Pyhän Hengen juhla on lähellä

 

 

Kevään kukka pihallamme 15.5.2023. Voimakkaassa auringon valossa varjopaikat näyttävät hyvin tummilta,  vaikka nekin ovat ympäristöönsä nähden hyvin kirkkaan värisiä.

Näin myös Jumalan kirkkauden valossa jokainen meistä ihmistä osoittautuu hyvin puutteelliseksi ja vajavaiseksi, vaikka Jumalan täydellinen rakkaus ja anteeksianto on meidät vapauttanut Jumalan lapsen vapaudessa elämään ja ilakoimaan Taivaan Isän lapsen elämää armon täydessä loisteessa.

 

TORSTAI 18.5.2023

Helatorstai

Korotettu Herra

Kristus nousi taivaisiin. Näin hän siirtyi uuteen todellisuuden muotoon. Nyt hänen on mahdollista olla jokaisen luona samaan aikaan.  Hän on läsnä jokaisessa messussa, jokaisessa Herran pyhän ehtoollisen vietossa. Hänen korvansa on ojennettuna jokaisen rukoilijan suun eteen ja hänen silmänsä, rakkautta täynnä, katsovat jokaista hänen omaansa vakuuttaen ikuista rakkautta Jumalan lapsia kohtaan.

Pääsiäisen suuren sovintotyön avulla hän lunasti koko maailman.  Kaikkien synnit on jo sovitettu ja kaikkien kuolevainen luonto on jo saatettu hänen ylösnousemuksensa varaan.  Nyt meidän tehtävämme on viedä sanomaa tästä eteenpäin, jotta ihmiset voivat löytää tämän mittaamattoman suuren aarteen oman elämänsä turvaksi ja toivon antajaksi.

Minä laulan uuden laulun Jumalani kunniaksi:
Herra, sinä olet mahtava ja suuri!
Sinun voimasi saa kaikki ihmetyksiin,
sinä olet voittamaton!

Jeesukselle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hän nousi taivaaseen kuninkaalliselle valtaistuimelleen.  Kolmiyhteinen Jumala Isä, Poika ja Pyhä Henki on yksi Jumala kolmessa persoonassa.  Näin myös Pojan valta on samalla täysi ja kokonainen Jumalan valta. Näin taivaan istuimella hänen huolenpitonsa meitä ihmisiä kohtaan osoittautuu rajattoman suureksi.  Mikään ei voi häntä estää. Jumala on kaikkivaltias.

Palvelkoon sinua koko luomakuntasi,
koska kaikki, mitä käskit, tapahtui.
Sinä lähetit henkesi, ja se rakensi kaiken.
Kukaan ei voi vastustaa sinun käskyäsi.

Evankeliumin pitää kaikua kaikkiin maihin kaikkien kansojen luo, jokaisen ihmisen kuuluviin.  Silloin pääsee esille evankeliumin suloinen voima: Jumala armahtaa meitä Jeesuksen tähden.

niille, jotka sinua pelkäävät,
sinä olet armollinen.

 

 

Helatorstain apokryfiteksti Judit 16:13–16

Minä laulan uuden laulun Jumalani kunniaksi:
Herra, sinä olet mahtava ja suuri!
Sinun voimasi saa kaikki ihmetyksiin,
sinä olet voittamaton!
Palvelkoon sinua koko luomakuntasi,
koska kaikki, mitä käskit, tapahtui.
Sinä lähetit henkesi, ja se rakensi kaiken.
Kukaan ei voi vastustaa sinun käskyäsi.
Vuorten perustat ja merten syvyydet järkkyvät
ja kalliot sulavat edessäsi kuin vaha,
mutta niille, jotka sinua pelkäävät,
sinä olet armollinen.
Mitättömiä ovat tuoksuvat uhrit,
vähäpätöisiä rasvat, joita alttarillasi poltetaan,
mutta se, joka pelkää Herraa,
on ajasta aikaan suuri.

 

SUNNUNTAI 21.5.2023

6. sunnuntai pääsiäisestä

latinaksi Exaudi

Pyhän Hengen odotus

Helluntaita vietämme seitsemän viikkoa pääsiäisestä.  Näin helluntain juhla on täyteyden luku kertaa täyteyden luku eli 7*7 päivää ylösnousemuksen juhlasta Pyhän Hengen täyteyden esilletulon juhlaan. Jo viikkoa ennen helluntaita mielemme kääntyy  Pyhän Hengen tuloa odottamaan.  Rukoilemme ja anomme, että Hän, Elämän Antaja,  Totuuden Henki ja  Lohdutuksen Henki saisi vahvistaa meitä elämämme keskellä ja luoda mieleemme syvän rauhan, ilon ja tyytyväisen mielen.

Sunnuntain  apokryfiteksti puhuu elämämme vaikeuksista voimakkain sanoin. Siinä meitä pyydetään hankkimaan viisautta elämämme oppaaksi.   Toisinaan tämä voi olla jopa vaivalloistakin.  Silti kannattaa uurastaa yhä enemmän ja enemmän, että Jumala itse saisi antaa viisautensa ja voimansa elämämme suunnanantajaksi.

Pane jalkasi viisauden kahleisiin,
ota kaulaasi sen rengas.
Köyristä hartiasi ja kanna sitä,
älä halveksi sen kahleita.
Tavoittele sitä koko sielustasi,

Kun kestävinä jatkamme viisauden hankkimista, niin ajallamme saamme nauttia sen sadosta.  Silloin tuskan kyyneleet muuttuva ilon kimalteleviksi helmiksi ja suruvaate juhlapuvuksi.

Sen kahleista tulee vankka varustuksesi,
sen kaularenkaasta juhlapuku.
Sen ies on kultainen korusi,
sen kahleista on tullut purppurapunos.
Sinä puet sen yllesi kunnian puvuksi,

Pyhä Henki on Totuuden Henki. Siksi aito viisaus on Hänen lahjaansa ihmiskunnalle.  Saamme kokonaisena kristikuntana iloita siitä, että Hän on kansansa keskellä ja tukee omiaan kaikkialla maailmassa.

 

Iloiten ja riemuiten odottakaamme Pyhän Hengen armollista kosketusta koko elämämme suojaksi ja turvaksi.

Sunnuntain apokryfiteksti   Sir. 6:23–31

Kuule minua, poikani, ota neuvoni vastaan,
älä torju minun ohjeitani.
Pane jalkasi viisauden kahleisiin,
ota kaulaasi sen rengas.
Köyristä hartiasi ja kanna sitä,
älä halveksi sen kahleita.
Tavoittele sitä koko sielustasi,
koko voimastasi noudata sen teitä.
Kysele ja etsi, se kyllä antaa itsensä ilmi,
ja kun se on käsissäsi, älä päästä irti,
sillä lopulta löydät levon, jonka se antaa,
ja se kääntyy sinun iloksesi.
Sen kahleista tulee vankka varustuksesi,
sen kaularenkaasta juhlapuku.
Sen ies on kultainen korusi,
sen kahleista on tullut purppurapunos.
Sinä puet sen yllesi kunnian puvuksi,
painat päähäsi riemun seppeleeksi.

 

 

 

 

 

  1. Helatorstain aihetta esitellään ja tekstit näytetään täällä

    https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/torstai-18-5-2023/

    6. sunnuntai pääsiäisestä eli siis Exaudi aiheen esittely ja tekstien näyttö ovat samalla sivustolla täällä

    https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/sunnuntai-21-5-2023/

    Juditin kirjan lukua 16 voi lukea täältä

    https://raamattu.fi/raamattu/KR92/JDT.16/

    Sirakin kirjan lukua 6 voi lukea samalla sivustolla täältä

    https://raamattu.fi/raamattu/KR92/SIR.6/

    • Reino

      Pyhä Kolminaisuus on ainoa todellinen realiteetti. Jumalan olemassaolosta sitten on seurannut se, että maailmankaikkeus on syntynyt ja pysyy voimassa.

      Jumalan todelliseen läsnäoloon kuuluu kaikki mikä kuuluu niin näkyvään kuin näkymättömään maailmaan. Ilman hänen toimintaansa mikään ei toimisi herkeäkään.

      Jumalan tunteminen ja hänen yhteydessään eläminen on elämämme tärkein asia.

    • Reino

      Pyhä Henki on Jumaluuden Kolmas persoona. Kyseessä siis on erisnimi, propri. Suomen kielen oikeinkirjoitussääntöjen mukaan hänen nimensä siis pitää kirjoittaa isoilla kirjaimilla: Pyhä Henki.

      Someron murteessa sanomme myös ihmisistä kolmannessa persoonassa ”se”, mutta välttääkseni Pyhän Hengen persoonallisuuden väärin ymmärryksen käytän HÄNESTÄ aina persoonapronominia ”hän”.

  2. Reino,

    Lukemalla koko Raamattua koko ajan ei voi tulla päätelmääsi.

    Ihmisessä on ihmisen henki, jonka Jumala laittoi kaikkeen elolliseen, sen luotuaan, vt. 1.Moos.1:26.

    Ihmisestä tuli lähes Jumal’olento, kun Jumala puhalsi hänen sieraimiinsa iankaikkisen elämän hengen 1.Moos 2:7. Eli ihminen on ja syntyy iankaikkisuusolennoksi, joka tila jatkuu Jumalan yhteydessä tai erossa Hänestä, aina.

  3. Vanhastaan rukoussunnuntaista helatorstaihin papit kävivät ympäri pitäjäänsä siunaamassa kevään kylvöt. Nykyisin muutamissa seurakunnissa toimitetaan kevään kylvöjen siunausta ikään kuin pienimuotoisena eleenä yhdellä kertaa koko seurakunnan ja maamme kylvöjen siunaus. Myös ajankohta on vapaammin järjestetty.

    Somerolla esimerkiksi kylvöjen siunaus toimitetaan vasta helluntain edellä

    Torstaina 25.5.2023 klo 13 Kylvön siunaus Knuutilan pelloilla, Hämeen härkätie 1, paikoitus Toriparkki, Hämeentie. Yhteistyössä MTK Somero. Kahvitarjoilu.

    Toiminnan nykyisenä muotona voisi olla eri puolilla maamme seurakuntia siunausten toimittaminen muillakin työpaikoilla ja erilaisissa työyhteisöissä. Siunata voisi teollisuuslaitoksia, liiketiloja, firmojen uusia projekteja sekä lukemattomia muitankin ihmisten ja yhteiskunnan erilaisten aktiviteettien puolesta.

    Kirkkokäsikirjassamme on yhtenä siunauksen muotona kodin siunaaminen. Tämän ei tarvitse olla ainoa ympäristö, vaan valikoimaa voi laajentaa rajattomasti kunkin seurakunnan elämäntilanteen mukaisesti. Vain mielikuvitus ja käytettävissä olevan ajan käytön mahdollisuudet voi muodostaa rajoja.

    Esimerkiksi nuorempana pidin useammankin kerran urheilukilpailujen alkuhartauksia. Kamerunissa puolestani seurakunnissamme järjestettiin monenlaisia kiitosjuhlia, mm perheet järjestivät opintojen päätyttyä valmistujaisia jne.

  4. Eilen 17.5.2023 klo 18 puhuin Sanan ja rukouksen illassa Svenssonilla Somerolla.

    Puheeni teksti oli Ap. t. 2:1–13

    Puheeni koski sitä, miten pilven maininta liittää tämän jo luomiskertomuksessa olevaan pilveen, kun Pyhä Henki loi elämän maailmaan pilvellä ratsastaen. Syyrian autiomaan laidoilla tämä oli hyvin konkreettisesti ymmärrettävä näkymä. Kuivalla kaudella maa on karrelle palaneen autio ja tyhjä, harmaanruskea ja vaikuttaa olevan ilman pienintäkään elämää. Sitten tulee sadepilvi ja hetkessä elämä virkoaa. Laajat kukkaisniityt ja elämää näyttää villisevän ympäriinsä. Välimeren yllä täyteen vettä latautuneet pilvet nousevat Juudean vuoristossa kylmempiin kerroksiin ja vettä tulee rankasti.

    Jeesuksen taivaaseen nouseminen pilvessä liittää Jeesuksen astumisen taivaan valtaistuimelle Pyhän Hengen vettä ripottelevan pilven kautta tapahtuneeseen elämän luomiseen. Kertomuksen pilvi ei siis ole mikä tahansa suomalaisen taivaan poutapilven hattaroilla liitelyä, vaan Pyhän Kolminaisuuden suuren teon ylistys.

    Kun Jeesus tulee takaisin, niin silloinkin kyseessä on sama valon ja elämän antavan pilven sanomasta. Jumalan valtakunta tulee kirkkaana esiin: Luomiskertomuksen ”tulkoon valo” muuttuu Kristuksen valtakunnan valkeuden esiintuloksi. Jumalan valtakunnan uudeksi luova voima muuttaa koko maailmankaikkeuden Jumalan vallan ja voiton ylistykseksi.

  5. Perjantai-iltana 19.5.2023 esitettiin televisiossa Radion sinfoniaorkesterin konsertti, jonka ohjelmistossa esitettiin tämän viikon kirkolliseen tilanteeseen sopiva kappale Olivier Messiaen: L’ascension. suomeksi Kristuksen taivaaseen astuminen.

    Ohjelmassa konsertin johtajana toimi Nicholas Collon,

    Laulussa esiintyivät solisteina Iwona Sobotka, sopraano, Giorgi Sturua, tenori, Yuriy Yurchuk, baritoni, sekä Musiikkitalon Kuoro.

    Illan kappaleet olivat György Ligeti: Atmosphères. Olivier Messiaen: L’ascension. Sergei Rahmaninov: Kellot.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25