Pidä sydämestäs’ huolta

Karismaattinen seurakunnan johtaja jää kiinni nuoren miehen seksuaalisesta häirinnästä sielunhoitosuhteessa.

Tunnettu koulu- ja nuorisotyöntekijä majoittaa alaikäisiä nuoria kotonaan ja menee yöllä nuorten kanssa samaan sänkyyn ja koskettelee heitä.

Avioliitossa elävä konservatiiviskristillisen puolueen entinen puheenjohtaja ja ministeri, nykyinen toisen konservatiivipuolueen kansanedustaja, jää kiinni seksiehdotteluistaan puoluetoverinaisille.


Jokaisen näiden tapauksen kohdalla monet pettyvät, monet järkyttyvätkin. Jotkut tuntevat häpeää. Monet ei-kristityt tuntevat salaista tai ei niin salaista onnistumisen tunnetta: ”Tämä oli arvattavissa. Siitä puhe, mistä puute.”

Se on arvattavissa ja odotettavissa. Yhä uudestaan ja uudestaan kristityt yllättyvät siitä, kuinka asiat eivät aina ole miltä näyttävät.

Monella meistä (ehkä jokaisella?) on omia syntejämme – kipeitä asioita – joita häpeämme. Ne saattavat liittyä seksuaaliseen himoon, perheeseen, tapoihin ja tottumuksiin, mammonaan, riippuvuuksiin, uskoon, alkoholiin – jatka sinä listaa. Vastaus voi löytyä läheltä.

Usein kun maailma sitten romahtaa, on kyse ulkokuoren ja todellisuuden välisestä erosta. Usein julkikuvan romahdus liittyy seksuaalisuuteen, ja se tapahtuu siellä, josta siitä julistetaan selkeästi. Uskottavuus romahtaa siellä, missä oikea ja väärä on määritelty selkeästi. En ole keittiöpsykologia kummempi, että voisin tästä sen enempää lausua. Monia huomioita tästä voi toki ihan havainnoimalla ja maalaisjärjellä tehdä. Eri asia on, osuvatko ne oikeaan.

Mitä me voimme kukin tehdä? Voimme tiedostaa asian omalla kohdallamme. Onko elämässäni asioita, jotka eivät ole kunnossa? Jos ja kun on, on aika tehdä sille jotain. Parempi aiemmin kuin liian myöhään.

Viimeisin kansanedustajan seksikohu oli kaikesta huolimatta jälleen kerran tarpeellinen muistutus meille kaikille, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Erään pastorin viisaita sanoja lainaten: ”Autuaita ne, jotka näyttävät siltä, mitä todella ovat.”

Pidä sydämestäsi huolta. Elä niin, ettei sinun tarvitse pelätä mistään narahtamista. Meidät on kutsuttu elämään niin, että teemme kaiken elämässämme yhdessä Herran kanssa.

  1. Matti Hernesaho:”Pidä sydämestäsi huolta. Elä niin, ettei sinun tarvitse pelätä mistään narahtamista.”

    Tästä tulee mieleen kyllä ”tekopyhyys” eli onko näin että ihmisten edessä ”tulee” olla nuhteeton ja välttää ”narahtamista”?

    Itse ymmärrän että Jumala näkee KAIKEN eli ei voi esittää mitään ja välttää ”narahtamista”.

    Evankeliumissa on voima elää, tätä voimaa ei saa muuten kuin Jeesuksen kautta, siis Hänen Sanansa kautta, voimattomuus on seurausta väärien opettajien seuraamisesta eli saatanan valheen uskonnosta.

    Jeesus selkeästi Sanoo että tulee käymään seuraavasti eli

    Matt. 11:12
    Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen.

    Siis ne jotka vainosivat ensin Jeesusta ja Johannesta ja Jeesuksen opetuslapsia ja Jeesuksen seuraajia, perustavat OMAN ”taivasten valtakunnan” eli saatanan pimeyden valtakunnan joka tekeytyy valkeuden valtakunnaksi.

    Mistä nämä erottaa oikeasta, hedelmästä kuten Jeesus selkeästi Sanoo

    Matt.7:
    15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
    16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
    17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
    18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
    19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
    20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.

    Miksi sitten ihminen ei ”näe” ja ”kuule” näitä Jeesuksen Sanoja ja asioita joista Jeesus varoittaa, koska sydän on paatunut

    Matt. 13:15
    Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’

    Ihmiset uskovat väärien profeetojen oppeja (tunnustuskirjoja) ja uskovat näiden mukaan JO OLEVANSA Jumalan lapsia vaikka Jeesus ei ole parantanut heidän paatuneita sydämiään, siis eivät ”näe” niitä kauheuksia joita nämä ”väärät profeetat” ovat hyväksyneet ja opettaneet:

    http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/F0711E53DD9579D0C225776900736CBC?OpenDocument&lang=FI

    • Yritin ajaa takaa kuuri sitä, että kaapista ei löytyisi sellaisia luurankoja, joista narahtamista tarvitsisi hävetä.

      On niinkin, että usein seurakunnissa voi joutua häpeämään sellaistakin, mitä ei tarvitsisi hävetä. Tässä on paljon sarkaa jäljellä.

  2. Toimi todistaa vain, että himot ne on hiirelläkin kun keväisessä kiimassaan seuraa kokeneemman kollegansa Ilen esimerkkiä ja luultavasti pari paukkua salmiakkikossua liikaa nauttineena jakaa lemmenviestejä vieraille naisille facebookissa ja samansävyisiä tekstareita vielä kännykästäänkin. Ja hirmuinen maata järisyttävä hulabaloo on jälleen kerran valmis.

    Ei käy yhtään kateeksi paimenpoika Soiniakaan, joka joutuu jatkuvasti selittelemään näitten kaidalta tieltä eksyneitten, Jeesusta seuraavien lampaittensa edesottamuksia. On siinä koitunut yhdelle miehelle aikamoinen valittujen lauma paimennettavaksi.

    • Mikä niissä Kankaanniemen viesteissä on mielestäsi ongelmallista? Sekö että niitä on lähetetty naisille? Jos kohteena olisivat olleet miehet ongelmaa ei olisi? Siinähän iäkkäämpi mies olisi vain tullut kaapista ja ansainnut kaikkien kunnioituksen?

Hernesaho Matti
Hernesaho Matti
Nuorten aikuisten pastori Turun Mikaelinseurakunnassa ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n puheenjohtaja. Aiemmassa elämässä toimin Ylöjärven kirkkovaltuuston puheenjohtajana. Ihmissuhdekeskeinen seurakunta ja sen rakentaminen kiinnostaa. Yhteys: etunimi.sukunimi@evl.fi