Kirkkopakolainen termi tuli käyttöön USA:ssa noin 7 -vuotta sitten kuvaamaan niitä ihmisiä, jotka ovat jättäneet seurakuntayhteyden perinteisissä seurakunnissa, koska he olivat jääneet hengellisesti aliravituiksi. He ovat jättäneet seurakunnan mutta eivät Kristusta. Sen sijaan he pyrkivät jatkamaan hengellistä elämää kotonaan tai ystäviensä kanssa virallisten seurakuntarakenteiden ulkopuolella. (PDF) Book Review: Church Refugees: Sociologists Reveal Why People Are DONE with Church but Not Their Faith (researchgate.net)
Meillä Suomessa ei toistaiseksi ole pohdittu tätä ilmiötä, koska kristittynä oleminen ilman aktiivista yhteyttä seurakuntaa on normaali, oletettu, käyttäytymismalli luterilaisen kirkon jäsenille. Mutta miten voimme sitten ymmärtää kirkkopakolais-ilmiön taustaa? On niitä, jotka jättävät seurakuntayhteyden, koska heillä ei ole mielenkiintoa hengellisiin kysymyksiin, mutta miten ymmärtää tätä kirkkopakolaisuutta, jonka taustalla onkin vahva hengellinen kaipuu?
Willow Creek-seurakunta teki tätä problematiikkaa kartoittavan Reveal-tutkimuksen vuosina 2003-2007. Siinä selvitettiin, mistä syistä ihmiset jättivät seurakunnan, sekä kartoitettiin muutoinkin tyytyväisyyttä seurakunnan toimintaan. (http://www.christiancoachingcenter.org/index.php/russ-rainey/coachingchurch2/) Tutkimus toi esiin sen, että seurakunnan ohjelma palveli hyvin uskon alkuvaiheessa olevia ihmisiä, mutta tyytymättömyys toimintaa kohtaan kasvoi ihmisillä hengellisen kypsyyden myötä. Tutkimuksen lopputuloksena oli arvio, että perinteinen pastorikeskeinen toiminta ei vastaa riittävästi hengellisesti pidemmälle edenneiden ihmisten tarpeisiin.
Uskon että osan tästä ilmiöstä selittää vallitseva pappien koulutus. Papit ovat seurakuntatyön ammattilaisia, jotka osaavat johtaa seurakuntaa, opettaa, ja erityisesti rohkaista uskon alkuvaiheessa olevia. Tiedolla koulutettuja. Mutta pelkällä tiedolla koulutetun työntekijän antamat vastaukset eivät välttämättä riitä silloin, kun häneltä kysytään teemoja, kuten mitä on Kristuksen seuraaminen, itsensä kieltäminen tai oman kutsumuksen löytäminen. Kysymyksiä, joita esittävät ihmiset, jotka tosissaan etsivät Jumalan tahtoa. Kysyjä etsii henkilöä, joka on itse kulkenut näitä polkuja Kristuksen tahtoa etsien ja itsensä kieltäen.
Oletan, että Suomessa on kymmeniä tuhansia kirkkopakolaisia, jotka eivät oikein ymmärrä omaa ulkopuolisuuden kokemustaan. Osa on jättänyt seurakuntayhteyden, ja löytänyt ehkä toimivan uskon todeksi elämisen tavan ystäviensä kanssa, mutta moni on jättänyt seurakuntayhteyden ja on turhautunut. Ajattelen, että nämä ihmiset eivät oikeastaan tarvitse muuta kuin kuulumisen kokemusta toisiin Kristuksen seuraajiin, jotta he rohkaistusivat matkaamaan eteenpäin. He kaipaavat elämää, eivät puheita tai liturgiaa. Niinkuin monet ADHD – oireyhtymästä kärsivät saavat jo osan apua, kuullessaan, mikä heitä vaivaa, niin mielestäni samoin monet kirkkopakolaisuudesta kärsivät saavat osan ratkaisua ymmärtäessään, että Kristus kutsuu vain heitä matkalle, siirtymään kirkkokeskeisyydestä Kristuskeskeisyyttä kohti.
Nämä kirkkopakolaiset voivat olla se joukko kristittyjä, joiden kautta voisi tulla uusi hengellisen muutoksen aalto Suomeen. He eivät enää kaipaa suuria tilaisuuksia, puheita, vaan he haluavat olla osa joukkoa, joka opettelee omassa elämässään toteuttamaan Jumalan tahtoa.
Tätä uutta todellisuutta, joka ehkä on syntymässä, voisi kutsua mikroseurakuntien verkostoiksi, joissa ihmiset opettelevat elämään Kristityn elämää yhdessä. Voisiko olla niin, että yhteiskunnassa, joka näyttää ulospäin maaallistuneelta, olisikin pinnan alla suuri joukko Jumalan valmistamia ihmisiä, jotka vain odottavat kutsua astua esiin?
Tällaisia arvuuttelen ja pohdin. Riippumatta siitä, olenko oikeassa, olisi mielenkiintoista kuulla mielipiteitänne siitä, että onko kirkkopakolaisuus ilmiötä olemassa Suomessa. Pakenevatko kypsät hengelliset ihmiset seurakunnista Suomessa?
Kysymys blogistille: minkälainen on ”kypsä hengellinen kristitty?”
Levollisesti oman paikkansa, kutsumuksensa löytänyt, joka pystyy tukemaan hengellisesti nuorempia matkaajia.
Kypsyyhän sitä väkisin, kun huomaa miten yllättäviä vaikeuksia kirkon rakenteet aiheuttaa.
Rakenteet on sitä varten että asiat saa hyvin sujumaan. Kirkon rakenteet toimii päinvastoin.
Kirkon toiminnan ulkopuolella toimintamahdollisuudet avautuu heti. On jopa todella helppo toimia, kun rakenteet eivät ole sitä estämässä, vaan tukemassa. Toiminta voi silti olla kirkkoa hyödyntävää ja sen mission mukaista. Miksiköhän itse käytän paljon energiaani sellaiseen joka lopulta tuottaa vain pettymyksen. Ehkäpä identiteetin löytäminen Kirkkopakolaisena auttaa jatkossa tähän vaivaani.
Hannu V, kiitoksia vastauksesta. Mietin kuitenkin sitä, kuinka sellaiset käsitteet kuin ”kypsyys” ja ”hengellisyys” voidaan mitata. Minusta jokainen kastettu ja Kristukseen uskova on kypsä ja hengellinen siinä mielessä, että elämänkokemus kasvattaa meitä jokaista aika lailla itsestään iän karttuessa. Toki seurakunnassa voi olla – ja pitääkin olla – erilaisia vastuutehtäviä. Pitää kuitenkin olla tarkkana ettei synnytetä seurakuntaan A- B- ja C- luokan kristittyjä.
Pelkästään jo albat luovat kuvan A ja B henkilöistä. Kirkossa on aika hankala olla luomatta A , B ja C luokkia. Koko kirkollinen kulttuurimme rakentuu näiden luokkien varaan. Mitä nimitystä Marko käyttäisit henkilöstä, jolla on riittävä ammattitaito ja halu ottaa merkittävää vastuuta jossakin tehtävässä? On ollut uskossa ja monissa hengellisissä palvelutehtävissä kymmenien vuosien aikana. Ts. on hengellisesti kypsynyt.
Pekka Veli. Albat tai niiden puute eivät minusta liity tähän millään tavalla.
Minä tarkoitan tällä sellaista seurakuntalaisten luokittelua, jossa A-luokka on uskovia ja ties-millä-opetuslapseutussysteemillä-kurssitettuja seurakunta-aktiiveja , B-luokka seurakunnan ei-niin-pyhittyneitä-työntekijöitä ja kirkossakävijöitä tai muissa palvelutehtävissä olijoita sekä C-luokka niitä, jotka käyvät silloin tällöin jos koskaan kirkossa. (Tällaista jaottelua, jota vähän tässä täydensin, opetetaan nimittäin aika avoimesti erilaisissa ”opetuslapseuttamisohjelmissa” puhumalla pelkästään kastetuista ja niistä, jotka tosissaan pyrkivät olemaan opetuslapsia ja TEKEMÄÄN Herran tahdon. Minusta tällä tavoin tuodaan seurakuntiimme ajattelua, jossa on tosikiristittyjä ja kristittyjä, kypsempiä ja vähemmän kypsiä kristittyjä ja kaikki perustellaan raamatunlauseilla). Ongelma ei ole seurakuntalaisten aktiivisuus vaan se teologia, joka on aktivoinnin taustalla. Hommia kyllä riittäisi.
Seurakunta on kastettujen ja Kristukseen uskovien yhteisö, jossa evankeliumia julistetaan oikein ja sakramentteja toimitetaan Kristuksen säätämyksen mukaisesti ja jonka miehistä osa on ordinoitu pastoreiksi ja jossa joukko hyviksi koeteltuja miehiä ja naisia. Mitä kysymykseesi tulee, niin ota yhteyttä seurakuntasi jonkin sinua kiinnostavan työalan pastoriin tai kirkkoherraan. Voisin mennä takuuseen, että jotakin löytyy.
Kiitos Hannu. Kiva raikas tuulahdus. Tuntui hyvältä kun sain nimen omalle kokemukselle. Jotenkin hämmästyttää tuo jatkuva puhe siitä miten vapaaehtoiset, eli me seurakuntalaiset otamme enenevässä määrin vastuullisia tehtäviä hoitaaksemme. Sitten kun niitä otamme, niin aika pian ne jotenkin vain valuvat takaisin. Joten turhauttavaahan se on ja seurauksena on se, että innostus katoaa. Tehtävän hoitamisesta tulee vapaaehtoisenkin saada jotain. Sekin voi riittää, että voi omaa luovuuttaan olla käyttämässä ja näin tuoda toimintaan jotain lisää. Innostusta tulisi osata työntekijöiden pitää yllä ja ruokkia, mutta jos itsellä ei sitä ole , niin eihän sitä voi toisille jakaa.
Vapaaehtoisten, maallikoiden vastuuttaminen seurakuntatyössä voi olla myös ihan vääristynyttä. Siitä voi tulla itsetarkoitus, jonkunlainen oravanpyörä, tehostus ja hallintakeino. Ikiliikkuja jota ei osata, eikä haluta pysäyttää. Kaikki tämmöinen on turhaa, omien himojen tyydyttämistä.
Pekka ja Sami,
Raamattu opettaa Jumalan Seurakunnasta, mitä Uudessa Liitossa kuvataan Kristuksen Ruumiiksi.
Jo Vanhan Liiton puolella painotetaan, ettei Jumala odota kirkollisia menoja kuten uhreja ja sen kaltaista, vaan sydämen tilaa, sydämen uskoa.
Matkalla Egypti-Kaanaan maa tuontuostakin Jumalan nimelleen ottamasta kansasta tuhoutui ne, jotka tekivät sitä, mikä osoitti heidän olevan ulkopuolisia, mitä Seurakuntaan kuulumiseen tulee. Sen jälkeen hebrealasia tuhoutui ja vain ne, jotka olivat kääntyneet pahoilta teiltään ja katuivat syntejään saivat kohdata saman Armon kuin tänäänkin, eli, joka syntinsä tunnustaa ja hylkää ne, hän kohtaa Jumalan Armon.
Siis kirkko on yhteisö, laitos johon kuulumisperusteet tiedetään. Kirkkoisät ovat tehneet suurimman työn saada aikaan ”sekalainen seurakunta”, minkä tunnusmerkit on tämä maailma.
Viime vuosia ollaan alettu palauttamaan muotiin ilmaisuja, kuten uskoontulo, kääntyminen, sisäinen kääntyminen, tulo uskovaksi kristityksi 15 vuotiaana sitä ennen lapsikastettu kristitty, tullut uskoon ehtoollisella — ehkä, jne. Ollaan ikäänkuin pakotetussa tilassa erottautua hurskaimmiksi kirkon jäseniksi ja lisäksi näillä edellä mainituilla määritelmillä
Ollaan siinä ainoassa kirkossa, jossa pelastus vain on. Voidaan olla kirkossa, kuten evlut, johon kuulumalla tunnustetaan Rooman kirkko ainoaksi reitiksi taivaaseen.
En väheksy esim. evlut ja RKK:n merkitystä, jos se on sosiaalisten tarpeitten täyttäjä.
Jumalan Seurakunnan jäsenyys on Kristuksen Ruumiin jäsenyyttä, johon papillinen rankki pedofiliaan-virittäytyneenä ei voi kuulua. Tästä kertoo jo kymmenet tuhannet tuomiot kaikkialla maailmassa lapsiin sekaantumisista.
Eli esimerkiksi näissä kahdessa kirkossa ynnä idän katolisuudessa, ei ole Kristuksen Ruumiin jäsenyyttä. Korkeintaan evlut kirkon piirissä on koteloituna uskovia, jotka yrittävät jotain, esimerkiksi olla Jeesuksen todistajia, mutta kamppailevat ja kritisoivat kirkoon kuuluvia jumalattomuudessa eläviä jäseniä.
Sami oletko siirtynyt Idän Katolisuuteen vai ollut sitä aina. Kysyn, koska käytät sanontoja, jotka opitaan yleensä uskovien yhteydessä, joita protestanttiseen kirkkoon on eristäytynyt.
Reijo Mänttäri. Vai että ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa ei olisi Kristuksen ruumiin jäsenyyttä ja että kaikki paterit olisivat pedofiilejä? Höpö höpö, on pakko todeta.
Reijo, olet ihan kuutamolla. Ei mitään tietoa kirkon historiasta. Oman lahkosi subjektiivista purkausta. Se siitä. Ei kiinnosta.
Ensin Markolle:
Aina silloin tällöin mainitsen, etten puhu asioista, joista en tiedä. Näyttää että höpöttelet vastoin yleistä, kaikkien ihmisten ja uutisoinnin vastaista tietoa. Päivittäin luen ja kuuntelen uutisointia italiaksi ja englanniksi. Olen auliisti jakanut lähteeni yleiseen tietouteen. On siis kysymys uutisoinnista, ei sensatiolehtien lööpeistä.
Ihmettelen viiden nuoren jumaluuoppineen katolisuuteen käännynnäisen ”huipputeologiasta”, jota he kirjoituksissaan jakavat. Uskottavuutta he ovat järjestelmällisesti yrittäneet nostaa mainitsemalla uskoontulosta, kääntymisestä, sisäisestä kääntymisestä noin 15 vuotiaina. Näin he saavat asiat täysin päälaelleen, koska sakramentalinen pelastusoppi ei hyväksy uskoontuloa eli metanoia’a (kr). Noin kymmenen vuotta sitten ilahduin näistä tulla-uskoon-ilmaisuista, joita silloin kuulin evlut papeilta. Hengellinen ykseytemme kaatui kuiten siihen, että lapsikasteessa he silti ovat uudestisyntyneet. Sitten selitys jatkuu hengellisellä heräämisellä, uskoontulolla, uskon tulolla ja monella muulla muunnoksella. Ihmettelin silloin, että he näin vastoin ”olen kastettu, olen pelastettu”- Lutherinkin slogania vastaan ilmoittavat. Selitys on sitten löytynyt siitä, että kaikenlainen käy, kunhan sakramentalisen kasteen voimavaikutus mainitaan.
Siis Kristuksen Ruumiin jäsenyys ei em. mukaisesti olisikaan Jumalan Pojan vaikuttama usko??
Sami Paajanen 17.05.2023 18:56
Reijo, olet ihan kuutamolla. Ei mitään tietoa kirkon historiasta. Oman lahkosi subjektiivista purkausta. Se siitä. Ei kiinnosta.
Sami,
Ei siis edes ”loistavaa pohdintaa”!?
Kuten jo edellä mainitsin, niin en kirjoita asioista joista en ole perillä. Myöskään väärästä rahasta ei tarvi olla perillä, kun oikeaa joka päivä tutkii.
Kirkkohistoriasta olen kyllä perillä, silti! Sen ongelma vaan on se, että se korvaa kirkottoman historiankirjoituksen.
Siis oletko nk. Idän katolisen kirkon jäsen? Pidin sinua pitkään luterilaisena, joka joskus käytti helluntalaisia ilmaisuja.
Reijo M. On asioiden väärää yksinkertaistamista, jos kaikki hengelliset kokemukset yritetään puristaa yhteen ja samaan kaavaan ja samojen sanojen käyttöön. Myös me, jotka olemme kerran uudestisyntyneet kasteessamme, olemme voineet joutua tuhlaajapojan teille. Ja saaneet armon palata takaisin Isän kotiin.
Ja mitä uutisointiin tulee: kyllä media ihan kaikkialla on enemmän kiinnostunut niistä lankeemuksista, joihin papit ja uskovat syyllistyvät kuin heistä, jotka niiltä säästyvät. Ei RAI muodosta tästä mitään poikkeusta.