Pitkäperjantain Jaakko Löytty

jaakkojaiiris

Ilman ääntä ei ole mitään.

Kevään eduskuntavaaleissa on syytä antaa ääni sille ehdokkaalle, joka ymmärtää kehitysmaissa tehtävää työtä. On pidettävä ääntä kirkon sisällä, jotta rakkauden sanomaa ei alenneta Jeesus-kakofoniaan. Ja on nostettava ääni epäoikeudenmukaisuutta, rasismia ja välinpitämättömyyttä vastaan omassa lähipiirissäni. On yritettävä elää ihmisiksi.

Svengaava Jaakko Löytyn musiikki ja runoilija Kaija Pispan sanat ovat yhdistäneet nämä kolme ääntä.

Omassa elämässäni ne liittyvät vahvasti vuosikymmenten takaiseen nuoren kesäteologin ylpeyteen kirkosta, jossa on tällaista rouheaa, koskettavaa ja kantaa ottavaa protestimusiikkia. Ja jota rippikoululaiset kuuntelivat hiljaa kiiveten omille vuorilleen Martin Luther Kingin jalanjäljissä.

Ilta illan perään katson eduskuntavaalien ehdokkaita televisiossa. Tai enää en edes jaksa. Tutulla poliitikolla näyttää olevan silmätulehdus. Toisen pelastaa vahva meikki ja valokynän siunaus. He ovat hetken median vapaata riistaa ja viihdettä. Huutoa, temppuilua ja ärtymystä. Nämä ihmiset kuitenkin päättävät, miten omaiseni hoidetaan ja pääsevätkö nuoremme jatkossa töihin. Millaista ääntä he pitävät ja miten vaikuttavat maailman hädän poistamiseksi? Missä on heidän vuorensa, näkynsä?

Mietin myös, miksi antautua viihteeksi tai vihapuheen kohteeksi ilta illan perään. Miten ääni voisi olla profeetallinen eikä vain omaa etua etsivä? Ulottuuko taiteilijan, musiikintekijän ääni kuitenkin pidemmälle, sydämeen?

Ilman ääntä eivät mustat saaneet oikeutta, eivät naiset tai vähemmistöt pääse murtautumaan lasikattojen tai muurien läpi eikä maailma pelastu tuleville sukupolville. On saatava äänekkäitä päättäjiä, jotka eivät katso vain itseensä vaan ymmärtävät mennä omille vuorilleen katsomaan globaalin maailman tulevaisuutta.

Pitkäperjantaina Jaakko Löytty kertoo elämästään ja useat julkisuuden henkilöt esittävät toivelauluja. Yllätyksiä on luvassa.  MTV3:n ohjelma lähetetään pitkäperjantaina kello 16.30 ja uusintana sunnuntaina, ensimmäisenä pääsiäispäivänä klo 12.45.

Lähetysseuran työ toi meidät Jaakko Löytyn kanssa ensimmäistä kertaa yhteen viime syksynä. Tuntui upealta laulaa Kahden maan kansalaista Jaskan ja Herättäjän körttiporukan kanssa riihikirkossa Päiväkummussa. ”Vaikka vaellus on vaikeaa, minä vielä jaksan toivoa – olen kahden maan kansalainen.”

 

Ohjelma: Jaakko Löytty: Kahden maan kansalainen

MTV3, pitkäperjantaina 3.4. klo  16.30–17.30,

uusinta 1. pääsiäispäivänä su 5.4. klo 12.45

 

Tuotantoyhteistyössä on mukana Suomen Lähetysseura. Kiitos avusta Kirkon tiedotuskeskukselle. Ohjelma on saanut Kirkon mediasäätiön tukea.

 

Iiris Kivimäki

Viestintäjohtaja, Suomen Lähetysseura

Missioblogi
Missioblogihttps://felm.suomenlahetysseura.fi/
Missioblogi on moniääninen blogi, josta voit lukea kuulumisia kirkosta ja lähetystyöstä eri puolilta maailmaa. Sen kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseuran tai sen yhteistyökumppanien työntekijöitä, jotka tuovat terveisiä etelän kasvavista kirkoista, ilonaiheista, ongelmista ja teologisesta keskustelusta sekä uskon, toivon ja rakkauden työstä kehittyvissä maissa. Tuoreimman Missioblogin on kirjoittanut Suomen Lähetysseuran yhteisöasiantuntija Mikko Pyhtilä.