Pyhä Henki laskeutuu kasteen toimituksessa


Vuosituhannen vaihteessa Yaundessa, Kamerunin pääkaupungissa, kastettiin noin 90 % lapsista, kun koko maassa kristittyjä nykyisin on vähän yli 70 %. Kristinusko merkitsee edistystä ja tulevaisuuteen suuntautuneisuutta.

Sunnuntai 12.01.2020
1. sunnuntai loppiaisesta
Kasteen lahja
1. lukukappale: Jes. 61:1–3

Jumala antaa ilon ja riemun. Hän lohduttaa kansaansa. Kyynelten sijaan annetaan Jumalan rakkauden tuomaa hyvyyttä. Jumala toimii kansansa hyväksi ja pitää huolta meistä. Murheisen mielen sijaan tulee ylistys. Toivo täyttää sydämet.

Pyhän Hengen voitelu

Kasteen sunnuntain ensimmäinen lukukappale puhuuu Pyhän Hengen lahjasta. Vanhassa testamentissa Pyhän Hengen voitelua käytettiin pappien virkaan vihkimisessä, kuninkaan virkaan asettamisessa ja profeettojen tehtäviinsä valtuuttamisissa. Myös erilaisten esineitten käyttöön oton yhteydessä käytettiin öljyä niiden siunaamisessa.

Alkukirkossa kasteoppilaaksi pyrkivät voideltiin öljyllä. Näin nämä opetukseen tulevat suljettiin Pyhän Hengen voimaan niin, etteivät mitkään kiusaukset tulisi ylivoimaisiksi kääntymykseen valmistautuville.

Kasteen jälkeen annettiin vielä konfirmaatio, sekin öljyllä voidellen. Heille annettiin Pyhän Hengen voitelu.

Öljyllä voitelu siis merkitsi Jumalan Hengen, Pyhän Hengen, osallisuuteen pääsyä ja hänen varassaan elämistä hänen suuren voimansa ja vaikutuksensa todellisuuteen tulemista. Näin kristityt lähetetiin omaa kutsumustaan toteuttamaan.

Herran henki on minun ylläni,
sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut

Pyhän Hengen kaste

Jo luomisessa Pyhä Henki toimi vesipisaroiden välityksellä, kun hän liikkui vetten päällä. Näin elämä luotiin autioon maailmaan. Niin kuin kivinen ja hiekkainen autiomaa herää vihreyteen sateen sattuessa ja muuttuu valtaisaksi kukkamereksi, niin Pyhän Hengen voimasta koko luomakunnan elämä syntyi, kun Pyhä Henki liikkui vetten mukana aution ja tyhjän maan ylitse.

Profeetta Hesekiel liittyy tähän, kun hän puhuu Pyhän Hengen tekemästä uudesta luomisesta, Jumalan kansan uudistumisesta, syntien anteeksi antamisesta ja kansansa kääntymyksestä ja Pyhän Hengen lahjan saamisesta.

Minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte, minä puhdistan teidät kaikesta saastastanne ja epäjumalienne kaikesta iljettävyydestä.
Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.
Minä annan Henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.
Hes. 36:25-27

Pyhä Henki meidän yllämme

Kun Jeesus kastetiin niin Pyhä Henki laskeutui hänen ylleen ikään kuin kyyhkysen muodossa. Näin kolmiyhteinen Jumala tuli kirkastettuksi: Isä ylhäällä taivaassa, Poika alhaalla Jordanin veden äärellä ja Pyhä Henki kolminaisuuden kolmas persoona laskeutuu kasteen toimituksen yhteydessä kastetun ylle. Taivaasta kuuluu Isän rakkautta täynnä oleva sana hänen suoresta mielisuosiostaan.

16 Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. 17 Ja taivaista kuului ääni: »Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.» Matt. 3:16-17

Samoin käy jokaisen ihmisen kasteessa. Pyhä Henki laskeutuu ihmisen ylle ja julistaa, että kasteessa ihminen on otettu Jumalan lapseksi, hän suuren rakkautensa ja mielisuosionsa yhteyteen.

Jesajan kirjan profetia

Herran henki on minun ylläni,
sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
parantamaan ne, joiden mieli on murtunut,
julistamaan vangituille vapautusta
ja kahlituille kahleitten kirpoamista,
julistamaan Herran riemuvuotta,
päivää, jona Jumalamme antaa palkan.
Hän on lähettänyt minut
lohduttamaan kaikkia murheellisia,
antamaan Siionin sureville
kyynelten sijaan ilon öljyä,
hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen,
murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan.
Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi,
Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanut
osoittaakseen kirkkautensa.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Matias Roto siis yrität todistaa asiaa ottamalla esille tunnustuskirjat, siis eikö tämä todista mihin uskot, et Raamatun Sanaan vaan tunnustuskirjoihin?

    Olet aivan kuin juutalaiset fariseukset ja kirjanoppineet, he eivät ottaneet Jeesuksen Sanoja vastaan vaan pitivät kiinni isiltään peritystä omasta ”oikeasta” uskostaan.

    Jeesus Sanoi heille:

    39 Ja Jeesus sanoi: ”Tuomioksi minä olen tullut tähän maailmaan, että ne, jotka eivät näe, näkisivät, ja ne, jotka näkevät, tulisivat sokeiksi”.
    40 Ja muutamat fariseukset, jotka olivat siinä häntä lähellä, kuulivat tämän ja sanoivat hänelle: ”Olemmeko mekin sokeat?”
    41 Jeesus sanoi heille: ”Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: ’Me näemme’; sentähden teidän syntinne pysyy”.(Joh.9)

    • Ari

      Tunnustuskirjat ovat Raamatun mukaiset. Niihin on otettu esille se mitä Raamattu sanoo muutamista kaikkein tärkeimmistä uskon kysymyksistä. Niihin on kerätty yhteen kaikki oleellinen mitä 1500 vuoden aikana pyhät ovat oppineet uutterasti Raamattua opiskellen ja tutkistellen.

      Sen sijaan kaiken maailman nykyajan lahkolaisten omat päähänpistot, jotka perustuvat oikosulkumaisiin yksittäisten raamatunkohtien tulkintoihin, menevät täysin pieleen, koska niissä perusteena yleensä on joidenkin raamatunkohtien väärinymmärrys. Tarvittava kriittisyys on puuttunut ja ”ajoneuvo” on lipsunut käsistä.

      Muista että Paavali sanoo että kaikki profetia on tarkoin tutkisteltava ja oikein arvioitava. Muutoin vääräkin opetus voi tulla esiin ilman että paljon kokeneet ja sanaa tutkistelleet ovat voineet arvioida lauselmien totuusarvoa.

      Nykymaailma on täynnään tällaisia itsetehtyjä profeettoja joiden opetus mitä turmiollisinta. Tällaisen harhaisen opetuksen välttämiseksi tunnustuskirjat ovat erittäin tärkeitä Raamatun oikean ymmärtämisen saavuttamiseksi.

      1.Korinttolaiskirje:

      14:29 Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot;

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25