi, että järkitietoon nojaavan tieteenkin voi nähdä yhdenlaisena teologian muotona: tiede edellyttää uskoa siihen, että maailma olisi selitettävissä ja että järjestyneet lait pitävät yllä maailmaa.

Nevanlinna kyseli myös näin: Jos järjen avulla hankittavalla teoriatiedolla ei ole kristinuskon näkökulmasta merkitystä pelastuksen tai oikeamielisyyden kannalta, onko kristinuskossa etiikkaakaan? Filosofisesti ajatellen hän tuli päätelmään, että kristillistä etiikkaa ei voi olla.

Jos ihmisen oma tahto ymmärretään pahaksi ja se pitäisi korvata Jumalan tahdolla, ei etiikalle jää sijaa, koska Jumalan tahtoa noudattava ei enää käytä omaa eettistä harkintaansa. Pahimmillaan tämä johtaa Pyhän Hengen stalinismiin, jossa ihminen kuvittelee kaikki tekonsa oikeiksi ja oikeutetuiksi, koska hän tekee ne Kristuksessa ja Pyhässä Hengessä.

Pohtiessaan syntisyyttä ja nöyryyttä Nevanlinna kiinnitti huomiota erääseen kristinuskon paradoksiin: Ihmistä vaivaa poisjuurimaton syntisyys. Voimme tulla synnittömiksi vain luopumalla itsestämme, niin että Jumala tulee ihmiseen minän tilalle. Mutta siltikään ihmisestä ei voi tulla Kristusta - vai voiko? Nevanlinna päätyi toteamaan, että poisjuurimattomasti syntiset tarvitsevat kirkkoa ja körttiläisyyttä. Pikkukristuksiksi päätyneet puolestaan tarvitsevat lahkoa.

Toisaalta poisjuurimattomasti syntisillä körteillä on vaara sairastua takapenkkinarsismiin: muuttua niin nöyriksi, että nöyryydestä tulee ylpeyttä.

Nevanlinnan mukaan kristinuskolle on keskeistä ajatus paimenesta, joka ohjaa laumaansa ja ottaa kaikki mukaan. Tästä on seurannut ajatus jokaisen yksilön mittaamattomasta arvosta. Kääntöpuolella yksilöön keskittyminen on johtanut myös hengelliseen itsekkyyteen: jos syytän itseäni joka päivä syntisyydestäni ja käytän kohtuuttomasti energiaa vaikkapa oman pelastukseni pohtimiseen, se on paitsi itsekästä myös typerää.

Körttiläisyydessä oman uskon puolesta taistelu saa Nevanlinnan mukaan omaa uskoa vastaan taistelemisen muodon. Heräämisessä käännytäänkin varmuudesta epävarmuuteen. Koskaan ei voi enää ola varma pelastuksesta tai oikeasta suunnastakaan. Silti tälläkin tiellä Kristus seuraa ihmistä.

Nevanlinna sanoi vastustavansa jyrkästi New age -ilmiöitä. Hänen mielestään ihmiset täyttävät nykyisin erilaisilla New Age -korvikkeilla paikkoja, joissa pitäisi olla aitoja asioita: uskontoa, politiikkaa ja filosofiaa.

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen maailmassa on palattu Nevanlinnan mielestä jollain lailla antiikin stoalaiseen etiikkaan: ihanteita ovat hallinnan ja arvokkuuden säilyttäminen, tyyneys, välinpitämättömyys, itseriittävyys, omillaan toimeen tuleminen, etäisyyden ottaminen maailmaan, individualismi. Moderni keskiluokka kiistää kuuluvansa mihinkään luokkaan. Yksilöajattelu on tärkeää.

Kestääkö kristinusko muuttumisensa metaforaksi?

Nevanlinnan mielestä uskonnolliset fundamentalistit ovat kaikista metaforisinta joukkoa: Kaikki Raamatussa on heille yhtä Hollywood-henkistä metaforaa.

Nevanlinna puhui unen ja ideologioiden ketjuista, kielen ja kulttuurin muassaan kantamasta todellisuudesta. Tutkimme ja tulkitsemme myös uskon asioita valtavan laajan esiymmärryksen valossa ja kahleissa.

"Pitäisi ottaa todesta se, mikä on esilukematonta, vierasta", hän sanoi.

Nevanlinnan mukaan körttien kantaisä Paavo Ruotsalainen tutki syntiä ja armoa kirjaimellisesti: irrallaan noihin sanoihin esiluetuista merkityksistä, ilman heti tulkittavaa esiymmärrettyä metaforista tulkintaa. Ruotsalainen lähetyi uskon keskeisiä termejä paljaina ja haastavina.

p.s. Tämä kirjoitus on laadittu omien muistiinpanojeni varassa, ja olen saattanut jossain kohti käsittää myös väärin. Jos tästä referaatista on sytykkeeksi ajatteluun ja keskusteluun, olen iloinen. Saatanpa lähettää tämän Nevanlinnallekin ja pyytää häntä itseään mukaan keskusteluun - sekä korjaamaan mahdollisia ymmärrysvirheitäni ja oikomisiani.

51 kommenttia

  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Lutherin Sidottu Ratkaisuvalta on eräs tapa ratkaista vaikea teologinen ongelma. En tiedä, onko hän ottanut huomioon arpomisen. Efesolaiskirjeestä on jätetty pois sana arpominen. Silta vanhan ja uuden testamentin teologian välillä on katkaistu.

    ”…siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, – oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä. Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan, että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen.”

    Vaihtoehtoinen suomennos, jossa tärkeintä ei ole kieliopillisuus:

    ”Ilmoittaen meille hänen mielisuosionsa salaisuuden mukaan tahtonsa, minkä päätti itsessään taloudenhoidoksi aikojen täyttymisessä, kootakseen yhdeksi kaiken Kristuksessa niin taivaassa kuin maan päällä, hänessä, jossa meidät ARVOTTIIN edeltä määrättyinä hänen tahtonsa päätöksen mukaisesti, niin että olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, ennalta toivomme asettaneet Kristukseen.”

    Ketkä asettavat toivonsa Kristukseen jälkeen niiden, jotka ovat edeltä arvotut? Voisi ajatella, että ne, jotka eivät pysty uskomaan, jotka eivät ole kuulleet evankeliumia, jotka ovat eläneet ennen Vapahtajaa…

    ”Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi, että he tosin olisivat tuomitut lihassa niinkuin ihmiset, mutta että heillä hengessä olisi elämä, niinkuin Jumala elää.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Sanotaan, että savolaisilla on ilmiömäinen kyky selvitä tilanteista, joihin muut eivät koskaan joudu. Heikon uskon ja vahvan uskon pohdinta ja ahdinko vaikuttaa joskus samalta. Usko on aina heikkoa, jos sitä alkaa pohtimaan ja mittaamaan. Ja mitä enemmän mittaa ja pohtii, sitä heikompaa se on. Mitä merkitystä uskon vahvuudella on?

    Kristityn usko on kuin silmä, joka katselee kohdettaan. Jos silmä muljahtaa päässä ja alkaa katsella itseään, on jokin vinksallaan.

    Varsinaisesti ei kai ole kysymyskään uskosta, vaan uskon reflektiosta ihmismielessä. Ylenmääräinen itsereflektio ei liene terveellistä kristillisyydessäkään. Jumalaan ja hänen armoonsa ei itsetutkistelumme yllä. Hän ei muutu paremmaksi jumalaksi sillä, että uskomme oikein kovasti tai huonommaksi siksi, että uskomme vähän vaatimattomammin. Itse asiassa Jumala on Jumala, vaikka emme uskoisi häneen ollenkaan. Uskomisemme ei pumppaa häntä pystyyn kuin puhallettava rantalelu.

    Jeesus toki puhui uskon vähäisyydestä nuhdellessaan opetuslapsiaan. Silloin ei kuitenkaan ollut kysymys pelastuksesta, vaan uskomisesta Jumalan mahdollisuuksiin. Sillä saralla joku voi olla uskossaan lujempi kuin toinen, mutta se asteikko ei ole taivas-helvetti-asioita.

    Uskon mittaaminen kuuluu pietistiseen perinteeseen ja se on pahimmillaan ajanut ihmisiä hulluuteen. Evankeliumi on kuitenkin ilosanoma eikä mikään ahdistuneiden kujanjuoksu, joten pietismille pitäisi ainakin tässä kysymyksessä sanoa rohkeasti jäähyväiset.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Emilia Karhu sanoo:

      Todella hyviä näkökulmia, Teemu! Tämä on niin totta: ”Itse asiassa Jumala on Jumala, vaikka emme uskoisi häneen ollenkaan. Uskomisemme ei pumppaa häntä pystyyn kuin puhallettava rantalelu.”

      Meillä oli puhetta körttifoorumissa siitäkin, miten osa vierastaa vahvasti sellaista kovin inhimillistä ja vähän lällyä Jumala-puhetta, jossa Jumalan ja Jeesuksen läheisyys, syli ja rakkaus ikään kuin kaappaavat ihmisen sisäänsä ja ihminen puhuu Jumalasta/ Jeesuksesta kuin rakastetustaan. Tuntuu paljon helpommalta ottaa todesta puhe Jumalasta kaikkivaltiaana majesteettina, joka ei paljon minun mielipiteitäni, uskoani tai epäuskoani kysele.

      Tämäkin on niin totta: ”Uskon mittaaminen kuuluu pietistiseen perinteeseen ja se on pahimmillaan ajanut ihmisiä hulluuteen.” Sen sijaan kappaleen loppuun liittyen ( ”Evankeliumi on kuitenkin ilosanoma eikä mikään ahdistuneiden kujanjuoksu, joten pietismille pitäisi ainakin tässä kysymyksessä sanoa rohkeasti jäähyväiset.”) ajattelen, että vaikka evankeliumi onkin ilosanoma, niin joillekin se nyt vaan kirkastuu ahdistuneiden kujanjuoksussa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    Heränneen ’heikko usko’ ei kenties ole uskon vähättelyä, vaan aidosta uskosta nouseva oman pienuuden tunto Jumalan suuruuden edessä. Tästä näkökulmasta arvioiden ’vahva usko’ olisi pikemminkin uskoa omaan hengelliseen erinomaisuuteen kuin kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Tätä herännäisyydessä varotaan. Vaarana voi tietystiolla sen kehittyminen takapenkkinarsismiksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Bengt Sandberg sanoo:

    ”Toisaalta poisjuurimattomasti syntisillä körteillä on vaara sairastua takapenkkinarsismiin: muuttua niin nöyriksi, että nöyryydestä tulee ylpeyttä”.

    Ei se ole enään vaara körteillä, takapenkkinarsismi on tämän päivän körrttiläisyydessä vertauskuvallisesti kuin Ebola -virus joka lopulta johtaa koko körttiläisyyden kuolemaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Nevanlinnan tätyy olla yksi parhaimmista kysymysten tekijöistä.Niin osuvia ja tärkeäksi koettavia ne ovat.

    Mutta kuitenkin. Vaikka uskonnolliseen elämään kuulu oleellisesti ylärakennelma, teologia, niin uskonnollisessa elämässä pohjimmiltaan on kyse kokemisesta, subjektiivisesta olemisesta.

    !800- luvun talonpoikaiselämää väritti arkipäivään kuuluva paloviinan päivittäinen käyttö arkijuomana. Hyvin suuri prosentti väestöstä oli medisiinisesti jollei sosiaalisesti ja psykologisesti alkoholisoituneita. Paavo Ruotsalainen oli tyyppiesimerkki eikä poikkeus.

    Voidakseen ymmärtää tuonajan arkielämää, niin pitää melkein olla vakavasti alkoholisuitunut . Alkoholista tulee riippuvaiselle pakonomainen tarve. Humalatila on välttämätön tila pitääkseen abstinenssin tuskatilat poissa. Raittiiksi pyrkiminen herättää sekä fyysistä että psyykkistä vastarintaa. Raittiina ollessa ajatusmaailma pyörii alkoholin saannin mahdollisuuden ympärillä. Lankeamisen kiusaus on jokahetkistä. Syvästi alkoholisoituneelle raittiudessa ei sen alkuvuosina ole paljon mitään annettavaa. Kaipaus humalatilan rajattomuuteen on ainaisesti läsnä.

    Tämän päivän körtit ovat tuon kultuurin perillisiä, mutta enemmistö on tuskin elänyt alkoholistisessa kultuurissa jossa katumus ja parannuksenteko oli konkreettista taistelua alkoholia vastaan. Alkoholi oli sekä viettelijä että pelastaja.

    Pitkät seurat lauluineen ja minän sensuurin liukenemisena ja sulautumisena yhteisöön oli humalan sinattu vastine. Seuroissa koettu suru teki mahdollisteksi kollektiivisen katumisen kyyneleineen . Saavutettiin surun tila joka lääkitsi, antoi anteeksi ja tarjosi vaihtoehdon alkoholihumalalle. Tässä konteksissa lankeamus ryyppäämiseen oli kadotukseen joutumista ja niille jotka tahtoivat ja jaksoivat , se oli alusta alkamista.

    Suomen kansa alkoi raitistua joskus 1900 alkuvuosista eteenpäin juuri körttien ja laestaadiolaisten ansiosta. Sekulaarilla puolella työväen ja nuorisoseurojen talot juhlineen tarjosivat vastaavaa joukkohurmiota rajoittaen alkoholin liikakäyttöä.

    Körtit elävät ilmeisesti alkuaikojen meemien värittämässä kultuurissa mutta ilman alkohoiln höryttämää kultuuria.

    Mitäkä ovat ne kiusaukset ja lankeemukset joita tänä päivänä pitää noiden vanhojen menetelmien avulla pitää kurissa? Mitkä ovat tämän ajan ihmisen elämänongelmat joita seuroissa hoidetaan?

    Hakeutuuko juuri körtteihin konkreettista parannusta tarvitsevat vai ovatko karismaattiset liikkeet monopolisoineet elämän laitateillä kulkevien parannuksen tarpeen?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Päivittäisen parannuksenteon yhteys viinakulttuurin historiaan on mielenkiintoinen asia, jota en ole oikeastaan tullut ajatelleeksi. Uskoisin kuvioiden olevan körttiläisyydessä nykyisin toisenlaisia. Herännäisyys kiinnostaa sellaisia, jotka ovat kokeneet ns ’herätyskristillisyydessä’ yleisen opin kertakaikkisesta perannuksenteosta pyhyyden teeskentelemiseen johtavana paineena. Joukossa, jossa saa olla vajavainen, on levollista olla. Hengellisen humalan voi hakea karismaattisista kokouksista.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Osmo Peltonen sanoo:

    ”Känni on köyhän ooppera”, näinkin on sanottu. Osin pitää paikkansa. Muttei anna oikeaa todistusta oopperamusiikista. 🙂

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Elias Tanni sanoo:

    Onko heikko usko huono ominaisuus ihmisessä? Onko se jotain, josta on syytä pyrkiä eroon?

    Taskulampunkin sähkövirta on heikko, mutta jossain tilanteessa siitä on verrattomasti enemmän apua kuin suurjännitejohdosta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Bengt Sandberg sanoo:

    ”Hengellisen humalan voi hakea karismaattisista kokouksista”.

    Hengellisen humalan tason tuntee ihminen itse. Oli hän sitten karismaattisissa kokouksissa ,körtti seuroissa tai esimerkiksi Körttifoorumilla 24h. Eli olisikohan meidän jokaisen hieman pohdittava omaa hengellistä humala tilaa ja sitten vasta tuoda mielipiteensä hengellisestä humalasta, Martti Pentti.

    Takapenkkinarsismi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      En nyt viitannut ’hengelliseen alkoholismiin’, joka on ihmisen oma asia. Karismaattiset kokoukset ovat luullakseni joillekin hengellisiä kievareita, joissa voi hetkeksi unohtaa hurmoksen avulla huolensa ja murheensa. Se on vain hyvä asia sille, joka sellaista tarvitsee.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Petteri Maunu sanoo:

    Emilia Karhun kommenttiin, jossa puhe jumalan ja Jeesuksen läheisyydestä, sylistä ja rakkaudesta, katsotaan ”lälly-puheeksi”, jota vierastetaan. On helpompaa ottaa todesta puhe Jumalasta kaikkivaltiaana majesteettina. Tässä Emilia Karhu sanoittaa hyvin sen, mitä körttiläisyydessä vierastan. Mielestäni puhe rakkaudesta ja sylistä ei ole mitään lällypuhetta, vaan siihen on monta syytä UT:ssa alkaen tuhlaajapoikavertauksesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Mielestäni puhe rakkaudesta ja sylistä ei ole mitään lällypuhetta.” Sinun mielestäsi ei ole. Jonkun mielestä on. Emilia Karhu kertoi, että asiasta on keskusteltu. Johtopäätös, että körttiläiset torjuvat puheen Jeesuksen läheisyydestä, on liian pitkälle viety. Kyllä seuroissa veisataan näinkin: ”Sinuun tyytyy sydämeni, Lepään, Jeesus, sinussa. Täytät suuren tyhjyyteni Taivaan armoaarteilla. Kaikki, mitä haluan, Sinussa jo omistan. (SV 169:4)”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Emilia Karhu sanoo:

    Markku Hirnin ajatus alkuperäisestä körttiläisyydestä viinapirua vastaan taistelemisena on hyvin kiinnostava ja avaa jänniä näkökulmia joihinkin tapoihin, sanavalintoihin yms. Tuota pitää miettiä!

    Petteri Maunu, olet täysin oikeassa siinä, että Jumalan sylistä ja Jeesuksen läheisyydestä puhumiselle on paljon sekä raamatullisia että inhimillisiä perusteita. Ehkä kärjistin tarpeettoman paljon. Martti Pentti viisaasti pehmensikin tuossa.

    Ilmoita asiaton kommentti