Punamultahallituksen rankat virheet Suomelle
14 kommenttia
Toivon ylläpidon puuttuvan ohjeiden vastaiseen usemman blogitekstin peräkkäiseen julkaisemiseen.
Eräässä vaalimainoksessa luki: Make duunari great again.
”Varoja olisi tarvittu kipeämmin kansalaisten hyvinvointiin ja sosiaaliturvaan – eikä aseisiin ja Naton propagandaan. Suomi menetti uskonsa itseensä, diplomatiaan ja rauhanomaiseen rinnakkaineloon. ”
Yllä oleva teksti lienee suoraan Pietarin trollitehtaalta. On äärimmäisen ikävää, että Putinin murha- ja raiskausretkeä puolustellaan tällä blogialustalla. Siitä nimittäin on kyse implisiittisesti ylläolevassa kannanotossa.
Kyllä Venäjä kyseli turvallisuustakuistaan ennenkuin asia pompsahti.
Toki myöntämisen seurauksista emme tiedä.
Miksi Ukraina hyökkäyksen kohteeksi.
Kymmenessä vuodessa entinen Venäjän osa olisi ollut hyvin vauras katsoen maataloutta ja terästeollisuutta. Sieltähän meillekin olisi tullut suojakuorta ydinvoimalaan kuin muuallekin.
Lentokoneteollisuus Ukrainassa oli vahvalla pohjalla niin suunnittelijoissa kuin tekemisessä samoin kuin materiaaleissa.
Kyllä tämmönen riepoo varsinkin kun maa katsoi vielä EU. hun.
Venäjän toimintaa ei voi eikä saa puolustella mutta historia kertoo asiasta katsoa elintilansa pysyvyyttä kuin kestävyyttä.
Nykyään saamme silotellun kuvan Ihmiskunnan haasteista eteenpäin.
H. G. Wellsin Maailman Historian ääriviivat, toisen osan, loppukaneetti voisivat lukijalle kertoa jotakin.
Ensipainos Suomeksi 1924, hinta Nikan kirjakauppa Oulu, 500.taa markkaa.
Ei ollut kallis.
Jorma Hentilä jo kommentoi, että ei ole hyvä käytäntö tällä alustalla julkaista useampaa kirjoitusta samanaikaisesti peräkkäin. Noin 1-2 kertaa viikossa suositeltu tahti (max).
Parin minuutin välein kolme blogia! Se on varmaan palstan ennätys. Mutta tosiaan, vaalit ovat tulossa ja jotkut haluavat levittää omaa propagandaansa säännöistä piittamatta. No, ei sada heidän laariinsa. Melkein aina täällä blogistit kuitenkin seuraavat ylläpidon ohjeita.
Ja Reinon kanssa olen samaa mieltä: eiköhän tämä K24 ole enempi hengellisten kuin poliittisten asioiden keskusteluareena.
Voipi olla, että Pasi-poloinen ei nyt löydä hirveästi sympatiaa tällä alustalla. Mutta onhan hänellä ja kumppaneilla kuitenkin tämä oma MV.
>>ja rauhanomaiseen rinnakkaineloon
Rajanaapurimme ei rauhaiseen rinnakkaiseloon ole koskaan uskonut. Olemme olleet liittoutumattomia ja ”rakas” naapurimme on silti rajan yli tullut useaan otteeseen. Viimeksi meiltä meni silloin toiseksi suurin kaupunkimme Viipuri.
Ilmoita asiaton kommentti