Kristillinen julistus kuuluu kirkkoon, ei kauppakeskuksiin, stadioneille tai kaduille. Jeesus-marssit voivat ärsyttää ateisteja yhtä paljon kuin kaupustelijat temppelissä meitä kristittyjä.
Kiinnostus kirkkoa kohtaan hiipuu. Samaan aikaan arjen rinnalle kaivataan pyhyyden kokemista. Luterilaisen kirkon vastaus tyhjenevien kirkkojen haasteeseen on ollut jalkautuminen ihmisten keskelle, kauppakeskuksiin ja kaduille.
Vähemmistökirkkoon kuuluvan ortodoksin näkökulmasta valinta tuntuu väärältä. Se mikä toimii sakraalissa tilassa, ei toimi sekulaarissa.
Kristillinen julistus kuuluu kirkkoon. Vain se on paikka, jossa rituaali ja sanat – palavat kynttilät, jumalanpalvelus, laulu ja rukous ovat kotonaan. Jos ne otetaan irti kontekstistaan, on vaarana, että julistuksesta kuullaan vain osa, ja pahimmillaan käy kuten on jo käynyt: ilosanoma koetaan tuputtamisena tai moraalisaarnana. Tämän jälkeen ei pidä ihmetellä, jos suvivirsikin ymmärretään väärin.
Kirkkorakennus on kristillisyyden näyteikkuna. Sen takana ilosanoma ei moralisoi, julista syyllisyyttä vaan lohtua ja positiivista ihmiskuvaa. Temppelissä liitytään eläväksi osaksi historiaa ja yhteyteen ennen meitä eläneisiin viisaampiin eli pyhiin ihmisiin.
Suomalaisten pitää ottaa mallia muualta Euroopasta. Meilläkin on upeita historiallisia kirkkoja kylien ja kaupunkien keskustoissa. Kristillisen julistuksen on keskityttävä kirkoissa huolella toimitettuihin, laulettuihin ja saarnattuihin jumalanpalveluksiin. Joka aamu ja ilta.
Kirkkoon tullaan kynnyksen yli. Sen pitää olla korkeampi kuin kauppakeskuksen ovella. Kaupan logiikasta kirkko voi hyväksyä sen, että kilpailussa pärjätäkseen täytyy erottautua massasta, olla persoonallinen ja satsata laatuun.
Siis niinkö se Paavalikin teki. Puhui vain synagogissa, ei toreilla?
Kyllä Härkesellä on oikeaakin asiaa tässä. Olemme sekulaaristaneet kristinuskon sanomaa jo hieman liikaakin. Joiltain osin kynnys on madallettu niin alas, että ei ole enää tarvetta tulla itse kirkkoon.
Mutta jostain ne ihmiset on sinne kirkkoonkin saatava. Todennäköisesti tätäkin juttua lukee joku muu kuin kirkossa käyvä ihminen. Netti on kynnyksistä kaikkein matalin.
Entäpä sitten ristisaatot ja pyhiinvaellukset? Miten niihin pitäisi suhtautua?
Tekisi mieleni caps lock päällä huutaa, että hieno kirjoitus. Usko eletään todeksi arjessa, ja jotenkin sen sanoman pitäisi tulla lihaksi pro fano temppelin ulkopuolella. Mutta uskonelämän kielioppia ei voi panna mainoslauseisiin. Blogi osuu protestanttisen evankelioimisen ydinongelmaan todella purevasti. Silti tässäkin on jotakin, mikä edellyttää jatkokeskustelua: saako temppeliin sitten mennä yhtä raihnaisena, moraalittomana, epäonnistuneena ja jumalattomana kuin kauppakeskukseen? Kun käytetään kynnysvertausta, niin pitää puhua varmaan erilaisissta kynnyksistä. Kauppakeskuksessa jos missä on korkea kynnys, sen yli pääsee vain, jos on fyrkkaa. Armolla sitä vastoin ei ole hintaa.
SURULLISTA LUETTAVAA! Nyt lähetyskäskyä häväistään jo ortodoksienkin taholla. Erityisen ikäväksi tilanteen tekee se että niin monet kirkollisessa asemassa olevat ovat lähteneet tälle linjalle. Hei, nyt on aika ryhmittyä esiruloulseen näiden kaverien puolesta että Herra saisi avata heidän silmänsä eivätkä he enää yrittäisi estää evankeliumion eteenpäin menoa! Samalla voidaan pyytää itsellemmekin taitoa ja viisautta kohdata näitä ystäviä!
En täysin ymmärrä, mitä tässä oikein kritisoidaan. Ei kait se luterilaisten jalkautumisjargoni sitä tarkoita, että saarnataan ja pidetään messua kauppakeskuksen aulassa ihmisten vilistessä ohi?
Minusta keskustelun, alun alkaneen puheenvuoron, dikotomisuus on surullinen asia. Ortodoksina on hyvä puhua pyhitetyn tilan kynnyksestä, koska sen yli astelevat monet alkuaan luterilaisuudesta kipinän saaneet. He ovat voineet pettyä kipinän jatkopoltosta luterilaisessa kirkossa: ei ole kunnolla ollut ihanan, kauniin, seremoniallisen kirkon tilaa, jonka ortodoksinen jumalanpalveluselämä tarjoaa. Väittäisin kuitenkin: Jeesus itse ”kalasti” laajalla järvellä ihmisiä, jotka joutuivat jättämään odotukset juutalaisten hienosta temppelistä veden varaan, kirjaimellisesti. Miksi he muuten olisivat rynnänneet toiselle puolen järveä, kun Jeesus itse olisi ollut lähdössä lepäämään. Ei vastarannalla ollut muuta kuin nälkäisiä suita ja janoisia nieluja! Ei yhtään temppeliseremoniaa! Minusta kummallakin toiminnalla on sijansa: elämän avoimen kentän tarjoamalla evenkeliumin leivällä ja viinillä sekä kirkollisella hengellisellä ”juhlan vietolla” Jumalan kanssa.
Markku, miksi ihmiset olisi saatava kirkkoon? Ei kirkko ole ottamisen tai saamisen asia. Kirkkoon tullaan, jos se kutsuu. Ecclesia on riemuitsevaa yhteentulemista, jota tosin harvoin tavoittaa luterilaisen päiväjumalanpalveluksen yhteydessä. En osaa sanoa, mitä pitäisi tehdä. Jos kirkkoon kuuluminen olisi täysin vapaata, saattaisi tapahtua muutos: aktiiviset aktivoituisivat lisää tekemään vapaaehtoistyötä jumalanpalveluksiin (alttarikukat yms.), passiiviset putoaisivat pois. Ja suuri osa seurakuntakohtaisista työntekijöistä putoaisi pois aktiivitehtävistään.
Olen täsmälleen samaa mieltä. Juuri näin.
Todella hieno kirjoitus.
Kirkoissa kerätään kolehdit.