Kristillinen julistus kuuluu kirkkoon, ei kauppakeskuksiin, stadioneille tai kaduille. Jeesus-marssit voivat ärsyttää ateisteja yhtä paljon kuin kaupustelijat temppelissä meitä kristittyjä.
Kiinnostus kirkkoa kohtaan hiipuu. Samaan aikaan arjen rinnalle kaivataan pyhyyden kokemista. Luterilaisen kirkon vastaus tyhjenevien kirkkojen haasteeseen on ollut jalkautuminen ihmisten keskelle, kauppakeskuksiin ja kaduille.
Vähemmistökirkkoon kuuluvan ortodoksin näkökulmasta valinta tuntuu väärältä. Se mikä toimii sakraalissa tilassa, ei toimi sekulaarissa.
Kristillinen julistus kuuluu kirkkoon. Vain se on paikka, jossa rituaali ja sanat – palavat kynttilät, jumalanpalvelus, laulu ja rukous ovat kotonaan. Jos ne otetaan irti kontekstistaan, on vaarana, että julistuksesta kuullaan vain osa, ja pahimmillaan käy kuten on jo käynyt: ilosanoma koetaan tuputtamisena tai moraalisaarnana. Tämän jälkeen ei pidä ihmetellä, jos suvivirsikin ymmärretään väärin.
Kirkkorakennus on kristillisyyden näyteikkuna. Sen takana ilosanoma ei moralisoi, julista syyllisyyttä vaan lohtua ja positiivista ihmiskuvaa. Temppelissä liitytään eläväksi osaksi historiaa ja yhteyteen ennen meitä eläneisiin viisaampiin eli pyhiin ihmisiin.
Suomalaisten pitää ottaa mallia muualta Euroopasta. Meilläkin on upeita historiallisia kirkkoja kylien ja kaupunkien keskustoissa. Kristillisen julistuksen on keskityttävä kirkoissa huolella toimitettuihin, laulettuihin ja saarnattuihin jumalanpalveluksiin. Joka aamu ja ilta.
Kirkkoon tullaan kynnyksen yli. Sen pitää olla korkeampi kuin kauppakeskuksen ovella. Kaupan logiikasta kirkko voi hyväksyä sen, että kilpailussa pärjätäkseen täytyy erottautua massasta, olla persoonallinen ja satsata laatuun.
Vuosi pari sitten lueskelin juttuja siitä, kuinka Lappiin ei sopinut rakentaa jonkun lomakohteen yhteyteen kirkkotilaksikin sopivaa monitoimitilaa. Olisi kuulemma antanut väärän signaalin sakraalialueesta. Tämä oli siis luterilaista keskustelua. Silloin joku Idässä (Taiwan?) oleva lähetystyöntekijä kirjoitti kuinka heidän kirkkonsa oli betoninen autotalli. Jotenkin tulee väkisinkin mieleen, että tärkeintä on elävä henkilökohtainen suhde Jeesukseen, eikä niinkään oma harras tunnelma hienossa interiöörissä. Saatan tietenkin olla väärässä…olen monta kertaa eläessäni ollut
Jaa, että, jos kuuluu kirkkoon, ei pitäisi käydä kauppakeskuksissa ostoksilla tai muutenkaan. Tekstin logiikan mukaan virsiäkään ei saisi veisata kuin kirkossa. Auta armias, minä onneton olen hyräillyt niitä jopa kotona ja autossa. Niin, ja Raamattua nyt maallikoden ei pitäisi ilman pappien läsnäoloa lukea ollenkaan, vaikka se on käännetty suomeksi. Latinaksi se pitää lukea ja vain kirkossa … Voi pyhä yksinkertaisuus!
Päivi Huuhtanen-Somero. Niin, jotenkin ihmisiä olisi saatava kirkkoon sanan ja sakramenttien äärelle. Se olisi kyllä ihan hyvä juttu.
No, kolehtitulot on tosi pieni asia Suomessa ollakseen kirkon ylläpidon peruste! Kirkollisverot on toinen asia, mutta niiden maksajat eivät välttämättä käy lainkaan kirkossa. Ortodokseillakin on valtionkirkon verotusoikeus. Jos pohditaan kirkon vetovoimaa sinällään, lähinnä suurista kirkkokunnista katolilaiset Suomessa käyvät esimerkistä. Kirkko on jäsenmaksujen varassa jokseenkin vähävarainen ja edellyttää jäsenten aktiivista osallistumista ylläpidon ”talkoisiin”. USA:ssa kävin luterilaisessa kirkossa, joka joutui kilvoittelemaan olemassaolonsa puolesta lähes ”kaappaustoimin”. Ei sekään ollut kovin ”ylentävää”.
Jotenkin tuntuu siltä, että lutherinuskoiset eivät vaivaudu paneutumaan ortodoksisen kirkon jumalanpalveluselämään. Kyllä kauppakeskuksissa ja hiihtohissien lähtöasemilla voidaan julistaa. Sen jälkeen on helppo rientää kuluttamaan ja laskemaan rinnettä alas. Maailman helpoin flobbi.
Mitä se on verrattuna siihen, että silmät, korvat, nenä, tuntoaisti, oma ruumis (kuolevainen) ja harhaileva(kin) ajatus yhtyy kuoleman voittaneen Kristuksen siunaukseen, hänen ylistämiseensä ja siihen, että kirkosta voi mennä kotiin uutena ihmisenä.
Performansseja on kiva järjestää, mutta oikea kristillinen elämä toteutuu siellä, missä keskipisteenä ei ole kulutus tai ajanviete. Kumpiakin tarvitaan, mutta kumpaisellakin on keskeiset tavoitteensa. Ihminen löytää askeleensa ostosparatiiseihin ja varallisuuden salliessa hiihtokeskuksiin. Jumala tarjoaa ilmaista armoa kirkoissaan ja siellä tapahtuvassa julistuksessa. Liikekeskuksien tuotevalikoimat ja hiihtokeskuksien palvelut uudistuvat, kirkon sanoma pysyy.
Taas komppaan Hannu Kilpeläistä. Kuuntelin eilen tuhkakeskiviikon liturgiaa radiosta. Liturgiassa nousi koko ajan esiin trinitaarinen termistö; olemus, kuva, persoona, ykseys, kolminaisuus jne. Ei ihmekään, että ne ovat meille luterilaisille vieraita, kun niitä ei käytetä edes jumalanpalveluksissa kuin hieman häpeillen, jotta ei kuulostettaisi liian teologisilta. Ei kristillinen terminologia tarvitse uudistusta, meidän on vain lopetettava pitämästä ihmisiä liian yksinkertaisina ja puhuttava rohkeammin teologian omalla kielellä. Ortodoksisessa kirkossa on aina jollain tavalla tiedostettu, että teologinen kieli on myös yhteisön kieli. Erilaiset käsitteet ja termit eivät ole olemassa itseään varten, vaan siksi että ne eletään todeksi vaikka jumalanpalveluksessa.
Jumala tarjoaa ”ilmaista armoaan” kaikkialla, ei vain kirkoissa ja niiden julistuksessa! Kirkot eivät tarjoa mitään ilmaiseksi, eivät armon julistustakaan! Virat ja tilat, niiden ylläito maksavat siinä missä hiihtokeskustenkin… Kirkohistoria osoittaa, että kristillisen kirkon sanomaa on tulkittu eri tavoin eri traditioissa. Se mikä pysyy, on Kristuksen evankeliumi. Mutta kyllä sitäkin tarjotaan kirkossa tuotteistettuna ja uudistuvien keinoin. Eivätkö ompeluseurat yms. ole ajanvietettä? – No, itse pidän kirkon ja kaupallisten yritysten vertailua jokseenkin tarpeettomana. päädytään vain trivialiteetteihin.
Kirkon virat ja tilat maksavat, armo on ilmaista. Trivialiteettia on se, että uskotaan ihmisten temppuihin, uskoa taas se että luotetaan Jumalan tekoihin. Eukaristiaa (Jumalan teko) vietetään kirkossa. Kaikki muu on turhaa paitsi purjehdus ja puutarhanhoito, ja nekin ovat turhaa.
Eukaristiaa ei voi olla ilman inhimillistä välittäjää, tekijää, osallistujaa – olipa se Jumalan teko tai ei! Tai korjaan: se on Jumalan teko, koska se edellyttää inhimillistä tekijää! Meidän Jumalamme on Jumala ihmisten keskellä, ihmisissä. Armo ja rakkaus. En tiedä purjehduksesta. Jeesus tosin oli mestari tyynnyttämään myrskyn!! Puutarhan viljelemisen puolesta kyöllä puhui aikoinaan Luther (omenapuu), ja Voltaire (Candiden loppupäätelmä). Minustakin on jumallisen hauskaa viljellä pientä kesäsiirtolapuutarhaani!