Pikku-Kalle koulussa

Pikku-Kalle oli koulussa historian tunnilla. Opettaja kysyi, että mitä tapahtui vuonna 1867? Pikku-Kalle vastasi: ”Sinä vuonna Mannerheim syntyi.” ”Hyvä Kalle. Se on aivan oikea vastaus. Mutta tiedätkö mitä tapahtui vuonna 1870?” Silloin Mannerheim täytti 3-vuotta, Pikku-Kalle vastasi. Oikea vastaus olisi myös ollut, ja jota opettajakin ehkä enemmän odotti, että sinä vuonna syntyi Juho Kusti Paasikivi, Suomen tasavallan 7. presidentti.

    • Suomennutin kirjeen ja monta muutakin kirjettä laatimaani näytelmää ’Rakas ruhtinatar’ varten. Näyttelimme sitä loppuunmyydyillekatsomoile vuoden ja aina Kaliforniassa saakka. Kirjeistä on otteita kirjasani ’Mystinen Mannerheim’. Siinä onmyös ko näytelmä. Kirjaa voi tilata Media-pinnalta Tampereelta. (Kun kuukkeloi)

    • Joo, en aikaisemmin tiennytkään Paasikiven alkuperäistä nimeä. Roope Ankka tosiaankin elää vielä esim. Aku Ankoissa.

  1. Ranskahan oli ylimystön kieli Venäjällä. Näin oli aivan luonnollista että kirjeenvaihtoa käytiin ranskaksi.

    Niinpä Tostoin Sota ja rauhakin oli aluksi kaksikielinen. Ylimystön puhe oli ranskaksi ja rahvaan venäjäksi.

    Näin myös ruotsinkielinen Karjalan tyttö Edith Södergran jo Pietarissa saksalaista koulua käydessään murrosikäisenä kirjoitti runoja ranskaksi.

    Meillä ranska on nykyisin toinen kotikielemme.

    • Matias, vaimosi kotimaassa Kamerunissa virallinen kieli taitaa olla ranska. Facebookissa olen huomannut sinun olevan aikamoinen kielinero, koska osaat niin montaa eri kieltä.

    • Ari

      Rakkaus on todella merkittävää myös lähetystyössä. Vain erittäin rakkaudellisella asenteella voi viedä eteenpäin hyvää sanomaa Vapahtajamme suuresta armosta meitä ihmisiä kohtaan.

    • Matias Roto mitä sanot ”miekkalähetyksestä” jota aikoinaan ns ”kristityt maat” harjoittivat, oliko siinä rakkautta?

    • Pasanen: ”Matias Roto mitä sanot “miekkalähetyksestä” jota aikoinaan ns “kristityt maat” harjoittivat, oliko siinä rakkautta?”

      Puhdasta pahuutta, terrorismia ja hävitystä.

    • Ari

      Kun katsotaan noiden aseellisten retkien taustalla olevia syitä, niin yleensä ne olivat ainoastaan valtioiden ja hallitsijoiden välisiä taisteluita siitä, mikä valtio tai hallitsijasuku hyötyisi noista eniten. Näin esimerkiksi kolmekymmentävuotisen sodan taustalta löytyy kahden Euroopan merkittävän valtakunnan ja niiden hallitsijoitten välinen sota. Ranskan kuningas ja Saksan keisari siinä pyrkivät pääsemään yksinään ”suurimmaksi kukoksi tunkiolle”.

    • Matias Roto kuinkas kävi kun nämä ”miekkalähetyksen” porukat valtas alueita, niin saiko vallatun alueen ihmiset säilyttää oman vanhan uskonsa?

      Mitä eroa oli näilä tämän päivän isisiin ja talebaaneihin?

    • Kristillinen ”miekkalähetys” ei enää ole tätä päivää, mutta Isis, Talebanit ym. ovat. Koraani joissakin kohdissa antaa luvan tappaa ”vääräuskoiset”, mutta ei Uusi Testamentti.

      ”Herrasi antoi enkeleille ilmoituksen: Minä olen teidän kanssanne. Vahvistakaa niitä, jotka uskovat. Minä asetan pelon uskottomien sydämeen. Hakatkaa poikki heidän kaulansa ja raajansa!” Sotasaaliiden suura, 12, Koraani.

      Tietysti on myös paljon rauhaa rakastavia muslimeja. Jeesus kehotti rakastamaan vihollisia, rukoilemaan heidän puolestaan ja tekemään hyvää heille. Paavali kehotti voittamaan pahan hyvällä. Siunatkaa, älkää kirotko.

  2. Hitler, Stalin ja Mannerheim kiistelivät keskenään, kenellä on rohkein armeija. Niinpä he päättivät tehdä rohkeustestin sotilailleen. Hitler, Stalin ja Mannerheim menivät korkean talon katolle. Hitler käski sotilaansa hypätä alas talon katolta. Sotilas hyppäsi välittömästi alas talon katolta asiaa miettimättä. Seuraavaksi Stalin käski sotilaansa hypätä alas katolta. Sotilas sanoi, että häntä pelotti kauheasti, mutta hyppäsi kuitenkin harkittuaan hetken. Hitler myhäili jo varmana voitostaan. Sitten Mannerheim käski sotilaansa hypätä alas katolta. Sotilas tiuskaisi: ”Hyppää itte!”

    Mannerheim voitti kisan.

  3. Kirkkoisä Krysostomos (347 – 407) on jossakin yhteydessä sanonut: ”Kirkko purjehtii tämän maailman merellä. Jumala on sen perämies, enkelit soutajia, kaikki pyhät sen lastina, keskellä kohoaa pyhä risti mastona ja siinä liehuvat evankeliumin purjeet, jotka Pyhän Hengen tuulen puhaltamina täyttävät ja ajavat sen paratiisiin ja iankaikkisen rauhan satamaan. Sen kompassina Jumalan sana, sen purjeena usko, sen takilana rakkaus, sen ankkurina toivo, ankkuriketjuna rukous ja sen ankkuripohjana Jumalan uskollisuus.”

  4. Kristusta on siis teroitettava tuskaisille ja jo syntiensä taakan alla pelästyneille Vapahtajana ja lahjana, ei esikuvana eikä lainsäätäjänä; suruttomille taas ja paatuneille on esiteltävä Kristuksen esikuvaa, hänen kovia lauseitaan ja Jumalan vihan pelottavia esimerkkejä, kuten vedenpaisumusta, sodomalaisten tuhoamista jne., että muuttaisivat mielensä, eivät evankeliumista ottaisi aihetta lihan vapauteen eivätkä tulisi suruttomiksi.

    Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, s. 582-583, vuoden 1957 painos, Sley.

Kirjoittaja

Mika Rantanen
Mika Rantanen
Teologian maisteri, uimamaisteri ja koulutettu hieroja.