Pitäisikö tehdä pilakuvia islamin profeetasta vai kunnioittaa häntä? Ehkä ei kumpaakaan.

Jälleen ovat pilakuvat Muhammadista johtaneet Ranskassa terroritekoon. Nuori äärimuslimi surmasi veitsi-iskussa raa’asti opettajan, joka oli näyttänyt pilakuvia oppilailleen. Mediatietojen mukaan radikaalimuslimien parissa oli lietsottu vihaa tuota opettajaa kohtaan ja julistettu jopa fatwa hänen surmaamisekseen. Terroriteon johdosta Ranska on päättänyt karkottaa ääriaineksia.


Kiista pilakuvista on askarruttanut minua jo vuosia. Pitäisikö sananvapautta tukea julkaisemalla noita pilakuvia jopa säännöllisesti? Menettäisikö kiihkeä suhtautuminen kuviin jotenkin merkityksensä? Totuttaisiinko asiaan?


Raamattu kehottaa olemaan herjaamatta sellaisia valtoja ja voimia, joita ei tunne. Hengellisesti koen, että vaikka islamin profeetta ja hänen opetuksensa on vastoin minun kristillistä uskoani, en halua  millään tavalla pilkata. Tärkeää on myös, että islamin uskoa tunnustavia ei loukata, pidän heitä pääasiassa vilpittömästi hyvään pyrkivinä ihmisinä.

Vastavaikutuksena Ranskan tapahtumiin on Internetissä levinnyt Kunnioita profeettaa -kampanja. Tämän tunnuksen voi liittää jopa facebookprofiiliinsa. Tunnusta olen nähnyt jo maahanmuuttajilla. Itse en tätä kampanjaa kannata, sillä en näe mitään erityistä syytä osoittaa kunnioitusta. Lisäksi tällainen saattaa estää kaiken kriittisen keskustelun, joka kohdistuu vaikkapa jihadisteihin tai vanhakantaisiin islamin tulkintoihin.

Ymmärrän, että alunperin pilakuvilla Muhammadista haluttiiin lisätä sananvapautta ja mahdollisuutta kriittiseen keskusteluun. Taustalla oli esimerkiksi jo vuosikymmeniä jatkunut Iranin islamilaisen tasavallan ja Ajatollah Khomeinin aloittama ajojahti Salman Rushdieta vastaan. Jihadismin edessä läntinen maailma on joko pokkuroinut tai provosoitunut. Kokonaan toista tiukkaa linjaansa harrastaa esimerkiksi Kiina, joka kovin ottein lannistaa muslimivähemmistöjään.

Ehkä inhimillisin ja tuloksekkain tapa olisi hidas ja pitkäkestoinen, kriittinen dialogi. Esimerkiksi maahanmuuttajien kotouttamisessa olisi edellytettävä länsimaisten ihmisoikeusperiaatteiden, tasa-arvon, uskonnonvapauden ja sananvapauden hyväksymistä.

Kriittiseen dialogiin sitoutuminen vaatii samalla asiallisuutta. Pilkkaamalla suljetaan vain ovet ja ikkunat. Syntyy muureja, lopulta muurien yli voidaan vain heittää kiviä tai pommeja.


Pentti Tepsa

Kemijärven kirkkoherra

19 kommenttia

  • Tarja Parkkila sanoo:

    Islamissa sanotaan, että kaikki ovat lähteneet Islamista ja tulevat palaamaan islamiin, ‘ Me perimme kaiken.’

    Eikö samanlainen tavoite ole ollut myös kristinuskolla, että kaikki tulevat kääntymään kristyiksi; ‘Maailma Kristukselle.’ sitä lähetyskäsky tarkoittaa.

    Ja molemmat vihaavat juutalaisuutta, koska ihmisiä on peloteltu, että juutalaiset havittelevat maailmanhallitusta, ja orjuuttavat meidät. Siksi heitä on vainottu ja pyritty heikentämään kaikin keinoin, pelkän pelon ja pelon synnyttämän vihan ja kateuden takia. Kateus johtuu siitä, että nimitys ” valittu kansa” on niin suuresti mieltä vaivannut ja kaihertanut.

    Juutalaisuudessa ei ole lähetyskäskyä, ja VT:n puolella ei minun mielestäni ole mitään maailmanvalloitus aatteita. Jos jostakin kehoitetaan kääntymään, niin pois huonoilta teiltä, jos ne sellaisia ovat. ” Onko minulle mieleen syntisen kuolema, eikö se, että hän kääntyy pois huonoilta teiltänsä, ja saa elää ”

    Onhan itsestään selvää, jos ihmiset kääntyvät pois huonoilta teiltänsä, se on pelastus hänelle itselleen ja myös kansoille.

    Opetus, kirjoitukset meille on annettu ilmaiseksi, ei siis ole kysymys siitä, että ” Kunhan alistuvat ja maksavat veronsa, ” kuten koraanissa sanotaan. Ja veronmaksajia se kirkkokin tarvitsee.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Tarja. ‘Maailma Kristukselle.’ sitä lähetyskäsky tarkoittaa” Kyllä lähetyskäskyssä painopiste on yksittäisten ihmisten pelastumisessa. kristityksi tllaan uudestisyntymällä ja kastautumalla. Eihän kansoja kasteta, vaan pelkästään yksittisiä ihmisiä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Muinaiset kirkkoisät kyllä selittivät juutalaiset todistajakansana, mutta miten, mitä heidän piti todistaa.

    Ohjeen mukaan, he kyllä saivat olla keskuudesamme, ‘mutta eläkööt köyhyydessä ja kurjuudessa, näin he todistavat, että Jumala on heidät hyljännyt ja kristinusko on oikea uskonto.’

    Sitten laadittiin juutalaisvastainen lainsääntö, joka levisi koko Eurooppaan ja heiltä kiellettiin kaikkien ammattien harjoittaminen, että köyhyys ja kurjuus mahdollistuisi näkyväksi. Jumala ei hyljännyt, me hylkäsimme.

    Tällaista Jihadia Kristuksen tiellä ja ristretket suuntautuivat myös ‘vääräuskoisia’ muslimeja vastaan.

    Pilakuvista puheen ollen, meillä on hyvin runsas perinne pilakuvista, joita juutalaisista on tehty. Se on ollut ikäänkuin luvallista, koska heidät on paneteltu paholaisen lapsiksi. Ja Juudas se suuri kavaltaja jota pidetään juutalaisten perustyyppinä , on aina kuvattu kavalan ja ahneen näköiseksi, suurinenäiseksi, vähemmän kauniiksi mieheksi.

    Me olemme hyvin ilkeitä ihmisiä, uskon ylivallassa ja omavanhurskaassa uskossamme. Kidutukselle me laulamme ylistysvirren, kunhan se kidutettava on juutalainen mies, jonka me pakotamme antamaan kaiken anteeksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ilmeisesti ei ole kovin hyödyllistä pilkata jonkin toisen ihmisen pyhinä pitämiä asioita. Tähän pätee se kultainen sääntö: Mitä tahdot ihmisten tekevän teille, tehkää se ensin heille. Jos siis tahdot, että sinua ja uskoasi pilkataan , ala pilkata kaikkia muita!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Aarnio sanoo:

    Blogisti oikeastaan jo vastasi kysymykseensä.

    “Ehkä inhimillisin ja tuloksekkain tapa olisi hidas ja pitkäkestoinen, kriittinen dialogi. Esimerkiksi maahanmuuttajien kotouttamisessa olisi edellytettävä länsimaisten ihmisoikeusperiaatteiden, tasa-arvon, uskonnonvapauden ja sananvapauden hyväksymistä.”

    Tuota mieltä olen minäkin. Jeesusta on pilkattu varsin avoimesti. Muistetaan esimerkiksi vaikkapa teos sikamessias. Se loukkasi syvästi monia kristittyjä minua muiden joukossa, mutta ei sen tuloksena nirhattu tekijän päätä irti eikä räjäytetty hänen työtilaansa. Häly nousi ja mielestäni aivan asiasta, rajansa vapaudellakin. Sananvapaus on todella tärkeää ilman rajoituksia mutta se vaatii myös vastuuta sen käyttäjältä ja ihan tavallista toisen asemaan asettumista. Sitä eivät kaikki valitettavasti hallitse.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Jeesusta on pilkattu varsin avoimesti. Muistetaan esimerkiksi vaikkapa teos sikamessias.” Pilkkasiko taiteilija Jeesusta vai ‘jeesustelua’? Halusiko hän esittää Jeesuksen sikana vai halusiko kuvata sen, että Jeesuksen sijaan aikanamme palvotaankin sikamaisuuksia? Pilanteko on vaikeaa: se ymmärretään usein väärin, kuvantekijän tarkoitusten vastaisestikin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tarja Aarnio sanoo:

      Martti Pentti. En muista kuvan tekijän tarkoitusta. Varmaan sekin aikanaan setvittiin. Jeesuksen ristiinnaulitseminen sellaisessa teoksessa on mielestäni loukkaavaa tai vähintäänkin mautonta, olipa motiivista mitä mieltä tahansa. Mutta sekin lienee makuasia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Jeesuksen ristiinnaulitseminen sellaisessa teoksessa on mielestäni loukkaavaa tai vähintäänkin mautonta, olipa motiivista mitä mieltä tahansa.” Teoksessahan ei ollut Jeesus vaan sika ristiinnaulittuna.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tarja Aarnio sanoo:

      Martti Pentti. Sen sijaan, että kommentoit minun mielipidettäni niin kommentoisitko blogistin kirjoitusta ja kerrot mielipiteesi siitä. Eli palaat asiaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Tämä keskustelu liittyy aiheeseen esimerkkinä siitä, miten kuvallinen satiiri kuohuttaa tunteita. Tulkinta jää usein puolitiehen tai tarttuu piirtäjän näkökulmasta epäolennaisiin asioihin. Puolen vuosisadan ikäinen Sikamessiaskin vaikuttaa näin edelleen. Kärkevän pilakuvan piirtäjän tulee ottaa tämä huomioon. Vapaus kuvalliseenkin kannanilmaisuun on tärkeä perusoikeus, mutta seuraukset on myös kannettava.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Roos sanoo:

    Ihan yleisesti ottaen sananvapaus ei mielestäni tarkoita pilkkaamisen tai kiusaamisen vapautta. Pätee kaikkeen ja kaikkiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Siasta voisi kertoa montakin tarinaa.

    Kreikkalaisessa mytologiassa Aiaian saarella asui Kirke niminen jumalatar ja velho, joka muutti saarelle tulevia merimiehiä eläimiksi, jos ne eivät olleet hänelle suosiollisia. Odysseyksen miehet hän muutti sioiksi. Kirke oli auringonjumala Helioksen ja okeanidi Persen tytär. Sieltä ehkä sana perse.

    Jeesus muutti riivaajahenkiä sioiksi, jotka hyppäsivät kalliolta alas.

    Juutalaisia on nimitelty sioiksi koska he eivät syö sikaa, ja syytä mietittäessä on keksitty pilkka, että he eivät syö lajitovereita.

    Joskus olen lukenut, että roomalaisten kymmenennen legioonan tunnus olisi ollut villikarju ja sen kuva olisi ollut temppelissä, joka sitten lisäsi juutalaisten nimittelyä sioiksi, koska kuva oli siellä, vaikka se kuului roomalaisille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eemil Hietala sanoo:

    Uskontoja on suojeltu kautta aikojen kuolemantuomiolla sillä uskonnot perustuvat rakenteisiin, jotka eivät kestä mitään kriittistä tarkastelua. Uskontojen keskiössä olevat jumalat ovat täysin kykenemättömiä puolustamaan itseään pilkalta ja siksi näiden uskontojen edustajat ovat niitä joiden pitää toimia jumaliensa puolesta.

    Järjetön usko johtaa aina järjettömiin tekoihin. Totuus jonka näemme Suomessakin toimivien fundamentalistiuskovien sanoissa ja teoissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tarja Aarnio sanoo:

      Aatteita myös on kautta aikojen suojeltu kuolemantuomiolla monissa maissa ja niin tapahtuu edelleen. Turha aina olla uskontojen kimpussa. Mitä tapahtuu parhaillaan Pohjois-Koreassa tai Kiinassa?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Eemil Hietala sanoo:

      >>Aatteita myös on kautta aikojen suojeltu kuolemantuomiolla

      Tottakai kuten myös yksittäisiä ihmisiä tai instituutioita. Thaimaan kuninkaan arvostelusta voi häkki heilahtaa pitkäksikin aikaa. Ja kyse on aina auktoriteetista ja siitä että kyseisten asioiden taustalla ei ole mitään todellista. Kaikenlainen arvostelu ja kriittinen kyseenalaistaminen tulee estää tai muuten korttitalo romahtaa.

      Uskontojen kohdalla arvostelun sekä kriittisen tarkastelun estäminen rankoilla tuomioilla on ollut erittäin yleistä. Ja tämä tottakai johtuu siitä että nämä eri uskontojen jumalat ovat täysin kykenemättömiä puolustamaan itseään ja koska uskonnot perustuvat lopulta siihen mitä ei voida näyttää toteen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Roos sanoo:

      Niin, eihän usko eikä uskonto mitään tee vaan ihmiset. Jos ihmiset käyttäytyvät järjettömästi mistä tahansa syystä, silloin tulee usein huonoa jälkeä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Eemil Hietala sanoo:

      >>Jos ihmiset käyttäytyvät järjettömästi mistä tahansa syystä

      Ja uskonnot tarjoavat nämä syyt järjettömälle toiminalle. Lupaukset paratiisista ja uhkaukset kadotuksesta ovat järjettömiä syitä toimia. Järjetöntä on myös kuvitella tietävänsä mitä jokin jumalaolento tahtoo ja sitten toimia tämä motiivinaan. Esimerkiksi Päivi Räsäsen vuosia kestänyt homoseksuaalien vainonta perustuu täysin järjettömään olettamaan jonkun jumalaolennon tahdosta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Lyhyellä tähtäimellä nuo Eemilin väitteet voi näyttää olevan totta. Monille uskoville on kuitenkin käynyt niin, että kun joku on tehnyt heille jotain oikein pahaa, niin ihmeellisesti se asia on kääntynyt lopulta heille erittäin hyväksi. Oma kokemuskin tuosta on ja koen sen Jumalan lupausten ja huolenpidon osoituksena. Sen tähden meikäläisten ei tarvitse edes ryhtyä vihaamaan niitä, jotka tahtovat meille pahaa. Rukoilemme sen sijaan niiden puolesta, jotka luulevat, ettei Jumala puolusta omiaan. Sillä se mitä meille tehdään tapahtuu myös meidän kiusaajille usein moninkertaisesti. Rukoilemme, että Jumala olisi armollinen kuitenkin , kun Hän heitä rankaisee.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pentti Tepsa
    Pentti Tepsa

    Olen taustaltani lappilainen teologi, pappi ja uskonnon opettaja, Vanhan testamentin eksegeetti ja Kemijärven seurakunnan kirkkoherra.